Harakan saari

Harakka sijaitsee muutaman minuutin venematkan päässä Kaivopuistosta, avomeren ääressä ja herkän saaristoluonnon helmassa. Harakan saaren kasvillisuuden ja linnuston rikkaus on vertaansa vailla. Saarella on neljä luonnonsuojelualuetta.
Mies kävelee meren äärellä rantakallioilla
Kuva: Mira Lainiola

Mitä voit kokea Harakan saarella?

Harakan saari sijaitsee Kaivopuiston edustalla, noin 5 minuutin merimatkan päässä mantereelta.  

Vesiliikenneyhteydet

Harakan saareen on vesiliikenneyhteys kesäkaudella Ullanlinnanlaiturista, kahvila Ursulan vierestä (Ehrenströmintie 3). Yhteysvene liikennöi huhtikuusta lokakuulle.  Liikennöitsijä on Merenkävijät(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)Suosimalla MobilePay -maksua yleisötapahtumien aikana teet yhteysveneen liikennöinnistä sujuvampaa. 

Yhteysveneeseen ei ole esteetöntä kulkua. Kuljettaja auttaa tarvittaessa nostamaan lastenrattaat kyytiin. Nosta valkea puuviitta pystyyn laiturissa 5 minuuttia ennen aikataulun mukaista lähtöaikaa. 

Vierasvenesatama ja kiinnittymispaikat

Harakassa ei ole vierasvenelaituria, eikä saarelle voi saapua omalla veneellä. 

Katettu yhteysvene lipuu merellä
Kuva: Raisa Ranta

Harakan saaren polkureitistö

Harakan saaren ympäri kulkee noin kilometrin mittainen reitti. Reitti kulkee osan matkaa hiekkapohjaista rantapolkua pitkin, jossa voi liikkua myös lastenrattailla. Pidempi osuus reitistä kulkee kallioilla ja on hankalakulkuisempi. Saaren länsipuolen kallioilla kulkeva reittiosuus ei sovellu lastenrattaille tai pyörätuolille. 

Osia reitistä ja saaren keskiosasta suljetaan ajoittain lintujen pesimäaikaan. Jututa luontotalon henkilökuntaa touko-kesäkuussa ennen saarikierrosta ja kysy suosituksia reittivalintoihin. Heinäkuussa lintuemot ovat rauhallisia kun jälkikasvu on lentänyt pesästä. 

Harakan polkureitistö, sijainti kartalla(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Harakan saaren luontopolut mobiilioppaassa

Harakan saaren ympäri kulkee saaren kiertoa myötäilevä mobiililuontopolku sekä Harakan geologinen polku. Geologinen polku ulottuu Harakan eteläkärjen luonnonsuojelualueelle ja on kuljettavissa vain lintujen pesimäajan jälkeen 15.8. alkaen. 

 

Hiekkapohjainen kapea tie meren tuntumassa
Kuva: Mira Lainiola

Tulipaikka

Harakan nuotiopaikka kuuluu  luontokeskuksen tiloihin. Voit lämmittää nuotiolla omia eväitä. Tuo nuotiopaikalle omat puut. Siivoa jälkesi huolellisesti ja kuljeta eväsroskat takaisin mantereelle.

Tulenteko on ehdottomasti  kielletty metsä- ja ruohikkopalovaroituksen aikana. Tarkista etukäteen varoitukset Ilmantieteenlaitoksen sivuilta (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).

Huomaa, että lintujen pesimäaika jatkuu juhannukseen asti. Myös nuotiopaikan luona hautovien lintuemojen pesimärauha tulee turvata. Voit kysyä lisätietoja nuotiopaikan käytöstä luontokeskuksen henkilökunnalta. 

Nuotiopaikka sijaitsee saaren länsipuolella, melko lähellä bunkkerirakennusta ja lintulavaa. 

Harakan saarella ei ole kahvilaa

Harakan saari on eväsretkikohde. Saarelta löytyy upeita merimaisemia ja piknikpaikkoja sekä pöytäryhmiä eväiden syöntiin. Siivoa eväsroskat huolella ja kuljeta ne takaisin mantereelle.  Suosittelemme eväiden pakkaamista roskattomasti rasioihin ja pulloihin jo kotona. 

Saarella ei ole kahvilaa tai kioskia. Tapahtumien yhteydessä järjestetään toisinaan pop-up kahvilatoimintaa. Lähin kahvila on yhteysveneen lähtöpaikan, Ullanlinnan laiturin, vierellä sijaitseva Café Ursula.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) Harakan yhteysvene liikennöi myös Särkän saarelle, jossa toimii kesäravintola Särkänlinna(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).

