Tällä sivulla
Kun rakennuksessa epäillään sisäilmaongelmaa, joka ei ratkea esimerkiksi ilmanvaihdon säätämisellä ja siivouksella, tutkimme rakennusta tarkemmin.
Tilaamme tutkimukset kilpailutetuilta ulkopuolisilta tutkimuskonsulteilta. Konsultit valitaan hinta- ja laatuperustein kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Käytämme tutkimuksissa yleisesti hyväksyttyjä tutkimusmenetelmiä. Tutkijoille ja tutkimusmenetelmille on tiukat laatukriteerit. Tutkimusten sisältö määräytyy tapauskohtaisesti.
Tutkimusten aloittamisesta tutkimusraportin valmistumiseen kuluu yleensä 4–6 kuukautta. Tutkimusvaiheessa aikaa kuluu muun muassa rakennuspiirustusten ja mahdollisten aiempien tutkimusten läpikäymiseen, kenttätutkimuksiin, laboratorionäytteiden analysointiin, raportin kirjoittamiseen ja sen tarkastamiseen. Tutkimusten aikana saatetaan tehdä havaintoja, jotka edellyttävät tutkimusten laajentamista. Tutkimusraportin pohjalta tehdään suunnitelma tarvittavista korjauksista.
Miten sisäilmaa tutkitaan?
Rakennuksissa on yleensä useita syitä, jotka voivat heikentää sisäilman laatua. Sisäilma-asiantuntija tutustuu rakennukseen, tutkii rakennuspiirustuksia, selvittää rakennuksen korjaushistoriaa ja käy tutkimassa rakennusta paikan päällä.
Helsingin kaupungilla on vakiintunut toimintamalli rakennusten sisäilmaongelmien selvittämiseksi. Ongelmien ratkaisemiseksi tehdään moniammatillista yhteistyötä.
Mitä tutkimukset sisältävät
Sisäilman laatuun vaikuttavia tekijöitä voi olla samanaikaisesti useita, minkä vuoksi tutkimukset tehdään riittävän laajoina ja rakennusta tutkitaan kokonaisuutena. Sisäilmatutkimuksissa voidaan mitata ja selvittää esimerkiksi seuraavia asioita:
- rakenteiden riskianalyysi: rakennetyypit ja niiden kosteustekninen toimintatapa
- kosteusvaurioiden syyn ja laajuuden selvitys esimerkiksi kosteusmittauksin ja rakenteita avaamalla ja materiaalinäytteiden mikrobianalyysilla
- sisäilman lämpötila ja kosteus sekä tuloilman lämpötila
- ilmanvaihtojärjestelmän puhtaus, ilmamäärät ja tilojen huuhtoutuminen eli se, miten puhdas tuloilma jakautuu huonetiloissa
- taloteknisten järjestelmien kunto
- paine-erot ulkoilman ja sisätilojen välillä sekä esimerkiksi ryömintätilan ja sisätilojen välillä
- sisäilman hiilidioksidipitoisuus
- kemiallisten yhdisteiden pitoisuudet materiaaleissa ja sisäilmassa
- mineraalivillakuitujen esiintyminen
- materiaalien haitta-aineet kuten asbesti ja PAH-yhdisteet.
Usein kysyttyä sisäilmatutkimuksista
Sisäympäristön mikrobeilla tarkoitetaan muun muassa bakteereja, homeita ja hiivoja. Kansankielessä näistä kaikista puhutaan usein homeena. Mikrobeja ja niiden aineenvaihduntatuotteita esiintyy aina niin sisätiloissa kuin ulkoilmassakin. Mikrobipitoisuudet ja -lajisto vaihtelevat olosuhteiden kuten esimerkiksi vuodenaikojen mukaan. Sisäilman mikrobipitoisuuteen vaikuttavat muun muassa ulkoilman mikrobipitoisuus, pöly, ihmisen toiminta ja ihminen itse sekä mikrobivauriot. Mikrobeilla on elinympäristössämme todettu olevan myös hyödyllisiä terveysvaikutuksia, joten kaikki mikrobialtistuminen ei ole haitallista.
