Ikääntyneiden perhehoitajille

Ikääntyneiden perhehoitajana tarjoat ikääntyneelle kodinomaista hoitoa, turvallisuutta ja läheisen ihmissuhteen.

Ikääntyneiden perhehoidon muodot

Lyhytaikainen perhehoito perhekodissa

Hoito voi toteutua jaksoittaisena perhehoitona. Jaksojen pituudet vaihtelevat, ajatuksena kuitenkin se, että ikääntynyt asuu jakson ajan ympärivuorokautisesti perhehoitajan kotona. Lyhytaikaista perhehoitoa järjestetään esimerkiksi omaishoitajan vapaiden ajaksi tai muusta syystä harkinnanvaraisesti omassa kodissa asuvalle ikääntyneelle henkilölle.

Lyhytaikaisen perhehoidon avulla voidaan tarjota turvallista ja toiminnallista arkea ikääntyneille, jotka hyötyvät perhehoitajan jatkuvasta läsnäolosta ja kodista toimintaympäristönä. Lyhytaikaisen perhehoidon tavoitteena on tukea ikääntyneen asiakkaan kotona asumista. Lyhytaikainen perhehoito voi olla ennakkoon tiedettyä tai äkilliseen tarpeeseen perustuvaa.

Osavuorokautinen perhehoito

Osavuorokautinen perhehoito on säännöllisesti toistuvaa ja vastaa esimerkiksi omaishoitajan tarpeisiin. Perhehoito tukee ikääntyneen kotona asumista ja voi esimerkiksi tarjota korvaavaa toimintaa päivätoiminnan sijaan. Tarjoaisit perhehoitoa esimerkiksi 3, 6 tai 12 tuntia kerrallaan omassa kodissasi tai perhehoidettavan kotona. 

Osavuorovuorokautisena perhehoitajana et välttämättä tarvitse omaa perhekotia: kiertävänä perhehoitajana vierailet asiakkaiden kotona ja näin ollen tarjoat palvelun asiakkaan kotioloissa.

Perhehoitajaksi ryhtyminen

Mikäli olet kiinnostunut toimimaan perhehoitajana, tulee sinun käydä ennakkovalmennus. Valmennus ei velvoita aloittamaan perhehoitajan tehtävässä. 

Valmennuksessa saat tietoa perhehoidosta ja perhehoitajana toimimisesta.  Lisäksi selvitämme sinun ja perheesi valmiuksia perhehoitoon.  Jos toiveenanne on ryhtyä päätoimiseksi perhehoitoperheeksi, suosittelemme,  että molemmat puolisot osallistuvat ennakkovalmennukseen.

Ennakkovalmennuksen käyminen ei vielä tarkoita sitä, että sinun tulisi aloittaa perhehoitajan tehtävässä. Sinulla ei tarvitse olla sosiaali-tai terveydenhuoltoalan koulutusta osallistuaksesi ennakkovalmennukseen.

Kun olet suorittanut ennakkovalmennuksen, ota yhteyttä ikääntyneiden perhehoidon sosiaaliohjaajaan soittamalla tai lähettämällä sähköpostia. Yhteydenoton jälkeen voit täyttää hakemuksen ikääntyneiden perhehoitajaksi. Saat sosiaaliohjaajalta ohjausta lomakkeen täyttöön.

Hakulomakkeen täyttämisen jälkeen sinulle ja mahdolliselle puolisollesi tehdään alkuhaastattelu kasvotusten tai puhelimitse. Tapaamisen yhteydessä saatte lisämateriaalia ikääntyneiden perhehoidosta.

Hakuprosessin yhteydessä perhehoidon henkilökunta vierailee kotonanne ja tarkistaa kodin soveltuvuuden perhehoitoon.

Jos olet eläkeikäinen, sinun tulee toimittaa lääkärin lausunto terveydentilastasi ja työkyvystäsi perhehoidosta vastaavalle työntekijälle. Tarvittaessa lääkärintodistus voidaan pyytää sinulta myös voimassa olevan toimeksiantosopimussuhteen aikana.  

Saat lisätietoja ja neuvontaa ikääntyneiden perhehoidosta perhehoidon sosiaaliohjaajalta. 

Jos haluat tarjota kotisi ikääntyneille hoidettaville osana perhehoitajan toimeksiantoasi, sinun kotisi tulee olla tehtävään soveltuva. Tarkastamme kotisi soveltuvuuden perhekodiksi ennen toimeksiantosuhteen aloittamista. 

Kodin tilat

Lain mukaan "perhekodin tulee olla rakenteeltaan, tiloiltaan ja varustetasoltaan sekä terveydellisiltä ja muilta olosuhteiltaan annettavalle hoidolle sopiva" (263/2015, § 5). Käytännössä tämä tarkoittaa, että kodissa on huomioitu muun muassa ikääntyneen mahdolliset liikkumisen rajoitteet ja tarve yksityisyyteen. 

Olisi hyvä, että kotisi yleiset oleskelutilat, kylpyhuone ja keittiö olisivat esteettömät ja tarpeeksi tilavat. 

Kodin ilmapiiri

Sopivien puitteiden lisäksi kodinomaisuus lähtee siitä, että hoidossa oleva saa tasavertaisen perheenjäsenen aseman muihin perheessä asuviin nähden. On tärkeää, että kodin keskinäinen vuorovaikutus on kunnioittava ja perhehoidon asiakas tulee kuulluksi arjen päätännässä. 

