Haltialan luonto

Haltialanmetsän luonnonsuojelualue

Kohti luonnontilaa

Haltialanmetsä on Helsingin laajin luonnonsuojelulailla rauhoitettu maa-alue (137 ha). Aluetta peittävät enimmäkseen kuusivaltaiset, pitkälle varttuneet metsät. Kangasmetsien lisäksi tavataan laajalti lajistoltaan rikkaampia korpia ja lehtoja. Pääosin 1930-luvun hakkuiden jälkeen alueelle kasvanut metsä ja laajalti jo ennen sitä ojitetut suot ovat kehittymässä vähitellen kohti luonnontilaa. Alueen reheviin korpiin on palautettu niiden alkuperäistä vetisyyttä 2000-luvun alkuvuosista lähtien tukkimalla ojia.

Monimuotoisuuden kehto

Maaperän vettyminen, tuulituhot, tykkylumi ja kaarnakuoriaset ovat osa monimuotoisuudelle suotuisaa kehitystä. Lahosta puusta hyötyvä eliöstö kiittää; Haltialan alueelta on löydetty noin sata kääpälajia. Niillä paikoin, missä on runsaasti lahovikaisia haapoja, löytyy myös paljon tikkoja ja niiden koloja hyödyntäviä liito-oravia.

Kääpiä kaarnattoman puun rungolla
Kuva: Raisa Ranta

Haltialan aarnialueen luonnonsuojelualue

Pitkoksia pitkin

1950-luvulta asti ilman hakkuita kasvaneen ja 1984 luonnonsuojelualueeksi perustetun Haltialan aarnialueen voidaan sanoa olevan sanan todellisessa merkityksessä rauhoitettu; siinä missä ulkoilijoiden massat kansoittavat Haltialanmetsän luonnonsuojelualuetta ja sen lukuisia polkuja ja ulkoiluteitä, aarnialueella on vain muutama polku, ja niiden ulkopuolella kulkeminen on kielletty.

Vanha metsä

Haltialanmetsän ja Haltialan aarnialueen luonnonsuojelualueiden kuusivaltaiset metsät tarjoavat tilaisuuden verrata sotien jälkeen luontaisesti kehittynyttä ja saman ikäistä, pitkään harvennettua metsää toisiinsa. Aarnialueen puusto on keskimäärin eri-ikäisempää, ja kuollutta puuta tavataan runsaammin. Haltialan luonnonsuojelualueet ovat tärkeitä muun muassa vanhan metsän linnuille. 

Metsäpolku alkaa pitkospuiden päästä
Kuva: Jussi Helimäki

Pitkäkosken rinnelehtojen luonnonsuojelualue

Lehtojen kirjo

Tutustu erilaisiin lehtoihin Helsingin ja Vantaan yhteisellä luonnonsuojelualueella. Löydät suojelualueelta Etelä-Suomen lehtojen nimikkokasvit: sinivuokon, käenkaalin, oravanmarjan ja vuohenputken. Nämä kasvit ovat usein runsaimpia lajeja kasvupaikoillaan, ja niiden yhdistelmät ilmentävät kukin omanlaistaan kasvupaikkaa. Osa lehtojen kasveista pärjää kuusikossa, kun taas jotkut tarvitsevat enemmän valoa ja asettuvat rantalepikkoon.

Lehdosta kosken varrelle

Kosteissa lehdoissa suuret saniaiset, erityisesti soreahiirenporras, metsäalvejuuri ja rehevimmillä paikoilla kotkansiipi ottavat usein valta-aseman. Lehdoissa kevät ja alkukesä ovat tunnetusti kasvinystävän juhla-aikaa, mutta ainakin pienellä onnella nähtävää on myös talvella, jolloin koskikara ja saukko voivat ilmaantua koskelle.

Käävät kasvavat puunrungolla, joki virtaa taustalla
Kuva: Jussi Helimäki

Vantaanjoentörmän luonnonsuojelualue

Luonnontilaisia rinnelehtoja

Kolmen hehtaarin kokoisella Vantaanjoen törmällä on paljon luontoarvoja. Alueella on erityyppisiä rinnelehtoja sekä viljavia rinneniittyjä. Vantaajoentörmän luonnonsuojelualue on arvokas ja kasvillisuustyypeiltään monipuolinen. Se onkin tärkeä osa Haltialan suojelualueiden verkostoa ja laajempaa viheryhteyttä.

Lehto- ja vesialueen lajeja

Lehtokasvistoon kuuluvia lajeja ovat kevätlinnunsilmä, lehtosinijuuri, mustakonnanmarja, lehto-orvokki ja tesmayrtti. Lintulajeista voit bongata rantasipin, nokkavarpusen ja pikkutikan. Vantaanjoentörmän vesi- ja ranta-alueella viihtyvät myös luontodirektiivin lajit saukko ja vuollejokisimpukka. 

Rentukat kukkivat joen varrella
Kuva: Jussi Helimäki

Ruutinkoskenlehdon luonnonsuojelualue

Lehtoja ja rantakasvillisuutta

Peltomaisemien keskellä ja Haltialan tilan kupeessa sijaitseva Ruutinkoski on hieno luontokohde kosteikkoineen ja lehtoineen. Ruutinkosken kosteiden lehtojen ja rantojen kasvillisuus on monipuolista. Lehdoissa viihtyvät mm. keväisin kukkivat vuokot ja mustakonnanmarja sekä harvinaisemmat purolitukka ja kilpukka. Alkukesän öiden huutelijoihin lukeutuvat satakielet sekä luhta- ja viitakerttuset.

Koskimaisemia

Ruutinkoski on pituudeltaan 300 metriä. Se on Vantaanjoen alin luonnontilainen koski, jonka rannoilla kasvavat osmankäämit ja järvikortteet. Alueen suosio näkyy ranta-alueiden kulumisena.  Ehkäiset luonnon kulumista pysymällä pääpoluilla ja -reiteillä.

Joki virtaa lehtomaiseman taustalla
Kuva: Raisa Ranta