Vammainen lapsi esiopetuksessa ja koulussa

Suomessa vammaiset lapset kuuluvat oppivelvollisuuden piiriin. Lapsi saa tarvitsemansa tuen oppimiseensa sekä esiopetuksessa että perusopetuksessa.

Esiopetus alkaa useimmilla lapsilla sinä vuonna, kun lapsi täyttää 6 vuotta ja kestää vuoden verran. Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevan lapsen esiopetus voi kestää kaksi vuotta, ja esiopetus voidaan aloittaa joko 5- tai 6-vuotiaana. Esiopetuksen jälkeen lapsi siirtyy perusopetuksen pariin, mikä sisältää vuosiluokat 1–9. Oppivelvollisuus päättyy siihen, kun nuori on suorittanut toisen asteen tutkinnon tai täyttää 18 vuotta.

Esi- ja perusopetuksessa opetus järjestetään siten, että se huomioi oppijoiden erilaiset tarpeet ja edellytykset. 

Oppimisen tukea järjestetään ensisijaisesti ryhmäkohtaisena. Siihen on oikeus kaikilla oppilailla. Ryhmässä järjestetyn tuen lisäksi oppilas voi saada oppilaskohtaisia tukitoimia.

Lue lisää oppimisen tuessa 1.8.2025 tapahtuneesta muutoksesta

Lue lisää oppimisen ja esiopetuksen osallistumisen tuesta

Lue lisää oppimisen tuesta perusopetuksessa

Esiopetus

Esiopetuksen tavoitteena on tukea lapsen oppimisvalmiuksia, harjoitella ryhmässä toimimisen taitoja sekä kokea oppimisen iloa. Opitut taidot tukevat lapsen aloittamista perusopetuksessa. Esiopetusta voidaan järjestää päiväkodissa tai koulussa.

Lue lisää esiopetuksesta 

Koulunkäynnin aloittaminen

Valtaosalla lapsista perusopetus käynnistyy sen vuoden syksyllä, jolloin lapsi täyttää 7 vuotta. Helsingissä on noin sadan kaupungin ylläpitämän peruskoulun lisäksi erityiskouluja sekä yksityisiä kouluja, jotka tarjoavat opetusta tukea tarvitseville oppilaille.

Tutustu perusopetukseen

Tutustu peruskouluihimme 

Sinun on lapsen huoltajana mahdollisuus anoa lapsellesi lupa aloittaa perusopetus vuotta tavallista myöhemmin. Tällöin lapsesi esiopetus kestää kaksi vuotta ja perusopetus alkaa sen vuoden syksyllä, jolloin lapsesi täyttää 8 vuotta. 

Lue lisää poikkeavasta koulunkäynnin aloittamisesta

Matkat esiopetukseen ja kouluun

Kun tietyt ehdot täyttyvät, oppilas voi saada matkoja varten koululaisen matkakortin (HSL).

Jos lapsesi ei suoriudu itsenäisesti matkoistaan esiopetukseen ja kouluun, hän saa koulukuljetuksen. 

Lue lisää koulumatkojen järjestämisestä

Aamu- ja iltapäivätoiminta

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan tarkoituksena on tarjota lapsellesi virikkeellistä ja turvallista toimintaa ennen koulupäivää ja sen jälkeen. Järjestämme myös vammaispalvelulakiin perustuvaa lomatoimintaa.

Tutustu kaupungin aamupäivätoimintaan 

Tutustu kaupungin iltapäivätoimintaan

Lue lisää loma-ajan toiminnasta 

Suosituksia sinulle

Suosittelut luodaan automaattisesti sisältöjen perusteella.