
Tarjoamme eripituisia lyhytaikaishoitojaksoja alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille. Tarkoitus on, että ensisijainen asumismuotosi jatkuu, mutta lyhytaikaishoidossa järjestämme hoivaa ja tukea omaistesi levon tai loman ajaksi sekä äkillisessä kriisitilanteessa.
Henkilökuntamme on paikalla ympäri vuorokauden. Tarvittaessa henkilökunta saa tukea samassa rakennuksessa sijaitsevalta Kehitysvammapoliklinikalta.
Visiitissä on 10 lyhytaikaishoitopaikkaa sekä yksi kriisipaikka.
Tuemme koko perhettä. Otamme huomioon yksiköllisen tuen tarpeen lapsen ja nuoren hoito- ja ohjaussuunnitelman mukaan.
Yhteystietomme:
Johtava ohjaaja Anu Kontula, p. 09 310 51908
Henkilökunta p. 09 310 73899 ja 09 310 73910
Yhteystiedot


Millaista toimintaa Visiitissä on?
Visiitti-jakson aikana lapset ja nuoret käyvät päivähoidossa, koulussa tai työtoiminnoissa, minkä takia Visiitin toiminta painottuu iltoihin ja viikonloppuihin.
Lapset ja nuoret osallistuvat lyhytaikaisjaksonsa aikana esimerkiksi kotitöihin ja retkiin mahdollisuuksiensa mukaan.
Visiitti sijaitsee puistomaisella piha-alueella, jossa on muun muassa leikkipuisto ja grillikatos.
Sijainti
Reitti pääsisäänkäynnille
- 2 esteetöntä autopaikkaa sijaitsee ulkona yli 10 m sisäänkäynnistä. Pysäköintiruudun leveys on alle 3,6 m.
- Saattoliikenteen pysähtymispaikka sijaitsee sisäänkäynnin läheisyydessä (etäisyys enintään 5 metriä), josta sisäänkäynnille pääsee siirtymään sujuvasti.
- Kulkureitti sisäänkäynnille on opastettu, tasainen ja riittävän leveä sekä valaistu.
- Kulkureitillä on vähintään 4 kääntyvää porrasaskelmaa, jossa on käsijohteet molemmilla puolilla.
- Kulkureitillä on yli 6 m pitkä luiska, jossa on välitasanne, jossa on käsijohteet molemmilla puolilla.
Pääsisäänkäynti
- Sisäänkäynti erottuu selkeästi ja on valaistu. Sisäänkäynnin yläpuolella on katos.
- Sisäänkäynnin yhteydessä on vähintään 4 kääntyvää porrasaskelmaa, jossa on käsijohteet molemmilla puolilla.
- Sisäänkäynnin yhteydessä on yli 6 m pitkä luiska, jossa on välitasanne, jossa on käsijohteet molemmilla puolilla.
- Sisäänkäynnin ovet erottuvat selkeästi ja lasiovissa on kontrastimerkinnät. Oven ulkopuolella on riittävästi vapaata tilaa liikkumiselle esim. pyörätuolin kanssa. Ovi aukeaa automaattisesti liikkeentunnistimella.
Sisätilat
- Toimipiste sijaitsee kerroksessa 4.
- Tilassa on hissi, johon mahtuu pyörätuoli ja jonka ovi aukeaa kulunvalvonta-avaimella. Hissin kerrosnumerot ovat sormin tunnusteltavissa. Uloskäyntikerroksen painike erottuu muista. (Esteettömän hissin vähimmäismitat ovat leveys 1,1 m ja syvyys 1,4 m.)
- Tilassa on käytetty liikkumista ohjaavaa pintamateriaalia.
- Sisätilojen ovet erottuvat selkeästi.
- Toimipisteessä on esteetön wc kerroksessa 4.