Tiedon visualisointi

Yksi yleisimmistä visualisointien käyttötapauksista on lukuarvojen määrällinen vertailu. Vertailtavat luvut voivat olla kappalemääriä (esim. henkilömääriä) tai suuruuksia (esim. pinta-aloja). Kun vertailuun ei liity ajallista tai hierarkkista ulottuvuutta, voidaan puhua kategorisesta vertailusta – vertailtavat kohteet ovat eri kategorioita (esim. suurpiirejä tai toimialoja).

Kategoriseen vertailuun käytetään kaikkein yleisimmin vaakapylväskuviota. Vaihtoehtoinen esitystapa on yksikkösymbolikuvio, joka soveltuu käyttöön silloin, kun vertailtavat luvut ovat pieniä kokonaislukuja tai kun tarkkojen arvojen vertailu ei ole tarpeen.

Jos vertailuun halutaan mukaan useita eri sarjoja (ks. ryhmät ja sarjat) – esimerkiksi jos halutaan esittää kaupungin väestö sekä ikäluokan että äidinkielen mukaan jaoteltuna – kannattaa harkita vaihtoehtona myös toistokuvion käyttöä, erityisesti jos sarjoja on paljon.

Toinen tavallisimmista visualisointien käyttötilanteista on ajallisen muutoksen kuvaaminen. Tähän tarkoitukseen voidaan käyttää merkittyä tai merkitsemätöntä viivakuviota, pystypylväskuviota tai kaltevuuskuviota. Kuviotyypin valinta riippuu sarjojen ja niihin kuuluvien pisteiden määrästä sekä siitä, mitä kuviossa halutaan korostaa.

Kun ajalliseen muutosta käsitellään myös kokonaisuuden osiin jakautumisen näkökulmasta, käytetään aluekuviota.

Jos vertailtavia sarjoja on huomattavan paljon, kannattaa harkita toistokuvion käyttöä.

Kolmas tavallinen visualisointien käyttötapaus on kokonaisuuden osiin jakautumisen kuvaaminen. Tavallisimmin tämä tapahtuu hyödyntäen piirakka- tai rengaskuviota. Piirakka- ja rengaskuvio soveltuvat kuitenkin huonosti jakaumien vertailuun – jos kuvio sisältää vertailua, suositellaan käytettäväksi prosenttipylväskuviota. Ajalliseen vertailuun soveltuu lisäksi summapylväskuvio ja aluekuvio.

Jos kokonaisuus sisältää yli 6 osaa, on suositeltavaa käyttää jotain muuta esitystapaa. Vaihtoehtoisia esitystapoja ovat ositettu piirakkakuvio, erityisesti budjettien kuvaamiseen soveltuva ruutupuu eli treemap ja virtauskuvio.

Jos monivalintakysymyksessä on mahdollista valita vain yksi vaihtoehto, vastaukset siihen muodostavat kokonaisuuden, jonka summa on 100 %. Se sopii piirakka- tai rengaskuviona visualisoitavaksi.

Jos monivalintakysymyksessä on mahdollista valita useita vastausvaihtoehtoja, vastaukset eivät muodosta kokonaisuutta, jonka summa olisi 100 %. Niinpä ne eivät sovi visualisoitavaksi piirakka- tai rengaskuviona. Sen sijaan sitä, mikä osuus vastaajista on valinnut kunkin yksittäisen vastausvaihtoehdon voidaan käsitellä kokonaisuutena ja visualisoida nämä 100 prosenttiin summautuvat arvot prosenttipylväskuviona.

Koropleettikartta, joka perustuu johonkin olemassaolevaan aluejakoon (esim. peruspiirit). Alueet värjätään kiinnostuksen kohteena olevan muuttujan arvojen mukaan. Koropleettikartassa tulee käyttää vain suhteellisia arvoja (esim. % väestöstä, as./km², €/as.).

Symbolikartta, jossa kiinnostuksen kohteena olevan muuttujan arvoja kuvataan eri kokoisina palloina. Symbolikarttaa voidaan käyttää kuvaamaan paitsi alueita (esim. peruspiirit), myös pistemäisiä sijainteja (esim. toimipisteet). Symbolikartassa tulee käyttää vain absoluuttisia arvoja (esim. henkilöä, euroa). Symbolikartassa tulisi olla pohjakartta, joka ei kuitenkaan häiritse symbolien erottumista. Jos symbolimäärä on kohtalainen, niin niiden arvot voi halutessaan näyttää kartalla.

