Ilmari – ilmastoviisas liikkuja

Ilmari – ilmastoviisas liikkuja on osa Helsingin kaupungin ympäristöpalveluiden järjestämää liikenteen ympäristökasvatustoimintaa. Ympäristökasvattaja Ilmari kiertää Helsingin alakouluissa vuonna 2023 ja tarjoaa toiminnallisia työpajoja koulujen 5.–6.-luokkalaisille. Ilmarin voit bongata myös koko perheen tapahtumissa vuonna 2023!
Lapsia rannalla

Liikenteen ympäristökasvatus Helsingissä 

Ilmastonmuutoksesta huolestuneet lapset ja nuoret haluavat usein vaikuttaa ja toimia ympäristön ja ilmaston hyväksi. 

Järjestämme hauskoja ja toiminnallisia liikenteen ympäristökasvatustyöpajoja. Pajoissa aktivoimme koululaisia positiivisella otteella ajattelemaan ja toimimaan liikkumisen valinnoissa ilmasto- ja ympäristövastuullisesti. Pyrimme myös vaikuttamaan laajemmin koko perheen liikkumistottumuksiin.

Ilmari – ilmastoviisas liikkuja -hanke on saanut Traficomin (Liikenne- ja viestintäviraston) liikkumisen ohjauksen valtionavustusta vuodelle 2023. Lisäksi Helsingin yliopisto on mukana Ilmari-hankkeessa ja tarjoaa Ilmarin käyttöön MegaSense-ilmanlaatusensorit.

Koulu- ja harrastusmatkaliikkuminen

Koulu- ja harrastusmatkaliikkuminen on tärkeää paitsi ympäristön, myös lasten ja nuorten terveyden näkökulmasta. Lasten liikuntasuositus on 1–2 tuntia päivässä, mutta vain noin kolmasosa peruskouluikäisistä liikkuu riittävästi. 

Neljä hyvää syytä kannustaa lapsia ja nuoria liikkumaan lihasvoimin: 

  1. Kävely, pyöräily ja esimerkiksi potkulautailu auttavat pysymään terveenä 
  2. Liikkuminen piristää mieltä ja auttaa keskittymään 
  3. Kunto nousee ja jaksaa paremmin 
  4. Liikkumisen päästöt vähenevät!

Ilmarin työpajat 5.–6.-luokkalaisille

Työpajassa oppilaat tutustuvat liikenteen ympäristövaikutuksiin ja kestävän liikkumisen teemaan toiminnallisen ohjauksen kautta. Ilmarin kanssa opitaan niin liikenteen globaaleista ilmastovaikutuksista kuin liikenteen aiheuttamista paikallisista vaikutuksista, erityisesti ilmanlaatuun ja ääniympäristöön. 

Työpaja koostuu toiminnallisesta oppitunnista, Seppo-alustalla pelattavasta mobiilipelistä sekä yhteenveto-osuudesta. Mobiilipeliä pelataan osittain ulkona. Pelissä käydään läpi liikenteen ympäristövaikutuksia mm. koulujen lähiympäristön ilmanlaatua mittaavien kannettavien sensorien avulla. Yhteenveto-osuudessa katsotaan yhdessä mittaustuloksia ja työpajan aikana opittuja asioita.

Kannettavat ilmanlaatusensorit tuovat monesti näkymättömät tai abstrakteilta tuntuvat liikenteen ympäristövaikutukset näkyviin konkreettisella ja kestävään liikkumiseen innostavalla tavalla.

Työpajan sisältöjä käsitellään myös Ilmansuojelijat-pelissä, joka on kaikkien helsinkiläisten opettajien vapaasti käytettävissä.

Ilmari oli mukana Auton vapaapäivässä Kansalaistorilla syyskuussa 2023. Kuva: Vesa Laitinen
Ilmari oli mukana Auton vapaapäivässä Kansalaistorilla syyskuussa 2023. Kuva: Vesa Laitinen

Ilmansuojelijat-peli koulujen käyttöön

Ilmansuojelijat-peli on suunnattu alakoulun 5.–6.-luokkalaisille, ja sitä voidaan hyödyntää esimerkiksi osana ympäristöopin ja elämänkatsomustiedon opintoja. Pelissä käsitellään kestävän kehityksen ja ilmastonmuutoksen teemoja liikenteen näkökulmasta. Peliä voi käyttää ilmiöpohjaisen oppimisen työkaluna. 

Pelissä oppilaat oppivat liikenteen vaikutuksista niin paikallisella kuin globaalilla tasolla. Paikallisesti liikenne on merkittävin melun ja ilmansaasteiden lähde, ja globaalilla tasolla liikenteellä on suuri vaikutus maailman ilmastopäästöihin. 

