Hanasaaren voimalaitosalue

Hanasaaren voimalaitos on tuttu maamerkki Kalasatamassa. Energiantuotanto voimalaitoksessa loppui vuonna 2023. Voimalaitoksen ja sen ympäristön tulevasta käytöstä järjestetään kansainvälinen idea- ja toteutuskilpailu. Kilpailu käynnistyy syksyllä 2026.
Ilmakuva Hanasaaren voimalaitosalueesta.
Kuva: Tuomas Uusheimo

Helsingin Sörnäisissä sijaitseva Hanasaaren voimalaitosalue elää muutoksen aikaa. Suljettu teollisuusalue avautuu kaupunkilaisten käyttöön kesällä 2026.

Voimalaitosalueesta järjestetään idea- ja toteutuskilpailu, jossa etsitään suunnitteluratkaisua koko Hanasaaren alueelle sekä voimalaitosrakennuksille.

Hanasaaren voimalaitos on merkittävä osa Helsingin itäisen kantakaupungin siluettia ja teollisuushistoriaa. Hanasaaren alue kytkeytyy tiiviisti kehittyvään Kalasataman alueeseen sekä Suvilahden ja Teurastamon kulttuurialueisiin.

Hanasaaren alue avautuu kaupunkilaisten käyttöön kesällä 2026

Alueen väliaikaiskäyttöä suunnitellaan parhaillaan, ja kevään aikana alueella tehdään tarvittavat muutostyöt, joilla mahdollistetaan alueen ja rakennusten osittainen avautuminen kaupunkilaisille. 

Väliaikaiskäyttö kestää arviolta viisi vuotta. Kevään 2026 aikana rantaan rakennetaan uudet kävely- ja pyörätiet. Samalla alueella tehdään muutostöitä, joilla tähdätään ulkoalueiden ja mahdollisesti myös joidenkin rakennuksien avaamiseen.

Kaupunki rakentaa väliaikaisen skeittipaikan Hanasaaren alueelle vuonna 2026. Tavoitteena on, että Hanasaaren alueelle tulee myöhemmin pysyvä skeittipuisto.

Kansainvälinen idea- ja toteutuskilpailu

Hanasaaren voimalaitosalueesta järjestetään kansainvälinen idea- ja toteutuskilpailu, jonka kautta haetaan koko alueelle kaupunkikuvallisesti korkeatasoista ja omaleimaista suunnitelmaa ja sen toteuttajaa. 

Voimalaitoksen tulevaa käyttöä ei ole vielä päätetty, vaan kilpailussa etsitään siihen ratkaisua. Voimalaympäristön kehittäminen voi olla yhdistelmä vanhojen rakennusten säilyttämistä ja purkavaa uudisrakentamista. Kilpailun on tarkoitus käynnistyä syksyllä 2026.

Alustavasti on suunniteltu, että uutta rakentamista alueelle voisi tulla vähintään 140 000 k-m2 verran. Tämä sisältäisi esimerkiksi asuntoja vähintään 3 000 asukkaalle, mahdollisesti satoja uusia työpaikkoja sekä uutta vetovoimaista kaupunkitilaa, puistoja, rantaraitteja ja uuden koulun.

Näin kilpailu etenee

Kilpailuun haetaan kansainvälisiä ryhmiä, joilla on monialaista osaamista ja kyky toteuttaa poikkeuksellisen laaja ja vaativa kokonaisuus yhteistyössä kaupungin kanssa. 

Suunnitteilla on kolmivaiheinen kilpailu, joka alkaa ilmoittautumisella ja tarjousneuvotteluilla syksyllä 2026. Näiden pohjalta lopullinen kilpailuohjelma viimeistellään. Tämän jälkeen varsinainen kilpailu käydään kahdessa vaiheessa. Kilpailuehdotukset tulevat molemmissa vaiheissa kaupunkilaisten arvioitaviksi. Tavoitteena on, että kilpailu ratkeaa syksyllä 2028. 

Esittelyvideo

Kansainvälinen idea- ja toteutuskilpailu alkaa syksyllä 2026.

Aikataulu

  • 2026

    • Kaupunkiympäristölautakunta ja kaupunginhallitus varaavat Hanasaaren alueen idea- ja toteutuskilpailua varten ja hyväksyvät alustavat kehittämisperiaatteet keväällä 2026. 
    • Kaupunki käynnistää idea- ja toteutuskilpailun syksyllä 2026. 
    • Ilmoittautuminen ja tarjousneuvottelut kilpailusta syksyllä 2026.
  • 2027

    Kaupunginhallitus hyväksyy lopullisen kilpailuohjelman.   

  • 2028

    Idea- ja toteutuskilpailu ratkeaa syksyllä 2028.  Alueen asemakaavoitus alkaa.

  • 2030

    Alue rakennetaan 2030-luvulla.

