Rehtori Tarja Aro-Kuuskoski pitämässä puhetta ylioppilaille

Rehtorin puhe ylioppilaille ylioppilasjuhlassa

Hyvät ja rakkaat syksyn 2021 uudet ylioppilaat,

hyvä Torkkelin väki ja juhlaväki täällä koululla ja siellä kotona

Ei, ei se mennyt niin, teidän aikanne lukiossa. Huolettomasti tulevaisuudesta huolehtien seuraavasta koeviikosta, ylioppilaskirjoituksista ja paikasta yliopistossa.

Ei, ei se mennyt niinkään, että iltaisin tavataan kavereita, koulussa nähdään ystäviä, mietitään wanhojen tanssien jatkot, riekutaan penkkariauton lavalla.

Miten se meni?

No, sehän meni kuitenkin loistavasti! Te selviydyitte voittajina maaliin, saavutitte tavoitteenne maailmanlaajuisen pandemian keskellä.

Kaikkien tutkimusten valossa teidän olisi pitänyt kokea lannistavaa yksinäisyyttä ja musertavaa masennusta, mutta toisin kävi!

Siinä te nyt istutte ylioppilaslakit päässänne ja todistukset kourassanne valmiina koulun jälkeiseen elämään.

Kun ryhdyin miettimään mitä haluan sanoa juuri teille, syksyllä 2021 vastavalmistuneet Torkkelin ylioppilaat, tuli mieleeni kaksi sanaa: resilienssi ja sisu.

Te olette osoittaneet suurempaa sisukkuutta ja resilienssiä kuin ehkä itse olisitte ikinä pystyneet kuvittelemaankaan itsessänne olevan.

Vaikeuksissa ja odottamattomissa elämäntilanteissa juuri nuo ominaisuudet auttavat selviytymään mahdottomiltakin tuntuvista esteistä.

Helsingin yliopiston jutussa psykologi ja psykoterapeutti Soili Poijula määrittelee resilienssin keskeisimmiksi tekijöiksi joustavan palautumisen, kestävyyden ja kokemuksista oppimisen.

Resilienssistä on hänen mukaansa hyötyä sekä äkillisissa tapahtumissa ja muutoksissa, kuten myös pitkittyneissä ja haastavissa elämänvaiheissa, joksi kulunut puolitoistavuotta voitaneen sanoa olleen meille kaikille, mutta erityisesti teille nuorille.

Resilienssiä voi myös kehittää itsessään. Poijulan mukaan ihmiset, vuorovaikutus ja verkostot ovat resilienssin kehityksessä tärkeitä.

Hänen mukaansa merkittävää on myös se, että ihminen kuuluu perheeseen ja omaan yhteisöön.

Resilienssiin kuuluu sisältäpäin ohjautuvuus, minäpystyvyyden tunne ja myös se, että luottaa toisiin ihmisiin ja voi pyytää apua, eikä koe olevansa yksin selviytymässä täällä elämässä.

Korona-aika on Torkkelissa näyttänyt toteen yhtälön, jonka mukaan yhdessä on enemmän kuin osiensa summa. Toivon siis, että teidänkin kokemuksenne on se, että ette ole olleet yksin, vaan osa Torkkelia ja sen henkeä.

Poijulan mukaan selviytymiskykyisyyteen vaikuttavaa se, että on jokin taito, jossa voi kehittyä tavoitteellisesti.

Tällaisen resilienssiä, minäpystyvyyttä ja selviytymiskyvykkyyttä kasvattavan yhteisön toivon Torkkelin olleen teille.

Sisua ja sisukkuutta pidetään kaikesta voittajana yksin selviytymisen mestareiden ominaisuutena. Tällainen mielikuva sisukkuudesta on surullisen ohut ja kapea-alainen.

Sisusta ja sisukkuudesta väitöskirjaa tekevä Emilia Lahti on sanonut: ”Sisukkuus ei aina tarkoita sankaritekoja eikä se välttämättä näy ulospäin. Se voi kätkeytyä tosi vaatimattoman ja haavoittuvankin ulkokuoren alle. Se voi olla päätös yrittää vielä yhden kerran, vaikka on jo ihan lopussa.”

