Iltapäivätoiminta / Leikkipuisto Intia

Iltapäivätoiminta on ohjattua vapaa-ajan toimintaa 1.-2.-luokkalaisille sekä niille oppilaille, joilla on oppimisen tukea koskeva hallintopäätös.

Leikkipuisto Intian iltapäivätoiminnan ryhmä toimii leikkipuisto Intiassa, osoitteessa Intiankatu 44

Leikkipuisto Intian 1-luokkalaisten iltapäivätoiminta alkaa Käpylän peruskoululta (rakennus Kuutio, os. Mäkelänkatu 84) heti koulupäivän päättymisen jälkeen lukujärjestyksen mukaisesti. Ohjaajat kulkevat leikkipuisto Intiaan 1-luokkalaisten kanssa. Intian ryhmän toimintaan voi osallistua klo 17 asti.

Leikki on keskeinen työtapamme ja toimintamuotomme. Leikissä yhdistyvät keskeiset oppimista edistävät elementit: innostus, oivallus, itseilmaisu, yhdessä tekeminen ja omien taitojen haastaminen. Leikillä on positiivisia vaikutuksia lasten kehitykseen, hyvinvointiin ja oppimiseen. Puolustamme leikkiä osana kasvua ja kehitystä.

Toiminta on monipuolista lapsen leikkiin, liikkumiseen, taiteisiin ja kulttuuriperintöön perustuvaa sekä mahdollistaa myönteiset oppimiskokemukset. Leikkipuistossa lapset ovat aktiivisia toimijoita; toiminnan suunnittelu ja toteutus lähtevät lasten toiveista ja tarpeista. Järjestämme päivittäin vaihtelevaa ohjattua toimintaa sekä sisällä, että ulkona. Iltapäivätoiminnassa on toisia kunnioittava, turvallinen ja kannustava toimintaympäristö.

Leikkipuisto Intian arjen käytäntöjä:
- Leikkipuistoon tullessaan lapset tervehtivät ohjaajaa ja vievät repun paikalleen naulakkoon.
- Kännykät jätetään reppuihin, lapsen saa parhaiten kiinni soittamalla leikkipuiston puhelimeen 09 310 52 641
- Säänmukaiset vaatteet ja varavaatteet ovat tärkeitä, jotta leikkiminen olisi hauskaa säällä kuin säällä.
- Vanhemmat voivat päättää, saako lapsi lähteä itse iltapäivätoiminnasta vai haetaanko hänet. Tämä tieto on tärkeä olla ohjaajilla.
- Joskus tulee riitaa lasten välille. Leikkipuiston työntekijöillä on käytössä sovittelumalli MiniVerso, joka on selkeä menetelmä, jonka avulla sovittelukoulutuksen saanut leikkipuiston ohjaaja auttaa lapsia itse löytämään ratkaisuja riitoihinsa. MiniVerso luo edellytykset lasten aidolle osallisuudelle riitatilanteissa. Ohjaamme lapsia keskustelemalla ja autamme lapsia sopimaan riidat leikkipuistopäivän aikana. Tarpeen vaatiessa kutsumme vanhempia mukaan selvittämään asioita yhdessä.
- Yhteistyö: Meihin voi myös aina olla yhteydessä lasten asioihin ja kaverisuhteisiin liittyen.
- Toiminta muokkautuu lasten toiveiden pohjalta päivittäin.

Koulujen loma-aikojen toiminta:
Keskisessä Helsingissä leikkipuistot järjestävät koululaisille koulujen loma-aikoina maksutonta ohjelmaa muun muassa päiväleirejä, retkiä sekä liikunta-, musiikki- ja taidetuokioita. Näistä tulee lisätietoa lähempänä loma-aikoja.

Yhteystiedot

Intiankatu 44, 00560 Helsinki Näytä esteettömyystiedot Näytä sijainti palvelukartalla

Voimassa toistaiseksi:
– ma-pe 12.00-17.00

suomi

Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksu on 100 €/kk, kun toiminta päättyy klo 16.00 ja 120 €/kk, kun toiminta päättyy klo 17.00.

Reitti leikkialueelle

  • Leikkipuiston lähettyvillä ei ole esteettömiä autopaikkoja. Lähin pysäköintialue on yli 200 metriä leikkipuiston portista.
  • Kumpulan maauimalan parkkialue
  • Saattoliikenteen pysähtymispaikka on alle 5 metrin päässä leikkipuiston portista.
  • Kulkureitti leikkipuiston portille on kivituhka- tai hiekkapintainen. Reitti on tasainen ja riittävän leveä sekä valaistu.

Leikkialue

  • Leikkipuistossa on opastaulu, jota on vaikea havaita. Opastaulun ääreen pääsee pyörätuolilla. Opastaulua voi katsoa myös läheltä.
  • Leikkipuistossa on pöytiä ja penkkejä. Pöytien ääreen pääsee pyörätuolilla. Osa pöydistä ja penkeistä on mitoitettu lapsille.
  • Leikkipuistossa on keinuja, liukumäki, hiekkalaatikko, leikkikatos, kiipeilyteline, kiipeilyseinä, kahluuallas.
  • Keinut ovat leikkialueen reunassa. Keinujen lähellä on penkki aikuiselle. Keinujen alusta on turvahaketta. Leikkialueella on myös pienen lapsen turvakeinu, pesäkeinu.
  • Liukumäen lähelle pääsee pyörätuolilla. Lähellä on penkki aikuiselle. Liukumäen alla on valettu turva-alusta. Liukumäkeen pääsee portaita pitkin.
  • Hiekkalaatikon reuna on matala eikä reunalle voi siirtyä pyörätuolista. Lähellä on penkki aikuiselle.
  • Leikkikatoksen alle pääsee pyörätuolilla. Katoksen alla ei ole pöytiä eikä penkkejä.
  • Kiipeilytelineen alusta on turvahaketta. Lähellä on penkki aikuiselle.
  • Kiipeilyseinän alusta on turvahiekkaa.
  • Kahluualtaan reunat ovat maan tasalla. Kahluualtaan pohja on sileä. Lähellä on penkki aikuiselle.

Leikkipuistorakennus

  • Leikkipuistorakennuksen sisäänkäynti erottuu selkeästi ja on valaistu. Sisäänkäynnin yläpuolella on katos.
  • Sisäänkäynnin yhteydessä on 3 peräkkäistä porrasaskelmaa.
  • Sisäänkäynnin yhteydessä on luiska. Luiska on alle 6 metriä pitkä. Kun luiskaa noustaan ylös, vasemmalla puolella on käsijohteet.
  • Sisäänkäynnin ovet erottuvat selkeästi, lasiovissa on kontrastimerkinnät. Oven ulkopuolella on riittävästi vapaata tilaa liikkumiselle pyörätuolin kanssa. Ovi avautuu käsin helposti.
  • Sisäänkäynnin yhteydessä on yli 2 cm korkeita kynnyksiä.
  • Toiminta tapahtuu samassa kerroksessa kuin sisäänkäynti.
  • Sisätilojen ovet erottuvat selkeästi.
  • Leikkipuistorakennuksessa on esteetön wc.
Kaikki toimipisteen esteettömyystiedot(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)