Rakennuksen korjaamattomat kosteusvauriot ovat tutkimusten mukaan yksi hengitystieoireiden ja astman riskitekijä. Syysuhdetta terveysvaikutusten ja kosteusvaurioiden välillä ei kuitenkaan ole voitu todeta, koska ei tiedetä, mitkä tekijät ja mekanismit terveysvaikutuksia aiheuttavat. Tämän vuoksi millekään yksittäiselle mikrobilajille tai mikrobinäytteiden tuloksille ei ole pystytty asettamaan terveysvaikutuksiin perustuvia raja-arvoja. Muiden sairauksien syntymisen osalta riskiä ei ole todettu.
Sädesienet eli aktinomykeetit ovat bakteereja, jotka muodostavat sienten tavoin rihmastoa ja itiöitä. Aktinomykeettejä kutsutaan myös aktinobakteereiksi. Niihin kuuluvat esimerkiksi streptomykeetit. Sädesienet ovat ympäristössä hyvin tavanomaisia mikrobeja, ja niillä on tärkeitä tehtäviä luonnossa. Sädesieniä esiintyy runsaasti maaperässä, ja niille on tyypillistä mullan ja maakellarin haju. Rakennuksen sisälle sädesientä voi kulkeutua esimerkiksi kengissä tai ulkovaatteissa.
Rakenteissa kasvaessaan sädesienet ovat yksi kosteusvaurioon viittaavista ns. indikaattorimikrobeista, sillä ne viihtyvät kosteissa olosuhteissa. Kosteusvauriot tarjoavat erilaisille mikrobeille hyvät kasvuolosuhteet. Rakenteisiin sädesientä voi kulkeutua vähäisiä määriä myös esimerkiksi ilmavuotojen mukana.
Sädesienten haitallisuutta tilojen käyttäjille arvioidaan samoin kuin muiden tutkimuksissa todettujen mikrobien. Korjaamattomat ja erityisesti laajat kosteus- ja mikrobivauriot ovat yksi astman puhkeamisen riskitekijöistä. Kosteus- ja mikrobivauriot voivat lisätä myös muuta hengitystieoireilua.
Lyhenne VOC tarkoittaa kaasumaisia haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (volatile organic compouds). TVOC on näiden mittauksissa ilmoitettu kokonaispitoisuus (total volatile organic compouds).
Sisäilmassa on aina pieniä pitoisuuksia jopa satoja erilaisia haihtuvia orgaanisia yhdisteitä, joiden lähteitä ovat esimerkiksi rakennusmateriaalit ja kalusteet, siivous- ja kulutustuotteet sekä ihmiset itse. Erityisesti uusista materiaaleista haihtuu VOC-yhdisteitä enemmän kuin vanhoista, mutta niiden määrä vähenee tavanomaiselle tasolle yleensä 6–12 kuukauden kuluessa. Tehostettu ilmanvaihto nopeuttaa pitoisuuden laimenemista.
VOC-pitoisuudet voivat olla koholla myös materiaalien kastumisen, liian isojen ominaispäästöjen tai vanhenemisen takia. Hetkellisesti VOC-yhdisteiden pitoisuus sisäilmassa voi kasvaa esimerkiksi tilassa tehdyn siivouksen takia, mikä on tavanomaista.
Sisäilman VOC-yhdisteiden kokonaispitoisuudelle sekä neljälle yksittäiselle yhdisteelle on asetettu asumisterveysasetuksessa toimenpiderajat. Lisäksi Työterveyslaitos on määrittänyt joillekin yksittäisille yhdisteille viitearvoja, jotka ilmaisevat, onko yhdisteen määrä tavanomaisella tasolla. Sisäilman VOC-yhdisteet voivat olla yksi ohimenevien ärsytys- ja hengitystieoireiden aiheuttaja, ja ne voivat aiheuttaa hajuhaittoja.
