Sigurd Frosteruksen puisto

Töölön Taivallahden rantaan rakennetaan Sigurd Frosteruksen puisto. Alueesta tulee monipuolinen ja vehreä kokonaisuus, jossa on paikkoja oleskelulle, virkistymiselle ja rantaelämälle. Puistoalueen vierellä kulkevalla Hiekkarannantiellä tehdään uudistustöitä tammikuusta 2023 alkaen. Hiekkarannantien jalankulun väylien ja reittien parantamiseen tähtäävä katu-urakka valmistuu lokakuussa 2023 ja Sigurd Frosteruksen puisto valmistuu vaiheittain vuoteen 2029 asti. Puiston lisäksi alueelle suunnitellaan samaan aikaan yksityisenä hankkeena kylpylähotellia. Puistoalue on avoinna kaikille ja se tullaan kytkemään kylpylähotellin piha-alueisiin.
Havainnekuva niemen kärkeen tulevasta tasanteesta,

Sigurd Frosteruksen puisto rakennetaan Taivallahteen lähelle Hietarannan uimarantaa.  Arkkitehtinä ja monipuolisena taidevaikuttajana ja -historioitsijana tunnettu Sigurd Frosterus (1876–1956) on monille tuttu myös Stockmannin tavaratalon suunnittelijana.

Puistoa kiertää jalankulkijoiden reitti, jonka varteen sijoitetaan penkkejä, grillipaikka, leikkivälineitä ja kuntoilupiste sekä niemen kärkeen suunnitellaan esteetön näköalatasanne. Nykyistä Hietarannan uimarantaa laajennetaan puiston länsireunaan ja rannan yhteyteen aukeaa kesäiseen ajanviettoon sopiva nurmialue. Uimarannalle rakennettavaa puupintaista reittiä pitkin rantaan pääsee esteettömästi. Puistoon istutetaan merelliset olosuhteet kestävää lajistoa tuomaan luonnonmukaista tunnelmaa.

Myöhemmässä vaiheessa Taivallahden pohjukkaan rakennetaan maatiilipintainen ja terassimainen Martta Ypyän aukio. Merikannontien rannan ja Martta Ypyän aukion puuistutuksissa otetaan huomioon liito-oravien mahdollisuus liikkumiseen alueen läpi. 

Puiston lisäksi alueelle suunnitellaan samaan aikaan kylpylähotellia yksityisenä hankkeena. Puistoalue on avoinna kaikille ja se tullaan kytkemään kylpylähotellin piha-alueisiin.

Rantareittiyhteys täydentyy ja koirapuistot kehittyvät

Alueella nykyisin sijaitseva minigolfrata sekä rantaa kiertävä reitti tulevat säilymään uuden puiston valmistuttua. Sigurd Frosteruksen puiston rakentaminen parantaa entisestään uuden Seurasaarenselän rantareitin katkeamatonta rantayhteyttä.

Alueella sijaitseva veneiden talvisäilytyspaikka sekä koira-aitaus puolestaan poistuvat käytöstä. Korvaava, suurempi koirapuisto rakennetaan Sibeliuksenpuistoon vuosina 2023–2024. Aluetta palvelee myös laaja ja suosittu Rajasaaren koirapuisto, jonne tullaan rakentamaan erilliset aitaukset isoille ja pienille koirille näillä näkymin vuonna 2026.

Helsingin kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi puisto- ja katusuunnitelman joulukuussa 2022. Puiston rakentaminen alkaa lähivuosina ja se rakentuu vaiheittain vuoteen 2029 asti. Alueen läpi kulkevan Hiekkarannantien muutosten rakentaminen alkoi tammikuussa 2023 ja katu-urakka valmistuu lokakuussa 2023.

Uutinen Hiekkarannantien katu-urakasta

Sigurd Frosteruksen puisto sijaitsee Töölön Taivallahdessa lähellä Hietarannan uimarantaa.
 Kuva: Helsingin karttapalvelut
Sigurd Frosteruksen puisto sijaitsee Töölön Taivallahdessa lähellä Hietarannan uimarantaa. Kuva: Helsingin karttapalvelut

  • Nykyinen asemakaava tuli voimaan vuonna 2009. Sigurd Frosteruksen puiston suunnittelu aloitettiin vuoden 2020 alussa.
  • Aluksi laadittiin kunnallistekninen yleissuunnitelma, joka tarvittiin alueen teknisten lähtötietojen määrittämiseksi. Samassa yhteydessä selvitettiin alueen historiaa ja lähtökohtia puistosuunnittelulle.
  • Puisto- ja katusuunnitelmaluonnokset olivat esillä 8.–21.6.2022 kaupungin verkkosivulla, ja ne esiteltiin verkkoasukastilaisuudessa 15.6.2022. Tilaisuuden tallenteeseen voit tutustua alla.
  • Ennen puisto- ja katusuunnitelmaehdotusten hyväksymistä ne olivat virallisesti kahden viikon ajan nähtävillä kaupungin verkkosivuilla syksyllä 2022.
  • Helsingin kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi puisto- ja katusuunnitelman joulukuussa 2022.
  • Puisto rakennetaan alustavan suunnitelman mukaan vaiheittain vuodesta 2023 alkaen. Aikataulu varmentuu kaupungin vuotuisen budjetoinnin yhteydessä.

Usein kysytyt kysymykset

Taivallahdessa sijaitsevasta Sigurd Frosteruksen puistosta rakennetaan merellinen ja vehreä puistokokonaisuus, jossa on paikkoja oleskelulle, virkistymiselle ja rantaelämälle. Myöhemmässä vaiheessa Taivallahden pohjukkaan rakennetaan maatiilipintainen ja terassimainen Martta Ypyän aukio. Puisto suunnitellaan maastonmuodoltaan loivapiirteiseksi ja luonnollisen näköiseksi niin, että se istuu luontevasti ympäröivään maisemaan. Helsingin kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi puisto- ja katusuunnitelman joulukuussa 2022.

