Energiansäästö ja sähkökatkoihin varautuminen

Helsinki varautuu tulevaan talveen vähentämällä energiankulutusta ja varautumalla sähkökatkoksiin. Täältä löydät tietoa siitä, miten kaupunki säästää energiaa. Lisäksi saat energiansäästövinkkejä ja -neuvontaa taloyhtiöille. Olemme mukana Motivan Astetta alemmas -kampanjassa.

Kolme sähkönkäytöstä kertovaa symbolia.

Kaupunki säästää energiaa

Alla voit tutustua keinoihin, joilla säästämme energiaa talven aikana. Saat lisätietoa klikkaamalla otsikkoa.

Toimitilojemme sisälämpötiloja säädetään valtakunnallisten ohjearvojen alarajalle pääsääntöisesti 20 asteeseen. Tietyissä rakennuksissa, joissa on esimerkiksi vammais- ja vanhuspalveluita, lämpötila pidetään korkeampana, 21–22 asteessa.

Lämpötiloja alennetaan muun muassa sisäliikuntapaikoissa (ei koske uimahallien allastiloja), kirjastoissa, nuorisotiloissa, kulttuurikeskuksissa ja museoissa (ei HAMissa eikä Helsingin kaupunginmuseon kokoelmakeskuksessa, joiden lämpötilaa ei voida laskea taideteosten vuoksi).

Toimitilojen ilmanvaihdon käyntiajat ja tehot säädetään tarkemmin tarpeen mukaisiksi.

Valaistusta kaduilla ja puistoissa himmennetään siellä, missä on etäohjattavia ledivalaisimia. Himmennystä lisätään niinä tunteina, jolloin sähkön kulutus on suurinta. Myös liikuntareittien valoja pimennetään kello 23–6. Pimennykset alkavat portaittain, sillä niiden toteuttaminen vaatii osin laajoja ulkovalaistusverkon kytkentöjen muutostöitä.

Yleisten alueiden jouluvalot pidetään päällä vain joulun ajan, joulukadun avajaisista loppiaisviikonloppuun (19.11.2022-8.1.2023). Suurin osa jouluvaloista, kuten Aleksanterinkadun jouluvalot, saavat kuitenkin sähkönsä kiinteistöistä, joten niiden osalta ratkaisut ovat kiinteistöjen omistajien päätettävissä.

Helsingin kaupungin liikuntapalveluiden uimahalleissa, eli Itäkeskuksen, Jakomäen, Pirkkolan ja Yrjönkadun uimahallissa, saunojen käyttöä on rajoitettu siten, että kaikki saunat eivät ole käytössä samaan aikaan. Lisäksi Itäkeskuksen uimahallin höyrysauna on suljettu toistaiseksi.

Urheiluhallit Oy:n uimahalleissa rajoitetaan myös saunojen aukioloa arkisin ennen kello 16 niissä paikoissa, joissa on useampia saunoja. Tämä koskee Mäkelänrinteen, Vuosaaren, Töölön ja Helsinginkadun uimahallia. Kannustamme kuntalaisia nauttimaan uimahallien saunoista kotisaunojen sijaan.

Tekojääkenttien jäädyttäminen aloitetaan, kun vuorokauden keskilämpötila on alle kaksi astetta. Aiemmin jäädytys aloitettiin, kun keskilämpötila alitti viiden asteen rajan. Jos lämpötila pysyy talvella yli kahden asteen, jäädyttäminen aloitetaan joulukuun puolivälissä ja päätetään helmikuun 2023 loppuun mennessä.

Brahenkenttä ja Oulunkylän tekojääkenttä jäädytetään kuitenkin normaalin aikataulun mukaisesti sääolosuhteiden salliessa eli marraskuun puolivälistä maaliskuun puoleenväliin.

Kaupunki sähkökatkon aikana

Talven aikana sähkön tuotanto ja tuonti eivät välttämättä riitä kattamaan kulutusta Euroopassa ja meilläkin voi tulla pulaa sähköstä. Kaupungin palveluissa on varauduttu mahdollisten sähkökatkojen aiheuttamiin häiriöihin ja niiden vaikutuksiin. 
 
