Haltialan kotieläintila

Haltialan kotieläintila on erityisesti lapsiperheiden suosima vierailukohde. Haltialan lehmät ulkoilevat ympäri vuoden ja niitä pääsee katsomaan aamusta iltaan. Tilalla pääset tutustumaan myös muihin eläimiin, kuten keväällä syntyviin suloisiin karitsoihin.

Tällä sivulla

Lampaita Haltialan tilalla
Kuva: Veikko Somerpuro

Tilan eläimet

Haltialan lehmät ulkoilevat ympäri vuoden. Lehmiä pääsee näkemään talvella lampolan takana pihatarhassa ja kesällä laitumella. Haltialan tilalla on myös lampaita, vuohia, kanoja sekä sikoja. Talvi- ja kevätkauden lampaat ja kanat ovat sisätiloissa. Vuohet ja siat ulkoilevat sydäntalvea lukuun ottamatta ympäri vuoden, jos sää sallii. Sääolot määrittelevät laidunkauden pituuden ja eläinten ulkoilun.

Haltialan lehmälaumaan on liittynyt suomalaista alkuperäisrotua edustavia kyyttöjä. Nämä hiehot eli nuoret lehmät täyttävät keväällä vuoden. Pienet ja ketterät kyytöt sopivat erityisen hyvin Haltialan laajojen maisema-alueiden hoitoon. Löydät Varpun, Viivin, Virman ja Valdemiinan lampolan takana olevasta aitauksesta myös talviaikaan. Lehmät ulkoilevat mielellään kylmilläkin säillä ja niillä vapaa pääsy pihattoon koko ajan. 

Aukiolo

Haltialan alue on osa keskuspuiston ulkoilualuetta. Kotieläintilan alue on avoinna ympäri vuoden klo 7.00–20.00. Alueelle ei ole sisäänpääsymaksua. 

Lampolan sisätiloissa voi vierailla itsenäisyyspäivän tienoilta loppiaiseen sekä keväällä kun karitsat ovat syntyneet eli huhti-toukokuulla. Kun lampolan ovet ovat avoinna, kerromme siitä sivun alalaidassa tapahtumailmoituksissa. Tarkista tarkemmat aukioloajat ilmoituksista. Muina aikoina eläinten puuhia voi seurailla ulkona.

Koirat saavat liikkua piha-alueella kytkettynä. Eläinten laitumille, muihin ulkotarhoihin ja rehupelloille koiria ei saa viedä.

Paloturvallisuussyistä rajoitamme tarvittaessa vierailijoiden määrää lampolan sisäiloissa.

Henkilökunta vastaa mielellään kysymyksiin vaikkapa eläimistä tai tilan toiminnasta.

Palvelut kotieläintilalla

Yleiset säännöt

  • Eläinten karsinoihin tai ulkotarhoihin saavat mennä vain eläintenhoitajat.
  • Eläinten ruokkiminen on kielletty. Eläimillä on lajinmukainen suunniteltu ruokinta, mikä takaa niiden hyvinvoinnin.
  • Eläinten lähellä tulee käyttäytyä rauhallisesti ja välttää turhaa meteliä.
  • Tilan pihapiirin ja grillialueen on oltava tyhjänä klo 20–07. Alueella ja eläintiloissa on tallentava kameravalvonta sekä vartiointi. 

Wanha Pehtoori

Haltialan tilan yhteydessä palvelee kahvila-ravintola Wanha Pehtoori. Ravintolan yhteydessä on WC. Wanhan Pehtoorin sivuilta löydät tietoa ravintolan yhteydessä järjestettävistä tapahtumista. Tilalla järjestetään vuosittain esimerkiksi suosittu joulutapahtuma.

Wanha Pehtoori (wanhapehtoori.org)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Wanha Pehtoori, sijainti kartalla(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Haltialan tilan grilli

Haltialan tilalla on grillipaikka. Grillipaikka on käytettävissä klo 7–20 välisenä aikana. Käyttäjän on tuotava mukanaan omat  puut tai hiilet. Grillipaikkaa ei voi varata. Tulenteko muualla kuin siihen osoitetuilla paikoilla on kielletty.

WC

Kotieläintilan piha-alueella sijaitsee esteetön bajamaja.

Kukkien ja herneiden poiminta

Haltialan tilan läheisille pelloille kylvetään myös hernettä ja kukkia, joita voit poimia maksutta heinä–elokuussa. Tilan opastaulut kertovat tarkemmat poimintapaikat. Tarkka ajankohta vaihtelee herneiden kypsymisen ja kukkien kukinnan mukaan.  Poimia saa vain rajoitetun määrän, jotta iloa riittäisi mahdollisimman monelle.

Kotieläintilan piha-alueet ovat sora-alueita. Kesällä kaikki eläimet ovat laitumilla. Osa laitumista sijaitsee tien varrella, mihin pääsee esimerkiksi pyörätuolilla. Osa laitumista on joen varrella eivätkä ne ole esteettömiä. Lampola ei ole esteetön. Piha-alueelta löytyy inva-wc (bajamaja).

 

Palvelut lähialueella

Haltialan tilan lähialueilla on paljon nähtävää ja koettavaa. Tutustu lähialueen luontoon sekä virkistysmahdollisuuksiin.

Haltialan alueella on useita ulkoilureittejä. Haltialan reitti alkaa kotieläintilan pihalta.

