Kaisaniemen ala-asteen koulu

Kaisaniemessä sijaitseva koulumme on alakoulu, jossa on vuosiluokat 1-6.
Kaisaniemen ala-asteen koulu
Kuva: Karo Pirkkalainen

Yhteystiedot

Puutarhakatu 1, 00100 Helsinki Näytä esteettömyystiedot
englanti suomi
PL 10306, 00099 Helsingin kaupunki

Rohkeasti keksin ja kokeilen, yhdessä innolla oppien

Kaisiksen motto

Vuonna 1924 perustettu Kaisaniemen ala-aste on ikinuori luovuutta ruokkiva koulu, jossa lapsi voi ilmaista itseään käyttämällä käsiään, draaman keinoja, musisoiden ja tanssien. Sijainti Helsingin ydinkeskustassa tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet järjestää oppimistilanteita erilaisissa kulttuurilaitoksissa. Pääkaupungin historiaan liittyviä kohteita löytyy lukuisia pienen kävelymatkan päässä koulusta.

 

 

Meidän koulu

Valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden pohjalta on laadittu Helsingin oma kuntakohtainen opetussuunnitelma (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) sekä koulukohtaiset opetussuunnitelmat. Opetusta meidän koulussamme ohjaa koulun opetussuunnitelma (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). Koulun opetussuunnitelmaan on kirjattu koulutyön tavoitteet, mitä aineita koulussa opiskellaan, miten koulussa työskennellään ja miten oppilaita voidaan tukea.

 

Kieliohjelma

  • 1. luokalta alkava vieras kieli (A1): englanti ja clil-englanti
  • 3. luokalta alkava vapaaehtoinen vieras kieli (A2): ranska, saksa, ruotsi
  • Koulussamme järjestetään kielirikasteista suomi-englanti-opetusta, joka on avoinna kaikille halukkaille.

Painotettu opetus

Koulussamme on 3. luokalta alkavat musiikin ja nykytanssin painotukset, joihin haetaan erillisellä valintakokeella.

Musiikki-painotuksen tuntijako

Nykytanssi-painotuksen tuntijako

Tulevien ekaluokkalaisten infotilaisuus 23.11. klo 17.30

Tulevien ekaluokkalaisten infotilaisuus järjestetään koulumme juhlasalissa torstaina 23.11.2023 klo 17.30. Tervetuloa!

Tulevien kolmasluokkalaisten infotilaisuus 18.1.2024  klo 17.30

Tuleville kolmasluokkalaisille pidetään infotilaisuus koulumme juhlasalissa torstaina 18.1 klo 17.30 alkaen. Lisätietoa infotilaisuudesta löytyy tästä päivityksestä lähempänä tilaisuuden ajankohtaa. 

ABC-TIEDOTE 2023-2024 JULKAISTU

Kaisaniemen ala-asteen ABC-tiedote 2023-2024 on julkaistu (klikkaa linkkiä). (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Kaisaniemi ABC 2023-2024 bulletin is now published (click here)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Koulumme sosiaalisessa mediassa

Kerromme Yhtenäiskoulun arjesta myös Facebookissa, otathan meidät seurantaan.

Kaisaniemen ala-aste Facebookissa(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Kodin ja koulun yhteistyön periaatteet ja toimintatavat on kuvattu jokaisen koulun opetussuunnitelmassa. Siihen kuuluvat mm. vanhempainillat, vanhempainvartit sekä yhteydenpito sähköisen Wilma-järjestelmän(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) kautta. 

Käytännön yhteistyöstä ja toiminnasta sovitaan yhdessä koulun ja huoltajien kanssa. Kodin ja koulun yhteistyö on vastavuoroista. Kouluissa toimii johtokunta ja myös vanhempainyhdistys.

Wilma

Wilma-järjestelmän(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) kautta huoltajat voivat saada tietoa lastensa opetuksesta, opetusjärjestelyistä ja arvioinnista sekä selvittää poissaoloja. Wilmassa huoltajat saavat koulun lähettämiä tiedotteita ja voivat olla yhteydessä opettajiin ja rehtoriin. Wilmaa käyttävät myös oppilaat ja opiskelijat omien opintojensa seurantaan. Huoltajakohtaiset wilma-tunnukset annetaan syyslukukauden alkaessa siitä koulusta, jossa lapsi on aloittanut.

