Helsinki tavoittelee hiilineutraaliutta vuonna 2030. Liikenne on nousemassa Helsingin suurimmaksi päästölähteeksi vuonna 2025, joten liikenteen päästövähennystoimet ovat nyt erityisen tärkeitä.
Helsinki kannustaa kaupunkilaisia valitsemaan ensisijaisesti kulkumuodokseen kävelyn, pyöräilyn tai joukkoliikenteen. Myös yhteiskäyttöautot ja kimppakyydit ovat hyviä vaihtoehtoja.
Mikäli kuitenkin oma auto on taloudessa tarpeellinen, olisi hyvä pohtia sähköauton mahdollisuutta. Helsingin kaupunki haluaa murtaa sähköautomyyttejä ja lisätä tietoa sähköautojen eduista.
MYYTTI: On ekologisempaa ajaa vanha auto loppuun kuin vaihtaa sähköautoon.
Sähköauton päästöt alittavat keskimääräisen suomalaisen henkilöauton päästöt jo toisena käyttövuotena, kun huomioidaan myös valmistuksesta aiheutuvat päästöt. Vaikka sähköauton valmistuksen päästöt ovat hieman korkeammat kuin polttomoottoriauton vastaavat, on käyttö käytännössä kasvihuonekaasupäästötöntä. Jos ajaa erittäin vähän (suunnilleen alle 5 000 kilometriä vuodessa), voi olla järkevämpää ajaa polttomoottoriauto loppuun. Muussa tapauksessa sähköauto on aina ympäristöystävällisempi valinta. Ilmanlaatuun voit vaikuttaa myös valitsemalla kitkarenkaat nastojen sijaan.
MYYTTI: Ei ole järkevää hankkia sähköautoa, sillä muut teknologiat voivat pian mennä kehityksessä ohi.
Suora sähkö on viisinkertaisesti tehokkaampi käyttövoima kuin polttoaine, josta syntyy aina energiahäviötä. Myös vety on yhdenlainen polttomoottori, oli käytössä sitten polttokenno tai vetypohjainen polttoaine. Vedylle on lisäksi paljon kysyntää sellaisissa käyttökohteissa, joihin sähkö ei sovellu, joten se ei tule korvaamaan sähköautoja. Vetyä kannattaa käyttää silloin, kun sähköä ei ole mahdollista hyödyntää esimerkiksi ajoneuvon painon tai erityisvarustelun vuoksi.
Kaasuautojen valmistusta ollaan lopettamassa henkilöautoluokassa. Biokaasu ei ole myöskään taloudellinen ratkaisu henkilö- tai pakettiautoille, sillä sen kysyntä ylittää muissa liikennemuodoissa tarjonnan.
Täyssähköinen ajoneuvo on jo nyt kaikissa ajoneuvoluokissa ympäristöystävällisin ratkaisu, eikä tulevaisuudessa ole näkyvissä muita kilpailevia käyttövoimia.
MYYTTI: Sähköautot ovat kalliita.
On totta, että uudet sähköautot ovat vielä polttomoottoriautoja hintavampia, mutta niiden hinnat laskevat koko ajan. Markkinoille tulee kovaa vauhtia uusia ja pienempiä täyssähköautoja kalliiden katumaastureiden rinnalle.
Sähköautojen akkujen kehitys on nopeaa, ja jo nyt akut kestävät auton koko eliniän. Käytetty sähköauto ei siis ole akun keston vuoksi riski.
Sähkö on paljon halvempaa kuin polttoaine, joten autoa hankkivan kannattaa huomioida hankintahinnan lisäksi myös sähköauton halvemmat käyttökustannukset. Hyvä työkalu vertailuun päästöjen ja hinnan suhteen on autokalkulaattori.fi.
MYYTTI: Lataamisen suunnittelu on kamalan hankalaa.
Sähköautojen latausinfra kehittyy kovaa vauhtia, ja latauspisteitä löytyy jo nyt ympäri Suomea. Useilla huoltoasemilla on pika- ja suurteholatureita, joilla akun saa nopeasti täyteen ruokatauon aikana. Akkua ei välttämättä kannata aina ladata täyteen, sillä 80 prosentin jälkeen lataus hidastuu. Parhaan latausrytmin pitkillä matkoilla oppii hyvin nopeasti kokeilemalla.
Helsingissä oli vuoden 2025 alussa 2 545 latauspistettä. Määrä on kasvanut hurjaa vauhtia, koska vielä vuonna 2023 latauspisteitä oli 1 300 kappaletta.
Ajankohtaisen tiedon Suomen latausverkosta löydät osoitteesta latauskartta.fi.
MYYTTI: Latausmahdollisuuden järjestäminen taloyhtiön pihassa on hankalaa.
Taloyhtiölataukseen halvin ja helpoin malli on muuntaa lämmitystolppa lataustolpaksi. Tällaisen ratkaisun kustannukset ovat yleensä hyvin maltilliset ja riittävät mainiosti, ellei autolla ajeta päivittäin satoja kilometrejä. Harvoin lataaminen aloitetaan tyhjästä akusta, ja harvoin tarvitaan latausta 100 prosenttiin. Akulle paras varaus on 20 prosentin ja 80 prosentin välissä.
Taloyhtiö- tai kotilatauksessa latureiden yhteyteen asennetaan kuormanhallinta, joka jakaa sähkövirtaa saatavuuden mukaan. Tällöin muuntamoon tai sähköliittymään ei usein tarvitse tehdä muutoksia, ellei taloyhtiö tarvitse useita tehokkaita latureita. Kuormanhallinnalla voidaan myös leikata sähkönkulutuksesta pois lisäkustannuksia aiheuttavat tehopiikit.
