Kaavoitettava alue sijaitsee Stansvikin kartanoalueen ja Kruunuvuorenrannan asuinalueiden välissä. Kruunuvuorenrannan koulut, kaupat ja muut palvelut rakennetaan aivan kaava-alueen viereen.
Uudessa luonnoksessa ehdotetaan, että suurin osa kaava-alueesta kaavoitetaan viher- ja virkistysalueeksi. Viheralueet on suunniteltu mahdollisimman yhtenäisiksi.
Suunniteltujen asuntojen määrää on vähennetty merkittävästi verrattuna nykyiseen asemakaavaan. Kaavoitettavalle alueelle on suunnitteilla kuusi asuinkerrostaloa aiemmin suunnitellun 27 talon sijaan.
Asuintalot olisivat korkeudeltaan kuusikerroksisia. Ne on suunniteltu sellaisten katujen varsille, jotka ovat jo rakenteilla. Tämä vähentää rakentamisen ympäristövaikutuksia. Kaava-alueelle ei ehdoteta uusien katujen rakentamista.
Luonnoksessa esitetään, että nykyinen kesämaja-alue puretaan ja ennallistetaan osaksi luontoa. Käytöstä poistuvan kesämaja-alueen laitaan suunnitellaan koira-aitausta, jolle on tarve alueen virkistyskäytön lisääntyessä.
Tutustu kaavaluonnokseen
Kaavaluonnos liitteineen on virallisesti nähtävillä 13.3.– 2.4.2026, jolloin siitä voi antaa palautetta. Luonnokseen voi tutustua kaupungin verkkosivuilla. Aineistot löytyvät myös Helsingin karttapalvelusta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).
Nähtävilläolon aikana voit jättää kirjallisen mielipiteen kaupungin kirjaamon kautta tai suoraan suunnittelijalle. Voit antaa palautetta myös sähköisen karttakyselyn (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)kautta.
Kaavaehdotus on tarkoitus esitellä kaupunkiympäristölautakunnalle touko- tai kesäkuussa.
Kaavaprosessi jatkuu vielä syksyllä, sillä kaavaehdotuksen jälkeen laaditaan tarkistettu kaavaehdotus. Lopullisen päätöksen asemakaavasta tekee Helsingin kaupunginvaltuusto arviolta loppuvuodesta 2026.
Usein kysytyt kysymykset
Stansvikinkallioksi nimettyä kaava-aluetta on suunniteltu yli 20 vuotta osana Kruunuvuorenrantaa. Aiemmassa Stansvikinkallion asemakaavassa suunniteltiin 900 asukkaan alue Kruunuvuorenrannan keskeisten palveluiden ja hyvien joukkoliikenneyhteyksien äärelle.
Vuoden 2021 kaupunkistrategiassa linjattiin, että kaava uudelleenarvioidaan metsäluonnon arvojen näkökulmasta. Alueen luonnon haluttiin säilyvän laajemmin, kuin oli aiemmin suunniteltu.
Uudelleenarviointi – eli uusi kaavoitus – on koskenut niitä alueita, joita ei ollut jo varattu rakentamiseen, kun uudelleenarvioinnista päätettiin. Rakentamiseen jo varatut alueet sijaitsivat pääosin vanhan öljysataman alueella, jossa maastoa oli jo muokattu.
Valtaosa alueesta on tarkoitus kaavoittaa viher- ja virkistysalueeksi.
Polut ja reitit
Ulkoilijat pyritään ohjaamaan entistä selkeämmille kävely- ja pyöräilyreiteille luonnontilaisen metsänpohjan kulumisen vähentämiseksi.
Ulkoilijoita pyritään ohjaamaan pois osalta nykyisistä poluista, jotta alueen luonto säilyy ja elpyy. Esimerkiksi uhanalaisten korpialueiden ympärillä on tällä hetkellä jonkin verran kuluneisuutta ja polkuja, jotka heikentävät soiden luonnontilaa. Tilannetta voisi parantaa tarjoamalla vaihtoehtoisia ulkoilureittejä, estämällä kulkua tai rakentamalla pitkospuut herkimmille alueille.
Kaavaluonnoksessa on luovuttu aiemmasta suunnitelmasta, jonka mukaan lähelle rantaa olisi rakennettu katu. Tulevan uimarannan lähelle kehitetään sen sijaan maastoon sovitettu hiekkapintainen ja esteetön kävely- ja pyöräilyreitti Kruunuvuorenrannasta Stansvikin kartanopuistoon. Reitti kulkee vain pieneltä osin tämän kaavan alueella.
Kesämaja-alueen entisöinti
Kaava tähtää yhtenäisten luontoalueiden laajaan säilyttämiseen. Luonnoksessa esitetään, että nykyinen Uusikylän kesämaja-alue puretaan ja entisöidään osaksi luontoa. Kesämajoille on suunniteltu jo aiemmin uudet paikat läheiseen Vanhakylän kesämajakylään.
Koira-aitaus
Käytöstä poistuvan kesämaja-alueen laitaan suunnitellaan kaksiosaista koira-aitausta, jolle on tarvetta Kruunuvuorenrannan ulkoilijamäärän kasvaessa. Koira-aitaus on luontoarvot huomioiden järkevää sijoittaa alueelle, jonka maaperä on jo valmiiksi kulunut, ja joka on ohjeiden mukaisesti riittävän etäällä asuintonteista.
