Päiväkoti Korento

Päiväkoti Korento toimii 2020 avatuissa toimitiloissa Suursuonlaita 6, kolme kerroksisessa rakennuksessa yhdessä daghemmet Humlanin kanssa. Päiväkoti Korento sijaitsee Maunulassa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Korento on lapselle turvallinen ja tasa-arvoinen kasvuympäristö, jossa huomioidaan toisten ja itsensä kunnioittaminen sekä tuetaan lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä. Rakennamme yhteisöllisyyden, monikulttuurisuuden ja yhteistyön kautta perheiden kanssa lapselle hyvää arkea. Päiväkoti Korennossa on noin 250 lasta, jotka ovat iältään 1-6 -vuotiaita. Päiväkoti Korennossa toimii esiopetusryhmiä sekä kaksi vuotinen esiopetus. Toimimme kolmessa kerroksessa 18 ryhmässä, jotka tekevät tiivistä yhteistyötä keskenään sekä käyttävät päiväkodin lähialueiden erilaisia ympäristöjä monipuolisesti hyödyksi. Talossamme on lämmin yhteishenki ja lapsen on turvallista viettää koko päivä laadukkaassa varhaiskasvatuksessa tuttujen kasvattajien sekä ystävien ympäröimänä. Päiväkoti Korennossa teemme Erasmus+ hankeen kautta kansainvälistä yhteistyötä, johon osallistutaan aktiivisesti yhdessä lasten kanssa.

Päiväkodin johtaja: Tiina Marjoniemi, tiina.marjoniemi@hel.fi, 09 310 69836.

Päiväkodin varajohtaja: Anne Mollberg, anne.mollberg@hel.fi, 0931069809 Päiväkodin päivystys puhelimen numero 09 310 29550.

Yhteystiedot:

1.kerros: Suopursut 0931029549 Juolukat 0931029548 Karpalot 0931029305 Hillat 0931020923 Puolukat 0931060021 Rentukat 0931032912

2.kerros: Kanervat 0931032476 Tupasvillat 0931021682

3.kerros: Kuovit 0931015530 Peurat 0931029306 Hirvet 09 31038782 Haukat 0931039017 Karhut 0931069524 Sisiliskot 0931015531 Kurjet 0931029550 Suokukot 0931032162 Teeret 0931032913 Riekot 0931032879

Yhteystiedot

Suursuonlaita 6, 00630 Helsinki Näytä esteettömyystiedot Näytä sijainti palvelukartalla
suomi ruotsi
PL 63935, 00099 Helsingin kaupunki

Päiväkodinjohtaja
Tiina Marjoniemi
+358 9 310 69836
tiina.marjoniemi@hel.fi

Päiväkodin varajohtaja
Anne Mollberg
+358 9 310 69809
anne.mollberg@hel.fi

1-2 vuotiaat
A Hillat
1-2 vuotiaat
A Juolukat
1-2 vuotiaat
A Puolukat
1-2 vuotiaat
A Suopursut
eri-ikäisten ryhmä
B Kanervat
09 310 32476(Linkki aloittaa puhelun)
3-5 vuotiaat
B Tupasvillat
09 310 21682(Linkki aloittaa puhelun)
3-5 vuotiaat
C Haukat
3-5 vuotiaat
C Hirvet
Esiopetus ryhmä
C Kurjet
09 310 29549(Linkki aloittaa puhelun)
Esiopetus ryhmä
C Sisiliskot
09 310 15531(Linkki aloittaa puhelun)
Esiopetus ryhmä
C Teeret
09 310 32913(Linkki aloittaa puhelun)

Sijainti

Suursuonlaita 6, 00630 Helsinki
Sijainti kartalla - Avaa kartta suurempana(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Reitti pääsisäänkäynnille

  • Saattoliikenteen pysähtymispaikka sijaitsee sisäänkäynnin läheisyydessä (etäisyys enintään 5 metriä), josta sisäänkäynnille pääsee siirtymään sujuvasti.
  • Kulkureitti sisäänkäynnille on opastettu, tasainen ja riittävän leveä sekä valaistu.
  • Kulkureitillä on jyrkkä mäki.
  • Kulkureitillä on 1 porrasaskelma.

Sisäänkäynti "vaihtoehtoinen sisäänkäynti"

  • Sisäänkäynti erottuu selkeästi ja on valaistu.
  • Sisäänkäynnin yhteydessä on 1 porrasaskelma.
  • Sisäänkäynnin ovet erottuvat selkeästi. Oven ulkopuolella on riittävästi vapaata tilaa liikkumiselle esim. pyörätuolin kanssa. Ovi on raskas tai muuten vaikeasti avattavissa.
  • Sisäänkäynnin yhteydessä on yli 2 cm korkeita kynnyksiä.

Sisätilat

  • Toimipiste sijaitsee samassa kerroksessa kuin sisäänkäynti.
  • Tilassa on yli 2 cm korkeita kynnyksiä.
  • Tilan keskeisillä kulkureiteillä on vähintään 4 kääntyvää porrasaskelmaa.
  • Sisätilojen ovet eivät erotu selkeästi seinästä.
  • Toimipisteessä on esteettömäksi merkitty wc, jonka wc-istuimen toiselta tai molemmilta puolilta puuttuu käsituki.

Palvelut