Oulunkylä
OulunkyläOulunkylä on historiallisesti kerroksellinen asuinalue, joka on rakentunut vuonna 1881 henkilöliikenteelle avatun rautatiepysäkin ympärille. Oulunkylä koostuu viidestä osa-alueesta, joista jokainen on rakennettu eri aikakausina.
Kaupungin ajankohtaisia tapahtumia voit hakea Tapahtumat.hel.fi-sivustolla.
Kaupungin tekemiä päätöksiä voit hakea Päätökset-sivustolla.
Oulunkylä on historiallisesti kerroksellinen asuinalue, joka on rakentunut vuonna 1881 henkilöliikenteelle avatun rautatiepysäkin ympärille. Oulunkylä koostuu viidestä osa-alueesta, joista jokainen on rakennettu eri aikakausina.
Raide-Jokeri-pikaraitiotien valmistumisen myötä alueen saavutettavuus paranee ja Oulunkylä kasvaa merkittävästi. Raide-Jokeri kohtaa pääradan Oulunkylän uudistuvassa keskustassa.
Lähivuosien kaavoitussuunnitelmat ovat tuomassa uusia asuntoja ja palveluita Oulunkylään. Alueelle tavoitellaan jopa 5 000 uutta asukasta vuoteen 2030 mennessä.
Oulunkylä tarjoaa keskeisen sijaintinsa ja hyvien kulkuyhteyksiensä ansiosta erinomaisia mahdollisuuksia liiketoiminnan harjoittamiseen. Uusia toimitiloja suunnitellaan muun muassa Oulunkylän keskustaan sekä Raide-Jokerin pysäkkien ympäristöön. Vuoteen 2030 mennessä alueelle tavoitellaan jopa 1 500 uutta työpaikkaa. Katso lisää tietoa Helsingin kaupungin liiketoimintamahdollisuuksista Yrityksille-sivulta.
• Oulunkylän keskustaa kehitetään raideliikenteen vaihtoasemana ja sinne rakennetaan lisää asuntoja, palveluja sekä liiketilaa päivittäistavara- ja muulle vähittäiskaupalle.
• Oulunkyläntien varteen suunnitellaan asuntoja ja uutta ylä- ja ala-asteen koulua.
• Käskynhaltijantietä muokataan bulevardimaisemmaksi ja kadun kummallekin puolelle rakennetaan uusia asuntoja noin 1 800 asukkaalle. Alueen läpi suunnitellaan kahta pohjois-eteläsuuntaista viherreittiä puistoaukioineen.
• Veräjämäkeen Maaherrantien varteen rakennetaan uusia asuinkerrostaloja ja Jokiniementien varteen on tulossa päiväkoti.
• Pirjontien ja Pirkkolantien varsille Maunulaan suunnitellaan asuntoja noin 600 uudelle asukkaalle.
• Oulunkylässä ja Maunulassa on käynnissä tonttikohtaisia kaavoitushankkeita, joiden etenemistä voi seurata Helsingin karttapalvelussa.
Asemakaavoissa määritetään alueen maankäyttö, minne rakennamme esimerkiksi asuntoja, toimistoja ja puistoja tai missä kulkevat kadut ja muut väylät.
Tämä sisältö haetaan osoitteesta https://kartta.hel.fi. Sen näyttämiseen vaaditaan, että hyväksyt sivuston evästeet. Pääset näkemään sisällön joko siirtymällä ulkoiselle sivustolle tai sallimalla evästeasetuksista personointi- ja tilastointievästeet.
Alla olevasta visualisoinnista voit katsoa, minkälainen Käskynhaltijantien ympäristöstä on tulossa suunnitelmien mukaan.
Raide-Jokeri on Itäkeskuksen ja Keilaniemen välille rakennettava pikaraitiolinja, joka korvaa bussilinjan 550. Nopean pikaraitiovaunun ansiosta liikkuminen kaupunginosien välillä helpottuu. Oulunkylän alueelle on tulossa kahdeksan Raide-Jokerin pysäkkiä: Pirkkolaan, Pirjontielle, Maunulaan, Tuusulanväylälle, Käskynhaltijantielle, Mäkitorpantielle, Oulunkylän asemalle ja Veräjämäelle.
Alla olevan kartan avulla voit tutustua tarkemmin alueen palveluihin.
Tämä sisältö haetaan osoitteesta https://palvelukartta.hel.fi. Sen näyttämiseen vaaditaan, että hyväksyt sivuston evästeet. Pääset näkemään sisällön joko siirtymällä ulkoiselle sivustolle tai sallimalla evästeasetuksista personointi- ja tilastointievästeet.
Toiminnon käyttämiseksi vaaditaan, että hyväksyt sivuston evästeet. Pääset antamaan palautetta tästä sivusta sallimalla evästeasetuksista tilastointiin liittyvät evästeet.