Hakuaika iltapäivätoimintaan lukuvuodelle 2023–2024 oli 6.3.–1.5.2023. 
  
Valmistelemme uusia päätöksiä, kun ryhmistä vapautuu paikkoja. Huoltajiin ollaan yhteydessä, jos paikka toiminnasta järjestyy. Tarkempaa aikataulua emme valitettavasti pysty antamaan. 

Iltapäivätoiminta

Perusopetuksen iltapäivätoiminta on ohjattua vapaa-ajan toimintaa 1.-2.-luokkalaisille sekä erityisen tuen oppilaille koulupäivän jälkeen koulussa tai koulun lähellä.

Tällä sivulla

Perusopetuksen iltapäivätoimintaa järjestetään 1.-2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille koulupäivän jälkeen. Hakuaika toimintaan on keväisin. Ensimmäisen luokan oppilaat ja erityisen tuen oppilaat ovat etusijalla paikkoja jaettaessa.

Iltapäivätoiminta tarjoaa lapselle mielekästä tekemistä koulupäivän jälkeen turvallisessa ympäristössä, koulussa tai koulun lähellä. Toiminta pitää sisällään esimerkiksi leikkimistä ja yhdessäoloa kavereiden kanssa, päivittäistä ulkoilua ja liikkumista sekä pieniä retkiä lähiympäristöön.

Iltapäivätoiminta on maksullista ja siihen kuuluu välipala sekä vakuutus. Klo 16 päättyvän toiminnan maksu on 100 e/kuukausi ja klo 17 päättyvän 120 e/kuukausi. Tulojen perusteella voi hakea maksun alentamista tai perimättä jättämistä.

Perusopetuksen iltapäivätoimintaan hakeminen

Asian käsittelyn eteneminen

Hakeminen perusopetuksen iltapäivätoimintaan

1 - Haku iltapäivätoimintaan on keväällä. Toiminta on maksullista ja sitä toteutetaan perusopetuslain mukaisesti.

2 - Palvelukartalta voi etsiä sopivaa iltapäivätoimintapaikkaa hakusanalla: iltapäivätoiminta.

3 - Hakulomake täytetään verkossa ja allekirjoitetaan vahvalla tunnistautumisella. Jos ei ole mahdollisuutta täyttää verkkolomaketta, toimintaan voi hakea myös paperilomakkeella.

4 - Hakuaikana hakeneille postitetaan päätökset heinäkuussa.

5 - Hakuajan jälkeen tulleet hakemukset käsitellään toimintakauden aikana paikkatilanne huomioiden. Paikoista ei anneta väliaikatietoja. Huoltajaan ollaan yhteydessä, jos lapselle järjestyy paikka alueen iltapäivätoiminnasta.

Maksut
Iltapäivätoiminnan maksu määräytyy sen mukaan, osallistuuko lapsesi toimintaan klo 16 vai klo 17 saakka. Maksuun sisältyy välipala sekä vakuutus.

Jos lapsesi on toiminnassa klo 16.00 saakka, maksu on 100 euroa / kuukausi.
Jos lapsesi on toiminnassa klo 17.00 saakka, maksu on 120 euroa / kuukausi.

Miten haet lapsellesi paikkaa?

  1. Tutustu alueesi toimintapaikkoihin ja valitse sopiva.

    Voit etsiä iltapäivätoiminnan paikkoja Palvelukartalta. Löydät kotianne tai lapsen koulua lähimmät toimintapaikat kirjoittamalla osoitteen osoitekenttään. Hakutuloksissa näet kunkin toimintapaikan tiedot, kuvauksen toiminnasta, maksut sekä aukioloajat. Osassa toimintapaikoista toiminta päättyy klo 16 ja toisissa klo 17.

     Etsi ja tutustu iltapäivätoimintapaikkoihin Palvelukartalla(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

  2. Ota valitsemasi toimintapaikan tiedot talteen.

    Hakemusta varten tarvitset seuraavat tiedot: toimintapaikka, toimintapaikan osoite ja toiminnan toteuttaja. 

  3. Tee hakemus.

    Täytä hakulomake verkossa ja allekirjoita vahvalla tunnistautumisella. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta täyttää verkkolomaketta, voit hakea myös paperilomakkeella. Linkit hakulomakkeeseen löydät yllä kohdasta Hakeminen peruskoulujen iltapäivätoimintaan.

