Hyvät ylioppilaat, juhlamme aihe ja tärkeimmät sankarit, on ilo pitää teille tämä lukiouran päättävä puhe ja jakaa pian todistuksenne ja valkolakkinne.
Arvoisat huoltajat ja ylioppilaiden ystävät, tänään voitte iloita nuoren rinnalla hänen lähtiessään maailmalle. Teidän tukenne ja ystävyytenne nuorelle ylioppilaalle on se auringon lämpö, joka kutsuu elämään ja iloitsemaan.
Rakkaat Helsingin luonnontiedelukion opettajat ja koko henkilökunta. Te olette jakaneet tietoa ja opettaneet taitoja, huolehtineet ja kannustaneet tänään valmistuvia ylioppilaita. Teidän ansiostanne ja tuellanne on tapahtunut kasvun ihme, osaamisen ja oppimisen niityt ovat alkaneet viheriöidä. Tänään on juhlan aika, on aika iloita saavutuksista. Kiitos teille opista ja ohjauksesta.
Hyvät ylioppilaat, kouluaikanne on ollut merkillistä aikaa. Se on sisältänyt niin pandemia-ajan etäkouluineen kuin kriisejä maailmalla. Suvivirren syntyaikana 1600-luvun lopulla Euroopassa elettiin vaikeita aikoja niin sanotun pienen jääkauden vuoksi. Nälänhätä oli suuri sillä viljasato tuhoutui, ruokaa ei ollut. Syntyi sanoitus virteen ”Jo joutui armas aika”, virsi, jonka sanat sisältävät iloa ja toivoa. Huomenna paistaa aurinko ja kukat kukkivat, kaikki tulee olemaan hyvin. Sanat kuvaavat valtavaa elämänuskoa. Meille ne kertovat, että voimme aina katsoa kohti valoisaa ja kaunista. Voimme uskoa siihen, että aina on toivoa, huominen on entistä parempi.
Arppa lauloi Jiri-serkun kanssa taannoisessa konsertissa: ”Mull on kartta väärinpäin ja sen alla on jalat joihin luulin, että luottaa mä voin.” Laulun sanat koskettavat minua monella tapaa. Vähän kuin kevennyksenä kerron suunnistusharrastuksestani. Näistä kokemuksista voisi vetää yhtymäkohtia elämään laajemminkin, jätän sen kuitenkin tekemättä. Olen nimittäin kokeillut kaikki erilaiset virheet: suunnistanut rastit väärässä järjestyksessä, viimeisestä ensimmäiseen, kääntynyt rastilta 180 ° väärään suuntaan, eli aivan vastakkaiseen ja eksynyt niin pahasti metsässä, että kun lopulta onnenkantamoisella pääsin tien varteen, soitin sieltä mieheni hakemaan minut pois. Joskus olen löytänyt hyviä polkuja, joita seurata. Kerran juoksin muiden perässä aivan väärään suuntaan. Sen tiedän, että tässä harrastuksessa on vielä paljon opittavaa.
Kartta oli väärinpäin myös ylioppilaskeväänäni. Serkkuni olivat menneet lääkikseen ja sinne minäkin kuvittelin tieni vievän. Kävinpä kuitenkin huvin vuoksi pyrkimässä myös Sibelius-Akatemiaan, ja kun ovet sinne avautuivat, jäin niille teilleni. Eikä minusta koskaan pitänyt tulla opettajaa sen enempää kuin rehtoriakaan. Ensin innostuin opiskelusta, sitten opettajuudesta ja opiskelijoiden kanssa musisoimisesta. Rehtorinakin olen pitänyt työstäni lähes jokaisena päivänäni, usein suorastaan innostunut ja nauttinut työstäni. Kartalleni oli kirjoitettu ihan muuta, kuin mitä kuvittelin, että siellä olisi.
Tasavaltamme johdosta löytyy arvostettu presidenttimme, jolla on tainnut olla lukioaikanaan erilaiset suunnitelmat tulevaisuudestaan kuin mitkä lopulta toteutuivat. Huomattuaan ettei golf- tai jääkiekkoammattilaisuus ole kuitenkaan se mahdollinen tulevaisuus, hän kiinnostui liiketaloudesta ja lähti opiskelemaan sitä. Myöhempinä vuosinaan hän opiskeli mm. valtio-oppia, kansainvälistä politiikkaa ja taloustiedettä. Löytyypä listalta myös ranskankielen opiskelu ja siitä saatu diplomi. Kun tutustuu tasavallan presidentti Alexander Stubbiin Wikipedian kautta, huomaa, että hän on opiskellut jatkuvasti. Opiskeluhistoria on suorastaan mykistävä. Tiedämme myös hänen nykyisestä elämästään, että hän lukee valtavasti. Minulle tasavallan presidentin henkilöhistoria kertoo, että jatkuva opiskelu antaa mahdollisuuksia moneen ja vie eteenpäin. Rakas Hellun ylioppilas, ovatpa koulumenestyksesi ja arvosanasi hyviä tai ei niin hyviä, koulu ja opiskelu antaa hyvät eväät elämään. Se ei koskaan määritä tulevaisuuttasi lopullisesti. Jos et saavuttanutkaan toivomiasi arvosanoja, opit varmasti oppimaan, hankkimaan tietoa ja käyttämään sitä. Ehkä saitkin arvosanat, joita et uskaltanut odottaakaan. Polkusi eteenpäin voi näyttää selkeältä ja helposti seurattavalta. Suunnitelmasi, tuore Hellun ylioppilas, saattavat olla vielä ihan kateissa. Kartta on väärinpäin kädessä tai jopa ihan hukassa. Sinun polkusi eteenpäin voi olla vielä metsän uumenissa. Sinä saat kohta todistuksen käteesi. Se on kuin ajokortti, lupa lähteä eteenpäin, opiskelemaan, töihin ja maailmalle hakemaan kokemuksia. Löydät kyllä paikkasi. Sinulle paistaa aurinko, joka lämmittää ja tuo suven, kesän, elämääsi.
