Tietoa pottailusta
Voitte aloittaa pottaan tutustumisen, kun lapsi osoittaa kiinnostusta vessa-asioihin. Tehkää potasta iloinen asia. Pitäkää tauko, jos harjoittelu rasittaa tai ärsyttää lasta.
Milloin on hyvä hetki aloittaa?
Voitte hankkia potan kotiin toisen ikävuoden tienoilla tai aikaisemminkin ja sijoittaa sen kodin vessaan odottelemaan varsinaista harjoittelun aloittamista.
Harjoittelun voitte aloittaa yleensä silloin, kun lapsi alkaa tunnistaa pissan ja kakan tulon ja osoittaa kiinnostusta kuivaksi oppimiseen.
Keskimäärin lapsi on valmis harjoitteluun noin 2-vuotiaana. Ajankohta riippuu kuitenkin lapsesta ja kuivaksi oppiminen voi viedä aikaa.
Harjoittelun avulla lapsi alkaa vähitellen hallita rakon ja suolen toimintaa. On melko yksilöllistä, milloin lapsi oppii kuivaksi ja luopuu vaipasta. Kuivaksi opettelu vaatii lapselta sekä hermoston kypsymistä että henkistä valmiutta.
Näin pääsette alkuun
Puhukaa kotona kakasta ja pissasta
Kerro lapsellesi, miten keho toimii ja mitä vaippaan tulee. Suhtaudu teemaan luontevasti, jotta lapsi ei koe kakkaa tai pissaa hävettäväksi tai salailtavaksi asiaksi. Lapsen kanssa kakkaa voi ja kannattaakin ihastella.
Aloittakaa harjoittelu varovasti
Potta on pienelle lapselle pönttöä parempi, sillä lapsi istuu potalla paremmassa asennossa.
Voitte aloittaa kokeilemaan potalla istumista, kun lapsi itse osoittaa kiinnostusta kakkaan tai pissaan, tai tunnistaa niiden tulevan.
Aluksi voit rohkaista lasta istumaan potalla lyhyitä hetkiä kokeilumielessä. Kun tuotoksia tulee välillä pottaan, voitte lisätä istumisen tiheyttä ja kestoa. Tuotoksista ei tarvitse palkita, mutta voitte iloita niistä yhdessä. On tärkeää muistaa, että tyhjä potta ei ole epäonnistuminen.
Kun sujuu, jättäkää vaippa pois
Kun suuri osa tuotoksista tulee pottaan, lapsen kannattaa alkaa olla päiväsaikaan ilman vaippaa. Yövaipan voitte jättää pois, kun vaippa on usein aamulla kuiva. Sänky voi tämänkin jälkeen satunnaisesti vielä kastua, mutta tästä ei tarvitse olla huolissaan. Patjan suojaamiseen voi käyttää lakanoiden alla kosteussuojia.
Jos pottailu ei suju
Mikäli pottaharjoittelussa ilmenee haasteita tai lapsi osoittaa mieltään, voitte ottaa viikon tai parin aikalisän ja kokeilla myöhemmin uudestaan. Ehkä opettelu on edennyt liian nopeasti, tai lapsen elämässä on turhan paljon muutoksia samaan aikaan. Syynä voi olla myös esimerkiksi ummetus.
Muista, että opettelu vie aikaa. Lapset ovat yksilöitä, eikä mihinkään ole kiire.
Pissavahingot ovat tavallisia vielä pienillä koululaisillakin ilman, että kyseessä on sairaus. Rakon toiminnan kypsymistä tapahtuu aina 12 ikävuoteen saakka.
Jos pottailu on toistuvasti ongelma, voit ottaa asian esiin myös neuvolakäynnillä.
Yökastelu ja kuivaksi opettelu
Kun vaippa on aamuisin kuiva tai lapsi oppii käymään yöllä vessassa, voitte kokeilla vaipan pois jättämistä myös öisin.
Kuivaksi opettelu voi viedä aikaa ja jokainen lapsi kypsyy omaan tahtiin. Virtsarakko kasvaa vähitellen, mikä edistää yökuivaksi oppimista.
Päiväkuivaksi opitaan yleensä aikaisemmin kuin yökuivaksi. Päiväkuiva lapsi tarvitsee usein öisin vielä vaippaa.
Vaikka lapsi olisi useita öitä kuiva, voi vahinkoja taas tulla myöhemmin.
Merkkejä, että yövaipan voi jättää pois
- aamuisin vaippa on kuiva
- lapsi herää yöllä pissahätään ja käy vessassa, vaikka vaippa olisi päällä
- lapsi tahtoo jättää yövaipan pois.
Vinkkejä ja huomioita
- Suojaa lapsen sänky hyvin pissavahinkoja varten. Vahingot ovat luonnollisia ja niitä saattaa tulla.
- Älä koskaan suutu lapselle pissavahingosta – lapsi ei tee tahallaan vahinkoa.
- Kehu ja kannusta kuivista öistä.
- Varmista, että lapsi juo tasaisesti päivän mittaan, eikä juominen painotu iltaan.
Yölliset pissavahingot eli yökastelu ovat yleisiä alle 7-vuotiailla lapsilla. Kolmevuotiaista noin 40 % kastelee öisin, kuusivuotiaista 10 % ja 12-vuotiaista 3 %.
Yökastelun taustalla on usein lapsen keskeneräinen hermostollinen ja hormonaalinen kehitys, mikä ilmenee esimerkiksi sikeänä unena ja kyvyttömyytenä herätä virtsaamistarpeeseen.
Perinnöllisyys vaikuttaa myös: jos molemmilla vanhemmilla on ollut yökastelua, 80 % heidän lapsistaan kokee samaa vaivaa.
Yökastelu ei yleensä johdu sairaudesta, vaan on osa lapsen normaalia kehitystä.
On tärkeää, ettet syyllistä tai rankaise lasta kastelusta, sillä se voi heikentää lapsen itsetuntoa. Sen sijaan lasta tulisi kannustaa ja tukea kuivaksi oppimisessa.
Huolehdi, että lapsi saa päiväsaikaan riittävästi nestettä ja käy säännöllisesti vessassa. Illalla on hyvä välttää turhaa juomista, ja ennen nukkumaanmenoa lapsen tulisi käydä pissalla.
Useimmat lapset kasvavat yökastelusta ulos yli ilman lääkinnällistä hoitoa.
Jos yli 5-vuotias lapsi pissaa öisin sänkyyn säännöllisesti, voit olla yhteydessä neuvolaan. Arvioimme neuvolassa lapsen tarvetta yökasteluhälyttimelle tai lääkitykselle. Suurin osa lapsista oppii kuitenkin kuivaksi ajan kanssa, eikä hälytin- tai lääkityshoitoa tarvita.
Ennen yhteydenottoa neuvolaan sinun tulee lukea lapsiperheiden palveluiden asiakasohje kastelun hoitoon ja seurantaan ja pitää seurantapäiväkirjaa lapsen vessakäynneistä ja kastelusta viikon ajan.