Riistavuoren palvelukeskus

Riistavuoren palvelukeskuksessa voit harrastaa mukavassa seurassa sekä saada tukea arkeesi.

Tällä sivulla

Palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka, joka tukee kotona asumistasi ja edistää hyvinvointiasi. Meillä Riistavuoren palvelukeskuksessa voit tutustua uusiin ihmisiin, viettää aikaa mukavassa seurassa, harrastaa esimerkiksi kädentaitoja, pitää yllä kuntoasi ja osallistua kulttuuritapahtumiin ympäri vuoden.

Riistavuoressa voit myös osallistua henkilökuntamme ohjaamiin erilaisiin vertaistuellisiin ryhmiin. Meillä työskentelee sosiaaliohjaajia, fysioterapeutti, kulttuuriohjaaja, toiminnanohjaaja ja kädentaitojen ohjaaja.

Teemme yhteistyötä lähiseudun päiväkotien ja koulujen kanssa, joten eri ikäpolvet voivat kohdata toisensa meillä.

Tiloissamme toimii ravintola ja Helsingin kaupungin kirjasto. Löydät linkin ravintolan ruokalistaan tämän sivun lopusta.

Lisäksi meillä on itsehoitopiste sekä asiakastietokone ja tulostin omatoimiseen käyttöön.

Palvelukeskuksen toiminta on tarkoitettu eläkeläisille ja työttömille. Palvelu on maksutonta, ellei toisin mainita. Saat tarvittavan palvelukeskuskortin maksutta palvelukeskuksen neuvonnasta.

Yhteystiedot

Isonnevantie 28, 00320 Helsinki Näytä esteettömyystiedot Näytä sijainti palvelukartalla

Voimassa toistaiseksi:
- ma-pe 8.00-18.00
- la-su 8.00-16.00 (Myös juhlapyhinä 8–16)

suomi
PL 8580, 00099 Helsingin kaupunki

Sijainti

Isonnevantie 28, 00320 Helsinki
Sijainti kartalla - Avaa kartta suurempana(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Reitti pääsisäänkäynnille

  • 2 esteetöntä autopaikkaa sijaitsee ulkona yli 10 m sisäänkäynnistä. Pysäköintiruudun leveys on alle 3,6 m.
  • Saattoliikenteen pysähtymispaikka sijaitsee sisäänkäynnin läheisyydessä (etäisyys enintään 5 metriä), josta sisäänkäynnille pääsee siirtymään sujuvasti.
  • Kulkureitti sisäänkäynnille on tasainen ja riittävän leveä sekä valaistu.

Pääsisäänkäynti

  • Sisäänkäynti erottuu selkeästi ja on valaistu. Sisäänkäynnin yläpuolella on katos.
  • Sisäänkäynnin ovet ovat vaikeasti havaittavat. Oven ulkopuolella on riittävästi vapaata tilaa liikkumiselle esim. pyörätuolin kanssa. Ovi aukeaa automaattisesti liikkeentunnistimella.

Sisätilat

  • Toimipiste sijaitsee samassa kerroksessa kuin sisäänkäynti.
  • Sisätilojen ovet eivät erotu selkeästi seinästä.
  • Toimipisteessä on esteetön wc.
Kortinpeluuta.
Kuva: Kaisa Sunimento

Onko sinulla jo palvelukeskuskortti?

Saat ilmaisen palvelukeskuskortin palvelukeskuksen neuvonnasta, jos olet helsinkiläinen eläkeläinen tai työtön. 

Voit todistaa eläkkeellä olon työeläkekortilla tai eläke- tai tukipäätöksellä palvelukeskuskorttia hakiessasi. Jos et ole juuri nyt vakituisessa palkkatyössä ja työnhakusi on voimassa, voit hakea palvelukeskuskorttia työttömyyden perusteella. Voit tulostaa todistuksen työnhaun voimassaolosta Työ- ja elinkeinotoimiston Oma asiointi -sivustolta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)