Eväiden lämmitys luontotalolla

Luontotalolla on mikro, joka on käytössä luontokeskuksen aukioloaikoina tiistaista sunnuntaihin klo 10-17. Kysy tarvittaessa apua luontotalon henkilökunnalta.

WC

Harakan yhteysvenelaiturin vierellä on vesivessat. WC-tiloihin on ramppi ja isommassa vessassa on vaipanvaihtotaso. Luontotalon edustalla on lisäksi kaksi huussia. 

Penkkejä nuotiopaikan ympärillä
Kuva: Mira Lainiola

Harakan luontokeskus

Harakan luontokeskus on saariretken tukikohta. Tutustu luontotalon saaristoluontonäyttelyyn ja lainaa tutkimusvälineitä retkelle. Tunnista murtovesiakvaarioiden asukkaita Akvaariotalossa ja vietä leikkihetki Satutalo Vellamossa. Harakan luontokeskuksen pysyvissä näyttelyissä esitellään vedenalaista luontoa sekä saaren värikästä historiaa.

Harakan luontokeskus on avoinna toukokuusta syyskuun loppuun tiistaista sunnuntaihin kello 10-17 (suljettu maanantaisin ja juhannuksena). Tutustu palveluihin tarkemmin luontokeskuksen sivulla. 

Harakan luontokeskus

Lintujen tarkkailu

Harvassa paikassa lintujen elämää ja poikasia voi seurata yhtä läheltä kuin Harakan saarella. Keväisin ja kesäisin lintujen äänet hallitsevat saaren äänimaisemaa. Voit lainata luontotalolta kiikareita ja lintujen tunnistusmateriaalia retken ajaksi. Hyviä lintujentarkkailupaikkoja ovat saaren piilokoju, lintulava ja silokalliot.

Harakan saarella pesii poikkeuksellisen paljon lintuja. Näet lintuja myös aivan läheltä polkujen vierestä. Pesiä on rajattu aidoin ohitusten helpottamiseksi. Pesimäaikana linnut puolustavat pesiään ja poikasiaan. Kävijöiden on syytä liikkua saarella rauhallisesti ja vain merkittyjä polkuja pitkin. Ajoittain osia saaren reiteistä suljetaan nauhamerkinnöin pesinnän vuoksi.

Jututa luontotalon henkilökuntaa etenkin touko-kesäkuussa ennen saarikierrosta. Heinäkuussa saarella vierailee vähemmän ryhmiä ja lintuemotkin ovat rauhallisempia kun jälkikasvu on lentänyt pesästä. 

Uimaranta

Harakan saarella ei ole uimarantaa eikä suihkumahdollisuutta. Voit pulahtaa uimaan saaren länsipuolelta, silokallioiden viereiseltä kivikkorannalta. 

Harakan taiteilijayhteisö

Harakan saarella on taiteilijoiden työtiloja. Voit tutustua taiteilijoiden vaihtuviin näyttelyihin Galleria Lennättimessä ja toisinaan entisissä ammusvarastoissa, kasemateissa. Löydät vaihtuvien näyttelyiden tiedot taiteilijoiden verkkosivuilta. 

Harakan taiteilijat (harakka.fi)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Helsingin kaupunki vuokraa työhuoneita Harakan saaren taiteilijatalosta.

Harakan saaren työtilat taiteilijoille

Kalalokki ja kaksi poikasta kasvillisuuden seassa
Kuva: Raisa Ranta

Harakka on lintujen pesimäsaari

Lintujen pesimäaikaan 1.4.–15.8. Harakan eteläkärki on suljettu. Luonnonsuojelualue on rajattu köydellä. Linnut puolustavat pesiään ja poikasiaan pesimäaikana. Liiku saarella rauhallisesti ja vain merkittyjä polkuja pitkin. Ajoittain osia saaren reiteistä suljetaan nauhamerkinnöin. Jututa luontotalon henkilökuntaa touko-kesäkuussa ennen saarikierrosta. Heinäkuussa lintuemot ovat rauhallisia kun jälkikasvu on lentänyt pesästä.

Harakan luontokeskus

Harakan luontokeskus on saariretken tukikohta. Tutustu luontotalon saaristoluontonäyttelyyn ja lainaa tutkimusvälineitä retkelle. Tunnista murtovesiakvaarioiden asukkaita Akvaariotalossa ja vietä leikkihetki Satutalo Vellamossa. Harakan luontokeskuksen pysyvissä näyttelyissä esitellään vedenalaista luontoa sekä saaren värikästä historiaa.

