Maastoonmerkintä ja katselmukset

Tilaa maastoonmerkintä ja pohjakatselmus rakentamisvaiheen alussa. Tilaa muut rakentamisen aikaiset katselmukset kuten sijaintikatselmus, rakennekatselmus, ilmanvaihtokatselmus ja loppukatselmus tarpeen mukaan ja työmaan tahtiin.

Rakennusluvassa määrätään tarvittavat katselmukset ja tarkastukset. Katselmuksissa todetaan, ovatko tiettyyn rakennusvaiheeseen kuuluvat toimenpiteet, tarkastukset ja selvitykset tehty. Pidetyistä katselmuksista tehdään merkinnät tarkastusasiakirjaan.

Ennen rakentamisen aloittamista tehdään

- pohjakatselmus, kun perustamiseen liittyvät kaivu- ja louhintatyöt on suoritettu, paalutuksen tai maapohjan täytön tai vahvistamisen on tehty.

- maastoonmerkintä, jossa rakennuksen paikka ja korkeusasema merkitään tontille.

Rakentamisvaiheen aikana tehdään

- sijaintikatselmus, jossa todetaan, että rakennuksen sijainti, korkeusasema ja päämitat ovat hyväksyttyjen piirustusten mukaiset. Maalämmön sijaintikatselmuksessa kartoitetaan porausten alkupisteet ja tarkistetaan, että kaivot on porattu lupien mukaisesti. Katselmus tehdään ennen kaivojen peittämistä.

- rakennekatselmus, kun kantavat rakenteet sekä niihin liittyvät veden-, kosteuden-, äänen- ja lämmöneristystyöt sekä paloturvallisuuteen liittyvät työt on tehty.

- ilmanvaihtokatselmukset (iv-katselmus), kun ilmanvaihtolaitteistot on tehty.

- vesi- ja viemärilaitteiden katselmukset, kun vesi- ja viemärilaitteistot on tehty.

- osittainen loppukatselmus (usein käyttöönottokatselmus)

- loppukatselmus, jossa todetaan, että kaikki suunnitelmien ja rakennusluvan ehtojen mukaiset rakennustyöt on tehty.

Tilaa maastoonmerkintä ja sijaintikatselmus

Tilaa maastoonmerkintä ja sijaintikatselmus kaupunkimittauspalvelun asiakaspalvelusta. Kun tilaat maalämmön sijaintikatselmuksen, toimita samalla porausraportti osoitteeseen kymp.maalampo@hel.fi.

Lähetä tilaus sähköpostilla tai tule tekemään se paikan päälle. Asiakaspalvelu on auki ma-ti 8.15-12.00 ja ke-pe 12.00-15.00. Asiointi paikan päällä ainoastaan ajanvarauksella.

Lisätiedot

Liitä tilaukseen seuraavat tiedot:

- Kohteen osoite

- Rakennuslupatunnus

- Kiinteistötunnus

- Lupapisteen tunnus

- Tilaajan nimi ja yhteystiedot.

Liitä tilaukseen myös seuraavat tiedot laskutusta varten:

- Maksajan nimi (yrityksen nimi sekä yhteyshenkilön nimi, yksityishenkilön tilauksissa henkilön nimi riittää)

- Maksajan osoite

- Y-tunnus tai henkilötunnus

- Sähköisen laskutuksen tiedot, mikäli laskutuksen toivotaan tapahtuvan sähköisesti.

Soita

Kaupunkimittauspalvelun asiakaspalvelu

Avoinna ma-ti 08:15-12, ke-pe 12-15
Puhelun hinta: normaali puhelumaksu

Tilaa rakentamisen katselmukset

Tilaa pohjakatselmus, rakennekatselmus, ilmanvaihtokatselmus, vesi- ja viemärilaitteiden katselmus, seurantakatselmus ja loppukatselmus rakennusvalvonnan alueelliselta tarkastajalta tai rakennusmestarilta.

Tarkastusinsinöörit ja rakennusmestarit ovat tavoitettavissa ma klo 9-10 ja to klo 9-10.

Lisätiedot

Ota katselmukseen mukaan seuraavat asiakirjat:

- rakennusvaiheen suunnitelmat ja asiakirjat

- tehdyt selvitykset ja mittaustulokset

- ajantasainen rakennustyön tarkastusasiakirja.

Katselmukseen tulee osallistua:

- rakennushankkeeseen ryhtyvä tai tämän osoittama edustaja

- vastaava työnjohtaja

- suunnittelija tai erityisalan työnjohtaja, jos tämän asiantuntemusta tarvitaan katselmuksessa.

Tietoa verkossa

Katselmuksien ohjeet

Tilaa rakennuspaikan maastoonmerkintä, kun sinulle on myönnetty rakennuslupa.


Kulmapisteet merkitään maastoon puupaaluin tekemäsi tilauksen perusteella. Voit tilata maastoonmerkinnän myös apupistemerkintänä.
Tämän lisäksi rakennuspaikalle tuodaan kaksi korkeusmerkkiä, joista käy ilmi merkin korkeus sekä mittauksen suorittaja.


Korkeusaseman osoittaminen tehdään vaaituksella, joka lähtee korkeuskiintopisteestä ja päätyy toiseen korkeuskiintopisteeseen tai muuhun korkeudeltaan tunnettuun pisteeseen.


Vuoden 2012 lopussa Helsingissä käyttöön otetun N2000-korkeusjärjes‎telmän mukaiset korkeusluvut ovat 30,5 cm suuremmat kuin aiemmassa NN-järjestelmässä. Rakennushankkeissa on aina oltava selvillä, minkä korkeusjärjestelmän mukaisia korkeuslukemat ovat. 