Uudelleen kaavoitetulle alueelle on suunnitteilla kuusi asuinkerrostaloa, joihin tulisi asuntoja noin 250 asukkaalle. Kaava korvaisi aiemman suunnitelman, jossa oli 27 taloa 900 asukkaalle.
Eteläisimmän talon kivijalkaan voisi tulla myös ravintola tai kahvila. Kortteli sijaitsee Kruunuvuorenrannan tulevan liikuntakeskuksen, uimarannan ja keskeisen virkistysreitin lähellä.
Kaava-alueelle ei ehdoteta uusien katujen rakentamista. Uudet rakennukset on sommiteltu sellaisten katujen varsille, jotka ovat jo rakenteilla.
Uusien tonttien välistä olisi mahdollista kulkea kadulta virkistysalueelle. Tonttien avulla tasattaisiin nykyistä osalla aluetta olevaa korkeuseroa kadun ja luontoalueen välissä.
Asuntojen rakentamista suunnitellaan, koska kyseessä on asumisen kannalta yksi Kruunuvuorenrannan parhaista paikoista. Kun Kruunuvuorenrannan suunnittelu alkoi 2000-luvun alkupuolella, uuden asuinalueen keskeiset palvelut suunniteltiin aivan kaava-alueen viereen.
Asuntojen määrän vähentäminen tarkoittaa, että kaupungin on vaikeampaa saavuttaa asuntotuotantotavoitteensa. Tällä on myös erilaisia taloudellisia vaikutuksia. Kaupungin saamat tonttitulot vähenevät uuden kaavan myötä arviolta 33–41 miljoonaa euroa. Kun asuntojen määrä vähenee, alueelle tuleva jätteiden putkikeräysjärjestelmä ja muut yhteiset palvelut tulevat jonkin verran kalliimmiksi asukkaille.
Stansvikin alueella luontoarvot on selvitetty kattavasti. Kaava-alueella on tehty viime vuosina lukuisia luontoselvityksiä. Alueella on monipuolista metsää, joka kasvaa kallioisella alueella ja tarjoaa elintilaa useille lajeille. Kaava-alueelta ei ole löytynyt luonnonsuojelulain tai vesilain perusteella suojeltuja luontotyyppejä. Uhanalaisia lajeja on useita.
Kaavaratkaisu tukee vahvasti metsäluonnon ja ekologisen verkoston säilymistä. Suunnittelussa on tähdätty siihen, että viheralueet muodostavat mahdollisimman yhtenäisen kokonaisuuden. Rakentaminen kohdistuisi alueen reunalle.
Voit tutustua luontoselvityksiin tarkemmin
Helsingin karttapalvelussa(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) (linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Korpialueet
Uutena uhanalaisena luontotyyppinä alueelta on tunnistettu varpukorpi. Alueella on myös sarakorpi. Ne säilyisivät kokonaisuudessaan. Soiden valuma-alueet jäävät valtaosin luonnontilaisiksi.
Lahokaviosammal
Kaavaluonnoksen pohjoisin asuinkortteli on suunniteltu alueelle, jossa on havaittu rauhoitetun lahokaviosammalen kasvupaikkoja. Noin 0,15 hehtaaria lahokaviosammalen elinympäristöstä jäisi rakentamisen alle. Lahokaviosammalen säilyminen laajemmalla Stansvikin alueella ja Laajasalossa ei kuitenkaan ole uhattuna.
Käävät ja lahopuu
Kaava-alueella ei ole tavattu uhanalaisia tai silmälläpidettäviä kääpälajeja. Tulevalla virkistysalueella on havaittu kaksi männynkäävän kasvupaikkaa, ja ne säilyvät. Lahopuuta on etenkin kaava-alueen eteläisimmässä osassa Uusikylän kesämaja-alueen länsipuolella, joka on virkistysaluetta.
Lepakot
Säilyvä virkistysalue liittyy laajempaan A-luokan lepakkoalueeseen ja on sen reunavyöhykettä. Lepakoiden siirtymäreitit kulkevat kaava-alueen metsien eteläisimmissä ja itäisimmissä osissa. Kaikki lepakoiden kannalta tärkeimmät alueet ja siirtymäreitit säilyvät, vaikka rakentamisen myötä osa luokan II saalistusalueesta kaava-alueen pohjoisosassa menetetään.
Pohjanlepakot voivat mahdollisesti hyödyntää tulevien korttelien pihojen reunavyöhykettä saalistusalueena. Virkistysalueen hoito ja valaistus suunnitellaan niin, että elinolosuhteet säilyvät lepakoille suotuisina.
Vesiluonto
Kruunuvuorenrannassa tunnettu noro sijaitsee kaava-alueen ulkopuolella. Kaavalla ei ole vaikutuksia noroon tai sen valuma-alueeseen. Uimarannan rakentamissuunnitelmaa on muutettu, jotta noro säilyy.
Esittelyvideo
Katso tästä kaavaluonnoksen videoesittely.
Yhteyshenkilö
Nimi
Tyko Saarikko
Nimi
Anu Kuutti
Nimi
Sofia Kangas
Nimi
Raimo Pakarinen (Luontoselvitykset)
Nimi
Kaupunkiympäristön toimiala
Tämän sivun löydät myös osoitteella hel.fi/stansvikinkallio.