Perheneuvolan tarjoama kasvatus- ja perheneuvonta on sosiaalihuoltolain mukaista tukea perheille, joissa on alle 18-vuotiaita lapsia ja nuoria.
Perheneuvola auttaa, kun
- haluat keskustelutukea vanhemmuuteen ja kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä
- olet huolissasi lapsen tai nuoren käyttäytymisestä tai kehityksestä
- perheessä on ristiriitoja, surua tai muuten vaikea elämäntilanne
- vanhemmat harkitsevat eroa tai perhe tarvitsee tukea erosta selviytymiseen.
Meillä työskentelee sosiaalityöntekijöitä ja psykologeja. Lisäksi voimme konsultoida lastenpsykiatria. Työskentelemme perheesi tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Tarvittaessa teemme yhteistyötä muiden lapsesi ja perheesi kannalta tärkeiden toimijoiden kanssa.
Järjestämme perheneuvolassa myös erilaisia ryhmiä, kuten ahdistusoireisille lapsille ja heidän vanhemmilleen suunnattuja Cool Kids -ryhmiä ja haastavalla käyttäytymisellä oireilevien lasten vanhemmille suunnattuja Ihmeelliset vuodet -ryhmiä.
Järjestämme perheneuvolassa myös erilaisia ryhmiä, kuten lasten tunnetaitoryhmiä ja vanhemmuusryhmiä, esimerkiksi Ihmeelliset vuodet -ryhmiä.
Voit hakea perheneuvolan palvelua soittamalla lapsiperheiden sosiaalineuvontaan tai Maisassa.
Palvelu on maksutonta.
Mikäli olet jo asiakkaana ja haluat esim. perua tai muuttaa varattua aikaa, ole ensisijaisesti yhteydessä omaan työntekijääsi. Ellet tavoita häntä, voit soittaa perheneuvolan keskitettyyn toimistonumeroon arkisin klo 8.15-14.30 (09) 310 78905.
Näin olet meihin yhteydessä
Voit olla meihin yhteydessä Maisassa, verkkolomakkeella tai soittamalla. Valitse alta itsellesi sopivin tapa.
- Klikkaa Maisan etusivulle ja kirjaudu palveluun Suomi.fi-tunnistuspalvelussa. Jos olet ladannut sovelluksen, voit mennä Maisaan myös sieltä.
- Valitse yläkulmasta Oma valikko ja sitten Sosiaalihuollon asiointi.
- Valitse Hakemukset ja päätökset, ja sen jälkeen Tee hakemus tai yhteydenotto.
- Valitse Helsinki ja sen jälkeen Lapset ja perheet.
- Valitse Hakemus kasvatus- ja perheneuvontaan. Täytä hakemus.
Lapsiperheiden sosiaalineuvonnan puhelinpalvelu suomeksi
Avoinna ma-pe 09-12
Puhelun hinta: normaali puhelumaksu
Soita +358931015454 (Linkki aloittaa puhelun)
Lapsiperheiden sosiaalineuvonnan puhelinpalvelu ruotsiksi
Avoinna ma 09-12
Ruotsinkielinen puhelinpalvelija on tavattavissa maanantaisin. Voit kuitenkin soittaa meille ja jättää soittopyynnön myös muina päivinä.
Puhelun hinta: normaali puhelumaksu
Tämän sivun löydät myös osoitteella hel.fi/perheneuvolat.