Millaista on kaksikielinen opetus?
Helsingin kaupunki tarjoaa kaksikielistä perusopetusta englanniksi, espanjaksi, kiinaksi, pohjoissaameksi, ruotsiksi, venäjäksi ja viroksi. Opetuskielenä kaksikielisessä opetuksessa on suomi jokin näistä kielistä. Opetuksesta 25–50 % on kohdekielellä ja loput suomeksi. Jokainen koulu määrittelee itse omassa opetussuunnitelmassaan, minkä verran opetusta annetaan toisella kielellä. Kaksikielistä opetusta on tarjolla tietyissä suomenkielisissä kouluissa.
Kaksikielinen opetus kehittää oppilaan kohdekielen kuullun ymmärtämisen, lukemisen ja kirjoittamisen taitoja sekä suullista kielitaitoa. Lisäksi se kehittää yleistä kiinnostusta ja valmiutta kieltenopiskeluun. Kuten perusopetus yleisesti, kaksikielinen perusopetus kehittää oppilaan ikätason mukaisia taitoja kaikissa oppiaineissa.
Hakeminen kaksikieliseen opetukseen
Hakuaika on tammikuussa
Hakuaika kaksikieliseen opetukseen 1. luokalle on avoinna 8.–28.1.2024, jolloin myös muut tulevat ekaluokkalaiset ilmoittautuvat perusopetukseen.
Kouluun ilmoittautuminen tapahtuu sähköisesti Asti-asiointipalvelussa(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). Voit myös ilmoittaa lapsen kouluun vierailemalla ensisijaisen vaihtoehtonne mukaisessa koulussa keskiviikkona 24.1.2024 klo 8–10.
Astin kautta voivat ilmoittautua vain helsinkiläiset vuonna 2017 syntyneet koulutulokkaat. Jos Asti ilmoittautuminen ei ole mahdollista, ilmoittaudu käyttämällä erillistä sähköistä lomaketta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).
Lapsi voi hakea yhteensä viiteen eri opetus- ja kouluvaihtoehtoon. Vaihtoehdot käsitellään huoltajan ilmoittamassa järjestyksessä niin, että ensin käsitellään valintakokeen perusteella hakeutuminen ja sen jälkeen muut vaihtoehdot. Jos lapsi pääsee ensimmäiseen hakuvaihtoehtoonsa, hänelle ei tarjota paikkaa muista hakuvaihtoehdoista. Valinnat ovat ilmoittautumisajan jälkeen sitovia, ja jos lapsi tulee valituksi opetukseen, huoltaja sitoutuu ottamaan paikan tarjotusta opetuksesta vastaan.
Kaksikielisen opetuksen valintakoe pidetään 1.2.2024. Katso tarkemmat tiedot opetusta järjestävien koulujen omilta sivuilta. Poikkeustapauksissa kokeen voi uusia 8.2.2024.
Koulut voivat pitää tiedotustilaisuuksia 13.11.2023-15.1.2024. Löydät lisätietoja koulujen omilta sivuilta.
Koulu postittaa oppilaaksiottopäätöksen oppilaan kotiin 8.3.2024.
Haku kaksikieliseen perusopetukseen 1. luokalle
- Kaksikieliseen suomi-ruotsi-opetukseen voi ilmoittautua kaikki halukkaat. Jos hakijoita on enemmän kuin ryhmässä on tilaa käytetään arvontaa.
- Kaksikieliseen suomi-pohjoissaame-opetukseen voi ilmoittautua kaikki halukkaat. Jos hakijoita on enemmän kuin ryhmässä on tilaa käytetään arvontaa.
- Kaksikieliseen suomi-englanti-opetukseen hakeva oppilas osallistuu valintakokeeseen, jossa testataan hakijan kielellisiä valmiuksia suomeksi tai englanniksi. Huoltaja valitsee ilmoittautumisen yhteydessä, kummalla kielellä oppilas suorittaa valintakokeen.