Tässä symbolikartassa on yksinkertaisin mahdollinen pohjakartta: vain merialueet on esitetty. Jokainen symboli on nimetty ja arvot kirjoitettu auki.

Symbolikartassa voi myös käyttää kaupungin valmiita pohjakarttoja. Pääkaupunkiseudun harmaa taustakartta (karttasarja_pks_harmaa) on soveltuva vaihtoehto.

Mikäli aineistossa ei ole havaittavissa selkeää maantieteellistä kuviota tai rakennetta, tai jos aineiston alueellinen tarkkuus on kovin karkea, kartta ei välttämättä ole paras keino alueelliseen vertailuun vaan esimerkiksi yksinkertainen vaakapylväskuvio toimii paremmin.

Helsingin suurpiirijakoa aluejakona käyttävä kartta ei välttämättä paljasta ilmiöstä mitään kovin mielenkiintoisia piirteitä. Pylväskuvio on karttaa paljon helpompi tehdä ja mahdollistaa tarkkojen arvojen visualisoinnin, mikä ei koropleettikartassa onnistu.

Useimmat infografiikan muodot perustuvat toisiinsa sisällöllisesti liittyvien lukuarvojen tai muiden faktojen väliseen visuaaliseen vertailuun. Silloin tällöin on tarpeen kuitenkin nostaa tarkasteluun yksittäisiä, kiinnostavia lukuarvoja tai muita faktoja ilman vertailukohtaa.

Tähän on kaksi yleisesti käytettyä tapaa. Ensimmäinen niistä on ns. isot numerot (engl. big numbers), jossa numerot (tai muut faktat) kuvataan typografisin keinoin. Tällöin ydinfaktat kuten lukuarvot yleensä korostetaan isommalla kirjainkoolla ja täydentävä tieto kuten mittayksiköt jätetään pienempikokoiseksi. Tavallista on myös käyttää niiden vierellä piktogrammeja eli kuvakkeita, jotka pyrkivät viestimään, mihin aihepiiriin tieto liittyy.

Toinen vaihtoehto on käyttää esitystapana yksikkösymboleita. Siinä lukuarvo visualisoidaan valitsemalla sopiva perusyksikkö, jota merkitään kuvakkeella tai abstraktilla symbolilla kuten ympyrällä, ja jota sitten toistetaan tarvittava määrä kertoja. Yllä olevassa esimerkissä yksiköksi on valittu 100 hehtaaria, joka toistetaan 19 kertaa (koska 1 898 hehtaaria lähimpään satalukuun pyöristettynä on 19 × 100).

Kaupungille on tuotettu useita kuvakekirjastoja (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun), joiden sisältämiä kuvakkeita voidaan hyödyntää yksikkösymboleina.

Pystypylväskuviota (Excelissä pylväskaavio) käytetään etenkin aikasarjojen, mutta silloin tällöin myös jonkin muun jatkumon kuvaamiseen. Vaaka-akselille sijoitettavan muuttujan tulee siis muodostaa sarja, jolla on yksikäsitteinen järjestys: aikasarjan lisäksi esimerkiksi ikäryhmät tai tuloluokat muodostavat tällaisen jatkumon.

Mikäli kuvattava muuuttuja ei muodosta jatkumoa, tulee pystypylväskuvion sijaan käyttää vaakapylväskuviota.

Pystypylväskuvion vaihtoehtona voi useimmissa tapauksissa käyttää viivakuviota. Viivakuvioon verrattuna pylväskuvio korostaa enemmän yksittäisten datapisteiden arvoja ja niiden välistä vertailua, kun taas viivakuviossa korostuu muutoksen suunta ja nopeus.

Pylväskuvion asteikkoa ei saa katkaista.

Vaaka- ja pystypylväskuviota käytetään keskenään erilaisiin tarkoituksiin, eivätkä ne sovellu saman aineiston kuvaamiseen. Vaakapylväskuviota (Excelissä palkkikaavio) käytetään silloin, kun kuvattava muuttuja on kategorinen, ts. kun se ei muodosta jatkumoa.

Keskeisin perustelu tälle on se, että kategorinen data vaatii tavallisesti varsin pitkät nimiöt ja vaakapylväskuvio mahdollistaa niiden asettelun helposti pylvään viereen vaakasuuntaisesti. Pystypylväskuviossa taas pitkät nimiöt joudutaan kääntämään 45 tai 90 asteen kulmaan, mikä heikentää kuvion luettavuutta huomattavasti.

