Hyppää pääsisältöön

Tiedon visualisointi

Tällä sivulla

Tämän ohjeen avulla voit tuottaa selkeitä, havainnollisia ja visuaalisesti kaupungin viestinnän ja ilmeen kanssa linjassa olevia visualisointeja. Ohjeista voi perustellusta syystä poiketa, jos niin saavutetaan selkeämpi lopputulos: viestin selkeys on aina etusijalla. On hyvä pohtia milloin visualisointi ylipäänsä on tarpeen: viestiikö esimerkiksi teksti tai valokuva asian paremmin? Jos pystyt selittämään asian tyhjentävästi yhdellä tai kahdella lauseella, sitä on harvoin tarpeen visualisoida.

Ohjeet on jaettu kahteen osaan:

Lataa suunnittelun ja toteutuksen avuksi:

  1. Esimerkkejä valmiista visualisoinneista visualisoinnin leikekirjasta (PDF) , johon on koottu eri tyyppisiä, erilaisia esitystapoja hyödyntäviä grafiikoita.
  2. Väripaletit ja muut tyyliasetukset löytyvät valmiina kaupungin Office-pohjista.
  3. Ammattilaisohjelmille voit ladata tiedon visualisoinneille omat väripaletit tästä .

Yleistajuinen tiivistelmä

Helsingin kaupungille on luotu oma informaatiografiikan tyyli, joka noudattaa kaupungin visuaalista ilmettä. Tarvittavat väripaletit ja muut tyyliasetukset löytyvät valmiina kaupungin Office-pohjista.

Tähän tiivistelmään on koottu ohjeet oikean kuviotyypin valitsemisesta yleisimpiin käyttötilanteisiin sekä värien hyödyntämisestä visualisoinnissa.

Lisää ohjeita löytyy tiivistelmää seuraavasta yksityiskohtaisemmasta ohjeistuksesta, johon tiivistelmäosion linkit niin ikään vievät.

Esimerkkejä valmiista visualisoinneista löydät tiedon visualisoinnin leikekirjasta , johon on koottu eri tyyppisiä, erilaisia esitystapoja hyödyntäviä grafiikkoja.

Sopivan esitystavan valinta yleisimpiin käyttötilanteisiin

Seuraavassa muutamia nyrkkisääntöjä sopivan kuviotyypin valintaan kaikkein tavallisimmissa käyttötilanteissa.

Ohjeet koskevat määrällisen datan eli numerotiedon visualisointia. Ei-numeerisen eli laadullisen tiedon visualisointia käsitellään ohjeiston syventävässä osassa.

Onko datasetissä ajallinen ulottuvuus, esimerkiksi kuvaako se jonkin numeroarvon suuruutta vuosittain, kuukausittain tai viikoittain? Mikäli on, kyseessä on aikasarja, joka kannattaa visualisoida viivakuvion tai pystypylväskuvion avulla. Pylväskuvio korostaa yksittäisten datapisteiden arvoja ja niiden välistä vertailua, kun taas viivakuviossa korostuu muutoksen suunta ja nopeus.

Vasemmalla pystypylväskuvio, oikealla sama tieto esitetty viivakuviona.

Kuvaako aineisto jonkin kokonaisuuden jakautumista prosentuaalisesti? Yksittäisen kokonaisuuden prosentuaalista jakautumista kuvataan tavallisesti piirakka- tai rengaskuviolla. Jos taas jakaumia halutaan verrata toisiinsa, käytetään prosenttipylväskuviota.

Huomaa, että prosentuaalisen jakauman osatekijöiden summa on aina 100 %. Jos osatekijöiden yhteen laskeminen tuottaa paljon tätä suuremman tai pienemmän summan, kyseessä ei ole jakauma vaan joukko erillisiä prosenttilukuja, joiden kuvaamiseen voi käyttäää vaakapylväskuviota.

Vasemmalla esimerkki rengaskuviosta, oikealla prosenttipylväskuvio.

Onko numeroita kuitenkin tarkoitus verrata toisiinsa? Jos kyseessä ei ole aikasarja eikä prosentuaalinen jakauma, lukujen vertailuun soveltuu yleensä parhaiten vaakapylväskuvio. Vaakapylväskuvion pylväät kannattaa yleensä järjestää suuruusjärjestykseen suurimmasta pienimpään.

Pylväiden numeroarvot voi halutessaan merkitä nimiöinä suoraan pylvääseen, jolloin hilaviivoitusta ei tarvita.

Vaakapylväskuvio vasemmalla järjestetty väärin aakkosjärjestykseen, ja toinen oikealla järjestetty oikein suuruusjärjestykseen.

Jos tarkoitus ei ylipäänsä ole verrata numeroita visuaalisesti toisiinsa vaan esittää yksittäisiä, kiinnostavia lukuarvoja ilman vertailua, esitystavaksi soveltuvat isot numerot tai yksikkösymbolit.

Esimerkki "isoista numeroista", jossa suurikokoisten tunnuslukujen viereen on sijoitettu kuvioita esittämään lukuja.

Perusasioita värin käytöstä visualisoinneissa

Värillä on visualisoinneissa kahdenlaisia tehtäviä: joissain visualisointityypeissä kuten koropleettikartoissa väreillä kuvataan lukuarvoja. Viiva-, pylväs- ja piirakkakuvioissa, kuten myös muissa tavallisimmissa visualisointityypeissä värin tehtävä on kuitenkin auttaa erottamaan kunhunkin sarjaan eli eri kategorioihin kuuluvat elementit toisistaan.

Sarjoja ovat viivakuviossa viivat, piirakka- ja rengaskuviossa lohkot ja muissa kuviotyypeissä – esim. prosenttipylväskuviossa ja pylväsryhmäkuviossa – samalla täyttövärillä kuvattavat elementit. (Tavallisessa pylväskuviossa on vain yksi sarja, joten siinä väriä ei käytetä sarjojen erotteluun.)

Sarjojen värejä valittaessa on huomioitava, että käytettyjen värien tulee olla kaupungin brändi-ilmeen  ja digipalvelulain saavutettavuusvaatimusten mukaisia. Kaikkia kaupungin tunnusvärejä ei voi käyttää visualisoinneissa toistensa kanssa, sillä joidenkin niistä muodostettujen väriparien erottaminen toisistaan on vaikeaa ihmisille, joilla on värinäön poikkeama eli arkikielellä ”värisokeus”. Saavutettavuussyistä väripintojen yhteydessä on myös yleensä käytettävä tummaa reunaväriä.

Paras tulos saavutetaankin yleensä silloin, kun visualisoinnit tehdäään hyödyntäen kaupungin valmiita Office-pohjia, joissa elementeille on tallennettu nämä ehdot täyttävät täyttö- ja reunavärit.

Seuraavassa kuvassa on esitetty kolme kaupungin brändiväreistä rakennettua palettia käytössä. Ylemmässä rivissä värit näkyvät alkuperäisessä muodossaan, alemmassa taas on simuloitu sitä, miltä värit näyttävät sellaisen katsojan silmiin, jolla on deuteranopia-tyyppinen värinäön poikkeama.
Vasemmanpuoleisin paletti on yksi kaupungille laadituista visualisointien laadullisista paleteista. Siinä lohkot erottuvat hyvin toisistaan sekä normaaliväreissä että deuteranopia-simulaatiossa.

Keskimmäisen paletin värit ovat tummuudeltaan liian lähellä toisiaan, joten lohkojen rajakohtia on hankala erottaa toisistaan.

Oikeanpuoleisimmassa paletissa lohkot erottuvat toisistaan hyvin alkuperäisessä versiossa, mutta deuteranopia-simulaatiossa värisävyt ovat osin aivan liian lähellä toisisaan.

 

Ylemmällä rivillä rengaskuvioita eri väreillä, alemmalla rivillä samat kuviot simuloitu deuteranopia-tyyppisellä värinäön poikkeamalla.

Esitystavan valinta

Kuhunkin käyttötarkoitukseen parhaiten soveltuva visualisointitapa riippuu mm. kuvattavan tiedon luonteesta, vertailtavien sarjojen ja tietopisteiden määrästä, ja siitä, mitä aineiston piirteitä halutaan korostaa.

Tavallisimmat visualisointien käyttötapaukset ovat:

Yksi yleisimmistä visualisointien käyttötapauksista on lukuarvojen määrällinen vertailu. Vertailtavat luvut voivat olla kappalemääriä (esim. henkilömääriä) tai suuruuksia (esim. pinta-aloja). Kun vertailuun ei liity ajallista tai hierarkkista ulottuvuutta, voidaan puhua kategorisesta vertailusta – vertailtavat kohteet ovat eri kategorioita (esim. suurpiirejä tai toimialoja).

Kategoriseen vertailuun käytetään kaikkein yleisimmin vaakapylväskuviota. Vaihtoehtoinen esitystapa on yksikkösymbolikuvio, joka soveltuu käyttöön silloin, kun vertailtavat luvut ovat pieniä kokonaislukuja tai kun tarkkojen arvojen vertailu ei ole tarpeen.

Jos vertailuun halutaan mukaan useita eri sarjoja (ks. ryhmät ja sarjat) – esimerkiksi jos halutaan esittää kaupungin väestö sekä ikäluokan että äidinkielen mukaan jaoteltuna – kannattaa harkita vaihtoehtona myös toistokuvion käyttöä, erityisesti jos sarjoja on paljon.

Prosessikaavio kuviotyypin valinnasta, kun halutaan vertailla lukuarvoja.

Toinen tavallisimmista visualisointien käyttötilanteista on ajallisen muutoksen kuvaaminen. Tähän tarkoitukseen voidaan käyttää merkittyä tai merkitsemätöntä viivakuviotapystypylväskuviota tai kaltevuuskuviota. Kuviotyypin valinta riippuu sarjojen ja niihin kuuluvien pisteiden määrästä sekä siitä, mitä kuviossa halutaan korostaa.

Kun ajalliseen muutosta käsitellään myös kokonaisuuden osiin jakautumisen näkökulmasta, käytetään aluekuviota.

