Syksyn 2025 influenssa- ja koronarokotukset

Influenssa- ja koronarokotusten ajanvaraus aukeaa 65 vuotta täyttäneillä 16. syyskuuta Maisassa ja 17. syyskuuta puhelimessa, p. 09 310 46300. Valitettavasti Maisasta on lähtenyt virheellisesti tieto, että rokotusaikoja voisi jo varata. Maisassa oli joitakin aikoja hetkellisesti varattavissa. Jos ehdit varata rokotusajan, sinun ei tarvitse enää varata uutta aikaa.  

Alle 65-vuotiaiden ajanvaraus aukeaa 8. lokakuuta Maisassa ja puhelimessa.   

Lue lisää rokotusten kohderyhmistä, aikataulusta ja ajanvarauksesta:

hel.fi/influenssarokotukset
hel.fi/koronarokotukset

Hyvinvointi perheessä

Perheesi hyvinvointi rakentuu tavallisista asioista, kuten riittävästä levosta ja liikunnasta, hyvästä ravinnosta, perheen yhteisestä ajasta ja muista läheisistä ihmissuhteista.

Hyvinvoinnin peruspilarit tukevat toisiaan

Levon, liikunnan, ystävien, hyvän ruokavalion ja yhteisen ajan tärkeys ei varmasti tule sinulle yllätyksenä. Saatat ajatella, että kaikkien hyvinvoinnin eri osa-alueiden ylläpitäminen arjen kiireessä olisi perheellesi ylivoimaista. Parantamalla yksittäistä osa-aluetta perheenne hyvinvoinnissa muovaatte kuitenkin myös muita arjen ulottuvuuksia paremmiksi kuin sivutuotteena. 

Esimerkiksi liikunta ja ulkoilu edistävät aivojen toimintaa ja henkistä hyvinvointia. Ulkoilu voi rauhoittaa mieltäsi ja auttaa sinua nukkumaan paremmin. Usein myös lapset ovat illalla rauhallisempia ja nukahtavat helpommin, kun ovat saaneet ulkoilla tarpeeksi päivällä.

Voitte ehkä yhdistää liikuntaan myös perheen yhteisen ajan: esimerkiksi pallon potkimista yhdessä, frisbeetä, luistelua tai pyöräretki. Vaihtoehtoisesti urheilu voi tarjota sinulle mahdollisuuden aikaan omien kavereidesi seurassa esimerkiksi kuntosalilla tai joukkuelajin treeneissä. Etenkin tavoitteellinen liikuntaharrastus tuottaa usein myös uusia ihmissuhteita ja merkitystä arkeen. 

Liikunta lisää ruokahalua, jolloin myös terveellinen alkusalaatti voi maistua tavallista paremmin. Monipuolinen ravinto ja säännölliset ruokailuajat tukevat jaksamista – myös urheilussa. Säännöllinen ruokarytmi ja riittävä ruoka taas vähentävät lasten kiukkua, joskus aikuistenkin. Tämä voi helpottaa hyvää tunteiden sääntelyä arjessa sekä parantaa perheenne keskinäistä vuorovaikutustanne.

Raivaa levon aika perheen aikatauluun

Hyvinvointianne edistää myös sujuva arki. Sujuvassa arjessa perheessäsi yhteisesti sovitut rutiinit, säännöt ja aikataulut tukevat perheenne tavoitteita. Aikatauluihin tulisi sisällyttää myös ohjelmatonta aikaa, mielellään jokaiselle päivälle. 

Ota aikaa palautumiseen, kun palaat töistä tai opinnoista. Ajoita palautumisen hetki esimerkiksi ennen iltapäivän arkiaskareita tai lasten iltatoimia. Jos paahdat yhtäjaksoisesti iltaan, sorrut helpommin kiusaukseen venyttää hereillä oloasi lasten mentyä nukkumaan. Riittävä uni on kuitenkin hyvinvoinnin keskeisimpiä peruspilareita, joten maksat korkean koron myöhäisillan laatuajastasi. 

Kun lepäilet, pysähdy toisinaan miettimään, mitä oikeasti tarvitset ja haluat: tyydyttävätkö nykyinen arki ja lepo tarpeesi? Jos eivät, pohdi mitä voisit tehdä, jotta saisit arkeesi lisää merkityksellisiä asioita. Voisitko aloittaa uuden viikkoharrastuksen tai sopia ystävän kanssa säännöllisestä yhteisestä ajanvietosta? Ehkä voit vetäytyä viikoittain kirjaston rauhaan, hoitaa puutarhapalstaa tai hakata nyrkkeilysäkkiä salilla.  

Myös lasten palautumisesta kannattaa huolehtia. Jos lapsellasi on paljon harrastuksia ja muuta ohjelmaa, varmista, että hänellä on myös tarpeeksi iltoja, joita hän viettää kotona perheensä seurassa rentoutuen. Monesti myös vauhdikas ja ohjelmaa kaipaava lapsi tarvitsee koti-iltoja voidakseen hyvin. 

Perheen sisäiset suhteet ja mielenterveys

Perheen hyvinvointi on ennen kaikkea perheenjäsenten hyvinvointia. Jos perheessä on kaksi aikuista, joiden keskinäinen suhde hiertää, muu perhe ei voi hyvin. Myös jos lapsi tai useampi oireilevat huonoa oloa tai riitelevät toistuvasti, tilanne heijastuu yleensä koko perheeseen. 

On siis tärkeää hoitaa

  1. perheen hyvinvointia kokonaisuutena
  2. perheenjäseniä yksilöinä
  3. perheenjäsenten keskinäisiä suhteita. 

Onneksi kuitenkin korjausliike yhdellä osa-alueella – oli se sitten puolison väsymys, lasten riitely tai sinun arkesi yksipuolisuus – luo myönteisiä heijastevaikutuksia myös muun perheen arkeen ja vuorovaikutukseen. Kaikkea ei siis tarvitse korjata kerralla.