Hankinnan sopiva ajankohta
Koulusta ja kavereilta tuleva sosiaalinen paine vaikuttaa usein siihen, milloin lapsi alkaa esittää toiveita omasta älypuhelimesta.
Päätös puhelimen hankinnasta ei kuitenkaan voi perustua lapsen toiveisiin, vaan voit vanhempana itse punnita hankinnan hyöty- ja haittasuhteita. Saatat ajatella, ettei puhelimen hankkiminen ole vielä tarpeen, vaikka monella saman ikäisellä lapsella on jo puhelin.
Hyödynnä päätöksesi tukena ensisijaisesti lapsen tulevan puhelimen käyttötarkoitusta: voitte ehkä siirtää älypuhelimen hankintaa vielä, jos esimerkiksi puhelinkello palvelee hyvin perheenne arkea. Ensimmäisen puhelimen ei myöskään välttämättä tarvitse olla älypuhelin. Puhelinkellon ja peruspuhelimen avulla lapsi voi pitää yhteyttä vanhempiin, sukulaisiin ja kavereihin, mutta hän välttyy netin ja mobiilipelien houkutuksilta.
Voit tarvittaessa perustella lapselle, että osalla perheistä harrastustoiminta tai arjen aikataulut voivat olla syynä puhelimen varhaisempaan hankintaan.
Joskus taas oman perheen arjen tarve tosiaan voi vaatia puhelimen hankintaa jo lapsen muita ikätovereita aiemmin. Keskustelkaa yhdessä puhelimen käyttötarkoituksesta ja rajoista ennen varsinaista hankintaa.
Älypuhelimen käytön rajaaminen
Keskustelkaa lapsen kanssa puhelimen käyttöajasta jo ennen varsinaista ostoa. Kartoittakaa keskustellen, millaiset toiveet ja ajatukset lapsella ja vanhemmilla on lapsen puhelimen käytöstä arjessa. Sopikaa päivittäisen käytön tuntimäärät ja ajankohdat.
Vanhempana sinun tulee myös näyttää esimerkkiä. Sitoudu omalta osalta kohtuulliseen älylaitteen käyttöön arjessa. Oma esimerkki puhelimensa käytöstä helpottaa lapsenkin sitoutumista sovittuihin sääntöihin.
Voitte askarrella yhdessä kotiin puhelinparkin, johon perheen puhelimet laitetaan esimerkiksi kotiin tullessa, ennen iltatoimia ja ruokailun ajaksi.
Tarvittaessa voitte asentaa puhelimiinne sovellukset, joilla lapsen pelaamista ja muuta älylaitteen käyttöä voi rajata omasta puhelimestä käsin.