Riskiryhmien influenssa- ja koronarokotuksille avataan puhelinajanvaraus

Puhelinajanvaraus avataan keskiviikkona 15.11. klo 12, puh. 09 310 46300. Riskiryhmiin kuuluvat voivat soittaa ja varata rokotusajan rokotuspisteille tälle viikolle.
Vaaleanpunainen ja sininen kuvituskuva viruksista.

– Rokotusajan voi edelleen varata Maisassa, mutta nyt tarjolla on myös puhelinvaihtoehto. Keskitetyissä pisteissä on ollut tällä viikolla viime viikkoa rauhallisempaa. Toivomme, että riskiryhmiin kuuluvat pyrkisivät hakemaan rokotteensa loppuviikon aikana, terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen toteaa.

Puhelinajanvaraus on auki arkisin kello 12–16 joulukuun 1. päivään saakka. Keskiviikkona 15.11. ja torstaina 16.11. on mahdollista soittaa ja varata aika ainoastaan keskitetyille rokotuspisteille(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).

Rokotusaikoja myös Maisassa

Aikoja voi varata myös Maisasta. Aikoja on avattu jonkin verran lisää, ja niitä vapautuu myös sitä mukaan, kun niitä perutaan. Mikäli et saanut aikaisemmin aikaa, kannattaa käydä uudestaan katsomassa. Rokotteet saa myös ilman ajanvarausta.

Mikäli olet jo varannut rokotusajan Maisassa, tulethan sen mukaisesti rokotuspisteelle. Jos olet jo käynyt rokotuksessa, mutta sinulla on aika tulossa, muistathan perua sen.

Rokotusaika omalle terveysasemalle

Perjantaista 17.11. kello 12 lähtien riskiryhmään kuuluvat voivat varata rokotusajan omalle terveysasemalle Maisasta ja ajanvarausnumerosta. Rokotteet saa terveysasemilla ainoastaan ajanvarauksella.

Rokotuksia annetaan terveysasemilla riskiryhmiin kuuluville 20.–30.11. Suosittelemme kuitenkin, että rokotteet otetaan rokotuspisteillä 17.11. mennessä.