Luen, tai oikeammin kuuntelen, Anna Constablen kirjaa Viulisti. Kirja kertoo 1700-luvun orpokodista Venetsiassa. Kaikki orpokoti Pietaan lapset ohjataan harrastamaan musiikkia. Opettajana toimii muun muassa säveltäjä Antonio Vivaldi. Orpokotiin jätetty Maria ihastuu viulun ääneen ja alkaa intohimoisesti harjoitella sen soittoa. Suurin osa tästä harjoittelusta tapahtuu virtuaalisesti, oman pään sisällä, sillä orpokodin lasten pitää tehdä suurin osa päivästä töitä. He pesevät pyykkiä, osallistuvat ruuanlaittoon ja siivoavat. Toki vapaa-aikaakin on, mutta soittoaikaa usein vain tunti päivässä. Maria harjoittelee lukemalla nuotteja ja kuvittelemalla miten sormet liikkuvat viulun kaulalla. Hän näkee musiikin väreinä. Enempää juonta paljastamatta voin kertoa saman kuin kirjasta tehdyn Primavera-elokuvan esittelyssä. Kirjan päähenkilö Maria pääsee omalla sitkeydellään lopulta unelmiensa päämäärään. Hän saa soittaa sydämensä kyllyydestä, hänestä tulee ihailtu muusikko. Kirjan juoni perustuu tosiasioihin, mutta on tietysti pitkälle kirjailijan taustatyön ja siihen lisätyn kuvittelun tuotosta. Minulle Viulisti-kirja kertoo siitä, miten työllä voi saavuttaa haluamansa tavoitteet. Tie voi olla kivinen ja vaikea, mutta se vie perille toivottuun. Kirja kertoo elämänpoluista, joissa heikoista, lähes olemattomista olosuhteista ponnistetaan sitkeällä työllä omiin unelmiin. Maria della Pietaa ei anna omien heikkojen lähtökohtiensa olla esteenä unelmilleen. Hän keskittyy tekemään kaiken voitavansa saavuttaakseen haluamansa, tullakseen taitavaksi siinä mitä pitää tärkeänä itselleen.
Arpan laulaessa ”Mull on kartta väärinpäin, ja sen alla on jalat joihin luulin, että luottaa mä voisin” kuulostaa siltä, että kaikki ei mennytkään ihan niin kuin piti. Ja silti, jotenkin kummasti Arpan hymyillen esittäessään musiikkiaan, se sisältää tiedon siitä, että toivoa on. On mahdollisuuksia rakkauteen, uuteen päivään, kaikkeen hyvään. Sinun karttasi, Hellun tuore ylioppilas, on kädessäsi. Se on ehkä oikeinpäin tai väärinpäin. Ehkä ymmärrät vasta vuosien kuluttua, että olihan se kartta ja sen mukaan kuljettiin, vaikket sitä huomannutkaan. Tai ehkä joudutkin piirtämään ihan uuden kartan. Sinun karttasi, jota kukaan muu ei ole osannut sinulle tehdä. Sinulla on hyvät eväät elämään ja omaan tulevaisuuteesi. Tänään saat nauttia tähänastisista suorituksistasi, iloita uusista mahdollisuuksista ja riemuita koulun loppumisesta ja tulevasta kesästä. Saat haaveilla tulevaisuudesta, toivoa ja uskoa siihen, että kaikki menee kuitenkin lopulta hyvin vaikka kartta olisi väärinpäin ja tuntuisi etteivät jalat kanna. Onnea ja kaikkea hyvää elämäsi poluille!
Hyvä Helsingin luonnontiedelukion opiskelija
Suoritettuasi lukion oppimäärän ja ylioppilastutkinnon, Julistan sinut ylioppilaaksi ja pyydän sinua painamaan valkolakin sen merkiksi päähäsi. Onnea!