    Huomaathan, että hakemuksen lähettämisestä ei tule vahvistusviestiä. Voit tallentaa hakemuksen itsellesi PDF-muodossa.

  4. Odota päätöstä.

    Hakuaikana hakeneille postitetaan päätökset heinäkuun aikana. Päätösten valmisteluaikana paikoista ei saa väliaikatietoja.

    Hakuaikana hakeneille 1.–2.-luokkalaisille tarjotaan iltapäivätoimintapaikkaa. Jos paikka ei järjesty siitä toimintapaikasta, johon olet hakenut, lapsellesi tarjotaan paikkaa toisesta alueenne toimintapaikasta.

    Varsinaisen hakuajan ulkopuolella tulleet hakemukset käsitellään lukuvuoden jo alettua paikkatilanne huomioiden. Jos haet hakuajan ulkopuolella, paikan saaminen ei ole varmaa.

  5. Iltapäivätoiminta alkaa.

    Iltapäivätoiminta alkaa lukuvuoden ensimmäisenä päivänä elokuussa ja jatkuu lukuvuoden loppuun asti. Laskutuskausi alkaa elokuusta. Tulojen perusteella voit hakea maksujen alentamista ajantasaisilla tulotiedoilla aikaisintaan elokuussa

Maksut

Iltapäivätoiminnan kuukausimaksut ovat:

  • Klo 16.00 päättyvä toiminta: 100 euroa kuukaudessa
  • Klo 17.00 päättyvä toiminta: 120 euroa kuukaudessa

Lue lisää maksuista ja maksujen alentamisesta

Tietoa iltapäivätoiminnasta

Perusopetuksen iltapäivätoiminta on tarkoitettu 1.–2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille. Etusijalla ovat 1.-luokkalaiset ja erityisen tuen oppilaat. Jos valitsemaasi toimipaikkaan on hakemuksia enemmän kuin paikkoja, suoritetaan samanarvoisten hakemusten kesken arvonta.

Hakuaikana hakeneille 1.-2.-luokkalaisille tarjotaan iltapäivätoimintapaikkaa. Jos paikka ei järjesty siitä toimintapaikasta, johon olet hakenut, lapsellesi tarjotaan paikkaa toisesta alueenne toimintapaikasta.

Jos lapsesi ei saa paikkaa valitsemastasi ryhmästä, hänelle pyritään löytämään sopiva paikka alueen muista toimintapaikoista.

Jos saat kielteisen päätöksen, älä tee uutta hakemusta. Tuplana tehdyt hakemukset aiheuttavat ylimääräistä selvitystyötä ja hidastavat hakemusten käsittelyä. Sinuun otetaan yhteyttä, jos paikka vapautuu. Paikoista ei anneta väliaikatietoja. 

Vapautuville paikoille ensi sijalla ovat 1. luokan oppilaat ja erityisen tuen oppilaat. Jos hakemuksia on enemmän kuin paikkoja, samanarvoisten hakemusten kesken suoritetaan arvonta.

Iltapäivätoiminnan paikkoja ei vaihdeta. Voit irtisanoa paikan ja jättää uuden hakemuksen. Hakemukset käsitellään hakukriteereiden mukaisesti alueen paikkatilanne huomioiden. Varmuutta uuden paikan järjestymisestä ei voida antaa.

Iltapäivätoiminta noudattaa koulun työ- ja loma-aikoja. Koulujen loma-aikoina eli syys-, joulu- ja talvilomalla emme järjestä perusopetuslain mukaista iltapäivätoimintaa.

Toiminta-aikojen muutoksista voit sopia suoraan lapsesi iltapäivätoimintapaikan kanssa. 

Loma-aikoina koululaiset voivat osallistua leikkipuistojen avoimeen puistotoimintaan tai muuhun kaupungin järjestämään lasten harrastetoimintaan.

Lue lisää leikkipuistojen ja perhetalojen toiminnasta

Tutustu leikkipuistojen kesätoimintaan 

Lue lisää lasten harrastetoiminnasta 

Iltapäivätoiminta tarjoaa ohjattua ja mielekästä tekemistä turvallisessa ympäristössä. Toiminta pitää sisällään esimerkiksi leikkimistä ja yhdessäoloa kavereiden kanssa, ulkoilua ja liikkumista sekä pieniä retkiä lähiympäristöön.

