Tukea opiskelijalle

Lukio-opiskelu vaatii hyvää opiskelukykyä, tavoitteellisuutta ja suunnitelmallisuutta.


Apua ja tukea lukio-opintojen suunnitteluun ja opinnoissa etenemiseen opiskelija saa lukiossamme Hellussa

  • ryhmänohjaajalta
  • opinto-ohjaajalta
  • erityisopettajalta
  • aineenopettajilta
  • rehtoreilta ja
  • tutoropiskelijoilta.

Opiskeluhuolto

Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä ja hyvinvointia sekä huolehtia koko kouluyhteisön hyvinvoinnista ja opiskeluympäristön terveellisyydestä ja turvallisuudesta. Opiskeluhuollon toimijat työskentelevät toisaalta koko kouluyhteisön yhteisöllisyyden ylläpitämiseksi ja edistämiseksi ja toisaalta tekevät yksilöllistä opiskeluhuoltotyötä.

Lukiossamme opiskelijalla on mahdollisuus saada psykologi- tai kuraattoripalveluja. Lisäksi kaikki lukion opiskelijat ovat oikeutettuja opiskelijaterveydenhuollon palveluihin. Palvelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia.

Lukiossa on kaksi erityisopettajaa, jotka auttavat opiskelijoita esimerkiksi opiskelutekniikkaan liittyvissä kysymyksissä. He opastavat opiskelijaa mahdollisten opiskeluun tarvittavien erityisjärjestelyjen hakemisessa sekä lukio-opintoja että ylioppilaskoetta varten.

Oppimisvaikeuksista kärsivällä opiskelijalla on mahdollisuus saada erityisopettajan yksilö- tai pienryhmäopetusta. Lisäksi hän voi saada tukiopetusta aineenopettajilta ja osallistua useissa oppiaineissa järjestettäviin läksypajoihin.

Lukiomme opiskeluhuollon toimijat tavoitat nopeimmin puhelimitse tai Wilma-viestillä.

Katso opiskeluhuollon henkilöstön yhteystiedot.

Opinto-ohjaus auttaa opiskelijaa saamaan riittävästi tietoa koulutuksestaan ennen opintojen alkua, sen aikana ja päättyessä. Tavoitteena on, että opiskelija osaa suunnitella opintonsa, laatia henkilökohtaisen opiskelusuunnitelmansa ottaa vastuun opinnoistaan.

Opinto-ohjaaja auttaa henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman laatimisessa. Hän auttaa myös jatkokoulutuksen suunnittelemisessa ja valintojen tekemisessä.

Opinto-ohjauksessa ovat mukana opinto-ohjaaja, ryhmänohjaaja sekä eri aineiden opettajat ja myös koulun muu henkilökunta. Jokainen opiskelija kuuluu ohjausryhmään, josta vastaa ryhmänohjaaja.

Opinto-ohjaajien yhteystiedot

Lukion psykologi työskentelee kouluyhteisössä edistääkseen opiskelijoiden hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä sekä toimii yhteisöllisen opiskeluhuoltoryhmän jäsenenä.

Psykologi tukee lukiolaisten opiskelua ja hyvinvointia esimerkiksi stressiin, mielialaan, ahdistuneisuuteen, jännitykseen tai sosiaalisiin suhteisiin liittyvissä asioissa. Käynneillä kartoitetaan opiskelijan opiskelukykyä, psyykkistä vointia, elämäntilannetta ja tuen tarvetta sekä ohjataan opiskelija tarpeen mukaan muihin tukitoimiin. Psykologin tapaaminen on aina vapaaehtoista ja luottamuksellista.

Opiskelijat voivat ottaa suoraan yhteyttä psykologiin tai hakeutua käynnille jonkun koulun aikuisen ohjaamana. Vanhemmat voivat ottaa yhteyttä, mikäli heille nousee huolta nuoren tilanteesta. Parhaiten tavoitat psykologin Wilma-viestillä. 

Psykologiin voit olla yhteyksissä, kun mieltäsi askarruttavat esim.
- opiskelupaineet, stressi, motivaatio, jännittäminen
- masentuneisuus, ahdistuneisuus, mielenterveys
- erilaiset elämänmuutos- tai kriisitilanteet

Psykologien yhteystiedot

Lukion kuraattori työskentelee koululla päivittäin. Kuraattori tukee ja auttaa lukion opiskelijoita opiskeluun, sosiaalisiin suhteisiin, elämänhallintaan, vapaa-aikaan, itsenäistymiseen ja talous- tai tukiasioihin liittyvissä asioissa.

Kuraattori työskentelee myös kouluyhteisössä edistääkseen opiskelijoiden hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä sekä toimii yhteisöllisen opiskeluhuoltoryhmän jäsenenä.

