Palvelujen aukioloajoissa voi olla kesällä muutoksia. Tarkista tästä kesän aukioloajat

Tietoa Helsingin vainajatiloista

Kuva: Hanna Hänninen
Malmilla sijaitsevat Helsingin vainajatilat on tarkoitettu helsinkiläisten vainajien hyvästelyyn ja säilyttämiseen. Vainajatiloja on myös Helsingin sairaaloissa ja seniorikeskuksissa.

Vainajan hyvästely tapahtuu pääsääntöisesti vainajan viimeisessä hoitopaikassa. Vainajan omaisena sinulla on kuitenkin mahdollisuus varata Helsingin vainajatiloista Malmilta, erillinen maksuton tila vainajan hyvästelyyn. Tilassa voit pukea sekä valmistella hänet viimeiselle matkalleen. Tiloissa on huomioitu erilaisista kulttuuritaustoista tulevien helsinkiläisten tarpeet ja myös vainajan peseminen on mahdollista. Hyvästely- ja pesutiloja on yhteensä neljä.

Ohjeita, kun olet tulossa vainajatilojen alueelle

  • Vältä turhaa liikkumista piha-alueella. Kunnioita vainajien ja heidän läheistensä yksityisyyttä ja rauhaa. 
  • Huomioithan, että piha- ja viheralueella vain huoltoliikenne on sallittua. 
  • Kasvien kerääminen vainajatilojen ja hautausmaan alueella on kielletty.

Ohjeita, kun olet tulossa hyvästelemään vainajan

  • Tilassa on pyyhkeitä ja led-kynttilöitä valmiina.
  • Elävän tulen tai suitsukkeiden käyttö ei ole sallittua.
  • Vainajan palsamointi ei toistaiseksi ole mahdollista vainajatiloissa.

Helsingin vainajatilat

Käyntiosoite:
Malmin kalmistotie 2, 00700 Helsinki
Postiosoite:
PL 6770, 00099 Helsingin kaupunki
Aukioloajat:

Voimassa toistaiseksi:
– ma-pe 8.00-20.30
– la-su 10.30-17.30
Jouluaatto: 24.12.2026 - 10.30-17.30
Joulupäivä: 25.12.2026 - 10.30-17.30