Voit madaltaa lapsesi kynnystä kertoa kiusaamisesta keskustelemalla aiheesta ennakoivasti. Voitte esimerkiksi pohtia nuoren kanssa yhdessä, miten häntä voisi toimia, jos hän näkisi muiden kiusaamista koulussa tai harrastuksessa. Keskustelkaa myös somen ja viestisovellusten keskustelukulttuurista, sillä kasvokkain tapahtuva kiusaaminen ulottuu usein mobiilimaailmaan tai se kohdistua puhtaasti nettiympäristöön.
Jos nuori kertoo kiusaamisesta tai muista hankalista tilanteista, aloita kuuntelemalla ja antamalla tilaa. Kysele, onko nuorella itsellään ajatusta siitä, miten tilannetta voisi selvittää tai onko nuorella toiveita sinun roolistasi tilanteessa. Nuori tarvitsee yleensä aikuisten tukea kiusaamiseen puuttumiseen. Keskustele hänen kanssaan yhdessä siitä, miten viette asiaa eteenpäin.
Kiusaaminen koulussa
Koulussa tapahtuvasta kiusaamisesta kannattaa ensimmäisenä olla yhteydessä opettajaan tai luokanohjaajaan. Kouluilla on käytössä pitkälle kehitetty moniportainen toimintamalli, jolla kiusaamiseen voidaan puuttua. Pitkään jatkuneen kiusaamiseen puuttumiseen voidaan ottaa apuun myös muita osapuolia, kuten nuorisopalvelut, järjestötoimijoita tai tarvittaessa poliisi.
Nuorelle itselleen on tarjolla koulussa sähköisiä viestintävälineitä, joilla hän voi ilmoittaa kiusaamisesta tai hakea tukea jaksamiseen esimerkiksi koulun kuraattorilta ja psykologilta.
Kiusaaminen vapaa-ajalla
Vapaa-ajan tilanteiden selvittämisessä voi auttaa, jos tunnet valmiiksi nuoren kavereita ja heidän vanhempiaan. Usein myös nuori osaa tarjota näkökulmia, jotka voivat auttaa sinua arvioimaan sopivia askeleita. Kuuntele ja kunnioita hänen näkökulmaansa, vaikka haluaisit toimia toisin kuin hän. Puutu kuitenkin kiusaamiseen myös silloin, kun nuori itse on huolissaan toiminnan seurauksista.
Kartoita, ulottuuko kiusaaminen useisiin elämänalueisiin ja millaisia muotoja se ottaa. Selvitä, voisitteko tehdä yhteistyötä koulun, harrastusten aikuisten ja vanhempien kanssa eri alueille ulottuvan kiusaamisen taltuttamiseksi. Rikoksen tunnusmerkit täyttävästä kiusaamisesta voitte tehdä rikosilmoituksen.
Nuoren mielenterveyden ja itsetunnon tukemiseksi varmista, että hänellä on myös ympäristöjä ja ystäviä, joissa kiusaamista ei esiinny. Kuuntele ja tue nuorta, ja pyri rohkaisemaan häntä hakemaan tukea tarvittaessa esimerkiksi koulun kuraattorilta.
Ideoita uusien kavereiden hankkimiseen Nuorten Helsingistä(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)