Opiskelijat voivat ottaa suoraan yhteyttä kuraattoriin tai hakeutua kuraattorille jonkun koulun aikuisen ohjaamana. Vanhemmat voivat ottaa yhteyttä, mikäli heille nousee huolta nuoren tilanteesta. Käynneillä kartoitetaan opiskelijan elämäntilannetta ja tuen tarvetta sekä ohjataan opiskelija tarpeen mukaan muihin tukitoimiin. Kuraattorin tapaaminen on aina vapaaehtoista ja luottamuksellista.

Voit tulla tapaamaan kuraattoria esimerkiksi seuraavissa elämäntilanteissa:

  • Opiskeluun liittyvät asiat (esim. poissaolot, opiskelumotivaation puute, stressi, ilmapiiri, esiintymisjännitys)
  • Sosiaaliset suhteet (esim. ristiriidat kotona tai muissa ihmissuhteissa, kiusaamiseen tai yksinäisyyteen liittyvät kokemukset, huoli läheisestä)
  • Elämänhallinta (esim. haasteet arjessa, kuten unirytmissä tai aikatauluissa, sinulla tai läheiselläsi on kriisi tai uusi/vaikea elämäntilanne, tunne-elämä)
  • Talous- ja tukiasiat (esim. opintoetuudet tai muut tukiasiat, talous- ja asumisasiat)
  • Vapaa-aika (esim. työnhaku, itsenäistyminen, vapaa-ajan tekemisen puute

Katso kuraattorin yhteystiedot.

Opiskeluterveydenhuollon palveluihin kuuluvat terveydenhoitajan ja lääkärin palvelut. Opiskelija kutsutaan terveystarkastukseen ensimmäisen ja/tai toisen opiskeluvuoden aikana. Opiskeluterveydenhuollon palveluiden kautta on mahdollista saada myös mm. terveysneuvontaa, rokotuksia ja rokotusneuvontaa, seurustelu-, ehkäisy- ja seksuaaliterveysneuvontaa sekä opiskeluun, tulevaisuuteen ja terveyteen liittyvää keskustelua. Voit olla yhteydessä myös mm. mielialaan, jaksamiseen, keskittymiseen, syömisen haasteisiin ja päihteisiin liittyvissä asioissa.

Terveydenhoitajien vastaanotot toimivat pääasiassa ajanvarauksella. Yhteyttä voit ottaa Wilma-viestillä, soittamalla tai tekstiviestillä. Avoin vastaanotto ilman ajanvarausta terveydenhoitajalle on pääsääntöisesti päivittäin klo 12.15-13.

Sairaanhoidollisissa asioissa olethan ensisijaisesti yhteydessä omaan terveysasemaasi. Ulkopaikkakuntalainen opiskelija saa sairaanhoitopalveluita oman oppilaitoksen alueen terveysasemalta. Tarvittaessa terveydenhoitajalta voi tulla kysymään neuvoa asian hoitamiseen, ohjaamme oikeiden palveluiden pariin. 

Katso terveydenhoitajien yhteystiedot.

Hammashoito

Helsingissä opiskelevat opiskelijat voivat varata ajan hammastarkastukseen suuhygienistin vastaanotolle kotipaikkakunnasta riippumatta. Tarkastusaika varataan itse Maisan kautta tai soittamalla Helsingin hammashoidon asiakaspalveluun. Hoito on maksutonta alle 18-vuotiaille.

Voit varata ajan erityisopettajalle koulupäivän aikana milloin vain. Sovi siitä henkilökohtaisesti erityisopettajan kanssa ja ilmoita asiasta aina aineenopettajalle, jos olet tunnilta pois.

Erityisopettaja tukee oppilaita erityisesti oppimiseen liittyvissä pulmissa.

Katso erityisopettajien yhteystiedot.

Ryhmänohjaus

Lukiomme opiskelijat on jaettu keskimäärin 27 opiskelijan ohjausryhmiin, joilla on oma ryhmänohjaajansa (RO). Ryhmänohjaaja on opiskelijan lähiohjaaja, joka perehdyttää kouluun ja opiskeluun, seuraa opintojen etenemistä, hoitaa yhteyksiä opiskelijoiden huoltajiin sekä toimii yhteyshenkilönä ryhmänsä ja muun kouluyhteisön välillä.

Ryhmänohjaaja pitää ryhmänohjaustuokioita noin joka toinen viikko. Tuokioissa käsitellään ajankohtaisia opiskeluun ja koulun toimintaan liittyviä aiheita.

Läsnäolo ryhmänohjaustuokioissa on välttämätöntä, koska siellä käydään läpi ajankohtaiset opiskeluun liittyvät käytännön asiat. RO-tuokioiden poissaolot on selvitettävä ryhmänohjaajalle. Jos joudut sairauden takia olemaan poissa RO-tuokiosta, tarkista erikseen, mitä siellä on käsitelty.

Lue lisää opiskeluhuollon palveluista