Vaakapylväskuvion pylväät järjestetään tavallisesti suuruusjärjestykseen suurimmasta pienimpään, mutta myös muut järjestelytavat voivat olla perusteltuja.

Pylväskuvion asteikkoa ei saa katkaista.

Sekä pysty- että vaakapylväskuvioissa voidaan esittää useita samaan luokkaan kuuluvia pylväitä rinnakkain, jolloin kyseessä on pylväsryhmäkuvio (Excelissä liitetty pylväs- tai palkkikaavio).

Pylväsryhmäkuvion pylväät on jäsennelty luokkiin kahdella rinnakkaisella tavalla: Samaan luokkaan kuuluvia pylväitä, jotka erotellaan toisistaan väreillä kutsutaan sarjaksi ja eri sarjoihin kuuluvien, samaan luokkaan kuuluvien pylväiden muodostamaa ryvästä kutsutaan ryhmäksi.

Pylväsryhmäkuvion aineistosta antamaan vaikutelmaan vaikuttaa se, kumpi kahdesta luokittelusta kuvataan sarjoina ja kumpi ryhminä. Vasemmanpuoleisessa kuviossa sarjoina ovat ikäryhmät ja ryhminä kaupungit, oikeanpuoleisessa päinvastoin.

Nyrkkisääntönä voi pitää, että pylväsryhmäkuviossa sarjoja ei pitäisi olla enempää kuin kolme, sillä tätä suurempi määrä sarjoja tekee kuviosta yleensä vaikeaselkoisen. Mikäli luokittelutapoja tarvitaan tätä useampia, on suositeltavaa käyttää jotain muuta esitystapaa, esimerkiksi toistokuviota.

Summapylväskuvio (Excelissä pinottu pylväs- tai palkkikaavio) on pysty- tai vaakapylväskuvio, jossa pylväiden osat esitetään toistensa päälle pinottuna. Prosenttipylväskuviossa (Excelissä 100 %:n pinottu pylväs- tai palkkikaavio) sarjat kuvaavat prosentuaalista jakaumaa ja kunkin kokonaisen pylvään kokonaissumma on 100 %.

Kuten pylväsryhmäkuviossakin, samaan luokkaan kuuluvia pylväitä, jotka erotellaan toisistaan väreillä kutsutaan summapylväskuviossa sarjaksi. Ryhmiä summapylväskuviossa vuorostaan ovat päällekkäin pinottujen osien muodostamat kokonaiset pylväät. Samaan ryhmään kuuluvat pylväiden osat esitetään siis toistensa päälle pinottuna.

Summapylväskuvio ja pylväsryhmäkuvio ovat toistensa vaihtoehtoja: summapylväskuvio korostaa kokonaismääriä ja niiden vertailua, pylväsryhmäkuvio taas yksittäisten datapisteiden välistä vertailua.

Prosenttipylväskuvio on suositeltu esitystapa silloin, kun halutaan vertailla useita prosentuaalisia jakaumia toisiinsa, sillä jakaumien kuvaamiseen yleisesti käytettyjen piirakkakuvioiden välinen vertailu on melko hankalaa.

Yksikkösymbolikuvio soveltuu käyttöön silloin, kun vertailtavat luvut ovat pieniä kokonaislukuja tai kun tarkkojen arvojen vertailu ei ole tarpeen. Siinä lukuarvo visualisoidaan valitsemalla sopiva perusyksikkö, jota merkitään piktogrammilla eli kuvakkeella tai abstraktilla symbolilla kuten ympyrällä, ja jota sitten toistetaan tarvittava määrä kertoja. Kaupungille on tuotettu useita kuvakekirjastoja (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun), joiden symboleita voidaan hyödyntää näissä kuvioissa.

Yksikkösymbolikuvioa pidetään helposti ymmärrettävänä myös sellaisille lukijoille, jotka eivät ole harjaantuneita visualisointien lukijoita. Sitä suositaankin usein silloin, kun vietinnän kohteena ovat asiantuntijoiden sijaan tavalliset kaupunkilaiset.

Kuvion heikkouksiin kuuluvat pyöristysvirheiden aiheuttama epätarkkuus kuvattavissa lukuarvoissa, sekä se, ettei kuviota pysty tuottamaan automaattisesti esimerkiksi Excelillä, vaan sen piirtäminen vaatii yleensä graafikon työpanosta.

