Kallion lukion kevään 2026 ylioppilasjuhla pidetään lauantaina 30.5. klo 10 Helsingin työväenopiston juhlasalissa (Helsinginkatu 26). Jokainen ylioppilas saa kutsua juhlaan kolme omaa vierasta. Lisäksi tilaisuuteen voivat osallistua opettajat sekä jäljelle jäävän tilan mukaan osa neljännelle vuosikurssille jäävistä opiskelijoista.
Juhlaa ei striimata verkosta seurattavaksi, koska kuvauksesta ja äänityksestä olisi jonkin verran haittaa itse juhlalle eikä lähetyksen teknisestä laadusta saataisi tuossa tilassa riittävän hyvää.
Ylioppilasjuhlan arvioitu kesto on noin kaksi tuntia. Juhlan lopuksi on ylioppilaiden ryhmävalokuvaus, jonka jälkeen juhlavieraat pääsevät onnittelemaan tuoreita ylioppilaita työväenopiston aulatiloissa ja sisäpihalla. Juhlaväki pääsee lähtemään työväenopistolta omia juhlatilaisuuksiaan kohti todennäköisimmin noin klo 12.30.
Juhlaan on tärkeää saapua hyvissä ajoin: Juhlasalin ovet avataan klo 9.30, ja juhlavieraiden tulisi olla salissa paikoillaan viimeistään klo 9.45. Saavuttehan paikalle mahdollisuuksien mukaan julkisilla kulkuvälineillä - työväenopistolla ei ole parkkipaikkoja muille kuin opiston omalle henkilökunnalle, ja niitä on Kalliossa katujen varrellakin melko vähän tarjolla.