Päiväkoti Ranta sijaitsee Herttoniemenrannassa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Rakennus on kaksikerroksinen ja sijaitsee kerrostalojen suojassa. Piha on jaettu isompaan ja pienempään osaan, joissa molemmissa on paljon tilaa lasten monipuolisille leikeille.
Päiväkoti Rannassa henkilöstö vaalii ja arvostaa lasten leikkiä, osallistuu aktiivisesti lasten leikkiin, ohjaa ja rikastuttaa sitä sekä auttaa leikkiin liittymisessä ja kannattelee leikin kulkua. Valitsemme luettavan ja leikittävän materiaalin siitä näkökulmasta, että ne edistävät tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ja tuovat tutuksi moninaisuutta. Kaveri- ja tunnetaitojen harjoittelu ovat olennainen osa myös tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista joiden avulla opettelemme kunnioittamaan jokaisen mielipidettä, rajoja sekä osallisuutta. Toiminnan tukena käytämme erilaisia tunnekuvia ja tunnemittareita sekä mm. Huomaa hyvä! Positiivinen pedagogiikka-materiaalia. Henkilöstö edistää tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskasvatusta omalla päivittäisellä toiminnallaan, kun katse suunnataan tietoisesti yksilöllisyyteen, moninaisuuteen, kaikkeen hyvään sekä jokaisen vahvuuksiin.
Talossamme on lämmin henki, ja jokainen lapsi saa laadukasta ja tasa-arvoista varhaiskasvatusta sitoutuneiden tuttujen kasvattajien ympäröimänä. Muodostamme Perhepäivähoito Kaakon ja päiväkoti Kirsikkapuiston (1.8 alkaen) kanssa yhteisen varhaiskasvatusyksikön.
Ryhmät:
Päiväkodin puhelinnumerot: (tekstiviestit eivät tule perille enää 09310-alkuisiin numeroihimme!)
PINKIT: 040 5157420, 0931035722
PUNAISET: 040 3343986, 0931029498
ORANSSIT: 040 6703890, 0931035129 (myös aamupäivystysnumero)
SINISET: 040 3343045, 0931032872
VIHREÄT: 040 3343984, 0931028434
LIILAT: 040 3343983, 0931073604
Päiväkoti Rannan yhteinen sähköposti: PK.RANTA@hel.fi
Varhaiskasvatusyksikkö
Kirsikkapuisto-Ranta-Pph Kaakko/ Daycare unit Kirsikkapuisto-Ranta-Pph Kaakko:
Päiväkodin johtaja
Emmi Kamula
050 516 5756
emmi.kamula@hel.fi
Varajohtaja:
Henna-Riina Juselius
050 384 7779
henna-riina.juselius@hel.fi
Yksikön varhaiskasvatuksen erityisopettaja:
Kaisa Immo
050 5950295
kaisa.immo@hel.fi
Yhteystiedot
Päiväkodinjohtaja
Emmi Kamula
+358 9 310 56432
emmi.kamula@hel.fi
Päiväkodin varajohtaja
Liisa Nordström
+358 9 310 56523
liisa.nordstrom@hel.fi
1-2 vuotiaat
Oranssit
+358 9 310 35719
pk.ranta@hel.fi
1-2 vuotiaat
Pinkit
+358 9 310 35722
pk.ranta@hel.fi
1-2 vuotiaat
Punaiset
+358 9 310 29498
pk.ranta@hel.fi
3-5 vuotiaat
Liilat
+358 9 310 73604
pk.ranta@hel.fi
Eri-ikäisten ryhmä
Siniset
+358 9 310 32872
pk.ranta@hel.fi
Eri-ikäisten ryhmä
Vihreät
+358 9 310 28434
pk.ranta@hel.fi
Sijainti
Reitti pääsisäänkäynnille
- Ulkona on yksi esteetön autopaikka. Matka autopaikalta sisäänkäynnille on yli 10 metriä. Pysäköintiruutu on alle 3,6 metriä leveä.
- Saattoliikenteen pysähtymispaikka on alle 5 metrin päässä sisäänkäynnistä. Sisäänkäynnille pääsee siirtymään sujuvasti.
- Kulkureitti sisäänkäynnille on kapea sekä valaistu. Kulkureitillä on liikkumista ohjaavaa pintamateriaalia.
- Kulkureitillä on luiska. Luiska on alle 6 metriä pitkä. Luiskan molemmilla puolilla on käsijohteet.
Pääsisäänkäynti
- Sisäänkäynti erottuu selkeästi ja on valaistu. Sisäänkäynnin yläpuolella on katos.
- Sisäänkäynnin yhteydessä on luiska. Luiska on alle 6 metriä pitkä. Luiskan molemmilla puolilla on käsijohteet.
- Sisäänkäynnin ovet erottuvat selkeästi. Oven ulkopuolella on riittävästi vapaata tilaa liikkumiselle pyörätuolin kanssa. Ovi avautuu käsin helposti.
- Sisäänkäynnin yhteydessä on yli 2 cm korkeita kynnyksiä.
Sisätilat
- Toimipisteessä on 2 kerrosta.
- Tilassa on hissi. Hissin ovi aukeaa automaattisesti. Pyörätuoli mahtuu hissiin. Hissin kerrosnumeroita voi tunnustella sormilla. Uloskäyntikerroksen painike erottuu muista painikkeista. (Esteettömän hissin vähimmäismitat ovat leveys 1,1 m ja syvyys 1,4 m.)
- Tilassa on yli 2 cm korkeita kynnyksiä.
- Sisätilojen ovet erottuvat selkeästi.
- Toimipisteessä on esteetön wc samassa kerroksessa kuin sisäänkäynti.