Tutustu voimalaitokseen ja Hanasaareen valokuvien kautta

Hanasaaren voimalaitos ilmasta
Kuva: Tuomas Uusheimo
Hanasaaren voimalaitos ilmasta
Kuva: Tuomas Uusheimo
Hanasaaren voimalaitos ilmasta
Kuva: Tuomas Uusheimo
Hanasaaren voimalaitos ulkoa
Kuva: Tuomas Uusheimo

Turbiinihalli Hanasaaren voimalaitoksessa.
Kuva: Tuomas Uusheimo
Hanasaaren voimalaitos sisältä, koneita kuvassa.
Kuva: Tuomas Uusheimo
Turbiinihalli
Kuva: Tuomas Uusheimo
Turbiineita turbiinihallissa.
Kuva: Tuomas Uusheimo
Kattilahalli voimalaitoksessa.
Kuva: Tuomas Uusheimo
Hanasaaren voimalaitos sosiaalirakennus.
Kuva: Tuomas Uusheimo
Auditorio, oranssit penkit ja sininen lattia.
Kuva: Tuomas Uusheimo.
Keltaiset rappuset Hanasaaren voimalaitoksen sisällä.
Kuva: Tuomas Uusheimo
Kuvassa Hanasaaren voimalaitosrakennuksen eri osioita korostettuna kuvissa. Kuvassa toimistotorni, turbiinihalli, kattilahalli, apukattilahalli, sähkösuodatinhalli, tuhkatornit, kuljettimet, piippu ja sosiaalirakennus.
Kuva: HL Arkkitehdit

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Vuonna 1974 valmistunut Hanasaaren B-voimalaitos on yksi arkkitehti Timo Penttilän päätöistä. Se on arvotettu rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi.

Helsingin kaupunginmuseo esittää sosiaalirakennusta sekä joitakin voimalan osia säilytettäviksi, ja voimalaitoksen kokonaishahmon pysymistä kaupunkikuvassa.

Tavoite on säilyttää voimalaitos, mutta asiasta ei ole tehty päätöksiä. Voimalaitoksen tulevaa käyttöä ei ole vielä päätetty, vaan kansainvälisessä idea- ja toteutuskilpailussa etsitään siihen ratkaisua. Voimalaympäristön kehittäminen voi olla yhdistelmä vanhojen rakennusten säilyttämistä ja purkavaa uudisrakentamista.

Voimalaitoksen tulevaa käyttöä ei ole vielä ratkaistu, vaan se ratkaistaan kansainvälisen idea- ja toteutuskilpailun pohjalta. Soveltuvuusselvitysten perusteella voimalan suuret ja korkeat tilat taipuvat monenlaisiin käyttötarkoituksiin.

Voimalaitoksen käyttö päättyi keväällä 2023. Alueelta on purettu joitakin toissijaisia rakennuksia ja voimalan sisältä prosessilaitteita. 

Itse voimalaa ei pureta. Voimalaitosrakennus, sen etualalla sijaitseva sosiaalirakennus sekä keskeisiä osia voimalan prosessilaitteista säilytetään. Säilytettävä kokonaisuus on määritelty Helenin, kaupungin ja kaupunginmuseon yhteistyönä, pohjautuen voimalasta laadittuun rakennushistoriaselvitykseen. 

Kyllä. Kaupunkilaisilla on mahdollisuus kommentoida idea- ja toteutuskilpailun kilpailutöitä kilpailun aikana. Kilpailun ratkettua käynnistyy asemakaavoitus, jonka laatimiseen kaupunkilaisilla on mahdollisuus osallistua. Kaupunkilaiset otetaan mukaan myös alueen väliaikaiskäytön suunnitteluun.

Vuonna 2024 kaupunki teki vision voimalan tulevaisuudesta yhdessä kaupunkilaisten, sidosryhmien ja alueen toimijoiden kanssa. Tulosten pohjalta muodostettiin kolme skenaariota, jotka löytyvät raportista Hanasaaren voimalaitoksen visiotyö (pdf, 12.6 Mt)

Kaupunki on tehnyt yhteistyötä oppilaitosten kanssa liittyen Hanasaaren voimalaitokseen. 

Yhteistyötä on tehty Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen, Laurea-ammattikorkeakoulun ja Helsingin yliopiston maantieteen koulutusohjelman kanssa. 

Hanasaari kartalla

Voimalaitoksen sijainti kartalla Helsingissä Sörnäisten ja Kalasataman välissä. - Avaa kartta suurempana(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Yhteystiedot

Nimi
Tuomas Hakala

Titteli
Projektinjohtaja, Kalasataman alue

Nimi
Päivi Hietanen

Titteli
Projektinjohtaja, Hanasaaren voimalaitoshanke

Nimi
Mia Kajan

Titteli
Erityisasiantuntija, Hanasaaren kilpailu

Nimi
Otso Huhtala

Titteli
Johtava arkkitehti, asemakaavoitus

Tämän sivun löydät myös osoitteella hel.fi/hanasaarenvoimalaitos.