Opi käyttämään Wilmaa YouTube-videoidemme avulla.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Poissaolohakemukset Wilmassa

Poissaolohakemus tehdään Wilman lomakkeella. Oppilaan huoltaja hakee poissaololupaa 1-5 päivän poissaoloon opiskelijan luokanopettajalta ja yli 5 päivän poissaoloon rehtorilta.

  • valitse ensin ylävalikosta "Hakemukset ja päätökset" välilehti 
  • valitse sen jälkeen avautuvan sivun oikeasta reunasta "Lomakkeet"-kohdasta tarvittava lomake (huom! ei ylävalikon "Lomakkeet"-kohta)
  • täytä lomake ja tallenna se
  • kun rehtori/luokanopettaja on tehnyt päätöksen ja julkaissut sen, päätös näkyy "Hakemukset ja päätökset" kohdassa

Koulussamme on käytössä kuuden viikon jaksolla kiertävät perus- ja kasvisruokalistat. Päivittäin on valittavana kaksi pääruokavaihtoehtoa. Ateriaan kuuluu lämmin ruoka, salaatti, raaste tai tuorepala, ruokajuoma, leipä ja levite.

Katso Kaisaniemen ala-asteen koulun lounaslista(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

 

Kaisaniemen ala-asteen koulun järjestyssäännöt  

  1. Koulussa noudatetaan koulun järjestyssääntöjä ja voimassa olevaa lainsäädäntöä. 

  2. Järjestyssääntöjä noudatetaan kouluaikana koulualueella ja koulun järjestämissä tilaisuuksissa. 

  3. Oppilas käyttäytyy asiallisesti muita kohtaan. 

  4. Oppilas antaa itselleen ja toisille opiskelu- ja työrauhan. 

  5. Oppilas ei kiusaa, käyttäydy uhkaavasti tai loukkaa toisen fyysistä koskemattomuutta. 

  6. Oppilas noudattaa koulun työjärjestyksen aikataulua. 

  7. Oppilas pitää hyvää huolta omista ja yhteisistä tavaroista, sekä kunnioittaa toisten omaisuutta. 

  8. Oppilas käyttää opetustilanteessa kännykkää ja muuta teknologiaa opiskelun edistämiseksi ja vain aikuisen luvalla. 

  9. Oppilas ei tuo kouluun esineitä tai aineita, jotka ovat opiskelun kannalta tarpeettomia tai joilla voidaan vahingoittaa henkilöitä tai omaisuutta. 

  10. Oppilas poistuu koulualueelta koulupäivän aikana vain aikuisen luvalla. 

Kaisis10 

  1. Kannan vastuuni ja hoidan työni parhaani mukaan.  

  2. Kohtelen kaikkia kouluyhteisön jäseniä niin kuin toivon itseäni kohdeltavan. 

  3. Kunnioitan ja noudatan yhteisiä sopimuksia ja ohjeita. 

  4. Olen täsmällinen ja huolellinen. 

  5. Olen reilu ja oikeudenmukainen.  

  6. Olen hienotunteinen ja suvaitsevainen muita kohtaan. 

  7. Osallistun aktiivisesti yhteisiin tapahtumiin ja yhteisten asioiden hoitamiseen. 

  8. Käännän ongelmat tavoitteiksi ja toimin vaikeissakin tilanteissa rakentavasti. 

  9. Sallin epäonnistumiset itselleni ja muille, ja otan niistä opikseni. 

  10. Luon myönteistä ilmapiiriä ympärilleni, tervehdin, autan, kuuntelen ja kannustan. 

Henkilökuntamme yhteystiedot

Koulusihteeri Lahja-Maria Liukkonen
puh. 09 310 80685 ja 040 334 0406
lahja.liukkonen@hel.fi (Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)
Kanslia on avoinna opiskelijoille klo 9.00 - 14.00

Rehtori Susanna Kantanen
puh. 09 310 80684, 040 630 9370
susanna.kantanen(at)hel.fi

Apulaisrehtori Saana Kaitaranta
puh. 09 310 29803, 040 334 1450
saana.kaitaranta(at)edu.hel.fi,

Apulaisrehtori Satu Rytikangas
puh. 09 310 79649, 040 334 0405
satu.rytikangas (at) edu.hel.fi