- Kaksikieliseen suomi-viro/kiina/venäjä-opetukseen hakeva osallistuu valintakokeeseen, jossa testataan hakijan valmiuksia suomeksi tai viroksi/kiinaksi/venäjäksi. Huoltaja valitsee ilmoittautumisen yhteydessä, kummalla kielellä oppilas suorittaa valintakokeen.
- Kaksikieliseen suomi-espanja-opetukseen hakeva osallistuu valintakokeeseen, jossa testataan hakijan kielellisiä valmiuksia sekä suomeksi että espanjaksi.
Valintakoe
Löydät tietoa valintakokeista sen koulun sivuilta, mihin olet hakemassa.
Ensimmäiselle luokalle hakevan lapsen ei tarvitse osata lukea tai kirjoittaa, kun hän osallistuu valintakokeeseen. Valintakoe arvioi lapsen kielitaitoa, eikä siihen tarvitse valmistautua etukäteen.
Jos lapsi on 6. luokalla helsinkiläisessä koulussa
Ilmoittautumis- ja hakuaika kaksikieliseen opetukseen 7. luokalle on päättynyt.
Valintakokeet järjestetään 22.1.2024. Joissakin tapauksissa kokeen voi uusia 31.1.2024.
Koulu postittaa oppilaaksiottopäätöksen oppilaan kotiin 22.3.2024.
Jos olet ulkopaikkakuntalainen hakija: hae erillisellä lomakkeella
Jos olet ulkopaikkakuntalainen hakija, eli lapsesi ei ole kirjoilla missään helsinkiläisessä koulussa, voit hakea kaksikieliseen opetukseen 7. luokalle erillisellä lomakkeella.
Voit hakea viiteen eri kouluun tai opetusmuotoon. Voit siis samalla hakulomakkeella hakea myös englanninkieliseen opetukseen ja painotetun opetuksen eri vaihtoehtoihin.
Huomaathan, että ilmoittautumis- ja hakuaika kaksikieliseen opetukseen 7. luokalle on päättynyt.
Luokkien 7–9 kaksikielisen suomi–englanti-opetuksen muut kouluvaihtoehdot
Luokkien 7–9 kaksikielistä suomi–englanti-opetusta järjestävät myös seuraavat yläkoulut:
- Kulosaaren yhteiskoulu (myös kokonaan englanninkielinen perusopetus(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun))
- Töölön yhteiskoulu, kaksikielinen suomi-englanti(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
- Helsingin Uusi yhteiskoulu, kaksikielinen suomi-englanti(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Nämä koulut ovat ns. yksityisiä sopimuskouluja, ja ne eivät ole mukana Helsingin kaupungin koulujen haussa. Jos olet kiinnostunut hakemaan näihin kouluihin, ota yhteyttä suoraan koulujen koordinaattoriin tai rehtoriin ja tiedustele paikkatilannetta.
Jos oppilas muuttaa Helsinkiin kesken perusopetuksen ja hän on opiskellut aikaisemmin kaksikielisessä suomi-englanti -opetuksessa muualla Suomessa, hän voi hakeutua kaksikieliseen suomi-englanti -opetukseen, jos hakukriteerit täyttyvät.
Oppilaan hakukriteerit
- Oppilas on muuttamassa tai on hiljattain muuttanut Helsinkiin kesken perusopetuksen. Hakemuksen voi lähettää ennen Helsinkiin muuttamista, mutta oppilaan kotiosoite on väestötietojärjestelmän mukaan Helsingissä kielikoepäivään mennessä. Jos osoitetiedot eivät vielä ole päivittyneet väestötietojärjestelmään, pyydämme sinulta todistusta, jossa osoitetietosi näkyvät (esimerkiksi vuokrasopimus).
- Oppilas on opiskellut perusopetuslain mukaisessa laajamittaisessa kaksikielisessä opetuksessa muualla Suomessa. Huom. Pyydämme kaikilta hakijoilta todistukset edellisistä opinnoista kaksikielisessä perusopetuksessa. Tarpeen vaatiessa varmistamme tiedot oppilaan entiseltä koululta. Kohdekielten opiskelu yhtenä oppiaineena ei ole riittävä hakuedellytys.