Ei havaita. VOC-mittauksissa havaitaan vain sellaiset haihtuvat orgaaniset yhdisteet, joiden kiehumispiste on 50–250 °C. Nämä yhdisteet esiintyvät huoneilmassa kaasumaisessa muodossa.
VOC-yhdisteiden lisäksi sisäilmassa voi joissain tilanteissa olla myös puolihaihtuvia orgaanisia yhdisteitä (esim. PAH-yhdisteet), erittäin haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (esim. asetoni, formaldehydi ja alkoholit) tai hiukkasiin sitoutuneita yhdisteitä. Näiden pitoisuuksien mittaamiseen tarvitaan omat menetelmät.
Orgaanisten yhdisteiden lisäksi ilmassa voi olla myös epäorgaanisia yhdisteitä kuten häkää, hiilidioksidia, otsonia, typen oksideja, rikkiyhdisteitä tai ammoniakkia.
PAH-yhdisteet eli polysykliset aromaattiset hiilivedyt ovat epätäydellisen palamisen sivutuotteita, ja sisäilmassa niiden lähteitä voivat olla esimerkiksi ulkoilman tupakansavu sekä kreosootti (kivihiilipiki), joka tunnistetaan usein ratapölkyn hajusta. Vanhoissa rakennuksissa kreosoottia on käytetty veden- ja kosteudeneristeenä (tervapaperi, bitumikermi). Lisäksi ulkorakenteissa sitä on käytetty puun kyllästysaineena.
PAH-yhdisteitä syntyy eniten liikenteen, teollisuuden ja energiantuotannon päästöinä (mm. puun pienpoltossa) sekä luonnossa esimerkiksi metsäpalojen aikana. Lisäksi niitä saadaan myös ravinnosta, kuten grillatusta tai savustetusta ruuasta.
Altistumisen määrä, kesto ja altistumisreitti (esim. syömällä, hengittämällä vai koskemalla) vaikuttavat terveysvaikutusten muodostumiseen. PAH-yhdisteet ovat joukko erilaisia yhdisteitä, joiden terveysvaikutuksissa on eroja. Eniten on tutkimustietoa kevyimmän yhdisteen naftaleenin sekä raskaimman yhdisteen bentso[a]pyreenin terveysvaikutuksista. Näille on annettu toimenpiderajat asumisterveysasetuksessa. Pääkaupunkiseudulla seurataan ulkoilman bentso[a]pyreenin pitoisuuksia(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).
Pääsääntöisesti rakennuksiin tehdään kattavat sisäilma- ja kosteustekniset kuntotutkimukset, joiden yhteydessä otetaan mikrobinäytteitä rakennusmateriaaleista. Rakennusmateriaalinäytteiden etu on se, että niiden avulla voidaan paikantaa mikrobivaurio ja selvittää myös vaurion laajuutta.
Tutkimukset aloitetaan selvittämällä rakennepiirustuksista kosteudelle alttiit rakenteet sekä pitämällä kohteessa alkukatselmus. Materiaalista ei aina tarvitse ottaa mikrobinäytettä, mikäli mikrobikasvu on silmin havaittavaa. Esimerkiksi vesivahingon yhteydessä havaitut kosteus- ja mikrobivauriot voidaan joissain tapauksissa korjata ilman tutkimuksia. Kosteus- ja mikrobivauriot tulee aina korjata riippumatta näytteen tuloksista.
Ilmavuotokohdilla tarkoitetaan epätiiviitä kohtia rakenteissa. Kohdat voivat olla joko hyvin pieniä ja pistemäisiä, jolloin ne voi havaita vain merkkiainekokeilla, tai isompia rakoja tai materiaalien halkeamia, jotka ovat havaittavissa myös paljain silmin. Ilmavuotokohtia on tyypillisesti johtojen ja putkien läpivienneissä sekä rakenteiden liitoskohdissa kuten ikkunan ja seinän liitoskohdissa.
