Esplanadien asemakaavan muutos
Esplanadien alue muodostaa yhdessä Senaatintorin ja Kauppatorin kanssa Helsingin historiallisen keskustan yhtenäisimmän kokonaisuuden, joka on säilyttänyt olemuksensa puistokatuna kahdensadan vuoden ajan. Esplanadien kaavamuutosalue kattaa Pohjois- ja Etelä-Esplanadin katutilat sekä niiden väliin jäävän kolmiosaisen puiston eli Teatteriesplanadin, Runeberginesplanadin ja Kappeliesplanadin.
Alueen kulttuurihistorialliset ja kaupunkikuvalliset arvot ovat merkittävät ja samalla alueen virkistysarvot julkisena, kaikille avoimena tilana ovat yleisesti tunnistettuja. Asemakaavan muutoksella halutaan turvata ja suojella näitä arvoja, joita ei aiemmin ole virallistettu. Alueen voimassa oleva asemakaava on tehty vuonna 1836, jolloin esimerkiksi alueen rakennuksia ei ole vielä ollut olemassa.
Esplanadilla sijaitsevat puurivit ovat olleet alueen suunnitelmissa jo parisataa vuotta, ja ne ovat olleet tärkeä osa vanhan Empire-keskustan kaupunkikuvaa jo silloin. Teatteri- ja Runeberginesplanadeille 1800-luvulla istutetuista lehmuksista suuri osa on säilynyt nykypäivään. Alue halutaan jatkossakin nähdä eheänä puistoympäristönä ja puurivit tullaan huomioimaan myös uudessa asemakaavassa.
Kaavamuutos ei tuo suuria muutoksia Esplanadin liikenteeseen. Liikennealueet ja puistot säilyvät pääosin ennallaan. Esplanadien asemakaavan tavoite on kokonaisuuden suojelun lisäksi mahdollistaa alueellinen liikennejärjestelmän muutos ja toimia poikittaisen autoliikenteen pääkatuna.
Hankkeen eteneminen
-
2025
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä 22.4.–20.5.2025
-
2026
Kaavaehdotus nähtävillä
-
2027–
- Tarkistettu kaavaehdotus kaupunkiympäristölautakunnassa 2027
- Kaupunginhallituksen käsittely
- Kaupunginvaltuuston käsittely