Johtokunnan puheenjohtaja Pauliina Pulkkinen, pauliinapulkkinen(at)yahoo.com     

Kohdevastaava Jaakko Suomalainen
puh. 050 406 9664
kv.kaisaniemi(at)sol.fi

Kouluravintola
puh. 09 310 80689
kouluravintola.kaisaniemi(at)hel.fi

Luokkatilojen iltakäyttö
Kasko tilapalvelut, p. 09 310 12001, ma-pe klo 10-12, tilavaraukset(at)hel.fi

Luokanopettajat

1A Saana Kaitaranta
1B Satu Rytikangas
1C Veera Sällilä
1D Tuulimari Laitinen

2A  Matleena Koski-Laulaja
2B  Kirsi Kokkonen-Spears

3A  Ruj Jovanovic-Hyvärinen
3B  Valtteri Pohjalainen
3C  Niina Niemi

4A  Anne Niiniluoto
4B  Riitta Havulinna
4C  Kirsi Pettinen

5A Anuliina Kainlauri
5B  Kalle Rissanen
5C  Santtu Vihunen

6A  Raisa Palaste-Arola
6B  Pekka Kaipainen
6C  Anna Hurme

Muut opettajat

Harri Laine, englanti, ruotsi, saksa
Suvi Ollikainen, englanti, ruotsi
Katri Tuomaala, englanti, ranska
PäiviLavonen, S2-opettaja
Sini Lehto, nykytanssi 
Elina Kuittinen, erityisopetus
Titta Puhakka, erityisopetus

Tekninen työ,puh. 09 310 80692(Linkki aloittaa puhelun)

Koulunkäynninohjaajat

Tanja Heikkilä  

Jaana Kirjonen

Erityiskoulunkäynninohjaajat

Heli Ala-Heikkilä

John Blomberg

Tuula Juvonen

Joonas Luukkala

Haiti Mäenpää

Susanna Sandholm

Koulukuraattori Marie Berglund
puh. 050 401 3381
puh. 09 310 71911
marie.berglund(at)hel.fi 
paikalla ti, ke ja to

Koulupsykologi Sannamari Matveinen
puh. 040 643 0808
paikalla ke ja to

Terveydenhoitaja Venla Ronkainen
puh 050 310 5557
paikalla ma-to, oppilaat voivat tulla käymään ilman ajanvarausta 10.30-11.00 välisenä aikana 

Aamu- ja iltapäivätoiminta, kerhot ja harrastukset

Oppilaille on tarjolla monenlaista vapaaehtoista ohjattua toimintaa ennen ja jälkeen koulupäivän – mielekästä tekemistä ja kivaa yhdessäoloa turvallisessa ympäristössä.

Ennen oppitunteja järjestettävä aamupäivätoiminta on maksutonta. Se on tarkoitettu 1.–2.-luokkalaisille sekä 3. ja 4. vuosiluokan erityisen tuen oppilaille.

Järjestämme  aamupäivätoimintaa jokaisena koulupäivänä 8.15–9.50. Toimintaa järjestetään sään salliessa ulkona. Voit kysyä lisätietoa koulun aamupäivätoiminnasta rehtorilta puhelimitse numerosta 09 310 80684.

Lisätietoja koulujen aamupäivätoiminnasta löydät perusopetuksen sivuiltamme.

Perusopetuksen iltapäivätoiminta on maksullista ja suunnattu 1.–2.-luokkalaisille sekä erityisen tuen oppilaille.

Lue lisää iltapäivätoiminnasta ja sen maksuista perusopetuksen yhteisiltä sivuiltamme.

Voit etsiä alueemme iltapäivätoimintapaikat palvelukartalta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). Voit palvelukartalla syöttää kotiosoitteesi sille varattuun kenttään.

 

Kaisaniemen ala-asteen iltapäivätoiminnan järjestää Helsingin NMKY. 

Helsingin NMKY:n iltapäivätoiminta

Kaisaniemen iltapäiväkerho on toiminut lukuvuodesta 2011 asti. Alun perin iltapäiväkerho toimi Vuorikatu 17 puolella Hotelli Arthurin tiloissa. Lukuvuonna 2015–2016  Iltapäiväkerho siirtyi toimimaan Helsingin NMKY Talon (Kaisaniemenkatu 8) Vihreään saliin. Lisäksi toimintaa on ollut Vuorikatu 17 yläkerran liikuntasalissa ja ulkoilu tapahtunut Kaisaniemen ala-asteen pihalla sekä Kaisaniemen puistossa.