Viivakuviota (Excelissä viivakaavio) käytetään samoihin tarkoituksiin kuin pystypylväskuviota: ennen kaikkea aikasarjojen, mutta joskus myös jonkin muun jatkumon kuvaamiseen. Vaaka-akselille sijoitettavan muuttujan tulee siis muodostaa sarja, jolla on yksikäsitteinen järjestys: aikasarjan lisäksi esimerkiksi ikäryhmät tai tuloluokat muodostavat tällaisen jatkumon. Mikäli kuvattava muuuttuja ei muodosta jatkumoa, viivakuviota ei missään tapauksessa tule käyttää.

Viivakuviota voi useimmissa tapauksissa käyttää samoihin käyttökohteisiin kuin pystypylväskuviotakin. Viivakuvioon verrattuna pylväskuvio korostaa enemmän yksittäisten datapisteiden arvoja ja niiden välistä vertailua, kun taas viivakuviossa korostuu muutoksen suunta ja nopeus.

Merkitty viivakuvio

Viivakuvio voidaan piirtää myös merkittynä, jolloin jokainen sarjaan kuuluva datapiste merkitään sarjamerkillä (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). Merkit auttavat datapisteiden tarkkojen arvojen vertailussa, joten merkittyä viivakuviota voi pitää pystypylväs- ja viivakuvion parhaiden puolien yhdistelmänä.

Merkeistä on viivakuvion tulkitsemisessa kuitenkin apua vain, jos niitä on kohtuullisen vähän. Jos merkkejä on niin paljon, että ne alkavat hankaloittaa taustalla olevan viivan muodon havaitsemista, on viivakuvio parempi piirtää tavallisena, merkitsemättömänä. Tällöinkin kunkin sarjan ensimmäinen ja viimeinen piste voidaan haluttaessa merkitä sarjamerkeillä.

Vasemmanpuoleisessa kuviossa sarjamerkkejä on niin paljon, että ne peittävät varsinaisen viivan kokonaan alleen, jolloin merkit eivät enää auta vaan pikemminkin hankaloittavat kuvion lukemista. Oikeanpuoleisessa kuviossa merkit eivät estä viivan muodon havaitsemista, vaan auttavat datapisteiden arvojen lukemisessa.

Kaltevuuskuvio

Viivakuvion erityistapaus on kaltevuuskuvio, jossa kustakin sarjasta näytetään vain alku- ja päätepiste. Tällöin kuvion viivat ovat kaikki suoria, jolloin niiden kaltevuuden vertailu on hyvin helppoa.

Kaltevuuskuvio toimii hyvin silloin kun tilaa kuviolle on rajallisesti tai kun halutaan vertailla tavallista suurempaa määrää sarjoja kerralla. Tällöin ei käytetä erillistä väriselitettä, vaan viivat nimiöidään suoraan sarjan päähän, sillä on hyvin vaikea löytää yli kuutta toisistaan luotettavasti erottuvaa väriä.

Aluekuvio (Excelissä pinottu aluekaavio) kuvaa jonkin kokonaisuuden jakautumista osiin ja tämän jakauman ajallista muutosta. Se muistuttaa viivakuviota, jossa sarjoja kuvaavien viivojen ja perusviivan väliset alueet on väritetty. Osakokonaisuuksia kuvaavat sarjat on pinottu toistensa päälle, yleensä sellaisessa järjestyksessä, että sarjat, joissa esiintyy vähiten vaihtelua ovat alimmaisena ja sarjat, joissa vaihtelu on voimakasta päällimmäisinä.

Valitettavasti monet ohjelmat, esim. Excel, sallivat myös pinoamattoman aluekuvion luomisen, jossa jokainen sarja alkaa nollasta kuten viivakuviossa. Tätä kuviotyyppiä ei tule käyttää, sillä väritetyt alueet viestivät lukijalle, että kuvion sarjat on pinottu toistensa päälle, ja kuvio esittää kokonaisuuden jakautumista osiin.

Pinottua aluekuviota voi käyttää myös prosenttipylväskuvion tapaan, jolloin sarjojen kokonaissumma on aina sata prosenttia.