Jos vertailtavia sarjoja on huomattavan paljon, kannattaa harkita toistokuvion käyttöä.

Prosessikaavio kuviotyypin valinnasta, kun halutaan visualisoida aikasarjoja.

Kolmas tavallinen visualisointien käyttötapaus on kokonaisuuden osiin jakautumisen kuvaaminen. Tavallisimmin tämä tapahtuu hyödyntäen piirakka- tai rengaskuviota. Piirakka- ja rengaskuvio soveltuvat kuitenkin huonosti jakaumien vertailuun – jos kuvio sisältää vertailua, suositellaan käytettäväksi prosenttipylväskuviota. Ajalliseen vertailuun soveltuu lisäksi summapylväskuvio ja aluekuvio.

Jos kokonaisuus sisältää yli 6 osaa, on suositeltavaa käyttää jotain muuta esitystapaa. Vaihtoehtoisia esitystapoja ovat ositettu piirakkakuvio, erityisesti budjettien kuvaamiseen soveltuva ruutupuu eli treemap ja virtauskuvio.

Prosessikaavio kuviotyypin valinnasta, kun halutaan visualisoida kokonaisuuden jakautumista osiin.

Kokonaisuuden osien summa on aina 100 %

Yllä mainittuja kuviotyyppejä käytettäessä on pidettävä huoli siitä, että kuvattava aineisto todellakin on selkeästi kokonaisuus: esimerkiksi piirakkakuvion lohkojen summa tulee aina olla 100 %. Mikäli tämä ehto ei toteudu – esimerkiksi kuvattaessa sellaisten monivalintakysymysten vastausten jakaumaa, joissa on mahdollista valita useampi kuin yksi vaihtoehto –, kyseessä ei ole kokonaisuuden jakautumisen kuvaaminen vaan lukuarvojen vertailu, eivätkä tässä mainitut esitystavat sovellu siihen.

Jos monivalintakysymyksessä on mahdollista valita vain yksi vaihtoehto, vastaukset siihen muodostavat kokonaisuuden, jonka summa on 100 %. Se sopii piirakka- tai rengaskuviona visualisoitavaksi.

Monivalintakysymyksen vastauksien visualisointi rengaskuviossa, kun vastauksia voi olla korkeintaan yksi vastaajaa kohden.

Jos monivalintakysymyksessä on mahdollista valita useita vastausvaihtoehtoja, vastaukset eivät muodosta kokonaisuutta, jonka summa olisi 100 %. Niinpä ne eivät sovi visualisoitavaksi piirakka- tai rengaskuviona. Sen sijaan sitä, mikä osuus vastaajista on valinnut kunkin yksittäisen vastausvaihtoehdon voidaan käsitellä kokonaisuutena ja visualisoida nämä 100 prosenttiin summautuvat arvot prosenttipylväskuviona.

Esimerkit oikeasta ja väärästä tavasta esittää monivalintakysymyksen vastauksia. Väärin: rengaskuvio, oikein: vaakapylväskuvio.

Alueelliseen vertailuun yleisimmin käytetyt karttatyypit ovat:

Koropleettikartta, joka perustuu johonkin olemassaolevaan aluejakoon (esim. peruspiirit). Alueet värjätään kiinnostuksen kohteena olevan muuttujan arvojen mukaan. Koropleettikartassa tulee käyttää vain suhteellisia arvoja (esim. % väestöstä, as./km2, €/as.).

Määrällinen koropleettikartta joka esittää väreillä osuuden liikkuvista nuorista kaupungin eri alueilla.

Symbolikartta, jossa kiinnostuksen kohteena olevan muuttujan arvoja kuvataan eri kokoisina palloina. Symbolikarttaa voidaan käyttää kuvaamaan paitsi alueita (esim. peruspiirit), myös pistemäisiä sijainteja (esim. toimipisteet). Symbolikartassa tulee käyttää vain absoluuttisia arvoja (esim. henkilöä, euroa). Symbolikartassa tulisi olla pohjakartta, joka ei kuitenkaan häiritse symbolien erottumista. Jos symbolimäärä on kohtalainen, niin niiden arvot voi halutessaan näyttää kartalla.

Tässä symbolikartassa on yksinkertaisin mahdollinen pohjakartta: vain merialueet on esitetty. Jokainen symboli on nimetty ja arvot kirjoitettu auki.

Symbolikartta hyvin pelkistetyllä karttasiluetilla, ympyrät kartalla näyttävät määriä tietyissä pisteissä.

Symbolikartassa voi myös käyttää kaupungin valmiita pohjakarttoja. Pääkaupunkiseudun harmaa taustakartta (karttasarja_pks_harmaa) on soveltuva vaihtoehto.

Symbolikartta pohjakartalla, ympyrät kartalla näyttävät määriä tietyissä pisteissä.

Mikäli aineistossa ei ole havaittavissa selkeää maantieteellistä kuviota tai rakennetta, tai jos aineiston alueellinen tarkkuus on kovin karkea, kartta ei välttämättä ole paras keino alueelliseen vertailuun vaan esimerkiksi yksinkertainen vaakapylväskuvio toimii paremmin.

Helsingin suurpiirijakoa aluejakona käyttävä kartta ei välttämättä paljasta ilmiöstä mitään kovin mielenkiintoisia piirteitä. Pylväskuvio on karttaa paljon helpompi tehdä ja mahdollistaa tarkkojen arvojen visualisoinnin, mikä ei koropleettikartassa onnistu.

Sama tieto visualisoitu karttana ja pylväskuviona. Kartta ei paljasta mitään erityistä ilmiöstä, pylväskuvio havainnollisempi.

Useimmat infografiikan muodot perustuvat toisiinsa sisällöllisesti liittyvien lukuarvojen tai muiden faktojen väliseen visuaaliseen vertailuun. Silloin tällöin on tarpeen kuitenkin nostaa tarkasteluun yksittäisiä, kiinnostavia lukuarvoja tai muita faktoja ilman vertailukohtaa.

Tähän on kaksi yleisesti käytettyä tapaa. Ensimmäinen niistä on ns. isot numerot (engl. big numbers), jossa numerot (tai muut faktat) kuvataan typografisin keinoin. Tällöin ydinfaktat kuten lukuarvot yleensä korostetaan isommalla kirjainkoolla ja täydentävä tieto kuten mittayksiköt jätetään pienempikokoiseksi. Tavallista on myös käyttää niiden vierellä piktogrammeja eli kuvakkeita, jotka pyrkivät viestimään, mihin aihepiiriin tieto liittyy.

Toinen vaihtoehto on käyttää esitystapana yksikkösymboleita. Siinä lukuarvo visualisoidaan valitsemalla sopiva perusyksikkö, jota merkitään kuvakkeella tai abstraktilla symbolilla kuten ympyrällä, ja jota sitten toistetaan tarvittava määrä kertoja. Yllä olevassa esimerkissä yksiköksi on valittu 100 hehtaaria, joka toistetaan 19 kertaa (koska 1 898 hehtaaria lähimpään satalukuun pyöristettynä on 19 × 100).

Kaupungille on tuotettu useita kuvakekirjastoja , joiden sisältämiä kuvakkeita voidaan hyödyntää yksikkösymboleina.

Esimerkki kuvakkeiden käytöstä isojen numeroiden kuvaamisessa.

Puhtaan numerotiedon lisäksi visualisoinnit voivat kuvata myös laadullista tietoa kuten prosesseja ja hierarkioita. Laadullisten infografiikoiden kenttä on monimuotoinen, eikä valittu esitystapa välttämättä aina ole yleisesti tunnettu ja vakiintunut, vaan laadullisen tiedon kuvaamiseen saatetaan joskus käyttää jopa täysin ainutkertaista visuaalista muotoa.

Tässä ohjeistossa käsitellään esimerkinomaisesti eräitä yleisimmin käytettyjä laadullisen tiedon vakiintuneita esitystapoja:

Työkaluja esitystavan valintaan

Jos et löydä vastausta esitystavan valintaan liittyvään pulmaasi tästä ohjeistosta, voit kokeilla myös seuraavia yleisesti käytettyjä apuvälineitä:

 

Yleisiä esitystapoja

Pystypylväskuviota (Excelissä pylväskaavio) käytetään etenkin aikasarjojen, mutta silloin tällöin myös jonkin muun jatkumon kuvaamiseen. Vaaka-akselille sijoitettavan muuttujan tulee siis muodostaa sarja, jolla on yksikäsitteinen järjestys: aikasarjan lisäksi esimerkiksi ikäryhmät tai tuloluokat muodostavat tällaisen jatkumon.

Mikäli kuvattava muuuttuja ei muodosta jatkumoa, tulee pystypylväskuvion sijaan käyttää vaakapylväskuviota.

Pystypylväskuvio Helsingin väestökehityksestä.

Pystypylväskuvion vaihtoehtona voi useimmissa tapauksissa käyttää viivakuviota. Viivakuvioon verrattuna pylväskuvio korostaa enemmän yksittäisten datapisteiden arvoja ja niiden välistä vertailua, kun taas viivakuviossa korostuu muutoksen suunta ja nopeus.

Pylväskuvion asteikkoa ei saa katkaista.

Vasemmalla pystypylväskuvio, oikealla sama tieto esitetty viivakuviona.

Vaaka- ja pystypylväskuviota käytetään keskenään erilaisiin tarkoituksiin, eivätkä ne sovellu saman aineiston kuvaamiseen. Vaakapylväskuviota (Excelissä palkkikaavio) käytetään silloin, kun kuvattava muuttuja on kategorinen, ts. kun se ei muodosta jatkumoa.

Keskeisin perustelu tälle on se, että kategorinen data vaatii tavallisesti varsin pitkät nimiöt ja vaakapylväskuvio mahdollistaa niiden asettelun helposti pylvään viereen vaakasuuntaisesti. Pystypylväskuviossa taas pitkät nimiöt joudutaan kääntämään 45 tai 90 asteen kulmaan, mikä heikentää kuvion luettavuutta huomattavasti.

Vaakapylväskuvio mediaanituloista suurpiireittäin.