Toimeksiantosopimus  

Perhehoitajana et ole työsuhteessa Helsingin kaupunkiin, vaan solmit kaupungin kanssa toimeksiantosopimuksen. Toimeksiantosopimuksessa sovimme kanssasi muun muassa hoidon kestosta, palkkioista ja kulukorvauksista. 

Työstäsi maksetaan palkkio ja kulukorvaus. Palkkio on korvaus annetusta hoidosta ja kulukorvauksella katamme sinulle asiakkaan asumisesta koituvia menoja.   

Toimeksiantosopimus sitoo molempia osapuolia. Kumpikaan taho ei voi muuttaa siinä sovittuja asioista yksipuolisesti. Jos sinulla ilmenee tarve tehdä muutoksia sopimukseen, ota yhteyttä asiakasohjaajaan, jonka kanssa solmit sopimuksen. 

Palkkiot ja korvaukset kuluista

Perhehoitajille maksetaan kulukorvausta, joka kattaa asiakkaan asumisesta, muusta elämisestä, hoidosta ja asioiden hoidosta perhehoitajalle aiheutuvat kustannukset. Perhehoitaja ei ole perhehoidossa olevaan henkilöön nähden elatusvelvollinen. 

Saamme verokorttisi automaattisesti verottajalta. Tarkista, että OmaVerosta on valittuna verokortti, joka koskee perhehoitajien palkkioita ja kulukorvauksia. Verokortti ei ole sama kuin palkkatyöhön käytettävä verokortti. Kiireellisissä tilanteissa voit toimittaa verokortin myös sähköisen asioinnin kautta tai osoitteeseen palkkamateriaali@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman).

Lisää tietoa perhehoitajan verotukseen liittyen löydät Verohallinnon sivuilta.

Omaishoitaja, perhehoitaja, tukiperhe, oheishuoltaja, tukihenkilö – näin hoidat veroasiat(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Perhehoitajan verotus – Syventävät ohjeet(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Lyhytaikaisen ja osavuorokautisen perhehoidon palkkiot määräytyvät hoitajan 
koulutuksen ja asiakkaan tarvitseman hoidon vaativuuden mukaisesti.

Jos asiakkaan hoito ja huolenpito tapahtuu sinun kodissasi, sinulle maksetaan kulukorvausta. 

Jos toimit kiertävänä perhehoitajana, voit saada kilometrikorvausta eli korvausta tehtävän tuottamista matkakustannuksista asiakkaan kotiin ja muissa siirtymissä.  

  • Lyhytaikainen perhehoito per hoitopäivä

    Hoitajalle, jolla ei ole sosiaali- tai terveysalan koulutusta:

    • Asiakkaan hoitoisuusluokka 1: 138,04 euroa
    • Asiakkaan hoitoisuusluokka 2: 125,66 euroa
    • Asiakkaan hoitoisuusluokka 3: 104,71 euroa

    Hoitajalle, jolla on sosiaali- tai terveysalan koulutus:

    • Asiakkaan hoitoisuusluokka 1: 172,56 euroa
    • Asiakkaan hoitoisuusluokka 2: 157,08 euroa
    • Asiakkaan hoitoisuusluokka 3: 130,89 euroa

    Kulukorvaus tilapäisessä hoidossa perhekodissa 33,22 euroa

  • Osavuorokautinen perhehoito 12 tuntia/kerta

    Hoitajalle, jolla ei ole sosiaali- tai terveysalan koulutusta:

    • Asiakkaan hoitoisuusluokka 1: 128,00 euroa
    • Asiakkaan hoitoisuusluokka 2: 106,81 euroa
    • Asiakkaan hoitoisuusluokka 3: 89,01 euroa

    Hoitajalle, jolla on sosiaali- tai terveysalan koulutus:

    • Asiakkaan hoitoisuusluokka 1: 153,61 euroa
    • Asiakkaan hoitoisuusluokka 2: 128,17 euroa
    • Asiakkaan hoitoisuusluokka 3: 104,71 euroa

    Kulukorvaus 12 tunnin hoidosta perhekodissa 33,22 euroa

  • Osavuorokautinen perhehoito 6 tuntia/kerta

    Hoitajalle, jolla ei ole sosiaali- tai terveysalan koulutusta:

    • Asiakkaan hoitoisuusluokka 1–3: 73,21 euroa

    Hoitajalle, jolla on sosiaali- tai terveysalan koulutus:

    • Asiakkaan hoitoisuusluokka 1–3: 83,67 euroa

    Kulukorvaus  6 tunnin hoidosta perhekodissa 16,61 euroa/kerta

  • Osavuorokautinen perhehoito 3 tuntia/kerta

    Hoitajalle, jolla ei ole sosiaali- tai terveysalan koulutusta:

    • Asiakkaan hoitoisuusluokka 1–3: 47,06 euroa

    Hoitajalle, jolla on sosiaali- tai terveysalan koulutus:

    • Asiakkaan hoitoisuusluokka 1–3: 52,29 euroa

    Kulukorvaus 3 tunnin hoidosta perhekodissa 16,61 euroa/kerta

Telia ACE Widget Neuvonta FI