Toistokuvio ei varsinaisesti ole oma kuviotyyppinsä, vaan matriisi, joka koostuu useista pienistä, yhteneviä asteikkoja käyttäviä ja samoja suunnitteluperiaatteita noudattavista kuvioista. Tavallisimmin toistokuvio koostuu viivakuvioista, joissa viivan alla oleva alue on värjätty läpikuultavalla täyttövärillä, mutta periaatteessa lähes kaikki tilastokuviot ja monet kartatkin sopivat toistokuvion osasiksi.

Toistokuviossa silmän liike vertailtavaksi tarkoitettujen visualisointien välillä on vaivatonta verrattuna siihen, että kuviot olisivat täysin erillisiä. Toisaalta se on paljon helppolukuisempi kuin suuri määrä sarjoja ahdettuna yhteen kuvioon. Se onkin monesti hyvä vaihtoehto muille kuviotyypeille silloin, kun kuviossa halutaan esittää kerralla enemmän kuin 6 sarjaa.

Piirakkakuvio (Excelissä ympyräkaavio) ja rengaskuvio (Excelissä rengaskaavio) ovat lukijoille tuttuja tapoja visualisoida kokonaisuuden jakautumista osiin. Ne eroavat toisistaan vain esteettisesti. Tutkimuksissa ei ole havaittu eroja siinä, miten näitä kuvioita luetaan – poikkeuksena rengaskuviot, joissa rengas on hyvin ohut ja joiden lukeminen on tästä syystä vaikeaa. (Toimiva paksuus renkaalle on yleensä n. 1/6 kuvion halkaisijasta, jolloin kuvion keskellä olevan reiän leveys on 2/3 koko kuvion leveydestä.)

Piirakka- ja rengaskuvion lohkojen kokonaissumman tulee aina olla sata prosenttia. Ne eivät sovi kovin hyvin useamman prosentuaalisen jakauman vertailuun, vaan tähän tarkoitukseen parempi vaihtoehto on prosenttipylväskuvio.

Kuvion tulee aina olla tarkalleen ympyrän muotoinen, sillä tutkimusten mukaan piirakka- ja rengaskuvion tulkinta perustuu lohkojen pinta-alaan. Jos kuvio on muodoltaan muunlainen, yhtä suurta osuutta kuvaavat lohkot saattavat kuvion eri osissa olla eri suuruisia. Samasta syystä rengaskuvioita, joissa on sisäkkäisiä renkaita ei suositella käytettäväksi, sillä sisemmällä renkaalla yhtä suurta osuutta kuvaavan lohkon pinta-ala on pienempi kuin ulommalla johtuen renkaan pienemmästä halkaisijasta.

Piirakkakuvion suositeltava lohkojen maksimimäärä on yleensä 6–7. Jonkin verran tätä suurempi lohkojen määrä voi tulla kyseeseen, jos lohkot pystytään järjestämään sisällöllisiksi kokonaisuuksiksi kuten alla olevassa esimerkissä.

Piirakka- tai rengaskuvion osittaminen

Tilanteessa, jossa piirakka- tai rengaskuvioon olisi tulossa merkittävästi enemmän kuin 6–7 lohkoa tai jos yksittäisen lohkon kokoonpano halutaan avata muita tarkemmin voidaan piirakkakuvio osittaa. (Excelissä ositettu piirakkakuvio on oma kuviotyyppinsä nimeltä palkkikaavio sektorista.)

Osituksessa yksi (tai harvemmin kaksi) varsinaisen piirakan lohkoista avataan kuvin viereen summapylväskuviona. Avattavan lohkon reunoista piirretään viivat pylvään reunoihin osoittamaan niiden välinen yhteys.

Kuten piirakkakuvio ja prosenttipylväskuvio, myös ruutupuu eli treemap kuvaa kokonaisuuden jakautumista osiin. Kuvio koostuu suorakulmiosta, jonka sisälle on piirretty eri kokoisia ja värisiä lohkoryhmiä. Osien väri ja ryhmittely sisältävät tietoa niiden keskeisestä hierarkiasta ja puumaisesta sisältörakenteesta.

Ruutupuuta käytetään tavallisimmin budjettien kuvaamiseen, mutta se soveltuu myös muiden hierarkkisten kokonaisuuksien esittämiseen. Se on hyvä vaihtoehto silloin, kun aineistossa on pää- tai alaryhmiä enemmän kuin piirakkakuvioon tai prosenttipylväskuvioon on mielekästä sisällyttää.