Vaakapylväskuvion pylväät järjestetään tavallisesti suuruusjärjestykseen suurimmasta pienimpään, mutta myös muut järjestelytavat voivat olla perusteltuja.

Pylväskuvion asteikkoa ei saa katkaista.

Sama tieto mediaanituloista suurpiireittäin esitetty vaaka- ja pystypylväänä. Väärin: pystypylväs, oikein: vaakapylväs.

Sekä pysty- että vaakapylväskuvioissa voidaan esittää useita samaan luokkaan kuuluvia pylväitä rinnakkain, jolloin kyseessä on pylväsryhmäkuvio (Excelissä liitetty pylväs- tai palkkikaavio).

Pylväsryhmäkuvion pylväät on jäsennelty luokkiin kahdella rinnakkaisella tavalla: Samaan luokkaan kuuluvia pylväitä, jotka erotellaan toisistaan väreillä kutsutaan sarjaksi ja eri sarjoihin kuuluvien, samaan luokkaan kuuluvien pylväiden muodostamaa ryvästä kutsutaan ryhmäksi.

Pylväsryhmäkuvio pääkaupunkiseudun väestöstä ikäryhmittäin.

Pylväsryhmäkuvion aineistosta antamaan vaikutelmaan vaikuttaa se, kumpi kahdesta luokittelusta kuvataan sarjoina ja kumpi ryhminä. Vasemmanpuoleisessa kuviossa sarjoina ovat ikäryhmät ja ryhminä kaupungit, oikeanpuoleisessa päinvastoin.

Nyrkkisääntönä voi pitää, että pylväsryhmäkuviossa sarjoja ei pitäisi olla enempää kuin kolme, sillä tätä suurempi määrä sarjoja tekee kuviosta yleensä vaikeaselkoisen. Mikäli luokittelutapoja tarvitaan tätä useampia, on suositeltavaa käyttää jotain muuta esitystapaa, esimerkiksi toistokuviota.

Kaksi eri luokittelua samasta aineistosta pylväsryhmäkuviossa.

Summapylväskuvio (Excelissä pinottu pylväs- tai palkkikaavio) on pysty- tai vaakapylväskuvio, jossa pylväiden osat esitetään toistensa päälle pinottuna. Prosenttipylväskuviossa (Excelissä 100 %:n pinottu pylväs- tai palkkikaavio) sarjat kuvaavat prosentuaalista jakaumaa ja kunkin kokonaisen pylvään kokonaissumma on 100 %.

Kuten pylväsryhmäkuviossakin, samaan luokkaan kuuluvia pylväitä, jotka erotellaan toisistaan väreillä kutsutaan summapylväskuviossa sarjaksi. Ryhmiä summapylväskuviossa vuorostaan ovat päällekkäin pinottujen osien muodostamat kokonaiset pylväät. Samaan ryhmään kuuluvat pylväiden osat esitetään siis toistensa päälle pinottuna.

Summa- ja pylväsryhmäkuvio samasta datasta, pääkaupunkiseudun väestö ikäryhmittäin.

Summapylväskuvio ja pylväsryhmäkuvio ovat toistensa vaihtoehtoja: summapylväskuvio korostaa kokonaismääriä ja niiden vertailua, pylväsryhmäkuvio taas yksittäisten datapisteiden välistä vertailua.

Prosenttipylväskuvio on suositeltu esitystapa silloin, kun halutaan vertailla useita prosentuaalisia jakaumia toisiinsa, sillä jakaumien kuvaamiseen yleisesti käytettyjen piirakkakuvioiden välinen vertailu on melko hankalaa.

Summa- ja prosenttipylväskuviot samasta datasta, pääkaupunkiseudun väestö ikäryhmittäin.

Yksikkösymbolikuvio soveltuu käyttöön silloin, kun vertailtavat luvut ovat pieniä kokonaislukuja tai kun tarkkojen arvojen vertailu ei ole tarpeen. Siinä lukuarvo visualisoidaan valitsemalla sopiva perusyksikkö, jota merkitään piktogrammilla eli kuvakkeella tai abstraktilla symbolilla kuten ympyrällä, ja jota sitten toistetaan tarvittava määrä kertoja. Kaupungille on tuotettu useita kuvakekirjastoja , joiden symboleita voidaan hyödyntää näissä kuvioissa.

Yksikkösymbolikuvioa pidetään helposti ymmärrettävänä myös sellaisille lukijoille, jotka eivät ole harjaantuneita visualisointien lukijoita. Sitä suositaankin usein silloin, kun vietinnän kohteena ovat asiantuntijoiden sijaan tavalliset kaupunkilaiset.

Kuvion heikkouksiin kuuluvat pyöristysvirheiden aiheuttama epätarkkuus kuvattavissa lukuarvoissa, sekä se, ettei kuviota pysty tuottamaan automaattisesti esimerkiksi Excelillä, vaan sen piirtäminen vaatii yleensä graafikon työpanosta.

Esimerkki yksikkösymbolikuviosta, jossa kaupungin henkilöstön määrä kuvattu symbolein.

Viivakuviota (Excelissä viivakaavio) käytetään samoihin tarkoituksiin kuin pystypylväskuviota: ennen kaikkea aikasarjojen, mutta joskus myös jonkin muun jatkumon kuvaamiseen. Vaaka-akselille sijoitettavan muuttujan tulee siis muodostaa sarja, jolla on yksikäsitteinen järjestys: aikasarjan lisäksi esimerkiksi ikäryhmät tai tuloluokat muodostavat tällaisen jatkumon. Mikäli kuvattava muuuttuja ei muodosta jatkumoa, viivakuviota ei missään tapauksessa tule käyttää.

Viivakuviota voi useimmissa tapauksissa käyttää samoihin käyttökohteisiin kuin pystypylväskuviotakin. Viivakuvioon verrattuna pylväskuvio korostaa enemmän yksittäisten datapisteiden arvoja ja niiden välistä vertailua, kun taas viivakuviossa korostuu muutoksen suunta ja nopeus.

Merkitsemätön viivakuvio pääkaupunkiseudun kuntien väkiluvun kehityksestä.
Merkitty viivakuvio

Viivakuvio voidaan piirtää myös merkittynä, jolloin jokainen sarjaan kuuluva datapiste merkitään sarjamerkillä . Merkit auttavat datapisteiden tarkkojen arvojen vertailussa, joten merkittyä viivakuviota voi pitää pystypylväs- ja viivakuvion parhaiden puolien yhdistelmänä.

Merkeistä on viivakuvion tulkitsemisessa kuitenkin apua vain, jos niitä on kohtuullisen vähän. Jos merkkejä on niin paljon, että ne alkavat hankaloittaa taustalla olevan viivan muodon havaitsemista, on viivakuvio parempi piirtää tavallisena, merkitsemättömänä. Tällöinkin kunkin sarjan ensimmäinen ja viimeinen piste voidaan haluttaessa merkitä sarjamerkeillä.

Vasemmanpuoleisessa kuviossa sarjamerkkejä on niin paljon, että ne peittävät varsinaisen viivan kokonaan alleen, jolloin merkit eivät enää auta vaan pikemminkin hankaloittavat kuvion lukemista. Oikeanpuoleisessa kuviossa merkit eivät estä viivan muodon havaitsemista, vaan auttavat datapisteiden arvojen lukemisessa.

Kaksi merkittyä viivakuviota, vasemmalla liian monella pistemerkillä, ja oikealla väljillä pistemerkeillä.
Kaltevuuskuvio

Viivakuvion erityistapaus on kaltevuuskuvio, jossa kustakin sarjasta näytetään vain alku- ja päätepiste. Tällöin kuvion viivat ovat kaikki suoria, jolloin niiden kaltevuuden vertailu on hyvin helppoa.

Kaltevuuskuvio toimii hyvin silloin kun tilaa kuviolle on rajallisesti tai kun halutaan vertailla tavallista suurempaa määrää sarjoja kerralla. Tällöin ei käytetä erillistä väriselitettä, vaan viivat nimiöidään suoraan sarjan päähän, sillä on hyvin vaikea löytää yli kuutta toisistaan luotettavasti erottuvaa väriä.

Kaltevuuskuvio Helsingin suurpiirien väkiluvun kehityksestä.

Aluekuvio (Excelissä pinottu aluekaavio) kuvaa jonkin kokonaisuuden jakautumista osiin ja tämän jakauman ajallista muutosta. Se muistuttaa viivakuviota, jossa sarjoja kuvaavien viivojen ja perusviivan väliset alueet on väritetty. Osakokonaisuuksia kuvaavat sarjat on pinottu toistensa päälle, yleensä sellaisessa järjestyksessä, että sarjat, joissa esiintyy vähiten vaihtelua ovat alimmaisena ja sarjat, joissa vaihtelu on voimakasta päällimmäisinä.

Aluekuvio pääkaupunkiseudun kuntien väestökehityksestä.

Valitettavasti monet ohjelmat, esim. Excel, sallivat myös pinoamattoman aluekuvion luomisen, jossa jokainen sarja alkaa nollasta kuten viivakuviossa. Tätä kuviotyyppiä ei tule käyttää, sillä väritetyt alueet viestivät lukijalle, että kuvion sarjat on pinottu toistensa päälle, ja kuvio esittää kokonaisuuden jakautumista osiin.

Pinottua aluekuviota voi käyttää myös prosenttipylväskuvion tapaan, jolloin sarjojen kokonaissumma on aina sata prosenttia.

Prosenttimuotoinen aluekuvio Meri-Rastilan väestön äidinkielen kehityksestä.

Toistokuvio ei varsinaisesti ole oma kuviotyyppinsä, vaan matriisi, joka koostuu useista pienistä, yhteneviä asteikkoja käyttäviä ja samoja suunnitteluperiaatteita noudattavista kuvioista. Tavallisimmin toistokuvio koostuu viivakuvioista, joissa viivan alla oleva alue on värjätty läpikuultavalla täyttövärillä, mutta periaatteessa lähes kaikki tilastokuviot ja monet kartatkin sopivat toistokuvion osasiksi.

