Hyppää pääsisältöön

Maanrakennus ja vesien käsittely

Lue ohjeet maaperän kaivamiseen tai louhimiseen, maisematöihin, hulevesien hallintaan tonteilla, talousjätevesien käsittelyyn haja-asutusalueella ja rakentamiseen pohjavesialueella.

Tällä sivulla

Kaivamiseen, louhimiseen tai muuhun näihin verrattavaan toimenpiteeseen tarvitaan maisematyölupa.

Rakennuskohteen maa-ainekset, materiaalit ja haitalliset vieraslajit täytyy tutkia ja määrittää ennen rakennustöitä. Samalla selvitetään myös mahdolliset maaperässä sijaitsevat jäte- ja uusiomateriaalit.

Asiantuntija tekee suunnitteluvaiheessa pohjatutkimuksen ja perustamistapalausunnon. Maa-ainesten ominaisuudet täytyy selvittää, koska ne vaikuttavat muun muassa pohjarakentamiseen.

Lue tarkemmat ohjeet:

Sulje

Maisematyölupaa ei tarvita, jos rakennustyöt ovat rakennus- tai toimenpideluvan mukaisia, tarpeellisia yleis- tai asemakaavan toteuttamiseksi tai vaikutuksiltaan vähäisiä. Vähäisyyden arvioinnin tekee rakennusvalvonta. Jos nämä ehdot eivät täyty, maisemaa muuttavalle maanrakennustyölle on haettava maisematyölupa.

Sulje

Hulevedet imeytetään ja hyödynnetään ensisijaisesti niiden syntypaikalla. Hulevesillä tarkoitetaan maan pinnalta, rakennuksen katolta tai muilta vastaavilta pinnoilta pois johdettavia sade- tai sulamisvesiä. Yleensä katolta kerääntyvät vedet muodostavat suurimman osan tontin hulevesien määrästä.

Jos imeyttäminen omalla tontilla ei onnistu, vesiä viivytetään tontilla mahdollisimman pitkään ennen niiden johtamista joko kunnan hulevesijärjestelmään tai HSY:n hulevesiviemäriin. Viivyttäminen tehdään ensisijaisesti painanteiden ja notkelmien avulla. Tarvittaessa hyödynnetään maanalaisia rakenteita tai viherkattoja.

Jos hulevedet johdetaan tontin ulkopuolelle esimerkiksi ojiin, täytyy kiinteistön haltijan pyytää maanomistajan lupa.

Hulevesisuunnitelma on erityissuunnitelma, joka tehdään yhteistyössä useiden erityisalojen suunnittelijoiden kanssa.

Lue tarkemmat ohjeet:

Sulje

Vähäiset asuinkiinteistön talousjätevedet voidaan johtaa puhdistamatta maahan, jos ne eivät sisällä vesikäymälän jätevesiä ja jos jäteveden määrä on vähäinen eikä siitä aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa.

Veden määrän katsotaan olevan vähäinen esimerkiksi silloin, jos talousvesi kannetaan tai johdetaan tilapäisellä vesijohdolla tai jos kiinteistö on vedenkäytön ja varusteiden kannalta vaatimaton. Ota yhteyttä meihin Lupapisteen Kysy neuvoa -toiminnolla, jos et ole varma, tarvitsetko luvan.

Tarvitset toimenpideluvan, kun rakennat uuden jätevesijärjestelmän tai teet muutostöitä olemassa olevaan järjestelmään.

Kun teet toimenpideluvan hakemusta, saat Lupapisteessä tarkemmat tiedot tarvittavista liitteistä. Yleensä tarvitset ainakin seuraavat liitteet:

  • valtakirja

  • rakennuspiirustukset

  • erityissuunnitelmat vesi- ja viemäristöjärjestelmistä

  • jätevesijärjestelmän suunnitelma (pdf, 1 Mt)

  • järjestelmän käyttö- ja huolto-ohjeet

  • pohjatutkijan lausunto, jos puhdistettua jätevettä imeytetään maaperään

Lue tarkemmat ohjeet:

Sulje

Helsingin kaupungin alueella pohjavesialueita on Vuosaaressa, Tattarisuolla, Santahaminassa, Isosaaressa ja Vartiokylässä. Lisäksi Fazerilan alue, joka sijaitsee pääosin Vantaan kaupungin puolella, on pohjavesialue.

Katso pohjavesialueet tarkemmin karttapalvelusta. Kun avaat kartan uuteen ikkunaan, saat halutessasi syötettyä katuosoitteen karttapalveluun ja karttapalvelu osoittaa, onko hankkeesi mahdollisesti pohjavesialueella.

Kun haet rakennuslupaa pohjavesialueella, liitä hakemuksen asiantuntijan laatima pohjaveden hallintasuunnitelma sekä pohjaveden tarkkailuohjelma.

Lue tarkemmat ohjeet: 

Sulje

Pohjavesialueet kartalla