Sibelius-lukion kamarikuoro kolmoisvoittoon Italiassa

Sibelius-lukion kamarikuoro otti voiton kolmessa kilpasarjassa Voices for Peace -kuorofestivaalilla Italian Perugiassa. Kuoro kilpaili nuorisokuorojen, kansanmusiikin ja hengellisen musiikin sarjoissa. Lisäksi kuoro sai erikoispalkinnon monipuolisesta ja tasapainoisesta ohjelmistosta. Kuoron taiteellinen johtaja Reijo Aittakumpu sai myös festivaalin kuoronjohtajapalkinnon.

Kilpailun tuomaristo kiitteli kuoron vaativan ohjelmiston suvereenia hallintaa, kuorolaisten musikaalisuutta ja soinnin balanssia. 

Sibelius-lukion kamarikuoro jatkoi festivaalilla kilpailumenestystensä sarjaa. Viime vuosina kuoro on palkittu Corkin kansainvälisessä kuorokilpailussa vuonna 2015 (paras yksittäisen kappaleen tulkinta)  ja Espoo Vocal -festivaalin koulukuorokilpailussa  (1. palkinto) sekä Cantemus-kuorofestivaalilla Unkarissa (kultainen diplomi ja yleisöpalkinto) vuonna 2016.

Koulu tarjoaa voiton kunniaksi kaikille sibeliuslukiolaisille pullaa ruokalassa torstaina 16.5. klo 12.30!


JAA