Toistokuviossa silmän liike vertailtavaksi tarkoitettujen visualisointien välillä on vaivatonta verrattuna siihen, että kuviot olisivat täysin erillisiä. Toisaalta se on paljon helppolukuisempi kuin suuri määrä sarjoja ahdettuna yhteen kuvioon. Se onkin monesti hyvä vaihtoehto muille kuviotyypeille silloin, kun kuviossa halutaan esittää kerralla enemmän kuin 6 sarjaa.

Esimerkki toistokuviosta, jossa jokainen kuvion osa on Helsingin suurpiirin oma viivakuvio samalta aikajaksolta.

Piirakkakuvio (Excelissä ympyräkaavio) ja rengaskuvio (Excelissä rengaskaavio) ovat lukijoille tuttuja tapoja visualisoida kokonaisuuden jakautumista osiin. Ne eroavat toisistaan vain esteettisesti. Tutkimuksissa ei ole havaittu eroja siinä, miten näitä kuvioita luetaan – poikkeuksena rengaskuviot, joissa rengas on hyvin ohut ja joiden lukeminen on tästä syystä vaikeaa. (Toimiva paksuus renkaalle on yleensä n. 1/6 kuvion halkaisijasta, jolloin kuvion keskellä olevan reiän leveys on 2/3 koko kuvion leveydestä.)

Piirakka- ja rengaskuvion lohkojen kokonaissumman tulee aina olla sata prosenttia. Ne eivät sovi kovin hyvin useamman prosentuaalisen jakauman vertailuun, vaan tähän tarkoitukseen parempi vaihtoehto on prosenttipylväskuvio.

Sama data esitetty piirakka- sekä rengaskuviona.

Kuvion tulee aina olla tarkalleen ympyrän muotoinen, sillä tutkimusten mukaan piirakka- ja rengaskuvion tulkinta perustuu lohkojen pinta-alaan. Jos kuvio on muodoltaan muunlainen, yhtä suurta osuutta kuvaavat lohkot saattavat kuvion eri osissa olla eri suuruisia. Samasta syystä rengaskuvioita, joissa on sisäkkäisiä renkaita ei suositella käytettäväksi, sillä sisemmällä renkaalla yhtä suurta osuutta kuvaavan lohkon pinta-ala on pienempi kuin ulommalla johtuen renkaan pienemmästä halkaisijasta.

Piirakkakuvion suositeltava lohkojen maksimimäärä on yleensä 6–7. Jonkin verran tätä suurempi lohkojen määrä voi tulla kyseeseen, jos lohkot pystytään järjestämään sisällöllisiksi kokonaisuuksiksi kuten alla olevassa esimerkissä.

Esimerkki ryhmitetystä piirakkakuviosta jossa on enemmän kuin 6-7 lohkoa, värejä ei kuitenkaan ole suositeltua enempää.
Piirakka- tai rengaskuvion osittaminen

Tilanteessa, jossa piirakka- tai rengaskuvioon olisi tulossa merkittävästi enemmän kuin 6–7 lohkoa tai jos yksittäisen lohkon kokoonpano halutaan avata muita tarkemmin voidaan piirakkakuvio osittaa. (Excelissä ositettu piirakkakuvio on oma kuviotyyppinsä nimeltä palkkikaavio sektorista.)

Osituksessa yksi (tai harvemmin kaksi) varsinaisen piirakan lohkoista avataan kuvin viereen summapylväskuviona. Avattavan lohkon reunoista piirretään viivat pylvään reunoihin osoittamaan niiden välinen yhteys.

Rengaskuvio jossa yksi ryhmitetty lohko on avattu summapylväskuviona viereen.

Kuten piirakkakuvio ja prosenttipylväskuvio, myös ruutupuu eli treemap kuvaa kokonaisuuden jakautumista osiin. Kuvio koostuu suorakulmiosta, jonka sisälle on piirretty eri kokoisia ja värisiä lohkoryhmiä. Osien väri ja ryhmittely sisältävät tietoa niiden keskeisestä hierarkiasta ja puumaisesta sisältörakenteesta.

Ruutupuuta käytetään tavallisimmin budjettien kuvaamiseen, mutta se soveltuu myös muiden hierarkkisten kokonaisuuksien esittämiseen. Se on hyvä vaihtoehto silloin, kun aineistossa on pää- tai alaryhmiä enemmän kuin piirakkakuvioon tai prosenttipylväskuvioon on mielekästä sisällyttää.

Esimerkki ruutupuusta joka esittää budjetin jakautumista toimialojen mukaan.

Myös virtauskuviota (engl. Sankey diagram) käytetään kuvaamaan kokonaisuuden hierarkkista jakautumista osiin. Kuten ruutupuuta, sitä voidaan käyttää mm. budjettien kuvaamiseen. Erityisen hyvin se soveltuu sellaisiin käyttökohteisiin, joissa on mahdollista tunnistaa selkeä virtauksen suunta, esim. menot ja tulot, maahan- ja maastamuutto tai tuotanto ja kulutus.

Virtauskuvio voidaan piirtää myös karttapohjalle, jolloin esitystavan nimi on virtauskartta.

Esimerkki virtauskuviosta, jossa esitetään Helsingin energian tuotanto ja kulutus 2021.

Koropleettikartta on tietokarttojen yleisimmin käytetty muoto. Se perustuu johonkin olemassaolevaan maantieteelliseen aluejakoon, esimerkiksi suurpiireihin tai postinumeroalueisiin, jotka sitten väritetään kiinnostuksen kohteena olevan muuttujan arvon mukaan. Koropleettikartalla kuvataan tavallisimmin numeroarvoja, mutta se soveltuu myös laadullisen tiedon kuvaamiseen, kuten alla olevassa esimerkissä.

Laadullinen koropleettikartta, jossa esitetään Helsingin osa-alueet joissa sijaitsee suomen- tai ruotsinkielinen kouluja.

Mikäli koropleettikartalla kuvataan numerotietoa, tulee käyttää suhteellisia arvoja, esim. prosentteja tai vaikkapa per km2. Syynä tähän on se, että koropleettikartan alueet ovat kooltaan usein hyvinkin toisistaan poikkeavia: esimerkiksi Östersundomin suurpiirin asukasluku on alle 2 %. Aivan eri kokoisten alueiden absoluuttinen vertailu tuottaa harhaanjohtavia tuloksia, mutta suhteellisten lukujen käyttö mahdollistaa erisuuruisten alueiden mielekkään vertailun.

Kun koropleettikartassa käytetään määrällistä väriasteikkoa, arvot kannattaa luokitella 3–7 luokkaan sen sijaan, että käytettäisiin portaatonta asteikkoa, jossa jokainen mahdollinen lukuarvo saa oman värisävynsä. Yleisimmin käytetty luokittelutapa on kvantiiliperiaate, jossa luokkarajat pyritään muodostamaan niin, että jokaiseen luokkaan osuisi likimain yhtä monta kohdetta.

Määrällinen koropleettikartta joka esittää väreillä osuuden liikkuvista nuorista kaupungin eri alueilla.

Symbolikarttaa käytetään kuvaamaan jonkin ilmiön maantieteellistä esiintyvyyttä. Kartalle sijoitetaan symboleja – useimmiten ympyröitä –, jotka kuvaavat kartan aiheena olevien kohteiden eli löydösten sijainteja ja joiden koot skaalataan jonkin numeerisen muuttujan arvon mukaan. Löydökset voivat olla esimerkiksi kouluja, jolloin symbolin pinta-ala voi kuvata oppilasmäärää, tai vaikkapa liikennelaskentapisteitä, kuten alla olevassa esimerkissä.

Symbolien koon skaalauksen tulee perustua niiden pinta-alaan eikä halkaisijaan, ts. jos A:n arvo on kaksinkertainen B:hen nähden, A:n arvoa kuvaavan pallon pinta-alan tulee olla kaksinkertainen B:n palloon nähden. Jos nimittäin A:n halkaisija olisi kaksinkertainen B:hen nähden, pallon pinta-ala olisi vuorostaan nelinkertainen, mikä liioittelisi huomattavasti kohteiden välistä suuruuseroa! (Pinta-alaan perustuvan skaalauksen vaihtoehtona on myös käyttää ns. Flanneryn menetelmää , joka pyrkii kompensoimaan ihmisten taipumuksen hieman aliarvioida pinta-alaeroja.)

Koska lähekkäin osuvat löydökset saattavat osin peittää toisensa, symboleissa käytetään usein läpikuultavaa täyttöväriä tai pelkkää ääriviivaa.

Symbolikarttaa, jonka kaikki symbolit samankokoisia – ts. niiden koko ei koodaa tietoa – kutsutaan pistekartaksi.

Symbolikartta hyvin pelkistetyllä karttasiluetilla, ympyrät kartalla näyttävät määriä tietyissä pisteissä.

Organisaatiokaaviota käytetään esittämään hierarkkista tietoa yrityksen tai organisaation eri toimijoiden keskeisistä komentosuhteista. Se on yksi tunnetuimmista ns. puutyyppisistä grafiikkamalleista.

Samaa esitystapaa voidaan hyödyntää ihmisorganisaatioiden rakenteen kuvaamisen ohella myös vaikkapa tietorakenteiden kuvaamiseen.

Organisaatiokaavio Helsingin kaupungin eri toimialoista.

Organisaatiokaavion tapaan myös prosessikaaviot ovat puumaisia visualisointeja, jotka kuvaavat hierarkkisia suhteita. Niitä käytetään kuvaamaan jonkin työ-, päätös- tai muun prosessin eri vaiheita ja niissä mukana olevia toimijoita.

Prosessikaavion kuvaamalla prosessilla on nuolilla osoitettu suunta, sekä usein selkeät alku- ja loppukohdat, vaikka prosessi olisikin luonteeltaan syklinen. Prosessi voi kuviossa myös haarautua tai sisältää pääasiallisen kulkusuunnan vastaisia takaisinkytkentöjä.

Prosessikaavion esimerkki  tiedon kulusta ihmisten ja rajapintojen välillä.