Haltialan reitti (4,6 km)

Voit seurata Haltialan reittiä ja sen varrella olevia rastipisteitä kännykän paikannuksen avulla. Reittiä ei ole merkitty maastoon.

Haltialan reitti

Korpipolku, luontopolku (1,2 km)

Korpipolku kulkee Haltialanmetsän sydämessä aarnialueen kupeesta Kuninkaantammentielle. Luontopolun opastaulut kertovat  metsäluonnosta ja sen ennallistamisesta. Korpipolku on merkitty maastoon sinisin vinoneliöin. Reitti kulkee osittain pitkospuita pitkin.

Korpipolku

Siimespolku, merkitty reitti (2,4 km)

Siimespolku on Haltialanmetsän luonnonsuojelualueelle  merkitty rengasreitti. Rengasreitin osuus on melko helppokulkuinen. Kartalla pistona näkyvä yksisuuntainen yhdysreitti kulkee osan matkasta kallion päällä ja on hankalakulkuisempi. 

Siimespolku

Haltialan aarnialueen polut

Voit liikkua Haltialan aarnialueella vain polkuja ja pitkospuita pitkin. Aarnialueella on muutamia opasviittoja maastossa. 

Haltialan aarnialueen polut

Koe Haltialan luonto metsän siimeksestä virtaveden äärelle. 

Haltialan luonto

Haltialan lajihavainnot 

iNaturalist-sovelluksen avulla voit tallentaa lajihavaintoja helposti puhelimella. Saat tekoälyltä ja muilta sovelluksen käyttäjiltä apua lajien tunnistamiseen. Vahvistetut havainnot tallentuvat Suomen Lajitietokeskukseen palvelemaan tutkijoita, viranomaisia ja luontoharrastajia. 

Haltialan lajihavainnot (iNaturalist.laji.fi)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Haltialan lajihavainnot (laji.fi)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Luontoalueella liikkuminen ja esteettömyys

Voit liikkua Haltialan alueen leveillä ulkoilureiteillä myös pyöräillen ja lastenvaunujen kanssa. Kuninkaantammentie on leveä ja helppokulkuinen reitti Pitkäkosken majalta Haltialan tilalle. Ulkoilureitit ovat talvisin hiihtolatuina.

  • Haltialanmetsän Siimespolku on helppokulkuinen soraistettu reitti. Reitillä olevan kallioalueen voi ohittaa liittymällä rengaslenkille Haltialanmetsän eteläpuolelta. 
  • Haltialan luontopolku, Korpipolku, kulkee osan ajasta pitkospuita pitkin. Haltialan aarnialueen poluilla on myös pitkospuuosuuksia. Aarnialueen polkujen ulkopuolella liikkuminen on kielletty.
  • Vantaanjoen varren luonnonsuojelualueilla (Pitkäkosken rinnelehdot, Vantaanjoen törmä ja Ruutinkosken lehto) ei saa pyöräillä. Alueella kulkee pienempiä polkuja ja porrasrakenteita. 
  • Metsässä kulkevilla polkureiteillä ei ole talvikunnossapitoa, eikä valaistusta.

Noudata kaikilla ulkoilualueilla jokaisenoikeuksia ja järjestyssääntöjä ja liiku luonnossa vastuullisesti:

Korpipolun päissä on luontopolusta kertovat opastaulut.  Kuva: Mira Lainiola
Korpipolun päissä on luontopolusta kertovat opastaulut. Kuva: Mira Lainiola

Niskalan arboretum eli puulajipuisto

Niskalan arboretum on historiallisesti ja luonnontieteellisesti arvokas nähtävyys ja opetuskohde eksoottisine puulajeineen. Arboretumissa on erillinen opastus, puukirjasto, Tunne puut -luontopolku sekä eväspöytiä. Niskalan arboretum on rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi 1983. Niskalan arboretum sijaitsee noin kilometrin päässä Haltialan kotieläintilalta.

Niskalan arboretum (vihreatsylit.fi)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Kalastus

Haltialan alueella virtaava Vantaanjoki on suosittu kalastuskohde. Liikkuminen jokivarren luonnonsuojelualueilla (Pitkäkosken rinnelehdot, Vantaanjoen törmä ja Ruutinkoski) on sallittu vain osoitettuja reittejä pitkin. Kalastonhoitomaksuun sisältyvät yleiskalastusoikeudet eivät koske vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueita. Onginta ja pilkintä on aina kielletty koski- ja virta-alueilla.

Ruutinkoski: Rannalta kalastus on sallittua viitoin maastossa osoitetuilla paikoilla.  Pitkäkoski: Kalastus on kielletty Helsingin omistamalla Pitkäkosken luonnonsuojelualueella. 

Helsingin kalastusalueet ja rajoitukset kartalla (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

 

Haltialan kotieläintila kartalla

Haltialan kotieläintila kartalla. - Avaa kartta suurempana(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Kuvia Haltialan tilalta

Lehmiä ulkoilemassa Haltialassa
Kuva: Heidi Kouhia
Sikoja ulkoilemassa Haltialan tilalla
Kuva: Heidi Kouhia
Vuohi ulkoilee haltialassa
Kuva: Heidi Kouhia
Pieni lehmä Haltialassa
Kuva: Heidi Kouhia