Koulujen tuntijaon yhtenäistäminen
Mikä nykytilanne on?
Tuntijako määrittää, kuinka monta oppituntia kutakin oppiainetta opiskellaan eri vuosiluokilla. Oppiaineiden minimituntimäärät on määritelty valtakunnallisesti.
Aiemmin Helsingin kaupungin peruskouluissa tuntijaosta on päätetty koulukohtaisesti. Siksi koulujen välillä on ollut eroja oppiaineiden opetuksen etenemisessä ja valinnaisten opintojen järjestämisessä.
Ajan myötä Helsingissä on syntynyt tilanne, jossa oppilaat saavat eri määrän opetusta riippuen koulusta, jota he käyvät. Tämä ei ole perusopetuksen näkökulmasta tavoiteltava tilanne, koska jokaisella lapsella on oikeus saada yhdenvertaisesti perusopetusta.
Koulun tuntijako kerrotaan koulun omassa opetussuunnitelmassa. Koulujen opetussuunnitelmat on koottu ePerusteet-palveluun. Voit hakea koulun opetussuunnitelmaa kirjoittamalla koulun nimen hakukenttään ePerusteet-palvelun etusivulla. Siirry ePerusteet-verkkosivulle(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Mikä tuntijaossa muuttuu ja miksi?
Tuntijaon uudistamisen tavoitteena on, että jatkossa kaikki Helsingin kaupungin peruskoulut noudattavat yhtenäistä tuntijakoa. Yhtenäinen tuntijako on otettu jo käyttöön vuosiluokilla 1–2, ja vuosiluokilla 3–9 se on tarkoitus ottaa käyttöön vaiheittain vuosina 2027–2029.
Nyt ehdotetussa muutoksessa peruskoulujen tuntijako on selkeämpi ja tasa-arvoisempi. Oppilaiden opiskelu etenee samalla tavalla koulusta riippumatta. Yhteinen tuntijako antaa mahdollisuuden myös asettaa kaikille kouluille yhteiset oppimisen tavoitteet.
Yhtenäinen tuntijako tarkoittaa myös sitä, että kaikissa kouluissa olisi samalla vuosiluokalla saman verran oppitunteja. Oppiaineiden tuntimäärien jakautumisessa olisi kuitenkin edelleen eroja oppilaiden välillä riippuen oppilaan kielivalinnoista ja painotetusta opetuksesta.
Yhtenäisen tuntijaon tavoitteena on myös yhtenäistää tapa, jolla koulut tarjoavat painotettua ja valinnaisten aineiden opetusta.
Ehdotukset yhtenäisestä tuntijaosta
Voit tutustua tarkemmin siihen, miltä yhtenäinen tuntijako näyttäisi suomenkielisessä perusopetuksessa eri vuosiluokilla ja painotetussa opetuksessa katsomalla tuntijakoa kuvaavat taulukot:
Tiedostoissa on koottuna vuosiluokille 3–6 ja 7–9 tuntijakoehdotuksen mukaiset vaihtoehdot yleiseen opetukseen ja eri taide- ja taitoaineiden painotettuun opetukseen sekä kaksikielisen opetukseen. Yleisen, painotetun ja kaksikielisen opetuksen tuntijaot ovat suurelta osin yhtenevät, erot tuntimäärissä ovat pääasiassa painotettavassa aineessa. Taulukon lukumäärät ovat vuosiviikkotunteja. Vuosiviikkotunti tarkoittaa oppiaineen opetussuunnitelmassa määriteltyä tuntimäärää, joka kohdentuu oppiaineen opetukseen viikossa lukuvuoden ajan.
Miten asiassa on edetty?
Tuntijakomuutosta on valmisteltu syksystä 2024 alkaen. Työryhmässä on ollut mukana koulujen rehtoreita, opettajien luottamusedustajia sekä muita toimialan asiantuntijoita.
Tuntijakoehdotusten valmistelussa on huomioitu monia eri näkökulmia. Tuntijaon yhtenäistämisen lisäksi on valmisteltu myös Helsingin kaupunkistrategiassa päätettyjen äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen lisätuntien toteuttaminen.
Koulut saivat tuntijakomuutoksesta valmista infomateriaalia käsiteltäväksi henkilöstön kanssa. Opettajille järjestettiin myös infotilaisuus, ja heillä oli mahdollisuus tuoda esille näkemyksiään muutoksesta eri oppiaineiden näkökulmista vastaamalla kyselyyn.
Myös koulujen oppilaskuntien hallitukset saivat muutosehdotuksen käsiteltäväksi yhdessä oppilaskunnan hallituksen ohjaavan opettajan kanssa. Oppilaskuntien näkemyksiä tuntijakomuutosehdotukseen pyydettiin myös kyselyllä.
Kyselyjen tuloksia hyödynnetään asian valmistelussa.
Suomenkielisten koulujen oppilaiden huoltajille pidettiin 2.2.2026 Teams-infotilaisuus, jonne kutsut lähetettiin Wilmassa. Tallenne tilaisuudesta on katsottavissa tämän sivun lopussa.
Ruotsinkielisten koulujen oppilaiden huoltajille on tehty infovideo tuntijaon yhtenäistämisestä:
Kyselyt huoltajille
Huoltajien on mahdollista kertoa näkemyksiään peruskoulujen tuntijaon yhtenäistämisestä vastaamalla kyselyyn.
Suomenkielisten koulujen tuntijakoa koskeva kysely oli auki 2.–17.2.2026. Linkki kyselyyn jaettiin 2.2.Teams-tilaisuudessa sekä tällä sivulla. Vastausaika on nyt päättynyt.
Ruotsinkielisten koulujen tuntijakoa koskeva kysely on avoinna 12.–27.2.2026.
Vastaa kyselyyn: Vårdnadshavarenkät - Den enhetliga timfördelningen(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Mitä tapahtuu seuraavaksi?
Kaupungin peruskoulujen tuntijakouudistus on menossa päätettäväksi Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen suomen- ja ruotsinkieliseen jaostoon kevään 2026 aikana.
Asiaa käsitellään suomen- ja ruotsinkielisissä jaostoissa 10.3.2026. Jaostot päättävät edustamansa kieliryhmän osalta kaupungin opetussuunnitelmaan kuuluvista asioista. Myös tuntijako on osa opetussuunnitelmaa.
Huoltajainfo tuntijaon yhtenäistämisestä
Järjestimme 2.2.2026 infotilaisuuden, jossa kerroimme tarkemmin suomenkielisten peruskoulujen tuntijaon yhtenäistämisestä vuosiluokilla 3–9.