Aikajana kuvaa jo tapahtuneiden tai tulevien tapahtumien ajallista järjestystä ja rytmiä sekä rinnakkaisten tapahtumakulkujen samanaikaista kehitystä. Tapahtumat voivat olla kertaluonteisia tai jatkuvia, ja niiden välillä voi esiintyä myös päällekkäisyyksiä.

Erilaisia aikajanoja käytetään esimerkiksi historiallisten tapahtumien kartoittamisessa, projektinhallinnassa ja isojen, kaupunkilaisten elämään vaikuttavien hankkeiden kuten katutöiden viestinnässä kertomaan niiden etenemisen vaiheista.

Hyvä aikajana kuvaa paitsi asioiden järjestyksen – jonka voi kuvata helposti esimerkiksi ranskalaisilla viivoilla –, myös niiden rytmin. Tämä tarkoittaa, että aikajanalle sijoitettujen tapahtumien tilallisen etäisyyden tulisi vastata niiden ajallista etäisyyttä.

Aikajana eräistä keskeisistä tapahtumista Helsingin kaupungin historiassa.

Kuvion sommittelu

Seuraavassa on käsitelty visualisointien yleisiä, pääosin valitusta kuviotyypistä riippumattomia sommitteluperiaatteita. Niitä noudattamalla kuviosta saadaan mahdollisimman havainnollinen ja selkeä.

Sarjoja ovat viivakuviossa viivat, piirakka- ja rengaskuviossa lohkot ja muissa kuviotyypeissä – esim. pylväsryhmäkuviossa – samalla täyttövärillä kuvattavat elementit.

Esitettävien sarjojen määrän rajoittaminen selkeyttää kuviota samaan tapaan kuin lyhyiden virkkeiden ja kappaleiden käyttö selkeyttää tekstiä.

Tavallisimmissa kuviotyypeissä sarjojen määrä kannattaa yleensä rajoittaa enimmillään kuuteen tai seitsemään. Tätä suurempaa sarjojen määrää käytettäessä ongelmaksi muodostuu riittävän erottuvien tunnusvärien löytäminen ja se, että kuviosta tulee kovin monimutkainen.

Kuvio, johon on syntymässä tätä suurempi määrä sarjoja voidaan pilkkoa useammaksi kuvioksi toistokuvioperiaatetta hyödyntäen. Toisena vaihtoehtona on pienempien sarjojen yhdistäminen: esimerkiksi asuntotyyppejä kuvaavassa grafiikassa voidaan laskea omakoti-, pari- ja rivitalot yhteen ja antaa tälle sarjalle nimeksi ”pientalot”.

Monissa kuviotyypeissä kuviossa esiintyvien järjestystä ei saa tai voi muuttaa: esimerkiksi viivakuviossa aika kulkee oikealta vasemmalle ja sarjat järjestyvät pystysuunnassa itsestään arvojen suuruuden mukaan. Joissain muissakin tapauksissa kuvattava tieto sijoittuu luontevasti tiettyyn järjestykseen – esimerkiksi tulokymmenykset asetetaan suuruusjärjestykseen ja Likertin asteikon arvot (täysin samaa mieltä, melko samaa mieltä… jne.) järjestetään asteittain ääripäästä toieen.

Monissa tapauksissa kuviotyyppi tai käytettävä asteikko eivät kuitenkaan sanele kuvioelementtien järjestystä, vaan järjestyksen voi itse valita monesta eri vaihtoehdosta. Tällöin valitulla järjestelyperiaatteella voi olla merkittävä vaikutus siihen, millaisen vaikutelman aineistosta kuvio antaa.

Valitun järjestyksen pitäisi kertoa jotain aineiston ominaisuuksista. Aakkosjärjestys tai muu sopimuksenvarainen järjestys kuten esim. valtion budjettikirjan järjestys ei paljasta aineistosta mitään kiinnostavaa, joten sitä ei suositella käytettäväksi visualisoinneissa. (Taulukkoihin aakkosjärjestys sopii sen sijaan hyvin.)

Kuviotyypeissä, joissa järjestyksen voi valita vapaasti (esim. vaakapylväskuvio) yleisimmin käytetty järjestelyperiaate on suuruusjärjestys. Sillä on paljon hyviä puolia: suuruusjärjestykseen järjestetystä pylväskuviosta mm. näkee nopeasti mikä on suurin ja mikä pienin arvo ja erottaa aineiston sisäiset kokoryhmät.

Vaakapylväskuvio vasemmalla järjestetty väärin aakkosjärjestykseen, ja toinen oikealla järjestetty oikein suuruusjärjestykseen.

Jos kuviossa on useita sarjoja, tulee pohdittavaksi mitä niistä käytettäisiin suuruusjärjestyksen pohjana. Summapylväskuvioissa järjestys muodostetaan yleensä sarjojen kokonaissumman perusteella.

Esimerkki sarjojen suuruusjärjestyksestä vaakapylväskuviossa.

Jos samassa kokonaisuudessa on useita toisiinsa sisällöllisesti liittyviä kuvioita, suuruusjärjestys voi vaihdella kuviosta toiseen. Suotavaa kuitenkin olisi, että kohteiden järjestys pysyisi vertailtavaksi tarkoitetuissa kuvioissa koko ajan samana. Tavallinen ratkaisu on valita kuvioista ensimmäinen tai tärkein, järjestää se suuruusjärjestykseen ja käyttää muissa kuvioissa samaa järjestystä.

Suuruusjärjestyksen ohella muita usein käytettyjä järjestelyperiaatteita ovat aikajärjestyssijainnin mukainen järjestys (esim. pohjoisesta etelään) ja kategorioiden mukainen järjestys, jossa samaan kategoriaan kuuluvat kohteet kuvataan peräkkäisinä.

Kaksi liittyvää kuviota, suuruusjärjestys vaihtelee kuviosta toiseen.

Piirakka- ja rengaskuvioissa lohkot kannattaa yleensä asetella suuruusjärjestykseen niin, että kaksi suurinta lohkoa ovat keskellä ylhäällä, joka on kuvion näkyvin ja visuaalisesti ”arvokkain” paikka. Esimerkiksi Excelissä tämä onnistuu helpoiten niin, että lohkot järjestetään ensin suuruusjärjestykseen, jonka jälkeen suurin lohko siirretään viimeiseksi.

Mahdollinen lohko ”muu” piiretään aina viimeiseksi, vaikka se osuisikin suuruusjärjestyksessä muuhun kohtaan.

Tämä ei kuitenkaan ole ehdoton sääntö, vaan kuvion sisällöstä riippuen jokin muukin lohkojen järjestys voi olla perusteltu.

Rengaskuvio jossa suurin lohko on siirretty viimeiseksi (Excelin) taulukossa, jotta lohko sijoittuu kuvion päälle.

Hilaviivoilla tarkoitetaan kuvion taustalla olevia, kuvion asteikkoa merkitseviä viivoja, joiden tehtävä on auttaa datapisteiden tarkkojen arvojen lukemisessa ja helpottaa niiden välisessä vertailussa. Hilaviivoituksen ei tule kilpailla huomiosta varsinaisen sisällön kanssa, vaan hyvä hila erottuu taustasta vain juuri ja juuri.

Hilaviivoitus voi olla pysty- tai vaakasuuntainen. Useimmissa kuviotyypeissä käytetään näistä yleensä vain toista: vaakapylväskuviossa pystysuuntaista hilaviivoitusta, useimmissa muissa kuvioissa vaakasuuntaista. Eräissä kuviotyypeissä kuten parvi- ja pallokuvioissa (joita ei käsitellä tässä ohjeistossa) käytetään kuitenkin molempia.

Hilaviivoja ei välttämättä tarvita yksinkertaisissa pylväskuvioissa tai kaltevuuskuvioissa lainkaan, vaan tällöin hilan käyttämisen vaihtoehtona on kirjoittaa numeroarvot nimiöinä suoraan pylväisiin (kaltevuuskuviossa tietopisteiden viereen).

Kolme esimerkkiä mahdollisista hilaviivoista kuviossa.

Perusviiva on kuvion nollatasoa – tai indeksejä visualisoitaessa indeksilukua 100 – kuvaava viiva, joka merkitään tummemmalla ja paksummalla viivalla kuin hilaviivat.

Esimerkki perus- ja hilaviivoista viivakuviossa ja pylväsryhmäkuviossa.

Sarjamerkit ovat merkityssä viivakuviossapistekartassa ja eräissä muissa kuviotyypeissä (joita ei käsitellä tässä ohjeistossa) käytettyjä merkkejä, joiden tarkoitus on auttaa erottamaan eri sarjoihin kuuluvat pisteet toisistaan. Ne ovat yleensä yksinkertaisia geometrisiä perusmuotoja kuten ympyröitä, kolmioita ja neliöitä.

Eri sarjojen merkkien ei välttämättä tarvitse olla eri muotoisia, vaan etenkin viivakuviossa on jopa suotavaa käyttää vain samanmuotoisia, mutta eri värisiä merkkejä – tavallisesti ympyröitä, sillä pyöreä muoto erottuu paremmin terävistä viivoista.

Lisää vaihtelua merkkeihin voidaan tuoda ääriviivan käytöllä, esim. käyttämällä värillisten merkkien rinnalla merkkejä, joilla on valkoinen tai läpinäkyvä täyttö ja värillinen ääriviiva.

Kaksi vierekkäistä viivakaaviota, vasemmalla liikaa pistemerkkimuotoja, oikealla vain yksi muoto.

Kun toisiinsa sisällöltään läheisesti liittyviä kuvioita, joilla on sama mittayksikkö esitetään samassa kontekstissa, esimerkiksi samalla verkkosivulla tai samassa painetussa julkaisussa, on suotavaa käyttää kuvioissa samaa, yhteistä asteikkoa, jotta visuaalinen vertailu kuvioiden välillä on mahdollista.

Mikäli jostain syystä pidetään tarpeellisena kuvata toisiinsa sisällöllisesti liittyviä aineistoja eri asteikkoja käyttäen, tulee kuvioista pyrkiä tekemään toisistaan selvästi visuaalisesti poikkeavia esim. eri kuviotyyppejä hyödyntämällä, jotta lukija ei erehtyisi tekemään visuaalista vertailua niiden välillä.