Lyhyiden (enintään kahden tunnin) sähkökatkojen aikana kaupungin palveluissa pyritään pääosin jatkamaan normaalia toimintaa turvallisuusnäkökulmat huomioiden. Osassa palveluista toiminta keskeytyy katkon ajaksi.

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat auki ja kotiin vietävät palvelut toteutetaan. Henkilökunta neuvoo ja ohjaa toimintaa toimipisteissä.

Perusopetuksessa, varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa toimintaa jatketaan, jos se on tilanteessa turvallisesti toteutettavissa. Perusopetus sekä varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toimipisteet avataan myös sähkökatkon aikana. Lukiokoulutus ja sekä vapaa sivistystyö pyritään pitämään auki mahdollisuuksien mukaan.  

Ammatillinen koulutus keskeytyy sähkökatkon sattuessa. Mikäli katko on tiedossa etukäteen, voidaan osa opetuksesta suunnitella toteutettavaksi toisena ajankohtana.

Kulttuuri- ja muissa vapaa-ajan tiloissa, kuten kirjastoissa, museoissa, kulttuurikeskuksissa, nuorisotiloissa ja sisäliikuntapaikoissa mukaan lukien uimahalleissa, toiminta keskeytetään ja asiakkaat opastetaan ulos turvallisuuden takaamiseksi.

Ohjatussa harrastustoiminnassa olevista lapsi- ja erityisryhmistä ohjaajat huolehtivat normaaliin tapaan eli siihen saakka kunnes huoltajat hakevat.

Sähkökatkon aikana alueen katuvalot ja liikennevalot ovat poissa käytöstä. Liikenteessä tulee noudattaa erityistä varovaisuutta ja sovittaa ajonopeus tilanteeseen sopivaksi. Kannattaa myös varustautua heijastimilla ja varmistaa, että pyörässä on asianmukaiset valot.

Varaamosta, kulttuurikeskuksista, nuorisotiloista ja museoista tehdyt tilavaraukset korvataan, jos vuoro peruuntuu tai keskeytyy sähkökatkon vuoksi. Liikuntapalveluiden peruuntuneista tilavarauksista ei laskuteta katkon ajalta. Osittain peruuntuneista liikunnan tilavuoroista laskutetaan se osuus, jolloin sähköt ovat olleet päällä.

Jos vuoro keskeytyy, tehdään siitä ilmoitus:

  • Varaamosta tehdyt varaukset: ilmoitus suoraan toimipisteeseen.
  • Nuorisotilat: ilmoitus suoraan toimipisteeseen.
  • Liikuntapalvelut: ilmoitus sähköpostilla liikuntapaikkavaraukset@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman).
  • Museot: ilmoitus suoraan museoon.
  • Kulttuurikeskukset: ilmoitus suoraan kulttuurikeskukseen. Varaus pyritään siirtämään toiseen ajankohtaan. Jos siirto ei onnistu, vuokraa ei peritä. Jos tilavaraus peruuntuu sähkökatkon vuoksi ja tilan on vuokrannut ulkopuolinen, kaupunki ei ole velvollinen korvaamaan vuokralaisen järjestämien esitysten lippuja, palkkioita esiintyjille tai muita kuluja.

Helsinki on varautunut myös muilla nopeilla ja tarvittaessa tilapäisillä toimenpiteillä, jotta energiankulutusta saadaan alennettua ja palvelut paremmin turvattua.

Kulutuksen vähentämistä tavoitellaan kaupungin kaikissa soveltuvissa toimitiloissa lämpötiloja sekä ilmanvaihtoa optimoimalla ja liikuntapaikkojen osalta supistamalla energiankulutusta eri keinoin. Lisäksi energiaa säästetään ulkovalaistuksesta ja kulkureittien sulanapitojärjestelmistä.