
Vuonna 1974 valmistunut Hanasaaren voimalaitos on yksi arkkitehti Timo Penttilän päätöistä. Se on arvotettu rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi.
Teknisten selvitysten perusteella Hanasaaren voimalaitosrakennus on mahdollista säilyttää ja muuntaa uuteen käyttötarkoitukseen. Korkeat ja isot tilat taipuvat moneen, ja tulevaisuudessa Hanasaaren voimalaitos voisi tarjota kaupunkilaisille monipuolista ja mielenkiintoista tekemistä ja kokemuksia. Hanasaaren alueen tulevaisuuden suunnittelu alkaa nyt.
Hanasaaren alue lukuina
- Hanasaaren alueen koko on 16 hehtaaria (ha)
- Etäisyys keskustasta 2 km
- Voimalan tilavuus on 380 000 m³
- Rakennusoikeuden määrä ~250 000 k-m²
- Vuonna 2037 Kalasataman alueella ennustetaan asuvan 34 000 asukasta.
- Kalasataman alueelle odotetaan syntyvän 11 000 uutta työpaikkaa.
Hanasaaren ympäristö kehittyy
Hanasaaren voimalaitos sijaitsee keskustan tuntumassa, uuden ja vanhan risteyskohdassa. Läheiset Suvilahti ja Kallio ovat tunnettuja tapahtumistaan ja vilkkaasta kulttuurielämästä. Suvilahdessa on järjestetty kansainvälisestikin tunnettuja suurtapahtumia, kuten Tuska- ja Flow-festivaaleja.
Voimalan itäpuolella sijaitsee voimakkaasti kasvava uusi Kalasataman kaupunginosa.
Hanasaaren pohjoispuolella sijaitsevat Teurastamo ja Tukkutori, ja Verkkosaareen on rakentumassa uusi asuinalue. Vuonna 2037 Kalasataman alueella ennustetaan asuvan 34 000 asukasta. Myös yritystoiminta on vahvassa kasvussa, ja alueelle odotetaan syntyvän 11 000 uutta työpaikkaa.
Voimalaitos soveltuisi monenlaisiin käyttötarkoituksiin
Kaupunki valmistelee Hanasaaren voimalaitoksen ja koko alueen tulevasta käytöstä kilpailua. Myös voimalan väliaikaiskäytön mahdollisuuksia selvitetään.
Vuoden 2024 aikana kaupunki on visioinut voimalan tulevaisuutta yhdessä kaupunkilaisten, kaupungin sidosryhmien ja alueen toimijoiden kanssa. Tulosten pohjalta muodostettiin kolme skenaariota, jotka toimivat voimalan kehittämisen tukena.
Lisätiedot
Tutustu voimalaitokseen ja Hanasaareen valokuvien kautta












Usein kysyttyjä kysymyksiä
Tavoite on säilyttää voimalaitos, mutta asiasta ei ole tehty päätöksiä. Kaupunki selvittää voimalan säilyttämismahdollisuutta osana alueen tulevan käytön suunnittelua ja järjestää kansainvälisen idea- ja toteutuskilpailun.
Voimalaitoksen käyttö päättyi keväällä 2023. Alueelta on purettu joitakin toissijaisia rakennuksia ja voimalan sisältä prosessilaitteita.
Itse voimalaa ei pureta. Voimalaitosrakennus, sen etualalla sijaitseva sosiaalirakennus sekä keskeisiä osia voimalan prosessilaitteista säilytetään. Säilytettävä kokonaisuus on määritelty Helenin, kaupungin ja kaupunginmuseon yhteistyönä, pohjautuen voimalasta laadittuun rakennushistoriaselvitykseen.
Vuonna 1974 valmistunut Hanasaaren voimalaitos on yksi arkkitehti Timo Penttilän päätöistä. Se on arvotettu rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi. Helsingin kaupunginmuseo esittää sosiaalirakennusta sekä joitakin voimalan osia suojeltaviksi.
Voimalaitoksen tulevaa käyttöä ei ole vielä ratkaistu. Kaupunki teettää teknisiä ja taloudellisia lisäselvityksiä, joiden tarkoituksena on varmistaa, voidaanko voimalaitosrakennus säilyttää osana alueen jatkokehitystä. Voimalan tulevasta käytöstä järjestetään kilpailu.
Hanasaaren kokonaisuutta kehitetään kansainvälisen idea- ja toteutuskilpailun kautta. Kilpailun muotoa, kilpailualueen rajausta ja aikataulua selvitetään parhaillaan. Nämä asiat täsmentyvät 2025–2026 aikana.
Kyllä. Kaupunkilaiset otetaan mukaan väliaikaiskäytön ja alueen suunnitteluperiaatteiden valmisteluun sekä voimala-alueen ideakilpailuun.
Kaupunki on tehnyt yhteistyötä oppilaitosten kanssa liittyen Hanasaaren voimalaitokseen. Keväällä 2024 yhdessä Aalto-yliopiston Arkkitehtuurin laitoksen kanssa järjestetyllä ” Advanced Building Design Studio” -kurssilla (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) maisteriopiskelijat tutkivat voimalan kehittämistä kiertotalous-, kulttuuri-, museo- ja liikuntakäyttöön.
Laurea-ammattikorkeakoulun ”Urban Design by Spatial Psychology” -kurssilla taas kansainväliset opiskelijatiimit tutkivat alueen identiteettiä ja ideoivat prototyyppejä, joiden avulla aluetta voitaisiin alkaa avata kaupunkilaisille. Opiskelijoiden työt ovat tehneet näkyväksi monia voimalan ja alueen kehittämisessä tärkeitä teemoja.
Keväällä 2025 kaupunki järjesti yhteistyössä Helsingin yliopiston maantieteen koulutusohjelman kanssa tutkimusprojektikurssin, jolla 1. vuoden opiskelijat laativat ryhmissä Hanasaaren voimalan alueelle kehittämissuunnitelman.
Tämän sivun löydät myös osoitteella hel.fi/hanasaarenvoimalaitos.