Kaksi vertailtavaa viivakuviota joissa sama asteikko.

Asteikon katkaisu – eli sellaisen asteikon käyttäminen, joka ei ala nollasta – on ehdottomasti kielletty käytettäessä pylväs- tai aluekuviota, tai muita kuviotyyppejä, joissa kuvion tietoa kantavat elementit ulottuvat perusviivaan asti, sillä tämä vääristäisi kuvioelementtien muotoa.

Sellaisissa kuviotyypeissä, joissa tietoa kantavat elementit eivät ulotu perusviivaan saakka, eikä niiden muoto siten vääristy asteikon katkaisemisesta – esim. viivakuvio – asteikon katkaisu on sallittu, mikäli se selkiyttää kuviota. On kuitenkin syytä huomioida, että jos nollataso ei ole näkyvissä, kuvion pisteiden absoluuttinen vertailu ei ole mahdollista. Ei voida siis esimerkiksi helposti sanoa, että arvo on esim. kaksinkertaistunut, vaan kuvion avulla voidaan arvioida vain miten arvon muutosnopeus on kehittnyt.

Mikäli asteikko katkaistaan, se tulee aina merkitä selvästi esimerkiksi asteikon reunaan piirretyllä katkaisumerkillä. Muista myös korvata tummempi perusviiva kuvion alalaidassa tavallisella, vaaleammalla hilaviivalla.

Esimerkki oikeasta tavasta katkaista asteikko viivakuviossa. Asteikkoa ei tule katkaista pylväskuviossa.

Kuvion tekstit

Kaikki kuvion ymmärtämisen kannalta keskeiset tekstit kannattaa liittää suoraan sen osaksi. Näin taataan se, että jos kuviota siteerataan alkuperäisen kontekstin ulkopuolella, olennaista tietoa ei putoa matkasta. Niitä ovat yleensä:

Esimerkki kuviosta jossa on  keskeiset tekstielementit merkitty: otsikko, alaotsikko, asteikon otsikko, selite, nimiö.

Kannattaa yleensä pyrkiä siihen, että kaikki kuvion tekstit olisivat vaakasuuntaisia, sillä niiden luettavuus on huomattavasti parempi kun 45 asteen kulmaan tai pystyyn kirjoitetulla tekstillä.

Mikäli kuvion tekstit eivät vaikuta mahtuvan paikoilleen vaakasuuntaisena, kannattaa harkita esim. pystypylväskuvion korvaamista vaakapylväskuviolla tai aikasarjan nimiöiden harvetamista niin, että vain osa nimiöistä näytetään.

Kaksi vierekkäistä viivakuviota, vasemmalla liikaa vuosilukuja x-akselilla, oikealla rajoitettu määrä.

Kuviolla tulee yleensä olla pääotsikko. Se voi olla neutaalin kuvaileva (esim. ”Kaukolämmön hankinta energialähteittäin”), mutta yhä yleisempi käytäntö on otsikoida kuviot ”journalistiseen” tyyliin. Tällöin kuvion otsikko kertoo keskeisen siitä ilmenevän havainnon (esim. ”Uusiutuvan energian osuus kasvussa kaukolämmön tuotannossa”)samaan tapaan kuin hyvän lehtijutun otsikko.

Journalistisella otsikointityylillä, jota kuvataan joskus myös englanninkielisellä ilmaisulla say what you see on se vahvuus, että hyvin valittuna tällainen otsikko houkuttelee lukemaan kuvion ja auttaa lukijaa myös arvioimaan, onko hänen tekemänsä tulkinta datasta oikea: Jos lukija havaitsee kuviossa saman, mitä otsikkoon on nostettu, se vahvistaa, että hän on ymmärtänyt kuvion oikein.

Journalistisen otsikon kanssa käytetään yleensä alaotsikkoa, joka kertoo kuvion ymmärtämisen kannalta keskeiset tiedot, kuten tiedon maantieteellisen, ajallisen tai kategorisen rajauksen.

Mikäli käytetyt mittayksiköt eivät käy ilmi kuvion pää- tai alaotsikosta, ne on syytä merkitä näkyviin erillisenä asteikon otsikkona, ellei käytetty yksikkö ole itsestään selvä kuten vuosiluku.

Kuvion tietoa kantavat elementit selitetään yleensä joko erillisellä selitteellä tai nimiöimällä ne suoraan. Yksinkertaisessa pylväskuviossa pylväät nimiöidään aina suoraan ja esimerkiksi koropleettikartan väriasteikko vaatii erillisen selitteen, mutta esimerkiksi viiva- ja summapylväskuvion sarjat tai piirakkakuvion lohkot voi nimetä tehdä kummalla tavalla hyvänsä.

Summapylväskuvion sarjojen nimiöitä ei tarvitse välttämättä toistaa joka pylväässä, vaan riittää, että kukin väri nimiöidään kerran, kuten alla olevassa esimerkissä.

Yksi summapylväskuvio  erillisellä selitteellä, toinen suoralla nimiöinnillä.

Jos viiva- tai piirakkakuviossa käytetään suoraa nimiöintiä, säästytään tarpeelta antaa jokaiselle sarjalle välttämättä oma tunnusvärinsä. Lisäksi suoraan sarjan tai lohkon yhteydessä oleva nimiö löytyy nopeammin ja helpommin kuin värin selite erillisestä selitelaatikosta.

Yksi piirakkakuvio erillisellä selitteellä, toinen suoralla nimiöinnillä.

Suoraa nimiöintiä käytettäessä kuvion värit voi valita tavallista vapaammin, sillä valittujen sävyjen ei tarvitse välttämättä muodostaa täysin saavutettavaa kokonaisuutta. Tämä johtuu siitä, että suoraa nimiöintiä käytettäessä kuvio on ongelmitta luettavissa siinäkin tapauksessa, että värinäön poikkeama estää sävyjen erottamisen toisistaan. (Saavutettavuusvaatimusten mukainen tuummuuskontrastiraja on tässäkin tapauksessa kuitenkin ylitettävä, jotta kuvioelementit erottuvat riittävästi toisistaan ja taustaväristä.)

Yksi viivakuvio erillisellä selitteellä, toinen suoralla nimiöinnillä.

Sarjojen lisäksi myös yksittäiset tietopisteet voidaan nimiöidä suoraan, mikäli niitä on kohtuullisen pieni määrä. Tätä käytetään erityisesti vaakapylväskuvioissa. Nimiö sijoitetaan pylvään sisälle, jotta pylvään vieressä oleva teksti ei hankaloittaisi pylvään pituuden tarkkaa havaitsemista.

Jos pylväskuvion tietopisteet nimiöidään, hilaviitoitus jätetään tarpeettomana pois.

Yksi vaakapylväskuvio hilaviivoilla, ja toinen  suoralla nimiöinnillä ilman hilaviivoja.

Otsikoidennimiöiden ja selitteiden lisäksi kuvioissa voi esiintyä ainakin asteikkojen otsikkoja, lähdemerkintöjä ja huomautuksia tai kommentteja.

Asteikon otsikkoa käytetään kun käytetty mittayksikkö ei ilmene kuvion otsikosta tai muuten, eikä ole itsestäänselvä kuten vuosiluku.

Lähde on hyvä merkitä kuvioon näkyviin, silloin kun se ei ole ilmeinen tai pääteltävissä kuvion julkaisukontekstista.

Esimerkki kuviosta jossa on  asteikon otsikko, lähde, ja erillinen kommentti merkitty.

Huomautuksilla ja kommenteilla voidaan kiinnittää lukijan huomio aineiston kiinnostaviin tai yllättäviin piirteisiin tai selittää siinä esiintyviä erikoisia tai muutoin huomionarvoisia piirteitä, kuten esim. mittaustavan tai määritelmän muutos kesken aikasarjan.

Huomautus- tai kommenttilaatikko yhdistetään korostettavaan piirteeseen kuviossa yleensä nuolella. Tarkoitukseen kannattaa käyttää kaarevaa nuolta, sillä se erottuu kuviosta paremmin kuin suora.

Värin käyttö

Visualisoinnissa värejä ei käytetä koristeluun vaan korostamaan sisällöllisesti merkityksellisiä eroja kuvattavien kohteiden välillä. Tästä syystä käytettävien värien tulee erottua luotettavasti toisistaan ja värinkäytön tulee olla johdonmukaista.

Visualisoinneissa käytetyt väripaletit voidaan jakaa kategorioihin kuulumista ja muuta laadullista tietoa kuvaaviin laadullisiin paletteihin sekä numeroita kuvaaviin määrällisiin paletteihin.  Alta löytyvien valmiiden visualisointien väripalettien väriarvot voi kopioida oheisesta Excel-taulukosta . Myös muiden palettien käyttö visualisoinneissa on sallittu, kunhan ne ovat Helsingin kaupungin ilmeen ja saavutettavuusvaatimusten mukaisia, ja valitut värit erottuvat toisistaan riittävän hyvin.

Laadullisessa paleteissa pyrkimyksenä on valita värit, jotka erottuvat toisistaan hyvin, mutta vaikuttavat visuaaliselta painoarvoltaan suunnilleen samanarvoisilta, ellei sitten tarkoituksena ole erityisesti korostaa tiettyjä kohteita voimakkaammalla värillä.

Määrällisissä paletetissa pyrkimyksenä on rakentaa paletit niin, että yhtä suuri harppaus värin tummuudessa merkitsee aina likimain yhtä suurta muutosta numeroarvossa.

Tämä ohjeisto sisältää joukon kaupungin brändivärien pohjalta rakennettuja laadullisia ja määrällisiä väripaletteja, jotka huomioivat saavutettavuuskysymykset. Saavutettavuussyistä värien kanssa käytetään yleensä reunaviivoja.

Myös muiden väriyhdistelmien käyttö on sallittu, kunhan ne ovat kaupungin brändi-ilmeen  mukaisia ja huomioivat tummuuskontrastille asetetut minimivaatimukset ja muut saavutettavuustekijät, joita käsitellään lähemmin alla.