Rakentaminen mahdollistaa Taivallahden ranta-alueen kehittämisen asemakaavan mukaisesti. Sigurd Frosteruksen puiston rakentaminen on osa laajempaa Taivallahden kehittämistä. Hiekkarannantien katu-urakassa tehtävät vesihuolto- ja muut infratyöt mahdollistavat myös yksityisenä hankkeena rakentuvan kylpylähotellin toteutumisen Taivalsaareen.

Taivallahden yleisten alueiden suunnittelusta on vastannut kaupunkiympäristön toimiala. Yhteistyötä on tehty kaupungin muiden palvelujen ja toimialojen kanssa kuten ympäristöpalveluiden ja kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan kanssa. Lisäksi suunnittelussa ovat olleet mukana Helen Sähköverkko, Helen Kaukolämpö, HSY ja muut tarvittavat operaattorit.

Kaupunginkanslian johdolla on pidetty alueellisia yhteensovituspalavereja, joihin ovat osallistuneet myös tulevan kylpylähotellin suunnittelijat. Kylpylähotelli rakentuu yksityisenä hankkeena.

Suunnittelun aikana asukkailla on ollut mahdollisuus vaikuttaa suunnitteluun puisto- ja katusuunnitelman nähtävilläoloaikana. Suunnitelmaluonnokset olivat esillä Helsingin kaupungin verkkosivulla osoitteessa www.hel.fi/suunnitelmat 8.−21.6.2022 välisenä aikana. Suunnitelmia esiteltiin ja niistä keskusteltiin myös 15.6.2022 järjestetyssä verkkotilaisuudessa. 

Taivallahden läpi kulkevan Hiekkarannantien jalankulun väylien ja reittien parantamiseen tähtäävä katu-urakka valmistuu lokakuussa 2023. Urakassa mahdollistetaan Taivallahteen tulevan kylpylähotellin vesihuolto, uusitaan maanalaista infraa sekä kehitetään jalankulkua alueella entistä turvallisemmaksi.

Hiekkarannantien katualueella uusitaan ja rakennetaan kunnallistekniikkaa, joka valmistuttuaan palvelee puiston lisäksi myös kylpylähotellia. Niiden liittymät tehdään myöhemmässä vaiheessa. Kylpylähotelli rakentaa kunnallistekniset liittymänsä runkoverkkoon omalla kustannuksellaan ja laatimiensa suunnitelmien mukaan. Taivallahden kehittämistyö on yhteinen kunnallistekninen työmaa, jonka puitteissa tehdään yhteensovitusta eri osapuolten kesken.

Koko Hiekkarannantien matkalle rakennetaan liikennesuunnitelman mukaisesti uusi esteetön jalkakäytävä parantamaan turvallisuutta. Muutoksilla edistetään myös ajoneuvoliikenteen sujuvuutta alueella, kun uusitulla kadulla kohtaamistilanteisiin tulee lisää tilaa.  Kadun peruskorjauksen yhteydessä poistetaan alueelta havaittu pilaantunut maa. Työt perustuvat kaupunkiympäristölautakunnan 13.4.2021 hyväksymään katusuunnitelmaan.

Alueen rakentaminen alkaa kun puisto- ja katusuunnitelmat ovat saaneet lainvoiman sekä ympäröivillä merialueella tehtäville töille on saatu vesilupa. Rakentaminen on suunniteltu alkavaksi vuonna 2024 ja aluetta rakentuu usean vuoden ajan aina vuoteen 2028 asti.

Sigurd Frosteruksen puistossa ei ole havaittu liito-oravien pesimäpuita eikä se ole niiden ydinaluetta. Lähin liito-oravien ydinalue on lahden toisella puolella sijaitsevassa Toivo Kuulan puistossa. 

Samaan aikaan Sigurd Frosteruksen puiston rakentamisen kanssa alueelle rakennetaan asemakaavan mukaisesti yksityisenä hankkeena kylpylähotelli.

Voimassa olevan asemakaavan mukaisesti alueelle voidaan osoittaa 3-kerroksinen kylpylähotellirakennus. Hotelliin on suunniteltu tulevan 185 huonetta. Rakennuksesta sallitaan poikkeusluvalla korkeampi kuin asemakaavassa, koska ranta-alueella on varauduttava tulvariskeihin. Alkuperäisen kaavan laatimisen jälkeen Helsinki on päivittänyt turvallisia rakentamiskorkeuksia ranta-alueilla. Selvityksen mukaan rakennus joudutaan perustamaan kaavassa esitettyjä korkeusasemia ylemmäs. Selvitys on tehty yhdessä rakennusvalvonnan kanssa.

Kylpylähotellirakennuksen rakentaminen voi alkaa, kun Hiekkarannantien katutyöt valmistutuvat. Alueen rakennuslupa ei ole sidonnainen katu- ja puistosuunnitelmiin tai vesilupaan, vaan rakennuslupa on riippuvainen vain poikkeamispäätöksestä.

Kyllä jää. Puistoalue on avoinna kaikille ja se tullaan liittämään poluilla kylpylähotellin piha-alueisiin. Puiston alueelle sijoitetaan kaikille kaupunkilaisille vapaasti käytössä olevia toimintoja, kuten leikkialue, grillipaikka, näköalatasanne, kuntoilupiste ja uimaranta.

Kyllä on.

Verkkotilaisuus 12.6.2022

Sigurd Frosteruksen puiston ja Merikannontien katusuunnitelman luonnosten esittely verkkotilaisuudessa 12.6.2022.