Harakan luontokeskus on avoinna toukokuusta syyskuun loppuun tiistaista sunnuntaihin kello 10-17 (suljettu maanantaisin ja juhannuksena). Tutustu palveluihin tarkemmin luontokeskuksen sivulla. 

Harakan luontokeskus

Harakan taiteilijayhteisö

Harakan saarella on taiteilijoiden työtiloja. Voit tutustua taiteilijoiden vaihtuviin näyttelyihin Galleria Lennättimessä ja toisinaan entisissä ammusvarastoissa, kasemateissa. Löydät vaihtuvien näyttelyiden tiedot taiteilijoiden verkkosivuilta. 

Harakan taiteilijat (harakka.fi)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Helsingin kaupunki vuokraa työhuoneita Harakan saaren taiteilijatalosta.

Harakan saaren työtilat taiteilijoille

Kokoustilat ja sauna

Voit varata Harakan kiinteistöhuollon kautta taiteilijatalon kokoustiloja sekä pientä saunaa. Kysy myös tarjoiluja. 

Harakka Kiinteistöhuolto Oy(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Suhteessa pinta-alaansa Harakalla on Helsingin saarista runsain eliölajisto ja paljon erilaisia elinympäristöjä. Voit kulkea meren äärellä silokallioilla ja tutustua kalliolammikoiden ja merenrannan elämään. Kävele pitkospuita pitkin rehevän tervaleppäluhdan poikki ja tutkaile lammen pieneliöitä ja osmankäämejä. Voit löytää lahopuulta limasieniä ja tavata kalliolla rantakäärmeen. Luontotalon edustalla voit kesäpäivänä kuulla myös satakielen. 

Saaren luonto on linnustoltaan ja kasvillisuudeltaan mielenkiintoinen sekoitus alkuperäistä saaristolajistoa ja vanhaa kulttuurilajistoa. Saari on ollut vähintään 200 vuoden ajan ihmistoiminnan vaikutuksen alaisena, ja historian eri vaiheet näkyvät kasvillisuudessa. Saarella kasvaa myös osin villiintyneitä hyötykasveja, esimerkiksi piparjuurta. Ihastu vierailulla upeisiin kallioketoihin, kasvien kirjoon sekä lintujen suureen määrään. 

Harakan saaren luonto

Harakan luonnonsuojelualueet

Noin puolet Harakan pinta-alasta on suojeltu ja saarella on neljä luonnonsuojelualuetta. Luonnon suojelemiseksi alueiden käyttöä on rajoitettu lakiin perustuvilla rauhoitusmääräyksillä. Lue rajoituksista tarkemmin kohdassa Säännöt ja suositukset.
Katso Harakan luonnonsuojelualueet ja alueiden lisätiedot kartalla(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Harakan lajihavainnot 

iNaturalist-sovelluksen avulla voit tallentaa lajihavaintoja helposti puhelimella. Saat tekoälyltä ja muilta sovelluksen käyttäjiltä apua lajien tunnistamiseen. Vahvistetut havainnot tallentuvat Suomen Lajitietokeskukseen palvelemaan tutkijoita, viranomaisia ja luontoharrastajia. 

Harakan lajihavainnot (inaturalist.laji.fi) (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Harakan lajihavainnot (laji.fi) (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Lapset kävelevät pitkospuilla rehevän sammakkolammen poikki
Kuva: Mira Lainiola
Kallioilla kukkii orvokki ja kauempana näkyy kaksi lokkia ja kallioista merimaisemaa
Kuva: Marianne Aalto

Harakan saaren luonnonsuojelualueet ja määräykset

Luonnonsuojelualueilla jokaisenoikeuksia on rajoitettu. Noin puolet Harakan pinta-alasta on suojeltu ja saarella on neljä luonnonsuojelualuetta: Harakan pohjoisosan keto- ja niittyalue, Harakan taidetalon eteläpuoleinen valli, Harakan lounaisosan merenrantaniitty ja Harakan eteläkärki ja Vanha-Räntty sekä niiden välinen vesialue. 
Katso Harakan luonnonsuojelualueet ja alueiden lisätiedot kartalla(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Noudata kaikilla Harakan luonnonsuojelualueilla seuraavia sääntöjä
  • Älä vahingoita kasveja, sieniä tai jäkäliä.
  • Älä häiritse luonnonvaraisiä eläimiä tai hävitä pesiä. 
  • Älä pidä irti lemmikkejä. Huomaa että saarelle ei voi tuoda koiria.
  • Älä tee tulta, älä grillaa, älä telttaile tai äläkä leiriydy. 
  • Älä roskaa.
  • Liiku vain merkityillä reiteillä.

