Työelämäyhteistyö Suomen Pankin Rahamuseon kanssa

Konepajan lukion toiminnan peruspilarina on alusta lähtien ollut lukio-opiskelun ja työelämätaitojen yhdistäminen. Haluamme, että työelämätaidot, verkostoituminen ja tiimityö ovat luonteva osa arkea ja oppimista.
Konepajan lukio Suomen Pankin Rahamuseo yhteistyö työelämäkumppanuus
Tietovisapuuhissa Suomen Pankin Rahamuseolla. Kuva: Olli Taskilahti

Työelämä-opintojaksot perustuvat kumppanuuksille

Koulumme aloitti toimintansa syksyllä 2024, ja heti alkumetreiltä saakka koko opettajakunta ryhtyi rakentamaan työelämäprojekteja työelämäkumppanien kanssa yhdessä. 

Yksi heistä on historian ja yhteiskuntaopin lehtori Olli Taskilahti. Hän on toteuttanut projekteja esimerkiksi Nordean, Takuusäätiön ja monien muiden kumppaneiden kanssa. Ollin kalenterista löytyy myös useita kursseja, joissa opiskelijat perehtyvät tekoälyn hyödyntämiseen työelämässä lukuisten tekoälyyn perehtyneiden yritysten ja oppilaitosten kanssa. 

Kumppanuusjatkumo

Keväällä 2026 Ollin ohjaama opiskelijaryhmä toteutti yhteistyöprojektin Suomen Pankin Rahamuseon kanssa. Yhteistyö sai alkunsa aiemmista projekteista, joissa opiskelijat suunnittelivat ja pitivät taloustunteja Helsingin alakouluissa ja kehittivät tätä varten omaa talousosaamistaan yritysvierailuilla ja kumppanien tarjoamien Teams-sparrailujen avulla. 

Yksi vierailukohteista oli Suomen Pankin Rahamuseo, josta he saivat syvempää ymmärrystä esimerkiksi inflaatiosta ja taloudellisten ilmiöiden vaikutuksista arkeen. Tästä syntyi luonteva jatkumo: Rahamuseosta tuli seuraavan projektin pääkumppani.

“Helsingissä on paljon rahoitusalan työpaikkoja, ja on tärkeää, että nuoret tutustuvat alaan. Rahamuseo on tähän erinomainen kumppani koska se tekee näkyväksi juuri niitä ilmiöitä, joita yhteiskuntaopissa ja erityisesti taloustiedossa käsitellään”, Olli kertoo.

Yhteistyön tavoitteet

Yhteistyön tavoitteena oli syventää opiskelijoiden talousosaamista ja samalla lisätä Rahamuseon näkyvyyttä. Projektia suunniteltiin yhdessä museon kanssa, ja myös opiskelijoiden omat ideat olivat keskeisessä roolissa alusta lähtien.

Projektin aikana opiskelijat tutustuivat museon näyttelyyn, toimintaan ja henkilöstöön. Tämän pohjalta he suunnittelivat näyttelyyn liittyvän tietovisan, jonka tarkoituksena oli herättää ohikulkijoiden kiinnostus museota kohtaan. Kysymykset rakennettiin asteittain vaikeutuviksi, mutta kohtaaminen oli yhtä tärkeää kuin sisältö:

“Opiskelijoille merkittävä oppi oli rohkeus kohdata tuntemattomia ihmisiä ja käydä heidän kanssaan keskustelua”, Olli kuvailee.

Kumppanuus on win-win

Konepajan lukion työelämäyhteistyössä keskeinen periaate on win-win. Opiskelijat saavat kokemusta, taitoja ja verkostoja, ja samalla kumppaneille tuotetaan esimerkiksi palveluita tai tietoa. Koulumme projekteissa on esimerkiksi toteutettu asiakaskyselyitä, tuotettu markkinointisisältöjä ja rakennettu tapahtumia. Usein kuitenkin arvokkain antimme on nuorten näkökulma. 

Rahamuseon kanssa toteutetussa yhteistyössä tavoitteena oli lisätä tietoisuutta museosta. Samalla opiskelijat syvensivät omaa talousosaamistaan ja tukivat museon tavoitetta vahvistaa suomalaisten rahataitoja.

Yhteistyö tarjosi myös kohtaamisia, jotka menevät tavallista museovierailua syvemmälle. Nuoret ja museon asiantuntijat pääsivät keskustelemaan, ja samalla museo sai arvokasta näkökulmaa nuorten tavoittamiseen.

“Tärkeää on, että molemmat osapuolet hyötyvät aidosti. Tässä projektissa se toteutui hyvin”, Olli summaa.

Opiskelijoiden palautteissa korostuivat erityisesti seuraavien taitojen kehittyminen: 

  • aloitteellisuus ja rohkeus
  • vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaidot
  • empatiakyky
  • käytännön ongelmanratkaisu
  • oman toiminnan arviointi ja kehittäminen

Yhteistyö koettiin onnistuneeksi myös Rahamuseossa. Se esiteltiin johtokunnalle, ja yhteistyön jatkamisesta seuraavan opiskelijaryhmän kanssa päätettiin.

Kumppanuus luo merkityksellisyyttä

Konepajan lukiossa toteutetaan vuosittain kymmeniä erilaisia työelämäyhteistyöprojekteja, jotka suunnitellaan yhteistyössä kumppanien kanssa. 

Opettajalle tällaiset projektit ovat erityisen palkitsevia hetkiä. Ne tarjoavat tilanteita, joissa koulun ja työelämän rajapinta toimii aidosti ja kaikki osapuolet kokevat onnistumista.

Konepajan lukiossa jokainen projekti on myös lähtökohta seuraavalle. Opiskelijoiden ja yhteistyökumppaneiden ideat, toiveet ja palaute ohjaavat kehittämistä koko prosessin ajan.

Tärkeintä meille on tarjota opiskelijoille merkityksellisiä työelämäkokemuksia, tukea heidän verkostoitumistaan ja liittää oppiminen konkreettisesti ympäröivään maailmaan. Samalla haluamme ymmärtää kumppaneidemme tavoitteita ja tuottaa heille aidosti lisäarvoa.

Tervetuloa mukaan!

Kiinnostuitteko yhteistyöstä? Voitte olla yhteydessä Konepajan lukion työelämäkumppanivastaaviin tai suoraan sopivan aineen aineenopettajaan. (linkki avautuu uuteen ikkunaan)

 

Olli Taskilahti, yhteiskuntaopin ja historian lehtori, Konepajan lukio
Olli Taskilahti, yhteiskuntaopin ja historian lehtori, Konepajan lukio