- Oppilaalla on valintakokeen perusteella riittävät valmiudet osallistua laajamittaiseen kaksikieliseen opetukseen suomeksi ja englanniksi.
Näin haet kaksikieliseen suomi–englanti-opetukseen kesken vuoden
-
Täytä sähköinen hakulomake
Täytä alla oleva sähköinen hakulomake. Liitä hakemukseen tuorein todistus tai opintosuoritusote kaksikielisistä perusopetuksen opinnoista.
Pyydämme kaikilta hakijoilta todistukset edellisistä opinnoista kaksikielisessä perusopetuksessa. Tarpeen vaatiessa varmistamme tiedot oppilaan entiseltä koululta. Kohdekielten opiskelu yhtenä oppiaineena ei ole riittävä hakuedellytys.
Sähköinen hakulomake: kaksikielisen suomi–englanti-opetuksen jatkuva haku(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Jos et voi täyttää sähköistä lomaketta, täytä ja toimita allekirjoitettu PDF-lomake Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle:
PDF-lomake, kaksikielisen suomi-englanti -opetuksen jatkuva haku -
Odota yhteydenottoa ja kutsua valintakokeeseen
Koulutuskoordinaattori ottaa sinuun yhteyttä kahden viikon kuluessa hakulomakkeen täyttämisestä. Koulujen loma-aikoina esim. kesä-heinäkuussa yhteydenottoaika voi olla pidempi. Saat koulutuskoordinaattorilta ohjeet valintakokeeseen osallistumiseen. Jos edellä mainitut kriteerit täyttyvät, saat koululta kutsun valintakokeeseen kielitaidon testaamista varten.
-
Vie lapsi kielikokeeseen
Koulu on sinuun yhteydessä ja sopii kanssasi koepäivän ja paikan. Huomaathan, että koulut eivät testaa oppilaita kesälomien aikana kesä-heinäkuussa.
-
Odota kielikokeen tuloksia ja oppilaaksiottopäätöstä
Päätökset oppilaaksiotosta tehdään kielikokeen tulosten perusteella mahdollisimman pian kokeen jälkeen. Jos saat hyväksytyn päätöksen, koulu on sinuun yhteydessä ja kertoo milloin koulu alkaa. Koulupaikka on otettava vastaan välittömästi. Toivotamme onnea ja menestystä koulupolulle!
Mitkä koulut tarjoavat kaksikielistä perusopetusta?
Luokat 1–6
- Kulosaaren ala-asteen koulu
- Töölön ala-asteen koulu
- Malmin peruskoulu
- Vesalan peruskoulu. Kaksikielinen opetus on alkanut 2020. Lukuvuonna 2024–2025 sitä on tarjolla luokilla 1–5.
- Laajasalon peruskoulu
Luokat 7–9
- Malmin peruskoulu. Kaksikielinen opetus on alkanut elokuussa 2023. Lukuvuonna 2024–2025 sitä on tarjolla luokilla 7 ja 8.
- Vesalan peruskoulu. Kaksikielinen opetus on alkanut elokuussa 2023. Lukuvuonna 2024–2025 sitä on tarjolla luokilla 7 ja 8.
- Laajasalon peruskoulu. Kaksikielinen opetus on alkanut elokuussa 2023. Lukuvuonna 2024–2025 sitä on tarjolla luokilla 7 ja 8.
- Helsingin uusi yhteiskoulu
- Kulosaaren yhteiskoulu
- Töölön yhteiskoulu
Luokka 1 lukuvuodesta 2024–2025 alkaen
Luokat 1–9
Luokat 1–6
Luokat 7–9
Luokat 1–7
- Pasilan peruskoulu. Kaksikielinen opetus on alkanut 2018. Kouluvuonna 2024–2025 sitä on tarjolla luokilla 1–7.