Ylioppilasjuhlapuhe K2023
Arvoisa juhlayleisö, valmistuvien ylioppilaiden läheiset, lukiomme opettajat ja henkilökunta, hyvät nuoret, kohta ylioppilaiksi julistettavat!
Te edessäni istuvat ihanat nuoret, ehkä vähän jännittyneetkin abiturienttimme, te olette juhlamme päähenkilöt. Lukion ehdottomasti tärkein tehtävä on oppimisen mahdollistaminen. Sitä juhlimme tänään, sitä, että te olette pitkällä opinnoissanne, jo paljon oppineet ja oppimisesta näyttönne myös antaneet. Sata vuotta sitten ylioppilasjuhlassa oli tässä kohtaa vielä suullinen kuulustelu, joka piti läpäistä, jotta valmistui ylioppilaaksi. Onneksi näin ei enää ole vaan voin kutsua teitä ylioppilaiksi jo tässä puheessani. Olen allekirjoittanut 214 toinen toistaan parempaa päättötodistusta ja ylioppilastutkintolautakunta on lähettänyt valmistamansa ylioppilastutkintotodistukset, teille ensimmäisenä ikäluokkana myös sähköisesti. Ihan varmasti teidät tänään virallisestikin julistetaan ylioppilaiksi ja painatte valkolakin päähänne sen merkiksi. Ja niin käyvät toteen äsken lauletun Suvivirren sanat: Jo joutui armas aika ja suvi suloinen, kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen.
Hyvät ylioppilaat, tienne tähän päivään ei ole ollut ihan suora. Aina eivät ole pelkästään kukkaset kukkineet opintiellänne tai elämässä muutenkaan. Olemme eläneet merkillisiä vuosia, jotka ovat eri tavoin muuttaneet elämäämme, tapaa pitää koulua, opettamista ja kaikkea olemistamme. Kun pääsimme yhdestä vaikeudesta yli ja opimme olemaan sen kanssa, tuli seuraava nurkan takaa. Monet niistä olivat meille suuria, vaikka on pakko todeta tänään, että ne vaikeudet, joita me kohtasimme, ovat pieniä, kun vertaamme niitä muualla maailmalla koettuihin. Silti yksilön kannalta, sinun nuori ylioppilas, nämä vaikeudet ovat olleet ajoittain suuria. Ne ovat lähestulkoon sortaneet sinut, minut, opiskelumme ja elämämme.
Helsingin sanomien Tiede-sivustolla oli 1.5.2023 artikkeli otsikolla ”Vaikeudet vahvistavat urheilijaa - ja muitakin”. Hesarin juttu alkoi kertomuksella siitä, kuinka Wilma Murto voitti Euroopan mestaruuden viime elokuussa. Kisan alkupuolella rima putosi montakin kertaa. Silti Murto otti suuren riskin kovemmissa korkeuksissa ja jätti pudottamansa 470 cm:n korkeuden loput yritykset käyttämättä siirtyen seuraavaan korkeuteen. Ja tässä välissä minun on pakko kertoa, että sekä lapsuuden perheeni, että nykyinen perheeni on aina ollut kova penkkiurheilemaan, katsomaan kisoja paikan päällä tai toistona maailmalta. Ja muistanpa erään Suomi-Ruotsi maaottelun Helsingissä, jossa äitini huudahti epäonnistuneen seiväshypyn kohdalla: ”Nyt se ei saanut keppiä kuoppaan!” Ehkä juuri tästä hauskasta muistosta johtuen seiväshyppy, Wilma Murron laji, on edelleen yksi eniten kunnioitusta herättävä, suurta uskallusta ja rohkeutta vaativa urheilusuoritus. Mutta palataan Wilma Murron Euroopan mestaruussuoritukseen. Pudotettuaan riman 470 cm:n korkeudessa hän nosti riman 475 cm:iin, Suomen ennätyskorkeuteen. Hän hyppäsi siitä yli ja paransi juuri syntynyttä Suomen ennätystä vielä kolmesti, muutaman näistä sen jälkeen, kun voitto oli jo varmistunut! Käsittämätön suoritus, joka kertoo rohkeudesta, uskosta omiin kykyihin ja henkisestä vahvuudesta, kyvystä nollata aiemmat epäonnistumiset, ja ehkä juuri niistä vaikeuksista kerätä voimaa entistä parempaan suoritukseen.
