Jätkäsaaren Bunkkerin purkaminen

Kaupunki purkaa Jätkäsaaren Bunkkerin (Länsisatamankuja 1). Sisätilojen purkamisen ensimmäinen vaihe aloitettiin keväällä 2024, ja rakennuksen raskaat purkutyöt kesällä 2024. Bunkkerin ensimmäisen vaiheen purkutöiden odotetaan valmistuvan alkuvuodesta 2025.
Elokuussa 2024

Rakennuksesta puretaan ensimmäisessä vaiheessa myönnetyn rakennusluvan mukaisesti kaksi kolmasosaa. Jäljelle jäävät osat on tarkoitus purkaa, kun suunnitelma uudesta uinti- ja liikuntakeskuksesta on valmis. Uudishankkeen aikataulu on avoin.

Tämän purkuvaiheen jälkeen rakennus näyttää ulospäin kaksi kerrosta nykyistä matalammalta. Purkua tehdään paljon myös rakennuksen sisätiloissa.

Työaika

Purkua tehdään alkusyksystä 2024 maanantaista torstaihin. Työmaa on rajoittanut päivittäistä työskentelyaikaa niin, että toistaiseksi erityisen meluavia töitä tehdään kello 9–16 ja tavanomaista työmaamelua aiheuttavia töitä kello 7–18 ja hiljaisia töitä kello 20 asti.

Päiväkodin suunnassa raskaiden koneiden käyttämisessä ja julkisivujen purussa on tauko kello 16–17.30.

Työaika on lyhyempi kuin minkä ympäristöviranomaisen melulupa sallisi.

Purkutyö tehdään turvallisesti pala kerrallaan

Purkutyö suoritetaan ulkovaipan osalla pitkäpuomisella purkukoneella. Kalusto on tähän työhön tyyppihyväksyttyä ja sen toimintakuntoa ylläpidetään huolloin ja viikkotarkastuksin. Koneenkäyttäjän apuna on ns. alamies valvomassa purkutapahtumaa ja ohjeistamassa koneenkuljettajaa radiopuhelimella. Työhön ei liity räjäytyksiä.

Ulkovaipan sisällä olevat palkkirakenteet, kuilujen seinät, pilarit ja kantava lattia puretaan osin piikkaamalla ja osin murtosaksilla murtamalla.

Työmaa-alue on aidattu kaksi metriä korkealla kiinteällä aidalla siten, että aitojen ulkopuolella on turvallista liikkua tai oleilla. Kulku kapealla Hietasaarenkujalla on estetty väliaikaisesti purkutyömaan kohdalta. Hampurinkujan puolella katualuetta on rajattu osittain työmaan käyttöön.
 
Asbestipurku on tehty jo aiemmin hallitusti ja turvallisesti rakennuksen sisäpuolelta, ja purkumateriaali on poistettu turvallisesti pakattuna. Rakennuksen haitta-aineet on tutkittu aiemmin. Otamme lisänäytteitä purkutöiden edetessä varmistaaksemme, ettei rakenteiden sisällä ole ihmiselle tai ympäristölle haittaa aiheuttavia ainesosia.

Työmaan haittoja pyritään vähentämään

Purkutyöstä ja rakentamisesta syntyy aina jonkin verran ääntä ja pölyä. Pölyä torjutaan työmaalla mahdollisimman tehokkaasti työmenetelmien valinnan lisäksi lumitykkikastelulla, purkukoneen korkeapainekastelulla sekä tarvittaessa letkuvesikastelulla.

Työmaa otti elokuussa 2024 käyttöön erikseen kannatettava suojamaton pölyn, melun ja materiaalin leviämisen esteeksi. Aluksi mattoa käytetään päiväkodin puoleisella työskentelyalueella.

Pölyn määrää ja koostumusta tarkkaillaan elokuun 2024 puolivälistä alkaen kahdella hiukkasmittarilla. Mittarit asennetaan ulos päiväkodin ja koulun aitojen läheisyyteen. 

Purkutyöstä syntyy aina melua, mutta äänen voimakkuus vaihtelee työvaiheiden mukaan. Meluisin työvaihe on piikkaustyö. Myös purkumassojen siirtämisestä ja lastaamisesta syntyy jonkin verran ääntä.

