Päiväkoti Kutomo

Päiväkoti Kutomo
Kuva: Kasvatus ja koulutus

Päiväkoti Kutomo on uusi päiväkoti, jonka toiminta-ajatus pohjautuu positiiviseen pedagogiikkaan ja toimimme vahvuusperustaisen varhaiskasvatuksen lähtökohdista. Kutomo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä ja hyvien retkimahdollisuuksien sekä metsän ympäröimänä Pitäjänmäellä. Käytämme myös koko Helsinkiä oppimisympäristönämme ja retkeilemme paljon.

Uudet tilat tarjoavat monipuolisen, mielekkään ja laadukkaan pohjan pedagogiselle toiminnalle. Panostamme arjessa aitoon läsnäoloon, leikkipedagogiikkaan ja lapsen kohtaamiseen sekä turvallisen ilmapiirin luomiseen. Meille on tärkeää, että yksikössämme on turvallinen, positiivinen ja salliva ilmapiiri, jossa jokainen kohdataan yksilönä. Arvostava ja sensitiivinen kohtaaminen päivittäisissä kanssakäymisissä antaa pohjan lasten hyvälle kasvulle ja kehitykselle sekä aikuisten väliselle yhteistyölle. Meille on tärkeää, että jokainen lapsi kokee olevansa tärkeä osa ryhmäänsä, omilla vahvuuksillaan.

Toiminta Kutomossa on alkanut 2025 tammikuussa.
Ryhmät keväällä 2026:
Silkit 2-5v. 040 6535405
Villat 2-3v. 050 3530891
Pellavat 0-2v. 040 6487606
Pumpulit 1-2v. 040 6785633
Untuvat 1-2v. 040 7214130
Haituvat 1-2v. 040 6537958

Ruotsinkielinen päiväkoti Daghemmet Sockenstugan toimii päiväkodin alakerrassa. Sockenstugan toimii Kutomon kanssa yhteistyössä, mutta omana yksikkönään.

https://www.hel.fi/fi/kasvatus-ja-koulutus/daghemmet-sockenstugan

Voit seurata meitä instagramissa @paivakotikutomo

Päiväkodin johtaja
Matilda Leppäniemi
matilda.leppaniemi@hel.fi
+358931040924 / 040 3563107

Päiväkodin varajohtaja
Emilia Lehti
emilia.lehti@hel.fi
+358931041269 / 040 7516885

Yksikön varhaiskasvatuksen erityisopettaja
Anu (Anna) Kangas
anna.kangas@hel.fi
+358407215242

Yhteystiedot

Kutomokuja 3 -, 00380 Helsinki Näytä esteettömyystiedot Näytä sijainti palvelukartalla
Suomi, Ruotsi
PL 38912, 00380 Helsingin kaupunki

Päiväkodinjohtaja
Matilda Leppäniemi
+358 9 310 40924
matilda.leppaniemi@hel.fi

Päiväkodin varajohtaja
Emilia Lehti
+358 9 310 41269
emilia.lehti@hel.fi

1-2 vuotiaat
Haituvat

1-2 vuotiaat
Pellavat
+358 9 310 31653

1-2 vuotiaat
Pumpulit
+358 9 310 39280

1-2 vuotiaat
Untuvat
+358 9 310 37903

Eri-ikäisten ryhmä
Silkit
+358 9 310 35051

Eri-ikäisten ryhmä
Villat

Sijainti

Kutomokuja 3 -, 00380 Helsinki
Sijainti kartalla - Avaa kartta suurempana(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Reitti pääsisäänkäynnille

  • Ulkona on yksi esteetön autopaikka. Matka autopaikalta sisäänkäynnille on yli 10 metriä. Pysäköintiruutu on vähintään 3,6 metriä leveä.
  • Saattoliikenteen pysähtymispaikka on alle 5 metrin päässä sisäänkäynnistä. Sisäänkäynnille pääsee siirtymään sujuvasti.
  • Kulkureitti sisäänkäynnille on tasainen ja riittävän leveä sekä valaistu.
  • Kulkureitillä on luiska. Luiska on alle 6 metriä pitkä. Luiskan molemmilla puolilla on käsijohteet.

Pääsisäänkäynti

  • Sisäänkäynti erottuu selkeästi ja on valaistu. Sisäänkäynnin yläpuolella on katos.
  • Sisäänkäynnin yhteydessä on 2 peräkkäistä porrasaskelmaa. Portaiden molemmilla puolilla on käsijohteet.
  • Sisäänkäynnin yhteydessä on luiska. Luiska on alle 6 metriä pitkä. Luiskan molemmilla puolilla on käsijohteet.
  • Sisäänkäynnin ovet erottuvat selkeästi. Oven ulkopuolella on riittävästi vapaata tilaa liikkumiselle pyörätuolin kanssa. Ovi vaatii ovipuhelimen kayttöä, jonka jälkeen aukeaa automaattisesti.

Sisätilat

  • Toimipisteessä on 2 kerrosta.
  • Tilassa on hissi. Hissin ovi aukeaa kulunvalvonta-avaimella. Pyörätuoli mahtuu hissiin. Hissin kerrosnumeroita ei voi tunnustella sormilla. Uloskäyntikerroksen painike erottuu muista painikkeista. (Esteettömän hissin vähimmäismitat ovat leveys 1,1 m ja syvyys 1,4 m.)
  • Sisätilojen ovet erottuvat selkeästi.
  • Toimipisteessä on esteetön wc samassa kerroksessa kuin sisäänkäynti.
  • Toinen esteetön wc on kerroksessa 2.
  • Toimipisteessä on kiinteä induktiosilmukka juhlasalissa (aktiivinen T-merkki), liikuntasalissa (aktiivinen T-merkki).
Kaikki toimipisteen esteettömyystiedot(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)