Toiminnan järjestäjät määrittelevät toiminnan tarkemmat sisällöt ja mahdolliset painotukset omien vahvuuksiensa ja käytännön mahdollisuuksien perusteella.

Iltapäivätoiminnassa lapset kuuluvat Helsingin kaupungin ryhmätapaturmavakuutuksen piiriin. Vakuutuksen perusteella korvataan julkisen terveydenhuollon piirissä olevat sairaanhoitokulut.

Paikan peruminen tai irtisanominen

Peru lapsesi iltapäivätoiminnan paikka, jos ette ota paikkaa vastaan.
Jos lapsesi lopettaa iltapäivätoiminnassa, irtisano paikka tekemällä irtisanomisilmoitus.

Jos olet saanut kesällä päätöksen iltapäivätoiminnan paikasta ja haluat perua paikan, tee se kirjallisesti lukuvuoden alkuun mennessä. Päätöksen mukana olet saanut perumislomakkeen, jonka voit toimittaa osoitteeseen: Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Iltapäivätoiminta, PL 51300, 00099 Helsingin kaupunki.

Voit perua paikan myös lähettämällä sähköpostin osoitteeseen iltapaivatoiminta@hel.fi (Linkki avaa oletussähköpostiohjelman).  Ilmoita sähköpostissa lapsen nimi sekä toimintapaikan tiedot.

Jos olet hakenut ja saanut päätöksen varsinaisen hakuajan jälkeen, peru paikka 2 viikon kuluessa päätöksen saamisesta. Tämän jälkeen kysymyksessä on irtisanominen, jossa noudatetaan yhden kalenterikuukauden irtisanomisaikaa.

Paikan irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti vähintään yhtä kalenterikuukautta ennen muutoksen alkua. Esimerkiksi jos paikka irtisanotaan 6.10., irtisanominen astuu voimaan 1.12. Asiakasmaksu peritään tässä tapauksessa loka- ja marraskuulta.

Kun haluat irtisanoa paikan, täytä lomake, tallenna se laitteellesi ja lähetä turvasähköpostilla osoitteeseen iltapaivatoiminta@hel.fi (Linkki avaa oletussähköpostiohjelman). Alla on ohje turvasähköpostin käyttöön.

Voit toimittaa lomakkeen myös postitse, osoitteeseen Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Iltapäivätoiminta, PL 51300, 00099 Helsingin kaupunki.

Avaa irtisanomislomake tästä

 

 

  1. Turvasähköpostin pääset lähettämään osoitteessa https://securemail.hel.fi/ (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).
  2. Kirjoita Lähettäjä-kenttään oma sähköpostiosoitteesi ja paina Jatka.  
  3. Paina Tunnistaudu-painiketta ja tunnistaudu verkkopankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla sivun ohjeiden mukaan.
  4. Kirjoita Vastaanottaja-kenttään iltapaivatoiminta@hel.fi (Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)
  5. Kirjoita Aihe-kenttään jokin otsikko (esimerkiksi Iltapäivätoiminnan paikan irtisanominen) sekä Viesti-kenttään jokin viesti (esimerkiksi ”Haluan irtisanoa lapseni iltapäivätoiminnan paikan. Terveisin XX”) .
  6. Klikkaa Valitse tiedostot -painiketta ja valitse laitteeltasi täytetty ja tallennettu irtisanoutumislomake.
  7. Paina Liitä-painiketta.
  8. Paina lopuksi Lähetä-painiketta.

Iltapäivätoiminnan aluekoordinaattorit

Lisätietoa iltapäivätoiminnan tarjonnasta sekä hakemisesta saat oman alueesi koordinaattorilta. Katso alta koulut alueittain.
Kesäaikana tavoitat meidät parhaiten yhteissähköpostista: iltapaivatoiminta@hel.fi (Linkki avaa oletussähköpostiohjelman) 

Iltapäivätoiminnan aluekoordinaattori Taru-Tuulia Marsalo

puh. 09 310 27029 / 040 4859 647, taru-tuulia.marsalo@hel.fi (Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)

Eteläisen suurpiirin koulut

Jätkäsaaren peruskouluKaisaniemen ala-asteKatajanokan ala-asteLauttasaaren ala-asteRessun peruskouluRuoholahden ala-asteSnellmanin ala-asteSuomenlinnan ala-asteTaivallahden peruskouluTehtaankadun ala-asteTöölön ala-asteVattuniemen ala-asteEliaskouluHelsingin juutalainen yhteiskouluHelsingin saksalainen kouluHelsingin normaalilyseo ja Sophie Mannerheimin koulu.