Purkumateriaaleilla ei ole käyttöä alueen rakentamisessa ja siksi se kuljetetaan muualle. Tästä syntyy työmaaliikennettä.

Purkuhankkeen rakennuttajana toimii Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala. Purku-urakan pääurakoitsijana toimii Stara ja purun ensimmäisen vaiheen aliurakoitsijana Lotus Demolition Oy. 

Jatkamme yhteydenpitoa viereiseen kouluun ja päiväkotiin töiden edetessä.

Purkutyö perustuu lainvoimaiseen rakennuslupapäätökseen ja työ suoritetaan lakien ja määräysten mukaisesti.

Usein kysyttyä purkamisesta

Kaupunki purkaa Jätkäsaaren Bunkkerin (Länsisatamankuja 1) vaiheittain. Lotus Demolition jatkaa keväällä aloitettuja Bunkkerin ensimmäisen vaiheen purkutöitä, joiden odotetaan valmistuvan alkuvuodesta 2025. 

Purettavan rakennuksen paikalle aiotaan rakentaa alueella kauan kaivattu Jätkäsaaren uinti- ja liikuntakeskus.

Rakennusluvan mukaisesti Jätkäsaaren Bunkkerista, jossa on kuusi kerrosta sekä ullakko- ja kellaritilaa, puretaan tässä vaiheessa noin kaksi kolmasosaa. Tämän purkuvaiheen jälkeen rakennus näyttää ulospäin kaksi kerrosta nykyistä matalammalta. Purkua tehdään merkittävässä määrin myös rakennuksen sisällä.

Toisessa vaiheessa puretaan loput rakennuksesta ja valmistellaan maapohjaa uudisrakentamisen tarpeita huomioiden. 

Bunkkerin kokoisen rakennuksen purkamisesta syntyy suuri määrä purkujätettä. Materiaalit lajitellaan ensin työmaalla, minkä jälkeen ne kuljetetaan purku-urakoitsijan työnä hyödynnettäväksi erilaisiin käyttötarkoituksiin.

Jätkäsaaressa ei ole käyttöä purkujätteelle. Purkubetonista valmistettavaa mursketta voidaan käyttää esimerkiksi pysäköintialueiden ja ulkoilureittien pohjissa tai ratapihoilla.
 

Pihoja voi käyttää normaalisti. Työmaa-alue on kauttaaltaan aidattu kaksi metriä korkealla vaneriaidalla, jotta purkualueelle ei pääse ulkopuolisia. Vaneriaidan ulkopuolella on turvallista olla ja kulkea.

Ääntä valitettavasti kantautuu työmaalta. Pölyämistä hallitaan tehokkaasti kastelemalla purkutyöstä aiheutuvaa betonipölyä purkutyön yhteydessä.

Rakennuksen haitta-aineet on tutkittu aiemmin. Otamme lisänäytteitä purkutöiden edetessä varmistaaksemme, ettei rakenteiden sisällä ole ihmiselle tai ympäristölle haittaa aiheuttavia ainesosia. Asbestipurut on tehty hallitusti ja turvallisesti keväällä 2024.

Bunkkeri puretaan kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen vaihe alkoi keväällä 2024 ja valmistuu keväällä 2025, arviolta helmikuussa.

Purkutyön loppuunsaattamisen aikataulu riippuu korvaavan uudishankkeen aikataulusta. Se on toistaiseksi avoin.

Purku vaatii aikaa, koska kohde on hyvin suuri ja raskasrakenteinen. Lähialueen toimijoiden, kuten päiväkodin ja koulun turvallisuus tulee myös huomioida työmenetelmien valinnassa ja työaikojen suunnittelussa.

Purkua tehdään toistaiseksi maanantaista torstaihin. Työmaa on rajoittanut päivittäistä työskentelyaikaa niin, että toistaiseksi erityisen meluavia töitä tehdään kello 9–16 ja tavanomaista työmaamelua aiheuttavia töitä kello 7–18 ja hiljaisia töitä kello 20 asti. Päiväkodin puolella ei suoriteta raskaspurkuja isoilla koneilla lainkaan eikä pureta julkisivun kuorielementtejä kello 16 ja 17:30 välillä.

Työstä on tehty ennakkoon meluilmoitus Helsingin kaupungin ympäristöpalveluille. Bunkkerin purkutyömaan työskentelyajat ovat alkusyksyllä 2024 myönnettyä melulupaa suppeammat.