Lukuvuonna 2016–2017 toimitilat laajenevat entisestään, kun iltapäiväkerhon käyttöön tulee lisäksi nykyisen tilan yläpuolella oleva kolmas kerros. Lisätilojen myötä iltapäiväkerhoon tulee kaksi erillistä iltapäiväkerhoryhmää, joiden molempien lapsimäärä on noin 30–35 lasta. Helsingin NMKY:llä on siis mahdollisuus ottaa toimintaansa mukaan myös toisen luokan oppilaita.

Uudet tilat mahdollistavat myös välipalojen tekemisen, joten jatkossa ne tulevat omasta keittiöstä koulun toimittaman välipalan sijaan.

Lisätietoja Helsingin NMKYn iltapäivätoiminnasta antaa lapsi- ja perhetyön kehityspäällikkö Tuomas Mäkelä p. 050 449 9289 tai sähköpostitse tuomas.makela(at)hnmky.fi

Koulussamme järjestetään oppilaille maksuttomia harrastuksia ja kerhoja sekä Harrastamisen Suomen mallin kautta että koulun kerhotoimintana. Perusopetuksen yhteisiltä sivuiltamme löydät lisätietoa kerho- ja harrastustoiminnasta. 

Alla on tietoa meidän koulumme kerhoista ja harrastuksista.

Harrastamisen Suomen mallin ryhmiin ilmoittaudutaan suoraan harrastuksen järjestäjälle. Ilmoittautuminen on sitova. Harrastukset toteutuvat, jos osallistujia on riittävästi. Mikäli joudut perumaan ilmoittautumisen, ole yhteydessä harrastuksen järjestäjään mahdollisimman nopeasti. Harrastuksen järjestäjä tiedottaa mahdollisista peruutuspaikoista ja lisäryhmistä. Osallistujat ovat vakuutettuja harrastuksen aikana.

Koulun kerhotoiminta lukuvuonna 2023-2024

Helsinkiläisille peruskoululaisille järjestetään koulupäivän yhteydessä kerhotoimintaa. Oppilaat voivat osallistua kerhotoiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen muun muassa koulujen oppilaskuntien kautta. Koulun kerhotoimintaa voidaan järjestää joko omalla henkilökunnalla tai ostettuna ulkopuoliselta toimijalta (osallistujille maksutonta). Tämän lisäksi koululla voi olla muutakin kaupungin ulkopuolisen toimijan järjestämää kerhotoimintaa (kohtuulliset osallistumiskustannukset). 

Tulevan lukuvuoden kerhotoiminta päivitetään sivulle koulun alkaessa elokuussa 2023.

Harrastamisen Suomen mallin maksuttomat harrastusryhmät 4.9.2023 alkaen

MAANANTAI

Koulukinon leffaharrastus (3–6.lk)
Aika: Maanantaisin klo 14.30–16
Paikka: Luokka ilmoitetaan myöhemmin
Leffaharrastuksessa opit kaikenlaista uutta elokuvista ja niiden tekemisestä! Ideoimme omia tarinoita ja kokeilemme yhdessä elokuvanteon eri vaiheita. Tutustumme mm. näyttelemiseen, kuvaamiseen ja leikkaamiseen. Tule rohkeasti mukaan! 
Ilmoittautuminen: https://bit.ly/elokuvaharrastus2023-2024(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Yhteyshenkilö: saara.konttinen@koulukino.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman), p.0445680219 
Järjestäjä: Koulukino / Harrastamisen Suomen malli

TIISTAI

Minecraft Harrastusryhmä - Seikkailijat (3.-6.lk)
Aika: Tiistaisin klo 14 – 15:30 (14.11. alkaen)
Paikka: Keskuskirjasto Oodi, 2. kerroksen tietokoneluokka

Seikkailijat harrastusryhmässä hyppäämme Minecraftin villiin ja arvaamattomaan erämaailmaan tukenamme vain ja ainoastaan toisemme sekä otamme vastaan kaikki pelin tuovat haasteet yhdessä! Pelistä ei tarvitse olla aiempaa kokemusta, sillä paikalla on aina kaksi peliohjaajaa, jotka ovat aina valmiita auttamaan.