Myös virtauskuviota (engl. Sankey diagram) käytetään kuvaamaan kokonaisuuden hierarkkista jakautumista osiin. Kuten ruutupuuta, sitä voidaan käyttää mm. budjettien kuvaamiseen. Erityisen hyvin se soveltuu sellaisiin käyttökohteisiin, joissa on mahdollista tunnistaa selkeä virtauksen suunta, esim. menot ja tulot, maahan- ja maastamuutto tai tuotanto ja kulutus.

Virtauskuvio voidaan piirtää myös karttapohjalle, jolloin esitystavan nimi on virtauskartta.

Koropleettikartta on tietokarttojen yleisimmin käytetty muoto. Se perustuu johonkin olemassaolevaan maantieteelliseen aluejakoon, esimerkiksi suurpiireihin tai postinumeroalueisiin, jotka sitten väritetään kiinnostuksen kohteena olevan muuttujan arvon mukaan. Koropleettikartalla kuvataan tavallisimmin numeroarvoja, mutta se soveltuu myös laadullisen tiedon kuvaamiseen, kuten alla olevassa esimerkissä.

Mikäli koropleettikartalla kuvataan numerotietoa, tulee käyttää suhteellisia arvoja, esim. prosentteja tai vaikkapa per km². Syynä tähän on se, että koropleettikartan alueet ovat kooltaan usein hyvinkin toisistaan poikkeavia: esimerkiksi Östersundomin suurpiirin asukasluku on alle 2 %. Aivan eri kokoisten alueiden absoluuttinen vertailu tuottaa harhaanjohtavia tuloksia, mutta suhteellisten lukujen käyttö mahdollistaa erisuuruisten alueiden mielekkään vertailun.

Kun koropleettikartassa käytetään määrällistä väriasteikkoa, arvot kannattaa luokitella 3–7 luokkaan sen sijaan, että käytettäisiin portaatonta asteikkoa, jossa jokainen mahdollinen lukuarvo saa oman värisävynsä. Yleisimmin käytetty luokittelutapa on kvantiiliperiaate, jossa luokkarajat pyritään muodostamaan niin, että jokaiseen luokkaan osuisi likimain yhtä monta kohdetta.

Symbolikarttaa käytetään kuvaamaan jonkin ilmiön maantieteellistä esiintyvyyttä. Kartalle sijoitetaan symboleja – useimmiten ympyröitä –, jotka kuvaavat kartan aiheena olevien kohteiden eli löydösten sijainteja ja joiden koot skaalataan jonkin numeerisen muuttujan arvon mukaan. Löydökset voivat olla esimerkiksi kouluja, jolloin symbolin pinta-ala voi kuvata oppilasmäärää, tai vaikkapa liikennelaskentapisteitä, kuten alla olevassa esimerkissä.

Symbolien koon skaalauksen tulee perustua niiden pinta-alaan eikä halkaisijaan, ts. jos A:n arvo on kaksinkertainen B:hen nähden, A:n arvoa kuvaavan pallon pinta-alan tulee olla kaksinkertainen B:n palloon nähden. Jos nimittäin A:n halkaisija olisi kaksinkertainen B:hen nähden, pallon pinta-ala olisi vuorostaan nelinkertainen, mikä liioittelisi huomattavasti kohteiden välistä suuruuseroa! (Pinta-alaan perustuvan skaalauksen vaihtoehtona on myös käyttää ns. Flanneryn menetelmää (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun), joka pyrkii kompensoimaan ihmisten taipumuksen hieman aliarvioida pinta-alaeroja.)

Koska lähekkäin osuvat löydökset saattavat osin peittää toisensa, symboleissa käytetään usein läpikuultavaa täyttöväriä tai pelkkää ääriviivaa.

Symbolikarttaa, jonka kaikki symbolit samankokoisia – ts. niiden koko ei koodaa tietoa – kutsutaan pistekartaksi.

Organisaatiokaaviota käytetään esittämään hierarkkista tietoa yrityksen tai organisaation eri toimijoiden keskeisistä komentosuhteista. Se on yksi tunnetuimmista ns. puutyyppisistä grafiikkamalleista.

Samaa esitystapaa voidaan hyödyntää ihmisorganisaatioiden rakenteen kuvaamisen ohella myös vaikkapa tietorakenteiden kuvaamiseen.

Organisaatiokaavion tapaan myös prosessikaaviot ovat puumaisia visualisointeja, jotka kuvaavat hierarkkisia suhteita. Niitä käytetään kuvaamaan jonkin työ-, päätös- tai muun prosessin eri vaiheita ja niissä mukana olevia toimijoita.

