Tarjolla on noin 700 kurssia ja opintojaksoa, joista ilmaisutaitoaineita on yli 170. Lisäksi opiskelijoilla on käytössä verkkolukion etä- ja lähiopetuksen tarjotin, jolla kaupungin kaikki lukiot voivat tarjota yhdessä kursseja.
Tietoa, taitoa ja taidetta - kriittisesti
Kalliossa arvostamme perinteitä ja annamme tilaa myös luovuudelle ja uusille oivalluksille. Toiminta-ajatuksemme on, että koulussa opiskellaan kriittisesti tietoa, taitoja ja taidetta. Tavoitteenamme on kasvattaa opiskelijoistamme monialaisia kulttuurin tekijöitä ja kokijoita. Tuemme opiskelijoiden kasvua vastuullisiksi yksilöiksi ja yhteisöllisiksi toimijoiksi.
Kansainvälinen yhteistyö 2022- 2023
Kallion lukion fysiikan opiskelijoita osallistuu CERN-tiedeleirille 8.–12.5.2023. Leiri toteutetaan yhdessä Helsingin kuvataidelukion, Alppilan lukion ja Helsingin kielilukion kanssa. Valmistautuminen alkaa jo alkuvuodesta 2023, jolloin opiskelijat osallistuvat Helsingin yliopistolla pidettäviin lukiolaisille tarkoitettuihin luentoihin hiukkasfysiikasta. Myös yliopiston kiihdytinlaboratoriossa vieraillaan erään luennon yhteydessä. Tiedeleiri pidetään Sveitsin pääkaupungissa Genevessä sijaitsevassa Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksessa(CERN).
Kallion lukion fysiikan opiskelijoita osallistuu NOT-tiedeleirille 29.10–5.11.2022. Leiri toteutetaan yhdessä Helsingin kuvataidelukion, Alppilan lukion ja Helsingin kielilukion kanssa. Leiriä koordinoi Turun Yliopisto. Valmistautuminen alkaa syyskuussa 2022, jolloin opiskelijat osallistuvat leiriä valmisteleville etäluennoille. Varsinainen leiri pidetään La Palman saarella, jolla sijaitsee kurssilaisten käytössä oleva teleskooppi NOT(Nordic Optical Telescope). Matkalle lähtee myös yksi Kallion lukion opettaja.
VOR DER KAMERA (VDK) on Kallion lukion kansainvälistä, työelämälähtöistä ja oppiainerajat ylittävää toimintaa kehittävä hanke, jossa yhdistyy mm. teatterin, saksan kielen, median, äänisuunnittelun ja lavastuksen opiskelu. Projektissa valmistetaan Helsingin kaupunginmuseoon ja festivaalilevitykseen lyhytelokuva, jonka ohjaa Peter Allen Stone (USA), ja siihen sisältyy matka Berliiniin.
Erasmus+ Fake News -projekti jatkuu. Lukuvuoden aikana vieraillaan kaksi kertaa Saksassa Moersissa (sis. retki Brysseliin) ja kerran Budapestissa. Lisäksi vastaanotamme vieraita toukokuussa 2023. Lukuvuoden aikana toteutuu yhteensä 24 opiskelijaliikkuvuutta. Jokaisella matkalla on mukana kaksi opettajaa.
Projektin toiminta jatkuu. Lukuvuoden aikana vierailemme syyskuussa Slovakiassa, marraskuussa Romaniassa ja kevätlukukaudella Italiassa ja Espanjassa. Lukuvuoden aikana toteutuu yhteensä 24 opiskelijaliikkuvuutta. Jokaisella matkalla on mukana kaksi opettajaa.
Projekti käynnistyy lukuvuonna 2022-23 koronaviivästysten vuoksi. Projektiin liittyy yksi matka Gijoniin Pohjois-Espanjaan ja vieraiden vastaanotto Helsingissä lukuvuoden aikana. Projektin tarkoituksena on tutustuttaa opiskelijoita kulttuuriperintöön sekä Suomessa että Espanjassa.
Kevään HI7-kokonaisuus pureutuu holokaustin historiaan. Opintojakso yhdistää oppitunteja luokassa, vierailukohteita Helsingissä ja noin viikon mittaisen opintomatkan Puolaan jaksossa 5. Opetus ja matka järjestetään yhteistyössä HKTL:n kanssa.
Kallion lukion esittelyvideo
Videolla esitellään Kallion lukion toimintaa musiikin ja kuvakerronnan avulla. Videon kesto on kolme minuuttia.
Tervetuloa Kallioon! - Kallion lukion esittelyelokuva
Kallion lukion esittelyelokuva. Kesto on 15 minuuttia.