Emilia Lahden mukaan sisu on myös yhteisöjen ja yhteiskunnan ominaisuus. Sisu ei asu yksin yksilössä vaan se kutoutuu yhteisöön. On meidän yhteinen vastuumme luoda kulttuuri, joka korostaa rakentavaa sisua. Ihmisissä on kykyä kurottautua kohti toivoa ja ratkaisuja.

Siksi ehkä Torkkelin oppitunneilla, käytävillä ja opettajainhuoneessa kuuluisa Torkkelin henki kuiskii lausetta: ”Periksi ei anneta!”

Lahden mukaan ihmisten yleismaailmallinen pelko on yksin jääminen – se, että meitä ei nähdä tai kuulla.

Lopulta olemme kaikki vastoinkäymisten äärellä yhtä paljaita ja haavoittuvaisia.

Vastavoimana toimivat omien tarinoiden jakaminen ja myötätunnon herättäminen.

Sisua voi kehittää yhteisesti, kokemuksia ja ideoita jakamalla, kohtamaalla ihmisiä aidosti.

Lahti uskoo, että maailma voi muuttua parempaan, jos opimme ottamaan vastuuta toisistamme ja toimimaan rakentavasti yhteisöissämme, yksi askel kerrallaan.

Rakentavaa sisua voi harjoittaa ymmärtämällä sisun herkkää ja sisäisen huolenpidon puolta.

Sisu ei siis tarkoita sitä, että teemme asioita polttaen itsemme loppuun. Joskus vaatii sisua myös antaa periksi.

Muutama vuosi sitten olin laskettelemassa elämäni toista kertaa, tämä tapahtui Alpeilla tietenkin. Laskettuani vaivoin kuolemaa peläten alas niin sanotun helpon rinteen, päätin antaa periksi. Olin onneksi paikassa, johon saattoi tilata taksin. Muut kokeneet laskettelijat seurueessamme jatkoivat laskettelua, kun minä poistuin taksilla rinteestä kyynelehtien, koska olin antanut periksi. On vaikeata kuvata itseeni kohdistuvaa pettymyksen määrää, jonka koin odottaessani taksia, koska minähän en anna periksi!

Tilanne oli minulle kuitenkin mitä parhain mahdollisuus oppia jotakin itsestäni.

Omien vahvuuksien löytämisen ehtona on itsetuntemus, jota voi aina kehittää. Samoin kuin myötätuntoa itseä kohtaan.

Kannattaa pysähtyä, pysähtyä kuuntelemaan omaa sisäistä puhettaan. Onko puheenne itsellenne vaativaa ja ankaraa, vai lempeää ja kannustavaa, jollaista puhuisimme parhaalle ystävällemme.

Eräässä Ultra Bran laulun kertosäkeessä on kohta, joka minun on vaikeata laulaa itkemättä. Toisaalta se kuvaa koko Torkkelin väen asennetta teitä, opiskelijoitamme kohtaan. Toisaalta toivon, että tuo Sinua suojaava hento käsi, olet Sinä itse.

Laulun kertosäkeessa sanotaan

Minä suojelen sinua kaikelta, Mitä ikinä keksitkin pelätä. Ei ole sellaista pimeää, Jota minun hento käteni ei torjuisi.

Rakkaat uuden karheat ylioppilaat

Ottakaa lempeytenne itseänne kohtaan, kun lähdette ulos maailmaan. Vahvistukaa lempeydessänne ja auttakaa muitakin löytämään itsensä.

Palakaa liekkeinä kasvaen ihmisinä,

koskaan periksi antamatta,

pelkäämättä maailmaa!

Olkaa ylpeitä itsestänne.

Uskaltakaa elää, pelkäämättä virheitä.

Uskaltakaa olla haavoittuvia, koska vain siten voitte elää tässä hetkessä.

Rakastakaa, itseänne, elämää ja muita.

Pyrkikää kaikessa yhteiseen hyvään.

Muistakaa ettette koskaan ole yksin – yhdessä on aina enemmän kuin osiensa summa.

Voitte olla varmoja siitä, että Torkkeli ei koskaan lähde teistä.

Onnea vielä kerran, rakkaat, ihanan urheat Torkkelin ylioppilaat – ikuiset Tossut