Syksyn 2025 influenssa- ja koronarokotukset

Influenssa- ja koronarokotusten ajanvaraus aukeaa 65 vuotta täyttäneillä 16. syyskuuta Maisassa ja 17. syyskuuta puhelimessa, p. 09 310 46300. Valitettavasti Maisasta on lähtenyt virheellisesti tieto, että rokotusaikoja voisi jo varata. Maisassa oli joitakin aikoja hetkellisesti varattavissa. Jos ehdit varata rokotusajan, sinun ei tarvitse enää varata uutta aikaa.  

Alle 65-vuotiaiden ajanvaraus aukeaa 8. lokakuuta Maisassa ja puhelimessa.   

Lue lisää rokotusten kohderyhmistä, aikataulusta ja ajanvarauksesta:

hel.fi/influenssarokotukset
hel.fi/koronarokotukset

Koululaisen itsenäistymisen tukeminen

Tue lapsen itsenäistymistä ikätasoisesti. Anna lapsellesi uusia vastuita ja vapauksia, mutta pysy silti perheen aikuisena: koululaisen itsenäistymisellä ei ole vielä kiirettä.

Kouluikäinen lapsi itsenäistyy omaa tahtiaan ja ottaa samalla hieman etäisyyttä omiin vanhempiinsa. Tämä on tärkeä vaihe lapsen kehityksessä. Kun tuet lapsen itsenäistymistä, tuet samalla hänen tervettä itsetuntoaan ja rohkeutta ottaa hiljalleen enemmän vastuuta omasta itsestään. 

Itsenäistymisellä ei kuitenkaan ole kiire. Vältä antamasta lapsen taitoihin ja kehitystasoon nähden liian paljon vastuuta. Liian varhainen itsenäisyys voi vaikeuttaa lapsen kehitystä ja haastaa hänen turvallisuudentunnettaan. 

Huolehdi siis yhä, että lapsella on selkeät rajat. Tärkeitä asioita esimerkiksi ovat, että lapsi saa riittävästi lepoa ja monipuolisia virikkeitä ja että hän noudattaa omaa hyvinvointia tukevaa elämäntapaa. 

On myös tavallista, että lapsen tarve itsenäisyyteen vaihtelee. Se on myös lapselle itselleen hämmentävää ja ristiriitaista. Yritä ymmärtää lapsen kehittyvää mieltä ja tukea häntä tämän myllerryksen keskellä. 

Joskus lapsella on liian kiire päästä osaksi isompien lasten tekemisiin ja kiinnostuksen kohteisiin. Harkitse tilanteen tullen asiaa huolella: vaikka lapsi olisi omasta mielestään valmis, hän ei välttämättä sitä vielä ole.

Lapsen kehitykseen myös kuuluu haastaa omia vanhempiaan ja venyttää rajoja. Tämä on osa itsenäistymistä. Sinun ei silti tarvitse vanhempana joustaa joka asiassa tai kannata antaa liikaa valtaa lapselle. Sovi perheen muiden aikuisten kanssa, mistä perheessä voidaan tarvittaessa joustaa ja mistä lapsi ei voi neuvotella.

Rohkaise itsenäistä tekemistä

Voit rohkaista lasta itsenäistymiseen antamalla hänelle pieniä kotitehtäviä ja kannustamalla lasta kulkemaan itse vapaa-ajalla lyhyitä välimatkoja. 

Lapsi yleensä nauttii saadessaan osallistua esimerkiksi ruuanlaittoon, pöydän kattamiseen, pullojen palauttamiseen ja käydessään itse lähikaupassa, harrastuksessa tai kirjastossa. 

Kun lapsi uskaltaa kokeilla uusia asioita, kehu häntä ja ota jatkossakin osaksi perheen arjen toimia. Vältä kuitenkin vertailua muihin lapsiin, koska kaikki lapset kehittyvät ja itsenäistyvät omassa tahdissa.

Jos sinusta tuntuu, että lapsi ei halua ottaa enempää vastuuta, kokeile tarkastella omia toimintatapojasi. Voitko kehittää keinoja, joilla tuet lapsesi aloitteellisuutta? 

  • Tarjoatko liikaa apua arjen keskellä? Haittaisiko, jos jokin jäisi tekemättä, jos et autakaan?
  • Voitko auttaa lasta kohtaamaan epävarmuuden tuomaa epämukavaa oloa ja tottumaan siihen hieman paremmin? Miten voisitte harjoitella tunnetta pienimuotoisesti?
  • Ovatko itsenäisyyteen rohkaisevat tehtävät väärin mitoitettuja? Voitko esimerkiksi lohkoa tehtävänantoja pienempiin osiin? "Laita tavarat paikalleen" voisikin alkuun olla "laita kengät kenkähyllyyn ja takki naulaan, kun tulet" ja kun se alkaa sujua, lisäät repusta huolehtimisen listaan. 

Kuraattorin kommentti

Sinun ei pidä olla lapsen kaveri tai silottaa tietä lapsesi elämässä. Lapsi pärjää paremmin, kun hän oppii näkemään vaivaa asioiden eteen ja kokee onnistumisten lisäksi myös pettymyksiä. Läheiset välit lapseesi saat olemalla kiinnostunut ja tekemällä yhdessä mukavia asioita.

Koulukuraattori Maiju, Perusopetuksen oppilashuollon palvelut

Vinkkejä itsenäistyvän lapsen ohjaamiseen

  • Pyri tietämään, missä lapsi viettää aikaansa, kenen kanssa ja mitä hän tekee ruudulla ja sosiaalisessa mediassa. Jutelkaa yhdessä, muista kysellä paljon ja ole kiinnostunut hänen jutuistaan.
  • Suhtaudu perheen muiden aikuisten kanssa vakavasti ikärajoihin ja suosituksiin.
  • Perustele lapsellesi valitsemanne säännöt ja rajat – usein lapsi ymmärtää ja hyväksyy päätöksen.  
  • Jos lapsi vetoaa siihen, että kaveritkin saavat tehdä, keskustele kavereiden vanhempien kanssa – voitte ehkä sopia yhteisistä linjoista. Aina tämä ei ole mahdollista, mutta muista tehdä silloinkin valintoja oman lapsesi hyvinvoinnin tueksi.
  • Joskus lapsi välttelee keskusteluja, eikä halua kertoa elämästään perheen aikuisille. Kysele silti ja anna mahdollisuuksia keskustelulle. Lapselle on tärkeää, että vanhempi välittää ja on hänestä kiinnostunut, silloinkin kun hän ei ilmaise sitä päällepäin.