Prosessikaavion kuvaamalla prosessilla on nuolilla osoitettu suunta, sekä usein selkeät alku- ja loppukohdat, vaikka prosessi olisikin luonteeltaan syklinen. Prosessi voi kuviossa myös haarautua tai sisältää pääasiallisen kulkusuunnan vastaisia takaisinkytkentöjä.

Aikajana kuvaa jo tapahtuneiden tai tulevien tapahtumien ajallista järjestystä ja rytmiä sekä rinnakkaisten tapahtumakulkujen samanaikaista kehitystä. Tapahtumat voivat olla kertaluonteisia tai jatkuvia, ja niiden välillä voi esiintyä myös päällekkäisyyksiä.

Erilaisia aikajanoja käytetään esimerkiksi historiallisten tapahtumien kartoittamisessa, projektinhallinnassa ja isojen, kaupunkilaisten elämään vaikuttavien hankkeiden kuten katutöiden viestinnässä kertomaan niiden etenemisen vaiheista.

Hyvä aikajana kuvaa paitsi asioiden järjestyksen – jonka voi kuvata helposti esimerkiksi ranskalaisilla viivoilla –, myös niiden rytmin. Tämä tarkoittaa, että aikajanalle sijoitettujen tapahtumien tilallisen etäisyyden tulisi vastata niiden ajallista etäisyyttä.

Valitun järjestyksen pitäisi kertoa jotain aineiston ominaisuuksista. Aakkosjärjestys tai muu sopimuksenvarainen järjestys kuten esim. valtion budjettikirjan järjestys ei paljasta aineistosta mitään kiinnostavaa, joten sitä ei suositella käytettäväksi visualisoinneissa. (Taulukkoihin aakkosjärjestys sopii sen sijaan hyvin.)

Kuviotyypeissä, joissa järjestyksen voi valita vapaasti (esim. vaakapylväskuvio) yleisimmin käytetty järjestelyperiaate on suuruusjärjestys. Sillä on paljon hyviä puolia: suuruusjärjestykseen järjestetystä pylväskuviosta mm. näkee nopeasti mikä on suurin ja mikä pienin arvo ja erottaa aineiston sisäiset kokoryhmät.

Jos kuviossa on useita sarjoja, tulee pohdittavaksi mitä niistä käytettäisiin suuruusjärjestyksen pohjana. Summapylväskuvioissa järjestys muodostetaan yleensä sarjojen kokonaissumman perusteella.

Jos samassa kokonaisuudessa on useita toisiinsa sisällöllisesti liittyviä kuvioita, suuruusjärjestys voi vaihdella kuviosta toiseen. Suotavaa kuitenkin olisi, että kohteiden järjestys pysyisi vertailtavaksi tarkoitetuissa kuvioissa koko ajan samana. Tavallinen ratkaisu on valita kuvioista ensimmäinen tai tärkein, järjestää se suuruusjärjestykseen ja käyttää muissa kuvioissa samaa järjestystä.

Suuruusjärjestyksen ohella muita usein käytettyjä järjestelyperiaatteita ovat aikajärjestys, sijainnin mukainen järjestys (esim. pohjoisesta etelään) ja kategorioiden mukainen järjestys, jossa samaan kategoriaan kuuluvat kohteet kuvataan peräkkäisinä.

Piirakka- ja rengaskuvioissa lohkot kannattaa yleensä asetella suuruusjärjestykseen niin, että kaksi suurinta lohkoa ovat keskellä ylhäällä, joka on kuvion näkyvin ja visuaalisesti ”arvokkain” paikka. Esimerkiksi Excelissä tämä onnistuu helpoiten niin, että lohkot järjestetään ensin suuruusjärjestykseen, jonka jälkeen suurin lohko siirretään viimeiseksi.

Mahdollinen lohko ”muu” piiretään aina viimeiseksi, vaikka se osuisikin suuruusjärjestyksessä muuhun kohtaan.

Tämä ei kuitenkaan ole ehdoton sääntö, vaan kuvion sisällöstä riippuen jokin muukin lohkojen järjestys voi olla perusteltu.