Lue tarkempi ohje: Maastoonmerkintä (pdf)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Tilaa sijaintikatselmus sen jälkeen kun rakennuksen perustukset ovat valmistuneet.

Voit jatkaa rakentamista vasta sitten, kun katselmuksessa on todettu, että rakennuksen paikka ja korkeusasema ovat vahvistettujen pääpiirustusten mukaiset.

Sijaintikatselmus tehdään hyväksytyistä pääpiirustuksista. Sijaintikatselmustodistus rakennuksen koosta, korkeusasemasta ja sijainnista tallennetaan Lupapisteeseen hankkeen tietoihin.

Lue ohje sijaintikatselmuksesta (pdf)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Jos haluat ottaa osittain valmiin kohteen käyttöön, voit tilata loppukatselmuksen rakennukseen tai sen osaan vaiheittain.


Rakennusvalvonta voi ennalta määrätä, että tietyt julkisivutöiden ja pihatöiden osat ovat valmiit ennen rakennuksen käyttöön hyväksymistä.

Työmaaksi jäävä alue on erotettava käyttöön otettavista alueista.
Käyttöön hyväksyttävän osan pitää täyttää kaikki turvallisuuteen ja terveellisyyteen liittyvät rakentamismääräykset.


Loppukatselmuksessa voidaan antaa määräaika töiden loppuunsaattamiselle.

Rakennuksen tai sen osan saa ottaa käyttöön, kun vaaditut katselmukset on toimitettu, tarkastukset on suoritettu, ja kun se on hyväksytty käyttöön loppukatselmuksessa. 


Ole hyvissä ajoin yhteydessä rakennusvalvontaan ennen loppukatselmusta. Loppukatselmus tulee tehdä ennen rakennusluvan voimassaoloajan päättymistä. Perimme erillisen rakennusvalvontataksan mukaisen maksun katselmuksista ja muista toimenpiteistä, jotka tehdään luvan voimassaoloajan päättymisen jälkeen.


Voit tilata loppukatselmuksen, kun olet ilmoittanut rakennusvalvonnalle, että:

  1. rakennustyö on saatettu loppuun rakennusluvan sekä rakentamista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti
  2. rakennusvalvontaviranomaisen määräämät katselmukset ja tarkastukset sekä niissä vaaditut toimenpiteet on tehty
  3. muuhun lakiin perustuvat ja rakennuksen käyttöturvallisuuteen olennaisesti vaikuttavat tarkastukset ja niissä vaaditut toimenpiteet on tehty
  4. rakennustyön tarkastusasiakirjaan on tehty tarvittavat merkinnät ja tarkastusasiakirjan yhteenveto on toimitettu rakennusvalvontaan
  5. rakennuksen käyttö- ja huolto-ohje on riittävässä laajuudessa valmis ja toimitettavissa rakennuksen omistajalle
  6. ympäristönsuojelulain mukainen lupa, jos sellaista tarvitaan rakennuksen käyttötarkoituksen mukaiseen toimintaan, on saanut lainvoiman.

Huolehdi, että lupapäätöksen ehtoihin merkityt vaatimukset täyttyy ennen kohteen käyttöönottoa (esimerkiksi auto- ja väestönsuojapaikkojen rakentaminen, rasitteiden perustaminen ja yhteisjärjestely¬sopimukset).


Sinun tulee päivittää uudisrakennuksen energiatodistus käyttöönottoon mennessä vastaamaan toteutusta. Esitä käyttöönottokatselmuksessa tarkastajalle sähköurakoitsijan laatima sähköasennusten käyttöönottotarkastuspöytäkirja.


Rakennuksen käyttö- ja huolto-ohjeen tulee olla valmiina, kun rakennus otetaan käyttöön.


Jos rakennus otetaan käyttöön ilman vaadittua loppukatselmusta, rakennusvalvonta voi asettaa sen käyttökieltoon.


 Tarvittaessa loppukatselmuksessa esitetään:

  • hissien tarkastuspöytäkirja
  • kaukolämpölaitteiden valmistumispöytäkirja
  • pöytäkirjat pelastuslaitoksen tarkastuksista (väestönsuojat, erityinen palotarkastus, öljylämmitys, sprinklerilaitteisto jne.)
  • tarkastustodistus (paloilmoitin)
  • todistus suorituskyvyttömyysvakuuden asettamisesta
  • rakentamisilmoitus verohallinnolle
  • muu vaadittava viranomaisen tarkastustodistus.

 Erityistapauksissa (leikkaussalit, räjähdysvaaralliset tilat) pitää esittää myös Turvatekniikan keskuksen valtuuttaman tarkastajan tai tarkastuslaitoksen varmennustodistus.

Tarkastusasiakirjan avulla varmistetaan, että rakentaminen on asianmukaista ja siinä todennetaan, että työmaalla on pidetty vaadittavat tarkastukset. 


Tarkastusasiakirja esitetään rakennusvalvonnalle aloituskokouksessa tai siitä tehdään selvitys aloittamisilmoituksen yhteydessä, jos aloituskokousta ei ole rakennusluvassa.


Työn etenemisen mukaan rakennusluvassa määrätyt tai aloituskokouksessa sovitut rakennusvaiheiden tarkastusten vastuuhenkilöt ja työvaiheiden tarkastuksia suorittavat henkilöt varmentavat suorittamansa tarkastuksen tarkastusasiakirjaan. Tarkastusasiakirjaa voidaan täydentää riskillisistä työvaiheista otetuilla valokuvilla.


Tarkastusasiakirjan yhteenveto luovutetaan loppukatselmuksessa rakennusvalvontaviranomaiselle.


Lomakkeet: