Meri-Rastilan monitoimitalo saa lähivuosina osittain uuden ilmeen, kun kaupunki sekä perusparantaa, purkaa että laajentaa nykyisiä tiloja. Monitoimitalosta tulee koko alueen elävä keskus, jossa on myös runsaasti tiloja asukaskäyttöön.
Uudistetuissa tiloissa jatkavat samat toiminnot kuin aiemminkin eli peruskoulu, päiväkoti, ja nuorisotalo. Lisäksi rakennuskokonaisuuteen sisältyy leikkipuiston sisätilat, kotihoidon taukotilat sekä niin kutsuttu yhteisötalo. Stadin yhteisötalot ovat kaikille avoimia harrastus- ja kohtaamispaikkoja ilman ilmoittautumista tai tilavarauksia.
Palveluja sijoitellaan uudelleen aiempaa laajempiin tiloihin
Rakennuksiin tulee muun muassa nykyistä suuremmat tilat koululle ja päivähoidolle sekä täysmittainen liikuntasali, joka on jaettavissa kolmeen lohkoon.
Merilahden peruskoulun Jaluspolun toimipiste peruskorjataan ja laajennetaan 300 oppilaalle luokka-asteilla 1.–4. Peruskorjauksessa ja laajennuksessa huomioidaan se, että tilojen pitää olla myöhemmin laajennettavissa yhtenäiseksi eli luokat 1.–9. kattavaksi peruskouluksi.
Laajennusosiin eri puolelle korttelia sijoitetaan päiväkodin uudet tilat, leikkipuiston sisätilat, yhteisötalo ja kotihoidon taukotilat sekä uusi, nykyistä huomattavasti suurempi, liikuntahalli. Koulun entinen liikuntasali muunnetaan ruokalaksi. Nuorisotalon uudet tilat rakennetaan entiseen kappelirakennukseen. Rakennusta laajennetaan pienellä monitoimisalilla, joka on myös varhaiskasvatuksen käytössä.
Päivähoidolle tulee noin 250 tilapaikkaa. Suomenkielisen päiväkodin lisäksi monitoimitaloon tulee ruotsinkielinen päiväkoti. Sekä päiväkodin että koulun pihat toimivat kokonaisuutena viereisen Haruspuiston kanssa. Vaikka tontille rakennetaan uutta, siellä jo olevaa puustoa pyritään säästämään mahdollisimman paljon. Myös vanhoja leikkivälineitä, kuten leikkipihan laiva, on tarkoitus korjata ja säilyttää.
Monitoimitalo suunnitellaan arkkitehtuurikilpailun voittajaehdotuksen pohjalta
Kaupunki järjesti rakennuskokonaisuuden suunnittelusta arkkitehtuurikilpailun vuosina 2023–2024. Kilpailun avulla haluttiin selvittää, miten hyvin olevaa rakennuskantaa voidaan hyödyntää ja säilyttää varsin vaativan tilaohjelman puitteissa. Vanhaa ja uutta yhdistelevässä voittajaehdotuksessa on kilpailun asiantuntijaraadin mukaan viitteitä japanilaiseen puuarkkitehtuuriin ja 1920-luvun pohjoismaiseen klassismiin.
Voittaneen ehdotuksen arkkitehdit ovat Matias Kotilainen, Tuomas Martinsaari ja Paul Thynell Arkkitehtitoimisto Opus Oy:stä. Pihasuunnittelu on Maisema-arkkitehtitoimisto Kokoman vastaavan maisema-arkkitehdin Satu Siltasen käsialaa.
Helsingin kaupunki osallistaa myös alueen asukkaita erilaisissa työpajoissa, jotta lopputulos olisi mahdollisimman merirastilalainen.
Toiminnot siirtyvät väistöön viimeistään kesällä 2027
Monitoimitalon urakoitsija valitaan kesällä 2026. Esirakentamisen ja purkamisen tontilla on tarkoitus alkaa alkuvuodesta 2027, ja toiminta uudistetussa monitoimitalossa alkaa elokuussa 2029.
Rakennustyö edellyttää kaiken monitoimitalon toiminnan siirtymistä väistöön:
- Peruskoulu muuttaa väistötilapaviljonkiin (Lohikäärmeenpolku 5) kevätlukukauden 2027 jälkeen.
- Päiväkoti Merirasti muuttaa Harbonkatu 8:aan joululomalla 2026.
- Muu toiminta korttelissa päättyy 31.12.2026. Lähimmät nuorisotalot ovat Kallahden nuorisotalo (Pohjavedenkatu 5) sekä Ungdomsgården Rastis (Ulapparaitti 6).
Meri-Rastilan monitoimitalon hankesuunnitelma hyväksyttiin Helsingin kaupunginvaltuustossa 4.2.2026.
Sivu löytyy osoitteesta: https://www.hel.fi/fi/kaupunkiymparisto-ja-liikenne/kaupunkisuunnittelu-ja-rakentaminen/suunnitelmat-ja-rakennushankkee…