Esimerkkikuva eri kuviotyypeistä laadullisella väripaletilla: viivakuvio, aluekuvio, pylväsryhmä.

Värien saavutettavuus

Värinäön poikkeamat ja synnynnäisesti tai ikääntymisen myötä tarkkuudeltaan heikentynyt näkö vaikeuttavat värien erottamista toisistaan. Lisäksi käytetyt esityslaitteet – varsinkin projektorit – ja muut käyttötilanteeseen liittyvät tekijät kuten voimakkaat heijastukset voivat vääristää havaittuja värejä.

Koska väri näyttelee yleensä suurta roolia visualisoinneissa, on erityisen tärkeää, että värihavainnon keskeiset saavutettavuustekijät on huomioitu esityksessä käytettäviä värejä valittaessa.

Digipalvelulaki  edellyttää verkossa pysyvästi julkaistavien sisältöjen yltävän vähintään WCAG 2.1 -saavutettavuusohjeen AA-tasolle. Värinkäytön osalta AA-tason saavuttaminen vaatii, että viereikkäisten väripintojen tulee yltää vähintään seuraaviin tummuuskontrastisuhteisiin:

  • Tekstin ja sen taustavärin kontrasti vähintään 4,5:1
  • Isokokoisen tekstin (normaali teksti 18 pistettä, lihavoitu teksti 14 pistettä) ja sen taustavärin kontrasti vähintään 3:1
  • Muiden sisällöllisten elementtien ja niiden taustan tai viereisten elementtien kontrasti vähintään 3:1
  • Ns. oheissisällölle, kuten puhtaasti koristeellisille elementeille ei ole minimikontrastivaatimusta
Kuva eri elementtien tarvittavista kontrastiarvoista: teksti, suuri teksti, sisällölliset ja koristeelliset elementit.

Kahden värin välisen tummuuskontrastin voi selvittää kontrastilaskurilla . Se on yleensä verkossa toimiva tietokoneohjelma, jolle annetaan kaksi väriä (tavallisesti ns. hex-muodossa, esim. #0072C6) ja ohjelma kertoo niiden välisen kontrastisuhteen. Käytetty algoritmi palauttaa saman kontrastiarvon riippumatta siitä kumpi on nimellisesti tausta- ja kumpi sisältöväri. (On syytä huomioida, että kontrastisuhteen laskemiseen käytetty algoritmi antaa epärealistisen hyviä arvoja silloin kun toinen väreistä on musta. Niinpä esimerkiksi musta teksti tummalla pohjalla voi saada laskennallisesti hyvän kontrastiarvon, vaikka tosiasiassa tekstiä on vaikea lukea.)

Värin ja sen viereisten värien välistä kontrastia voidaan parantaa ääriviivan avulla, kuten seuraavat esimerkit osoittavat. Yleensä on suotavaa käyttää ääriviivan värinä tummempaa sävyä täyttöväristä.

Ei saavutettava. Esimerkki kuviosta, jossa minimikontrastiraja ei toteudu kaikkien vierekkäisten väripintojen välillä
Ei saavutettava. Esimerkki kuviosta, jossa minimikontrastiraja ei toteudu kaikkien vierekkäisten väripintojen välillä
Saavutettava. Parannettu versio samasta kuviosta, jossa lohkojen ympärille on lisätty tummat ääriviivat kontrastin parantamisesksi
Saavutettava. Parannettu versio samasta kuviosta, jossa lohkojen ympärille on lisätty tummat ääriviivat kontrastin parantamisesksi

Perinnölliset värinäön poikkeamat – puhekielellä ”värisokeus” – vaivaavat n. 8 prosenttia miehistä ja 0,5 prosenttia naisista. Tavallisimpia ovat eriasteiset vaikeudet punaisen ja vihreän sävyjen erottamisessa toisistaan. Värinäkö heikkenee ikääntymisen myötä myös niillä, joilla ei ole perinnöllisiä värinäön puutteita.

Digipalvelulain edellyttämä WCAG 2.1 -saavutettavuusohje ei käsittele värinäön poikkeamia kuin epäsuorasti, mutta ne on silti syytä huomioida saavutettavia väripaletteja suunniteltaessa.

Helsingin kaupungin tunnusvärit  ja simulaatio siitä, miltä ne näyttävät sellaisen henkilön silmissä, jolla on kaikkein yleisin, deuteranopia-tyyppinen värinäön poikkeama. Jotkin tunnusväreistä ovat tällaiselle katsojalle lähes mahdottomia erottaa toisistaan.

Helsingin kaupungin tunnusvärit ja simulaatio siitä, miltä ne näyttävät kaikkein yleisimmällä, deuteranopia-tyyppisellä värinäön poikkeamalla.

Tässä oppaassa määritellyt laadulliset ja määrälliset väripaletit on suunniteltu huomioiden yleisimmät värinäön poikkeamat. Näiden palettien hyödyntämisen ohella on hyvä käyttää apuna värinäön poikkeamia simuloivia tietokoneohjelmia visualisointiin valittujen värien toimivuuden arvioimiseen.

  • Adoben ohjelmissa (esim. Photoshop ja InDesign) on mahdollista valita Näytä-valikon Vedosasetuksista värisokeussimulaatio (deuteranopia- tai protanopia-tyyppiset värinäön poikkeamat).
  • Windowsissa on mahdollista kytkeä päälle käyttöjärjestelmän asetuksista kohdasta Helppokäyttötoiminnot > Värisuodattimet värisokeussimulaatiot (deuteranopia, protanopia ja tritanopia*)
  • Tarkoitukseen on olemassa myös selainpohjaisia työkaluja kuten Adobe Color accessibility tools  ja Coblis simulator

*) Tritanopia-tyyppiset värinäön poikkeamat ovat hyvin harvinaisia – niiden esiintyvyys väestössä on vain n. 0,008 % – joten väripaletin toimivuus myös tritanopiasimulaatiossa ei ole välttämätön ehto sen hyödyntämiselle visualisoinneissa.

Viivoitusta tai muuta kuviointia hyödynnetään joskus väripintojen erottuvuuden parantamiseen. Vaikka kuvioinnit voivat auttaa etenkin sellaisia käyttäjiä, joilla on jokin värinäön poikkeama erottamaan eri värit luotettavammin toimistaan, niitä kannattaa silti käyttää säästeliäästi, sillä ne voivat heikentää grafiikoiden saavutettavuutta toisissa käyttäjäryhmissä.

Etenkin hyvin voimakkaita tai tiheitä kuviointeja on syytä välttää. Ne aiheuttavat lukijalle ylimääräistä visuaalista kuormitusta ja saattavat pahimmillaan laukaista migreeni- tai epileptisen kohtauksen näistä vaivoista kärsivillä käyttäjillä. Sama koskee tällaisten kuviointien käyttöä liikkuvassa kuvassa.

Viivoitusta ja kuviointia ei useimmiten tarvitse, jos käyttää valmiita väripaletteja, sillä näissä värien keskeinen erottuvuus on optimoitu eri käyttökohteita ajatellen.

Kolme vierekkäistä aluekuviota: ilman kuviointia, maltillisella kuvioinnilla, ja liian voimakkaalla kuvioinnilla.

Laadulliset väripaletit

Laadullisessa väripaletissa värejä hyödynnetään kuvaamaan eri kategorioita – esimerkiksi sukupuolta, ikäryhmää, peruspiiriä tai toimialaa. Pyrkimyksenä on käyttää värejä niin, että eri kategoriat erottuvat toisistaan selkeästi, mutta ovat visuaalisesti suunnilleen samanarvoisia – ellei sitten tarkoituksena ole nimenomaisesti korostaa jotain tiettyä kategoriaa.

Alla esitellään kuusi Helsingin kaupungin tunnusväreistä  rakennettua visualisointikäyttöön soveltuvaa laadullista väripalettia, joissa on huomioitu värinäön poikkeamien asettamat rajoitteet värien erottuvuudelle.

Tunnusväreistä voi rakentaa myös muita yhdistelmiä, kunhan huomioidaan, että tiettyjä väriyhdistelmiä ei voi käyttää, sillä ne eivät erotu toisistaan riittävästi, mikäli katsojalla on jokin värinäön poikkeama. Niinpä eräät tunnnusvärit ovat visualisointikäytössä vaihtoehtoisia toisilleen.

Viereisestä kuvasta huomataan, että kaupungin tunnusväreistä ei ole saavutettavuuden vaatimukset huomioiden mahdollista rakentaa kuin enimmilllään 6 värin laadullinen paletti. Paljon tätä suurempaa värimäärää ei tosin yleensä ole muutenkaan suositeltavaa käyttää, joten tämä rajoite ei merkittävästi haittaa laadullisten väripalettien rakentamista.

Mikäli kuviossa on enemmän kuin 6 sarjaa, on niitä yleensä parempi kuvata tunnusvärien sijaan esimerkiksi toistokuvion avulla.

Taulukko mahdollisista väriyhdistelmistä käyttäen kaupungin tunnusvärejä.

Jotta riittävä tummuuskontrasti vierekkäisten kuvioelementtien sekä elementtien ja taustavärin välillä toteutuisi, väripintojen kanssa on useimmissa tapauksissa käytettävä reunaviivaa.

Yleensä on suotavaa käyttää ääriviivan värinä tummempaa sävyä täyttöväristä. On mahdollista käyttää myös samaa reunaväriä kaikille täyttöväreille, mutta tällöin valitun reunavärin täytyy yltää 3:1-kontrastisuhteeseen kaikkien täyttövärien kanssa. Tämä vaatii usein hyvin voimakkaan reunavärin (esim. mustan) käyttöä, joka voi tehdä kuviosta visuaalisesti levottoman.

Mikäli se on teknisesti mahdollista, on suotavaa, että reunaviivat piirretään järjestyksessä vaaleimmasta tummimpaan siten, että reunaviivojen osuessa päällekkäin tummemmat viivat peittävät vaaleammat alleen.