Osa kaakkoisen suurpiirin kouluista

Kruunuvuorenrannan peruskouluLaajasalon peruskouluPoikkilaakson ala-astePorolahden peruskouluRoihuvuoren ala-asteSantahaminan ala-aste ja Tahvonlahden ala-aste.

Iltapäivätoiminnan aluekoordinaattori Tiina Ytembe Ngatcha

puh: 09 310 82249, 040 531 9718, tiina.ytembengatcha@hel.fi (Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)

Läntisen suurpiirin koulut

Haagan peruskouluKannelmäen peruskouluKonalan ala-asteMalminkartanon ala-asteMeilahden ala-asteMunkkiniemen ala-asteMunkkivuoren ala-astePihkapuiston ala-astePikku Huopalahden ala-astePitäjänmäen peruskouluPohjois-Haagan ala-aste ja Strömbergin ala-aste.

Pohjoisen suurpiirin koulut

Maunulan ala-asteMetsolan ala-aste ja Oulunkylän ala-aste

Yksityiset koulut

Helsingin ranskalais-suomalainen kouluHelsingin Rudolf Steiner –kouluSuomalais-venäläinen koulu ja The English School (Englantilainen koulu)

Iltapäivätoiminnan aluekoordinaattori Anna Salmi

puh. 09 310 87103, 040 334 5826, anna.h.salmi@hel.fi (Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)

Keskisen suurpiirin koulut

Aleksis Kiven peruskoulu, Kallion ala-aste, Pasilan peruskoulu, Arabian peruskoulu, Kalasataman peruskoulu, Koskelan ala-aste, Käpylän peruskoulu, Vallilan ala-aste ja Yhtenäiskoulu.

Ruotsinkieliset koulut

Åshöjdens grundskola, Botby grundskola, Brändö lågstadieskola, Degerö lågstadieskola, Drumsö lågstadieskola, Grundskolan Norsen, Hoplaxskolan, Kottby lågstadieskola, Minervaskolan, Månsas lågstadieskola, Nordsjö lågstadieskola, Staffansby lågstadieskola, Zacharias Topeliusskolan, Östersundom skola ja Rudolf Steinerskolan

Iltapäivätoiminnan aluekoordinaattori Eeva Elsinen

puh. 09 310 89205, 040 334 5825, eeva.elsinen@hel.fi (Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)

Koillisen suurpiirin koulut

Hietakummun ala-aste, Hiidenkiven peruskoulu, Kankarepuiston peruskoulu, Karviaistien koulu, Latokartanon peruskoulu, Maatullin ala-aste, Malmin peruskoulu, Pihlajamäen ala-aste, Pihlajiston ala-aste, Puistolanraitin ala-aste, Puistolan peruskoulu, Pukinmäenkaaren peruskoulu, Siltamäen ala-aste, Suutarilan ala-aste, Suutarinkylän peruskoulu ja Tapanilan ala-aste, Helsingin kristillinen koulu, Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu

Osa pohjoisen suurpiirin kouluista

Pakilan ala-asteen koulu, Paloheinän ala-aste, Toivolan koulu ja Torpparinmäen peruskoulu

 

Iltapäivätoiminnan aluekoordinaattori Elina Kauppinen

    
puh. 09 310 79638, 040 728 5607, elina.kauppinen@hel.fi (Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)

Itäisen suurpiirin koulut

Aurinkolahden peruskoulu, Itäkeskuksen peruskoulu, Keinutien ala-aste, Kontulan ala-aste, Laakavuoren ala-aste, Mellunmäen ala-aste, Merilahden peruskoulu, Myllypuron peruskoulu, Puistopolun peruskoulu, Puotilan ala-aste, Sakarinmäen koulu, Vartiokylän ala-aste, Vesalan peruskoulu ja Vuoniityn peruskoulu.

Kaakkoisen suurpiirin koulut

Hertsikan ala-aste, Herttoniemenrannan ala-aste, Kulosaaren ala-aste ja Helsingin Montessorikoulu