Huomioi Harakan eteläkärjen ja Vanha-Räntyn sekä niiden välisellä suojellulla vesialueella

  • Alueella liikkuminen on kielletty 1.4.-15.8. välisenä aikana. Itä- ja koillispuolelta liikkumisrajoitusetäisyys on 7 metriä ja muualta 25 metriä rannasta.
  • Rajoitusajan ulkopuolella eli  16.8.-31.3. kalastaminen on sallittu
Katso Harakan luonnonsuojelualueiden kaikki rauhoitusmääräykset

Yleiset säännöt

Noudata kaikilla ulkoilualueilla jokamiehenoikeuksia ja järjestyssääntöjä ja liiku luonnossa vastuullisesti:

Saareen kulkeva yhteysvene ei ole esteetön. Yhteysveneen kuljettaja auttaa tarvittaessa lastenrattaiden tai kevyen pyörätuolin nostamisessa veneeseen. Harakan saaren vesiliikennelaiturin vieressä on esteetön WC sekä rantakatos. Akvaariotaloon voi kulkea ramppia pitkin. Laiturialueelta luontotalolle mentäessä on pieni mäki. Luontotalon sisäänkäynnillä on useampi porrasaskelma. 

Laiturialueelta luontotalolle sekä satutalo Vellamoon kulkee hiekkapäällystetty ulkoilupolku. Muussa osassa saarta reitillä on pitkospuita ja kalliota. Saaren länsirannalla reitti kulkee kalliolla eikä sovi huonojalkaisille, lastenrattaille tai pyörätuolille. Luontotalon pihapiiristä, Satutalo Vellamosta sekä lintupiilosta ja lintulavalta löytyy penkkejä. Samoin saaren näköalapaikalla saaren keskiosassa on kaksi penkkiä. 

Tutustu saareen ennen vierailua virtuaalikierroksella (360.northmanvr.com)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Harakan luontokeskuksen esteettömyystiedot Palvelukartalta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Harakan palvelut ja reitit kartalla

Harakan saaren voi kiertää ympäri polkua pitkin. Tutustu Harakan luontokeskuksen palveluihin ja poikkea piilokojussa sekä lintulavalla. 

Harakan luontokeskuksen kartallinen palveluesite (pdf)

Harakan saaren palvelut kartalla - Avaa kartta suurempana(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Harakka on lintujen pesimäsaari

Valkoposkihanhi on pesällään. Pesässä näkyy neljä munaa.
Kuva: Raisa Ranta

Lintujen pesimäaikaan 1.4.–15.8. Harakan eteläkärki on suljettu. Luonnonsuojelualue on rajattu köydellä. Linnut puolustavat pesiään ja poikasiaan pesimäaikana. Liiku saarella rauhallisesti ja vain merkittyjä polkuja pitkin. Ajoittain osia saaren reiteistä suljetaan nauhamerkinnöin. Jututa luontotalon henkilökuntaa touko-kesäkuussa ennen saarikierrosta. Heinäkuussa lintuemot ovat rauhallisia kun jälkikasvu on lentänyt pesästä. 

Harakan luontotalo jonka edustalla eväspöytiä
Kuva: Mira Lainiola

Tutustu Harakan luontokeskuksen palveluihin

Harakan saari ja luontokeskus tarjoavat elämyksiä ja toimintaa sekä tietoa Itämerestä, saaristoluonnosta ja kestävästä elämäntavasta. Harakan luontokeskus toimii historiallisissa tiloissa ihastuttavalla Harakan saarella. Luontokeskus tarjoaa palveluita kaikille helsinkiläisille ja vierailijoille. 

Tutustu kaikille avoimeen toimintaan sekä päivähoidolle ja koululaisryhmille tarjottavaan maksuttomaan ympäristökasvatukseen Harakan luontokeskuksen palvelusivulla. 

Tutustu luontokeskuksen toimintaan

Harakan saaren dronekuvassa näkyy saaren rakennuksia ja polkuja, ympäröivä meri sekä taustalla kaupunki
Kuva: Tuomas Lahti

Tutustu saareen virtuaalikierroksella

Miltä Harakassa näyttää ja minkälaisia polkuja saarella kulkee? Tutustu saareen jo ennen retkeä virtuaalikierroksen avulla.

Virtuaalikierros Harakkaan (360.northmanvr.com)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Kuvia Harakasta

Ihmisiä kalliolla meren äärellä tutkimusvälineiden kanssa
Kuva: Mira Lainiola
Saaren keskeltä aukeaa maisema merelle
Kuva: Mira Lainiola
Lapset katselevat kiikareilla lintupiilosta merelle
Kuva: Mira Lainiola
Meriharakka tepastelee kukkivan ruohosipulin keskellä
Kuva: Marianne Aalto