Ilmoittautuminen: https://www.xroc.gg/koulut/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Lisätietoja: Jere Seppä, jere@xroc.gg(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)
Järjestäjä: xRoc/Harrastamisen Suomen malli

KESKIVIIKKO

Cuba mix (3–6.lk)
Aika: Keskiviikkoisin klo 14.30–16
Paikka: Annantalon tanssisalissa
Vauhdikkaalla ja hauskalla kurssilla tutustutaan kuubalaisten tanssien eri lajeihin ikätasolle sopivalla tavalla. Kurssi sopii sekä pojille että tytöille. Kurssin aikana tutustutaan kuubalaisen salsan, sonin, rumban ja afron eri lajeihin. Opetuskieli on suomi, mutta tanssin lomassa tutustutaan myös espanjan kielen alkeisiin. 
Ohjaaja: Jesús La Rosa Pérez 
Yhteystiedot: maestrojesuslarosaperez@gmail.com(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman) 
Ilmoittautuminen: Ilmoittaudu tästä(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Järjestäjä: Tanssikoulu Sentimiento Manana / Harrastamisen Suomen malli

Futsal (3.–6.lk)
Aika: Keskiviikkoisin klo 14.30–15.30
Paikka: Liikuntasali
Futsalin ja jalkapallon perustaitoja ja peliä. 
Ohjaaja: Outi Alakurtti/ Sami Koskinen/ Hilma Hopponen
Ilmoittautuminen: https://helsinginponnistus.fi/kerhot-leirit/ (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Yhteystiedot: outi.alakurtti@helsinginponnistus.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman) 
Järjestäjä: Helsingin Ponnistus / Harrastamisen Suomen malli

PERJANTAI

Suuret Seikkailut -Hengästyttävän hienoja elämyksiä Minecraftin tarinamaailmassa (3.–6.lk)

Aika: Perjantaisin klo 14.30–16
Paikka: Luokka 409
Haluatko olla osa suurta seikkailua? Mikä on paras seikkailukirja tai -elokuva, jonka olet joskus lukenut tai nähnyt? Tulisiko siitä hyvä seikkailu Minecraftiin? Tässä harrastuksessa me heittäydytään mukaan omaan lempiseikkailuun ja toteutetaan se Minecraftissa. Suuret seikkailut odottavat niitä, joilla on kanttia. Onko sinulla? (Tsekkaa video: https://youtu.be/akoBcDaLPn0(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun))
Ilmoittautuminen: sog.gg/koulut(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Järjestäjä: School of Gaming / Harrastamisen Suomen malli

Ohjelmointi ja pelisuunnittelu - Koodarit (3.–6.lk)
Aika: Perjantaisin klo 14–15.30
Paikka: Oodi, 2.krs koneluokka
Koodarit harrasteryhmässä opetellaan ohjelmoinnin peruslogiikkaa koodiblokkeja hyödyntämällä. Taitojen kehittyessä ja ryhmän edetessä koodaamme omia pelejä ja yksinkertaisia ohjelmia, sekä siirrymme käyttämään oikeita ohjelmointikieliä.
Ilmoittautuminen:https://www.xroc.gg/koulut/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Järjestäjä: Xroc / Harrastamisen Suomen malli
 

Jos et pääse osallistumaan, muistathan perua ilmoittautumisen. Osallistujat ovat vakuutettuja harrastuksen aikana.
Helsingin kaupungin tarjoamia maksuttomia harrastuksia löydät myös seuraavilta verkkosivuilta:   
•    EasySport: Maksutonta harrasteliikuntaa 3.–6.luokkalaisille liikunta.hel.fi/easysport
•    FunAction: Maksutonta harrasteliikuntaa 13–17-vuotiaille vuotiaille liikunta.hel.fi/funaction
•    Operaatio Pulssi! Maksuttomia harrastuksia, tapahtumia ja retkiä 12–18-vuotiaille https://nuorten.hel.fi/tekemista-ja-paikkoja/operaatio-pulssi/operaatio-pulssi-lansi/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) https://nuorten.hel.fi/tekemista-ja-paikkoja/operaatio-pulssi/operaatio-pulssi-ita/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)  https://nuorten.hel.fi/tekemista-ja-paikkoja/operaatio-pulssi/operaatio-pulssi-pohjoinen/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) 
•    Nuorten.hel.fi
•    Harrastukset.hel.fi
Tervetuloa harrastamaan ja ota kaverikin mukaan!
Terveisin,
Harrastamisen Suomen mallin koordinaattori Pinja Rosenberg puh. 040 682 6870, pinja.rosenberg@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)  

Harrastamisen Suomen malli Helsingissä nuorten.hel.fi/suomenmalli

Koulumme johtokunta

Jokaisessa koulussa toimii johtokunta, joka ohjaa ja kehittää koulun toimintaa. Koulun johtokunta koostuu huoltajien, oppilaiden ja henkilöstön edustajista. Kasvatus- ja koulutuslautakunta valitsee jäsenet neljäksi vuodeksi. Nykyisten johtokuntien toimikausi on 2021-2025. Johtokunta muun muassa hyväksyy vuosittain koulun toimintasuunnitelman. 