Purkutyö suoritetaan ulkovaipan osalla pitkäpuomisella purkukoneella. Kalusto on tähän työhön tyyppihyväksyttyä ja sen toimintakuntoa ylläpidetään huolloin ja viikkotarkastuksin. Koneenkäyttäjän apuna on ns. alamies valvomassa purkutapahtumaa ja ohjeistamassa koneenkuljettajaa radiopuhelimella. Työhön ei liity räjäytyksiä.

Ulkovaipan sisällä olevat palkkirakenteet, kuilujen seinät, pilarit ja kantava lattia puretaan osin piikkaamalla ja osin murtosaksilla murtamalla.

Aiheuttaako purkaminen melua tai pölyä?

Kyllä aiheuttaa. Teemme kuitenkin parhaamme haittojen vähentämiseksi. Noudatamme kaupungin ympäristöviranomaisen antamia ohjeita ja määräyksiä, joiden tarkoitus on säädellä työmaita niin, ettei naapureille koidu kohtuutonta haittaa.

Purkamisen ja lastaamisen äänet kulkeutuvat eri tavoin lähiympäristöön riippuen siitä, missä kohdassa töitä tehdään ja millaista rakennusosaa puretaan.

Purkutyöstä syntyy aina melua, mutta äänen voimakkuus vaihtelee työvaiheiden mukaan. Meluisin työvaihe on piikkaustyö. Myös purkumassojen siirtämisestä ja lastaamisesta syntyy jonkin verran ääntä. 

Miten melua hallitaan?

Melunhallintaa voi tehdä pääasiassa valitsemalla työmenetelmiä ja rajoittamalla työaikaa. Tällä työmaalla ei tehdä räjäytystöitä. Työaikojen valinnassa tasapainoillaan päivittäisen melua aiheuttavan työn työajan ja purkamisen kokonaiskeston välillä. 

Koulun ja päiväkodin suunnassa työmaata suojataan vankalla riippuvalla mattoseinämällä, jolla on myös pieni ääntä vaimentava vaikutus.  Rakennus on itsessään äänieste, joten äänet kantautuvat parhaiten, kun puretaan kuulijan läheisyydessä olevia rakennusosia.

Miten pölyä hallitaan ja seurataan?

Pölyä torjutaan työmaalla mahdollisimman tehokkaasti. Pölyämistä estetään työmenetelmien valinnan lisäksi lumitykkikastelulla, purkukoneen korkeapainekastelulla sekä tarvittaessa letkuvesikastelulla.

Käytössä on myös kannatettava suojamatto pölyn, melun ja materiaalin leviämisen esteeksi.

Vesitykkisumutus voi erehdyttävästi näyttää betonipölyltä, mutta on hienojakoista vettä.

Työmaalta poistuvien ajoneuvojen renkaat pestään, jotta pölyä ei kulkeutuisi katuverkkoon. Jos pölyä pääsisi maahan, pöly pesetetään pois.

Asbestipurku on tehty jo aiemmin hallitusti ja turvallisesti rakennuksen sisäpuolelta, ja purkumateriaali on poistettu turvallisesti pakattuna. Rakennuksen haitta-aineet on tutkittu aiemmin. Otamme lisänäytteitä purkutöiden edetessä varmistaaksemme, ettei rakenteiden sisällä ole ihmiselle tai ympäristölle haittaa aiheuttavia ainesosia.

Pölyn määrää ja koostumusta tarkkaillaan kahdella hiukkasmittarilla. Mittarit asennetaan päiväkodin ja koulun aitojen läheisyyteen. Pistokokeissa ei ole havaittu työmaasta syntyneen haitallista pölyämistä. Pölyä ja hiukkaslaskeumia ilmenee kaupunkialueella myös luontaisesti. 

Rakennuksen haitta-aineet on tutkittu aiemmin. Otamme lisänäytteitä purkutöiden edetessä varmistaaksemme, ettei rakenteiden sisällä ole ihmiselle tai ympäristölle haittaa aiheuttavia ainesosia. 

Purkujäte kuljetetaan pois Jätkäsaaresta, mikä luonnollisesti lisää ajoittain ajoneuvojen määrää liikenteessä. 

Kulku kapealla Hietasaarenkujalla on estetty väliaikaisesti purkutyömaan kohdalta.