Keski-Pasila

Triplan edusta pimeällä.
Kuva: Roni Rekomaa

Itä- ja Länsi-Pasilan välissä sijainneelle rata-alueelle on toteutettu keskustakortteli Tripla ja Pasilan asema sekä uudistettu Pasilansilta, jotka yhdistävät alueet toisiinsa. Rakenteilla oleva Ratapihakorttelit vahvistaa edelleen alueiden kasvamista yhteen. Keski-Pasilan Ratapihakorttelit nousevat noin vuosina 2018–2030 erinomaisten julkisten liikenneyhteyksien ja palvelujen äärelle Pasilan uuden keskuksen, Triplan, pohjoispuolelle.

Ratapihakortteleihin, 14 hehtaarin kokoiselle alueelle, tulee monimuotoista urbaania asumista 3 200 kaupunkilaiselle ja toimitiloja jopa 1 000 työntekijälle. Kortteleihin rakennetaan päiväkoteja ja 1.–9. luokkien oppilaille Pasilan peruskoulu.
Rakennusten korkeus vaihtelee pääosin 6–15 kerroksen välillä niin, että keskustakortteliin rajautuvassa eteläosassa on korkeampaa rakentamista. Alueen julkiseen ulkotilaan ja puistoalueille tulee myös taidetta.

Pasilansillan eteläpuolelle rakentuu Pasilan tornialue. Toimistokäyttöön rakentuva Keskitorni Veturitien ja raiteiden välisellä alueella kytkee keskustakorttelin ja Veturitallit toisiinsa. Länsialueen torneihin tulee myös asumista huikeilla maisemilla. Itäalueen kolme tornia rakentuvat raiteiden itäpuolelle kapealle kannakselle yhdistäen Keski-Pasilan vahvasti Savonkadun ja Alppiharjun toimintoihin.

Keski-Pasilan ratapihakorttelit

Keski-Pasilan suunnitelmat karttapalvelun upotuksena. - Avaa kartta suurempana(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Tornialue

Pasilan tornialue karttapalvelun upotuksena - Avaa kartta suurempana(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Tutustu Keski-Pasilan suunnitelmiin ja hankkeisiin

1 hanketta
Rakentuva Veturitien uusi silta kesäkuussa 2022.

Veturitie ja Ratapihakortteleiden kadut

Arvioitu aikataulu: toteutus -
Sijainti: Pasila Keski-Pasila
Teema: Kadut ja liikenne

Yhteystiedot

Nimi
Päivi Ahlroos

Titteli
projektinjohtaja
Kuvaus
Pasilan aluerakentaminen

Tämän sivun löydät myös osoitteella hel.fi/uuttahelsinkia/keski-pasila.