Hilaviivoilla tarkoitetaan kuvion taustalla olevia, kuvion asteikkoa merkitseviä viivoja, joiden tehtävä on auttaa datapisteiden tarkkojen arvojen lukemisessa ja helpottaa niiden välisessä vertailussa. Hilaviivoituksen ei tule kilpailla huomiosta varsinaisen sisällön kanssa, vaan hyvä hila erottuu taustasta vain juuri ja juuri.

Hilaviivoitus voi olla pysty- tai vaakasuuntainen. Useimmissa kuviotyypeissä käytetään näistä yleensä vain toista: vaakapylväskuviossa pystysuuntaista hilaviivoitusta, useimmissa muissa kuvioissa vaakasuuntaista. Eräissä kuviotyypeissä kuten parvi- ja pallokuvioissa (joita ei käsitellä tässä ohjeistossa) käytetään kuitenkin molempia.

Hilaviivoja ei välttämättä tarvita yksinkertaisissa pylväskuvioissa tai kaltevuuskuvioissa lainkaan, vaan tällöin hilan käyttämisen vaihtoehtona on kirjoittaa numeroarvot nimiöinä suoraan pylväisiin (kaltevuuskuviossa tietopisteiden viereen).

Perusviiva on kuvion nollatasoa – tai indeksejä visualisoitaessa indeksilukua 100 – kuvaava viiva, joka merkitään tummemmalla ja paksummalla viivalla kuin hilaviivat.

Sarjamerkit ovat merkityssä viivakuviossa, pistekartassa ja eräissä muissa kuviotyypeissä (joita ei käsitellä tässä ohjeistossa) käytettyjä merkkejä, joiden tarkoitus on auttaa erottamaan eri sarjoihin kuuluvat pisteet toisistaan. Ne ovat yleensä yksinkertaisia geometrisiä perusmuotoja kuten ympyröitä, kolmioita ja neliöitä.

Eri sarjojen merkkien ei välttämättä tarvitse olla eri muotoisia, vaan etenkin viivakuviossa on jopa suotavaa käyttää vain samanmuotoisia, mutta eri värisiä merkkejä – tavallisesti ympyröitä, sillä pyöreä muoto erottuu paremmin terävistä viivoista.

Lisää vaihtelua merkkeihin voidaan tuoda ääriviivan käytöllä, esim. käyttämällä värillisten merkkien rinnalla merkkejä, joilla on valkoinen tai läpinäkyvä täyttö ja värillinen ääriviiva.

Kun toisiinsa sisällöltään läheisesti liittyviä kuvioita, joilla on sama mittayksikkö esitetään samassa kontekstissa, esimerkiksi samalla verkkosivulla tai samassa painetussa julkaisussa, on suotavaa käyttää kuvioissa samaa, yhteistä asteikkoa, jotta visuaalinen vertailu kuvioiden välillä on mahdollista.

Mikäli jostain syystä pidetään tarpeellisena kuvata toisiinsa sisällöllisesti liittyviä aineistoja eri asteikkoja käyttäen, tulee kuvioista pyrkiä tekemään toisistaan selvästi visuaalisesti poikkeavia esim. eri kuviotyyppejä hyödyntämällä, jotta lukija ei erehtyisi tekemään visuaalista vertailua niiden välillä.

Asteikon katkaisu – eli sellaisen asteikon käyttäminen, joka ei ala nollasta – on ehdottomasti kielletty käytettäessä pylväs- tai aluekuviota, tai muita kuviotyyppejä, joissa kuvion tietoa kantavat elementit ulottuvat perusviivaan asti, sillä tämä vääristäisi kuvioelementtien muotoa.

Sellaisissa kuviotyypeissä, joissa tietoa kantavat elementit eivät ulotu perusviivaan saakka, eikä niiden muoto siten vääristy asteikon katkaisemisesta – esim. viivakuvio – asteikon katkaisu on sallittu, mikäli se selkiyttää kuviota. On kuitenkin syytä huomioida, että jos nollataso ei ole näkyvissä, kuvion pisteiden absoluuttinen vertailu ei ole mahdollista. Ei voida siis esimerkiksi helposti sanoa, että arvo on esim. kaksinkertaistunut, vaan kuvion avulla voidaan arvioida vain miten arvon muutosnopeus on kehittnyt.

Mikäli asteikko katkaistaan, se tulee aina merkitä selvästi esimerkiksi asteikon reunaan piirretyllä katkaisumerkillä. Muista myös korvata tummempi perusviiva kuvion alalaidassa tavallisella, vaaleammalla hilaviivalla.