Lähtökohtana on, että rakenteiden tulisi olla tiiviitä. Jos esimerkiksi alimman kerroksen lattiarakenteesta on ilmavuotoja sisälle, ilmavirran mukana voi kulkeutua sisäilmaan epäpuhtauksia ryömintätilasta tai maaperästä, mikäli sisätila on alipaineinen.
Ilmavuotojen vaikutus sisäilmaan riippuu rakenteiden kunnosta ja siitä, tulevatko ilmavuodot rakenteiden läpi vai esimerkiksi suoraan ulkoilmasta.
Ilmavuotojen mukana kulkeutuvia epäpuhtauksia voivat olla esimerkiksi
- ulkoilman pienhiukkaset ja muut epäpuhtaudet
- rakenteissa esiintyvät poikkeavat mikrobit
- muut epäpuhtaudet kuten esimerkiksi rakenteisiin kertynyt lika
- maaperän mikrobit ja radon
- ryömintätilaan jätetyn orgaanisen aineksen mikrobit
- naapuritilasta tai ulkoa tuleva tupakansavu.
Sisäilmatutkimuksissa ja arvioinneissa keskeisiä ohjeita
Olosuhteiden arviointi
Tarvittaessa osana kuntotutkimuksia tai kuntotutkimusten valmistumisen jälkeen voidaan tehdä olosuhdearviointi. Sen tarkoituksena on arvioida, poikkeavatko tilojen sisäilman olosuhteet tavanomaisista olosuhteista.
Arviointi perustuu ensisijaisesti sisäilma- ja kosteusteknisiin kuntotutkimuksiin. Siinä otetaan huomioon epäpuhtauslähteiden laajuus, voimakkuus, sijainti ja mahdollinen ilmayhteys sisätiloihin sekä muut epäpuhtauksien leviämiseen vaikuttavat tekijät kuten esimerkiksi ilmanvaihdon toiminta ja paine-erot. Pelkästään viitearvojen ylityksestä ei voida tehdä päätelmiä olosuhteista ja niiden merkityksestä.
Radonmittaukset
Radon on hajuton, mauton ja väritön radioaktiivinen jalokaasu, joka syntyy maankuoressa uraanin ja toriumin hajoamistuotteena. Radonin radioaktiiviset hajoamistuotteet lisäävät keuhkosyöpäriskiä. Suomessa sisäilman radonpitoisuudet ovat korkeampia kuin useimmissa muissa maissa johtuen geologiasta, rakennustekniikasta ja ilmastosta. Sisäilmaan radon voi päästä talon lattiarakenteissa olevien rakojen kautta.
Kaupungilla selvitämme työpaikkojemme radonpitoisuuksia. Mittaukset perustuvat säteilylakiin, jonka mukaan työnantajalla on velvollisuus selvittää työntekijöidensä radonaltistus.
Radonmittaukset tehdään tiiviissä yhteistyössä eri toimialojen kanssa. Mittausten koordinointivastuu on kaupunkiympäristön toimialan sisäilmatiimillä ja toteutusvastuu kohteen yhteyshenkilöllä. Mittaaminen on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi tarkan ohjeistuksen avulla.
Helsingin kaupungin työpaikoilla tehdyissä radonmittauksissa radonpitoisuudet ovat olleet pääsääntöisesti matalia. Mittauskausilla 2018–2019 ja 2019–2020 radonille määritelty raja-arvo on ylittynyt noin 6 %:ssa kohteista. Ylityskohteissa tehdyissä lisämittauksissa on havaittu, että ilmanvaihdon ollessa päällä radonpitoisuudet ovat pysyneet pääosin matalina.
Lisää aiheesta: Radon Suomessa (Säteilyturvakeskus)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)