HUOLTAJAJÄSENET

 Pauliina Pulkkinen

 varalla Teemu Hämäläinen
 

Leo Bonsdorff

varalla Liisa Harjula
 

Raisa Erma

varalla Milla Minerva Mertanen
 

Marko Tervaportti

varalla Johanna Eränkö Hyytinen
 

Venla Ruth

varalla Susanna Laine

 

OPETTAJAJÄSENET

 

Titta Puhakka

varalla Kirsi Kokkonen-Spears

 

MUUN HENKILÖKUNNAN JÄSENET

 

Lahja-Maria Liukkonen

varalla 

 

Pöytäkirjan teksti suoraan tähän tai linkki saavutettavaan pdf-tiedostoon.

Kokousaika

Kokouspaikka

Läsnä

1. Kokouksen avaus

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

3. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

4. Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen

5. Käsiteltävät asiat

6. Mahdolliset muut asiat
 
7. Kokouksen päättäminen

Pöytäkirjan teksti

Kokousaika

Kokouspaikka

Läsnä

1. Kokouksen avaus

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

3. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

4. Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen

5. Käsiteltävät asiat

6. Mahdolliset muut asiat
 
7. Kokouksen päättäminen

Kokousaika

Kokouspaikka

Läsnä

1. Kokouksen avaus

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

3. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

4. Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen

5. Käsiteltävät asiat

6. Mahdolliset muut asiat
 
7. Kokouksen päättäminen

Kokousaika

Kokouspaikka

Läsnä

1. Kokouksen avaus

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

3. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

4. Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen

5. Käsiteltävät asiat

6. Mahdolliset muut asiat
 
7. Kokouksen päättäminen

Koulumme sosiaalisessa mediassa

Kerromme koulumme arjesta myös somessa, otathan meidät seurantaan.

Kaisaniemen ala-aste Facebookissa(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) Kaisaniemen ala-aste Instagramissa(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Apulaisrehtori
Saana Kaitaranta
+358 9 310 29803
saana.kaitaranta@edu.hel.fi

Apulaisrehtori
Satu Rytikangas
+358 9 310 79649
satu.rytikangas@edu.hel.fi

Koulusihteeri
Lahja-Maria Liukkonen
+358 9 310 80685
lahja.liukkonen@hel.fi

Rehtori
Susanna Kantanen
+358 9 310 80684
susanna.kantanen@hel.fi

Tarjolla sali

Sijainti

Puutarhakatu 1, 00100 Helsinki
Sijainti kartalla - Avaa kartta suurempana(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Reitti pääsisäänkäynnille

  • Saattoliikenteen pysähtymispaikka sijaitsee sisäänkäynnin läheisyydessä (etäisyys enintään 5 metriä), josta sisäänkäynnille pääsee siirtymään sujuvasti.
  • Kulkureitti sisäänkäynnille on tasainen ja riittävän leveä.
  • Kulkureitillä on 1 porrasaskelma.

Pääsisäänkäynti

  • Sisäänkäynti on vaikeasti hahmotettava mutta valaistu.
  • Sisäänkäynnin yhteydessä on 1 porrasaskelma.
  • Sisäänkäynnin ovet ovat vaikeasti havaittavat. Oven ulkopuolella on riittävästi vapaata tilaa liikkumiselle esim. pyörätuolin kanssa. Ovi on raskas tai muuten vaikeasti avattavissa.
  • Sisäänkäynnin yhteydessä on yli 2 cm korkeita kynnyksiä.
  • Tuulikaappi on ahdas.

Sisätilat

  • Toimipisteessä on 5 kerrosta.
  • Tilassa on yli 2 cm korkeita kynnyksiä.
  • Sisätilojen ovet eivät erotu selkeästi seinästä.