Eräänä ylioppilaskirjoitusten aamuna laskeuduin auditorioon vieviä portaita kahden abiturientin kanssa. Toinen teistä sanoi ystävälleen, että jännittää niin paljon, että ihan itkettää, ja on tunne, ettei osaa eikä onnistu. Juuri oikeilla sanoilla vieressä kulkenut ystävä sanoi, että älä nyt, hyvin tämä menee, ajattele joitain iloisia asioita, kohta tämä on jo tehty! Aivan mahtavan hyvin sanottu, tsempattu ja lohdutettu ystävää. Ja hyvinhän se meni, istutte molemmat nyt odottamassa valkolakkia päähänne painettavaksi. Hesarin juttu 1.5., jossa asiantuntijana on ollut urheilupsykologi Tiina Röning, puhuukin juuri tästä: ”Oppimista ei edistä pelkästään helppo elämä ja lämmin pesä, jossa on kiva olla. Oppimista edistävät vastoinkäymiset ja niistä selviäminen, voitettu stressi ja koettelemukset.” Tiina Röning myös kuvailee jutussaan, kuinka stressi antaa lisäpotkua suoritukseen silloin kun olemme päättäneet suoriutua yli vaikeuksien. Muistan hyvin myös yhden kansliassani käydyn keskustelun. Nyt lakitettavan abiturientin äidille oli selvinnyt, että opinnot ovat aika levällään, eikä ole ollenkaan selvää, että ne saataisiin tähän päivään valmiiksi. Sinä nuori opiskelija kerroit kuinka lukio ahdistaa. Äitisi totesi, että kyllä jotkin asiat ahdistavat, se on elämää, ei mitään ylipääsemätöntä. Ja niin, voitit kaikki omat vaikeutesi ja istut tänään muiden joukossa. Ehkä juuri sinusta tämä tuntuu kaikista hienoimmalta, oli vaikeuksia ja sitten niiden voittaminen, oli epäonnistumisia ja uudelleen yrityksiä. Olet entistä vahvempi tämän jälkeen, olet nähnyt ja kokenut, että voi onnistua ja oppia, vaikka olisikin joskus epäonnistunut. Lainaan vielä Hesarin juttua: ”Röningin mielestä kannatta ottaa urheilupsykologiasta opiksi ainakin se, että pitää tehdä itselleen tärkeitä asioita ja kasvaa niiden seurauksena. Vaikeudet kannattaa ennemmin kohdata kuin välttää. Kipu, kärsimys, kuolema ja kriisit kuuluvat elämään. Niiden läpi kulkeminen voi tuoda oikeaa vahvuutta, ymmärrystä ja ihmisenä kasvamista.” Ja tähän kaikkeen tarvitaan myös toisia ihmisiä, niitä vieressä istuvia opiskelukavereita, omia läheisiä, vanhempiasi, meitä opettajia, ihan kaikkia ihmisiä ympärilläsi. Ja aina pitää edes muistaa syödä ja nukkua!
Tämä onkin luonteva kohta kiittää myös opettajia. Jokainen valmistuva ylioppilas on tarvinnut monen opettajan hyvän tuen, monien oppituntien opit ja monet kokemukset onnistumisista ja epäonnistumisista. Nämä ylioppilaiksi valmistuneet ovat tarvinneet tukea ihan jokaiselta koulussa työskentelevältä, opiskeluhuoltoryhmän jäseniltä, lukiosihteeriltä, lukiomme kohdevastaavalta ja ruokailun huoltajilta. Ilman jokaisen panosta yhteisömme hyväksi, emme olisi juhlimassa tänä ihanana päivänä. Eräs teistä huoltajista sanoitti asian seuraavasti: ”Lämmin kiitos meiltä vanhemmilta koko lukiolle ja kaikille opettajille aivan todella upeasta ja laadukkaasta opetuksesta, tuesta ja yhteishengestä mitä koulu on tarjonnut ihan joka päivä.” Näihin sanoihin on helppo yhtyä, kiitos opettajillemme ja koko koulun väelle erinomaisesta työstä oppimisen ja lukiossa viihtymisen hyväksi.
Haluan jättää sinulle ylioppilas evääksi kasvatustieteen professori Gert Biestan sanat: ”Oppiminen ja koulutus ovat tärkeitä, mutta loppujen lopuksi kyse ei ole siitä mitä olet oppinut ja mitä osaat tehdä, vaan mitä aiot sillä kaikella tehdä. Kyse on oleellinen jokaisen yksilön kannalta, mutta myös koko yhteiskunnan kannalta. Kuka ja mitä minä olen kysymyksen sijasta pitäisi kysyä miten minä olen.” Toivon siis, että sinä käytät taitojasi ja tietojasi siten, että ne tuottavat iloa itsesi lisäksi lähimmäisillesi. Tämänkin salin seinällä lukee, että ei kyse ole siitä oletko lahjakas, vaan mitä teet lahjakkuudellasi. Saat tänään todistuksen käteesi ja valkolakin päähäsi merkiksi siitä, että sinulla on jo paljon tietoja ja taitoja hallussasi, mutta myös merkiksi siitä, että sinun on mahdollista oppia ja osata enemmän, sinulla on mahdollisuus hyödyntää oppimiasi tietoja ja taitoja. Toivon sinun löytävän itsellesi hyvän paikan yhteiskunnan jäsenenä, toivon sinulle sellaista rikkautta, jota ei rahalla saa. Toivon sinulle paljon rakkautta ja iloa elämääsi. Me opettajat laulamme sinulle nuori ylioppilas tänään Inka Nousiaisen sanoin: ”Voisinpa luvata, aina olen sun luona, etkä sä kadota, itseäs tuulissa tuolla. Ja ketä rakastat ja mitä haluatkaan sen myös saat. Kaikki on hyvin ja hyvin voi olla, et onni suosii sua vaan, sua onni suosii vaan.” Onnea sinulle tänä juhlapäivänäsi!