Viime viikolla koulussamme vietettiin KUKA-viikkoa, eli kulttuuria ja kansainvälisyyttä juhlistavaa viikkoa. Viikon käynnisti heti maanantaiaamuna vieraan haastattelu. Vieraaksemme saimme Elina Hirvosen. Hirvonen on tunnettu deokumenttielokuvaohjaajan lisäksi myös kirjailijana, mutta tämän vierailu keskittyi pitkälti viime kuussa ensi-iltansa saaneeseen dokumenttielokuvaan The Secret Reading Club of Kabul, jonka Hirvonen on ohjannut yhdessä Shakiba Adilin kanssa.
Hirvonen pyrkii usein teoksillaan antamaan ääneen niille, joilla ei muuten sitä olisi. The Secret Reading Club of Kabul kertoo afgaanityttöjen ja -naisten elämästä Talibanin vallan alla ja koostuu pitkälti näiden itse kuvaamista videopäiväkirjoista. Dokumentin päähenkilöinä toimivat 21-vuotias Rakhshana, 23-vuotias Dua ja 15-vuotias Mahtab. Talibanin kielloista huolimatta tytöt kokoontuvat yhdessä lukemaan Anne Frankin päiväkirjaa. He näkevät itsensä Frankissa ja paljon samaa tämän tilanteen ja oman tilanteensa välillä. Videoista käy yksi toisensa jälkeen ilmi, kuinka Taliban kaventaa naisten oikeuksia päivä päivältä. Siitä huolimatta naiset löytävät voimaa lukemisesta ja toistensa seurasta. Lannistumisen sijaan he löytävät keinoja yhä opiskella ja harrastaa Talibanin selän takana.
Tällä hetkellä Hirvonen yrittää saada elokuvan Oscar-ehdokkaiden joukkoon. Hän on ollut yhteydessä useisiin vaikutusvaltaisiin henkilöihin tavoitteenaan tehdä näiden kanssa yhteistyötä tuodakseen dokumentille ja afgaaninaisten tilanteelle enemmän näkyvyyttä. Hirvosen mukaan osa yhteydenottojen kohteista on jo osoittanut kiinnostusta asian edistämiseen, mutta ei vielä mainitse ketään nimeltä. Hirvonen myös haluaa tulevaisuudessa antaa kouluille oikeudet käyttää dokumenttia opetuksessa. Oscarilla dokumenttia ei ole vielä palkittu, mutta tanskalaisella CPH:DOX-festivaalilla se voitti arvostetun NORDIC:DOX-pääpalkinnon, eli sarjansa pääpalkinnon.
Maailmassa on loputtomasti ihmisiä, joilla ei ole ääntä omasta kärsimyksestään kertomiseen. Hirvosen huomio kiinnittyi kuitenkin juuri Afganistanin naisiin ystävän kautta. Toinen dokumentin ohjaajista, Shakiba Adil asuu nykyään Suomessa, mutta on kokenut Talibanin hirmuhallinnon henkilökohtaisesti. Adil oli 11-vuotias Talibanin noustessa valtaan vuonna 1996. Vuosina, joina Taliban oli syrjäytetty, Adil kouluttautui toimittajaksi ja dokumenttiohjaajaksi ja työskenteli alalla. Hän joutui muuttamaan Suomeen pysyvästi alettuaan tutkia Afganistanilaisen naistoimittajan tappoa, mitä paikalliset viranomaiset eivät katsoneet hyvällä. Vuonna 2021 Adil oli kuitenkin Kabulissa työasioissa. Juuri silloin Taliban nousi taas valtaan Yhdysvaltain joukkojen vetäydyttyä maasta. Adil pääsi onneksi pakenemaan maasta aivan viime hetkellä. Samaan aikaan Hirvonen ei voinut muuta, kuin seurata ystävänsä pakoa puhelimitse Suomesta käsin. Jo ennen projektin aloittamista Hirvonen oli tiennyt, ettei haluaisi ohjata sitä yksin. Adil ja Hirvonen molemmat haluavat, ettei yksikään tyttö tai nainen joudu enää kohtaamaan samaa kauhua, jonka keskellä Adil oli joutunut elämään. Aihe on luonnollisesti lähellä kummankin sydäntä, minkä seurauksena nämä alkoivat projektiin yhdessä.
Dokumentin päähenkilöiden turvallisuuden suojaaminen oli keskiössä dokumenttia tehdessä. Dokumentissa esiintyvien kasvot on aina vähintään osin peitetty ja näistä puhutaan vain näiden etunimillä. Omien sanojensa mukaisesti Hirvonen ei itse ymmärrä digi-asioista juuri mitään, minkä vuoksi projektin toteuttamiseen on osallistunut myös turvallisuusalan ammattilaisia. Miten videopäiväkirjojen kuvaaminen saatettiin pitää turvallisena, kun talibanit saattoivat minä hyvänsä päivänä koluta naisen puhelimen läpi? Dokumentissa esiintyneet naiset eivät saaneet pitää videoita itsellään, vaan näiden tuli poistaa ne hallustaan pysyvästi heti lähetettyään ne Suomeen. Sen lisäksi naisilla oli kaksi eri puhelinta. Toista puhelinta käytettiin videoiden kuvaamiseen, toinen otettiin mukaan asioille lähtiessä, eikä se sisältänyt mitään dokumenttiin viittaavaa. Kuvaamiseen tarkoitettu puhelin säilytettiin kotona neljän seinän sisällä, missä todennäköisyys kiinnijäämiselle on pienin.
The Secret Reading Club of Kabul ei suinkaan ole ainoa tapaus, jossa Hirvonen kertoo jonkun muun tarinaa. Esimerkiksi tämän romaani Punainen myrsky perustuu tositapahtumiin ja kertoo Saddam Husseinin hirmuhallintoa pakenemaan joutuneen irakilaispojan tarinaa pojan omista silmistä katsottuna. Hirvonen on kirjoittanut tietokirjoja, mutta tämän romaanitkin pyörivät pitkälti tositapahtumien ja yhteiskunnallisten aiheiden ympärillä. Hirvonen onkin uransa aikana palkittu työstään sananvapauden ja ihmisoikeuksien puolustamiseksi sekä vihapuheen ja syrjinnän ehkäisemiseksi muiden muassa Suomen PEN:in sananvapauspalkinnolla, Naistoimittajat-yhdistyksen Vuoden kellokas-palkinnolla sekä International Press Instituten sananvapauspalkinnolla.
Hirvosen seuraava projekti on jo tiedossa. Tällä on yhdessä sotatieteiden dosentin Ilmari Käihkön ja kuvittajan Ville Tietäväisen kanssa työn alla nuorille suunnattu tietokirja Miksi maailmassa soditaan? Sen on tarkoitus käsitellä sotaa nuorille ymmärrettävällä tavalla olematta kuitenkaan liian lapsenomainen. Hirvosen mukaan vastaavia teoksia ei suomalaisilla markkinoilla vielä ole. Kirjan julkaisupäivä on asetettu ensi vuoden helmikuulle.
Kirjoittanut Aino Koskinen