Väriarvot voi kopioida tämän osion alkuun linkitetystä Excel-taulukosta

Yleispätevä ratkaisu – tummat reunaviivat

Näissä reunaviivoissa toteutuu tummuskontrasti 3:1 täyttö- ja reunavärin välillä, joten niitä voi hyödyntää kaikissa käyttötapauksissa – myös silloin kun kuviossa saattaa osua useampi samanvärinen elementti vierekkäin (esim. koropleettikartta).

Bussi-väriä ei tällaisissa tapauksissa voi käyttää lainkaan, sillä se on niin tumma, ettei sille ole mahdollista löytää reunaväriä, joka toteuttaisi 3:1-minimikontrastiehdon täyttöväriin.

Esimerkki tummista reunaviivoista laadullisella paletilla kartassa.
Kun käyttöjärjestys on tiedossa – vähemmän tummat reunaviivat

Silloin kun värien käyttöjärjestys (ks. alla) on tiedossa, tai värit esiintyvät erillään valkoista taustaa vasten, voidaan käyttää hieman vaaleampaa reunaviivaa. 3:1-kontrastisuhteen pitää toteutua ainoastaan käyttöjärjestyksessä peräkkäisten värien sekä värin ja kuvion taustavärin (yleensä valkoinen) välillä. Yllä olevat reunavärit ovat riittävän tummat kaikille alla kuvatuille laadullisille paleteille.

Esimerkki vaaleista reunaviivoista laadullisella paletilla aluekuviossa.

Huom! Piirakka- ja rengaskuvioissa on yleensä tarpeen käyttää yllä määriteltyjä tummempia reunaviivoja, vaikka värien käyttöjärjestys kuviossa on tiedossa. Tämä johtuu siitä, että kuvion ensimmäinen ja viimeinen lohko, joiden värit eivät tavallisesti ole käyttöjärjestyksessä vierekkäin osuvat toistensa viereen:

Esimerkki piirakkakuviosta vaaleammilla sekä tummemmilla reunaviivoilla.
Vaaleat tai valkoiset reunaviivat

Jos visualisoinnin taustaväri on valkoisen sijasta musta tai jokin muu hyvin tumma väri, voi olla perusteltua käyttää reunaviivana valkoista tai saman sävyn vaaleampaa versiota.

Värit ilman reunaviivoja

Seuraavia värejä voidaan käyttää ilman reunaviivaa sellaisissa käyttöyhteyksissä, joissa taustaväri on valkoinen ja kuvio on yksivärinen tai värilliset elementit ovat toisistaan erillisiä (esimerkiksi kuvakkeissa):

Bussi, Vaakuna, Tiili, Spåra, Metro

Esimerkki väreistä, joita voi hyödyntää yksin valkoista taustaa vasten ilman reunaviivoja.

Useimmat visualisoinnit perustuva melko suuriin väripintoihin, joissa reunaviivan käyttö täyttövärin ympärillä on toimiva ratkaisu erottuvuuden parantamiseksi. Viivakuvioissa ongelmaksi muodostuu, että kuvion viivojen ympärille ei voida helposti lisätä reunaviivaa. Tällöin heikoimmin taustaväristä erottuvien – yleensä vaaleiden – värien kohdalla itse viivan väriä on muutettava.

Alla suositeltavat värit käytettäväksi viivakuvion viivoille silloin, kun taustavärinä on valkoinen. Merkityn viivakuvionmerkeissä käytetään samaa väritystä kuin muissakin kuviotyypeissä. Väriarvot voi kopioida tämän osion alkuun linkitetystä Excel-taulukosta

Spåra- ja Kupari-värejä ei ole suositeltavaa käyttää samassa viivakuviossa.

Alla suositeltavat värit käytettäväksi viivakuvion viivoille silloin, kun taustavärinä on valkoinen. Mustalla kirjoitetut värikoodit ovat samoja, joita käytetään myös täyttövärinä, punaisella kirjoitetut ovat saavutettavuussyistä tummennettuja sävyjä.

Esimerkki värien soveltamisesta viivakuvioissa, joko merkeillä tai ilman.
Viivakuvioiden värit sekä niiden käyttöjärjestys.
Viivakuvioiden värit sekä niiden käyttöjärjestys.

Mikäli mahdollista, laadullinen väripaletti kannattaa rakentaa siten, että väreillä on kiinteä käyttöjärjestys, jossa tummemmat ja vaaleammat värit vuorottelevat. Tämä lisää värien erottuvuutta ja tunnistettavuutta pinotuissa kuviotyypeissä kuten summapylväs- ja aluekuvioissa. Tällöin siis kuvion ensimmäiselle sarjalle käytetään käyttöjärjestyksen ensimmäistä väriä, toiselle toista jne. Alla olevat laadulliset paletit on rakennettu tällä periaatteella.

Viivakuvossa käyttöjärjestys kannattaa muuttaa niin, että valittuun palettiin kuuluvat tummimmat värit (Bussi, Vaakuna, Tiili, Metro, Spåra) hyödynnetään ensin.

Käyttöjärjestyksestä on syytä poiketa silloin kun se johdonmukaisuuden nimissä on aiheellista. Kategoriat, joilla on vakiintuneet tunnusvärit (esim. sininen veden tunnusvärinä tai vaikkapa HSL:n eri kulkuvälineiden tunnusvärit) kannattaa kuvata näillä väreillä riippumatta käytössä olevan paletin suositellusta käyttöjärjestyksestä. Samaa väriä tulee johdonmukaisesti käyttää kuvaamaan samaa asiaa samassa kokonaisuudessa (esim. raportissa), vaikka se johtaisi joissain kohdin suositellusta käyttöjärjestyksestä poikkeamiseen.

Kaikkien palettien väriarvot voi kopioida tämän osion alkuun linkitetystä Excel-taulukosta

1. Tunnusvärit
  • Vaakuna
  • Kesä
  • Spåra
  • Sumu
  • Kulta
Laadullinen paletti - tunnusvärit
2. Viileä
  • Vaakuna
  • Sumu
  • Spåra
  • Kulta 60%
  • Engel
Laadullinen paletti - viileä

3. Kylmä

  • Bussi
  • Sumu
  • Spåra
  • Engel
  • Spåra 40 %
Laadullinen paletti - kylmä
4. Lämmin
  • Metro
  • Kesä
  • Vaakuna
  • Metro 50 %
  • Sumu
Laadullinen paletti - lämmin
5. Kirjava
  • Vaakuna
  • Engel
  • Bussi 30 %
  • Metro
  • Kupari
Laadullinen paletti - kirjava
6. Pastelli 1
  • Sumu
  • Engel
  • Kulta 60%
  • Hopea
Laadullinen paletti - pastelli 1
7. Pastelli 2
  • Bussi 30 %
  • Engel
  • Metro 50 %
  • Hopea
Laadullinen paletti - pastelli 2
8. Liikennevalot

Tässä paletissa on edellä kuvatuista laadullisista paleteista poiketen vain kolme väriä. Paletti on tarkoitettu kuvaamaan joko dikotomista muuttujaa kuten kyllä/ei tai hyvä/huono (jolloin käytetään vain kahta reunimmaista väriä) tai kolmiportaista muuttujaa kuten hyvä/keskiverto/huono tai valmis/kesken/myöhässä.

Liikennevalopaletista on olemassa myös määrällinen versio

  • Tiili
  • Kesä
  • Kupari
Laadullinen paletti - liikennevalot

Määrälliset väripaletit

Sarjallisessa paletissa väriasteikon toisessa päässä on vaalea ja tumma väri. Värit voivat olla saman sävyn eri vaaleusasteita, mutta parempi erottuvuus paletin värien välille saadaan, kun värin tummuuden lisäksi myös värisävy vaihtelee, esim. niin, että asteikon toisessa päässä on tumma sininen ja toisessa vaalea virheä.

Hajaantuvassa paletissa keskimmäinen sävy on valkoinen tai vaalean harmaa ja asteikon päissä on erisävyiset tummat värit, esim. oranssi ja sininen.

Hajaantuvan paletin värit erottuvat toisistaan yleensä hieman paremmin kuin sarjallisessa paletissa. On kuitenkin syytä huomioida, että keskimmäinen sävy vaikuttaa sisällöllisesti merkitykselliseltä ja se on syytä sijoittaa numeroasteikolla loogiseen kohtaan. Jos aineistossa on positiivisia ja negatiivisia arvoja, keskisävy sijoitetaan yleensä nollan kohdalle. Muussa tapauksessa keskikohtana voidaan käyttää esimerkiksi aineiston keskiarvoa tai mediaania.

Esimerkki sarjallisesta ja hajaantuvasta paletista.
Puuttuvan tiedon merkitseminen

Silloin kun tieto puuttuu, käytetään sen merkkinä sarjallisissa paleteissa harmaan sävyä #DEDFE1 tai raidoitettua täyttöä.

Hajaantuvissa paleteissa puuttuva tieto merkitään aina raidoitetulla täytöllä, sillä niissä keskimmäisen luokan värinä käytetty harmaa väri saatetaan muutoin tulkita virheellisesti puuttuvan tiedon merkiksi.

Kaikkien palettien väriarvot voi kopioida tämän osion alkuun linkitetystä Excel-taulukosta.

Sarjallinen paletti 1. Sinertävä
Sarjallinen paletti - sinertävä
Sarjallinen paletti 2. Punertava
Sarjallinen paletti - punertava
Hajaantuva paletti 1. Metro–Vaakuna
Hajaantuva paletti - Metro-Vaakuna
Hajaantuva paletti 2. Spåra–Vaakuna
Hajaantuva paletti - Spåra-Vaakuna
Hajaantuva paletti 3. Spåra–Kulta
Hajaantuva paletti - Spåra-Kulta
Hajaantuva paletti 4. Liikennevalot

Tämä paletti on tarkoitettu kuvaamaan sellaista muuttujaa, joka voidaan sijoittaa kiistattomasti hyvä–huono-akselille.

Liikennevalopaletista on olemassa myös laadullinen versio.

Hajaantuva paletti - liikennevalot