Pelin tarkoitus on saada oppilaat miettimään liikenteen vaikutusta paitsi ilmastonmuutokseen ja ilmanlaatuun, myös ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen. Peliä pelataan osittain koulun lähiympäristössä, jotta oppilaat pääsevät näkemään liikenteen tuomat haasteet omassa elinympäristössään omia aistejaan hyödyntäen. 

Pelin päätteeksi oppilailla on hyvä käsitys liikkumisen ilmastopäästöistä ja ympäristövaikutuksista sekä kestävän liikkumisen hyödyistä. 

Opettajalle ja kasvattajalle

Täältä löydät Ilmari – ilmastoviisas liikkuja -toiminnan materiaaleja opettajien ja kasvattajien vapaasti hyödynnettäväksi.

Ilmansuojelijat-peli

Pelin kesto: noin 75 minuuttia
Kohderyhmä: 5.-6. luokkalaiset
Teemat: ilmansuojelu, ilmastonmuutos, kestävä kehitys, liikenne 

OPS:n tavoitteet, joihin peli liittyy: 
Ympäristöoppi: S6 Kestävän tulevaisuuden rakentaminen 
Elämänkatsomus: S4 Luonto ja kestävä tulevaisuus

Ohjeet Ilmastonsuojelijat-pelin lataamiseen ja pelaamiseen (pdf)

Video(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

1:41 minuutin pituinen hauska animaatio kestävästä liikkumisesta. Animaatio sopii esimerkiksi lyhyeksi introksi kestävän liikkumisen oppitunnille, tai ihan vain näytettäväksi sellaisenaan ja herättämään keskustelua liikkumisvalinnoista. Videolla käsitellään muun muassa sitä, miten ilmastonmuutosta voi hillitä omilla liikkumisvalinnoilla ja mitä muuta hyötyä on kestävistä kulkutavoista, kuten kävelystä, pyöräilystä ja joukkoliikenteen käytöstä, kuin pienet päästöt. 

Vinkit kestävään liikkumiseen

Kestävä liikkuminen on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. Alla muutamia helppoja vinkkejä siihen, miten voit tehdä kestäviä liikkumisvalintoja arjessasi.

Kulkutapa määränpäähän kannattaa valita tilannekohtaisesti, huomioiden vaihtoehtojen hyödyt ja haitat. Ratkaisevia tekijöitä voivat olla muun muassa matkan pituus, sääolosuhteet sekä tavaroiden ja henkilöiden kuljetustarve. Kävely ja pyöräily ovat ympäristöystävällinen ja terveyttä edistävä liikkumisvalinta. Tiesitkö, että kaupungissa lyhyillä matkoilla pyörä on myös tutkitusti nopein kulkupeli? 

Aina ei välttämättä kannata taittaa koko matkaa yhdellä kulkupelillä, vaan yhdistää reitille kävelyä, pyöräilyä tai joukkoliikennettä. Kun auton jättää liityntäpysäköintipaikalle, välttyy kaupungin ruuhkilta ja parkkipaikan metsästämiseltä. Pyöräilyn ja kävelyn yhdistäminen matkaan lisää tärkeää arkiliikuntaa päivään. 

Jos liikkuminen vaati oman auton käyttöä, kannattaa tarjota kyytiä samalla muille samaan määränpäähän liikkuville. Vanhempien aikaa säästyy, kun lasten kyyditseminen pidemmän matkan päähän harrastuksiin toteutetaan kimppakyydeillä. Pidemmille välimatkoille voi kyytiä tarjota myös somessa erilaisissa kimppakyytiryhmissä. 

Omaa ja perheen liikkumista kannattaa suunnitella siten, että samalle reitille pyrkii yhdistämään useamman autolla matkustamista vaativan tehtävän suorittamisen. Esimerkiksi kaupassa tai jumpassa kannattaa poiketa töistä tai koulusta kotiin tullessa sen sijaan, että illalla lähtisi uudestaan autolla liikkeelle. 

Fiksun liikkujan valinta on myös jättää matka tekemättä ja hyödyntää esimerkiksi etätyömahdollisuuksia ja etäpalavereita! 

Ota yhteyttä Ilmariin 

Ilmari – ilmastoviisas liikkuja -työpajoja järjestää Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut. Työpajoja järjestetään toukokuussa 2023 ja syksyllä 2023.  

Kysy lisää:
Mervi Halme 
projektiasiantuntija 
mervi.halme@hel.fi (Linkki avaa oletussähköpostiohjelman) 
puh. 09 310 52 303 

Tämän sivun löydät myös osoitteella hel.fi/ilmari.