Vuonna 2001 syntyneiden ja sitä nuorempien ohjattua sisäharrastustoimintaa ja nuorisotiloja avataan sekä jatketaan suosituksia yksityistilaisuuksista ja etätyöstä

Samaan aikaan aiempien linjausten mukaisesti myös peruskoulun 7.–10.-luokkalaiset ja toinen aste siirtyvät lähiopetukseen.
Nuoria jumppaamassa.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän aiempien linjausten mukaisesti vuonna 2001 syntyneiden ja sitä nuorempien ohjattu harrastustoiminta myös sisätiloissa mahdollistetaan 3.5.2021 alkaen rajoitetusti. Samaan aikaan aiempien linjausten mukaisesti myös peruskoulun 7.–10.-luokkalaiset ja toinen aste siirtyvät lähiopetukseen. Lisäksi koronakoordinaatioryhmän tiistaina 27.4.2021 pidetyssä kokouksessa linjattiin nuorisotilojen rajatusta avaamisesta samaan aikaan. Linjaukset noudattavat lapset ja nuoret ensin -periaatetta, johon alueella on rajoitusten purkamisessa sitouduttu.

Nuorisotilat avataan pääkaupunkiseudulla rajoitetusti 3.5.2021. Nuorisotyön painopiste säilyy ulkona tapahtuvassa toiminnassa. Nuorisotyössä noudatettavien terveysturvallisuusperiaatteiden mukaisesti nuorisotiloissa edellytetään maskin käyttöä yli 12-vuotiailta, jos maskin käytölle ei ole terveydellistä estettä. Lisäksi osallistujamäärä rajataan tilakohtaisesti niin, että väljyys tiloissa voidaan varmistaa ja osallistujamäärää seurataan ja tarvittaessa rajataan.

Koordinaatioryhmä linjasi myös, että kaikki yleisölle avoimet asiakastilat, 12-vuotiaiden ja sitä nuorempien lasten ohjatun harrastustoiminnan vuoroja lukuun ottamatta, pysyvät edelleen suljettuina 16.5.2021 saakka. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kaupunkien kaikkia kulttuuritaloja ja museoita. Maanantaista 3.5.2021 alkaen mahdollistetaan kuitenkin aiempien linjausten mukaisesti vuonna 2001 syntyneiden ja tätä nuorempien ohjattu harrastustoiminta sisätiloissa sekä nuorisotilojen rajattu avaaminen.

Lisäksi koordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan, että suositusta lähikontaktien rajoittamisesta perheen tai pysyvyydeltään perheeseen rinnastettavien läheisten välille jatketaan 16.5.2021 saakka. Muita yksityisiä tapaamisia tai perhekokoontumisia ei edelleenkään suositella järjestettäväksi. Tämä koskee myös vapunaikaa, jolloin on tärkeää, ettei lähikontaktien rajoittamisessa lipsuta.

Koordinaatioryhmä linjasi myös, että voimassaolevia suosituksia etätyöstä ja kasvomaskien käytöstä jatketaan alueella toistaiseksi.

Koordinaatioryhmä jatkovalmistelee edelleen rajoitusten purkamista pääkaupunkiseudulla ja tekee tarvittavia linjauksia seuraavissa kokouksissaan. Edellytyksenä on, että epidemiatilanteen kehittyminen alueella jatkuu hyvänä.

Koronakoordinaatioryhmän aiemmin linjaamat, pääosin toistaiseksi voimassa olevat rajoitukset ja suositukset

Koronakoordinaatioryhmän aiemmin linjaamat rajoitukset ja suositukset ovat pääosin voimassa toistaiseksi. Linjaukset on tehty epidemiologiseen tilannekuvaan perustuen ja kokonaisarviointia käyttäen. Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi myös Kauniainen seuraa koordinaatioryhmän linjaamia rajoituksia ja suosituksia.

Yläkoulujen opetus

Yläkoulut ovat 2.5.2021 saakka opetuksen vuorottelumallissa kuntakohtaisten toteutustapojen mukaan. Päätös koskee myös 10.-luokan oppilaita.

Välttämättömän lähiopetuksen tarpeet turvataan edelleen. Esimerkiksi erityisen tuen, pidennetyn oppivelvollisuuden ja valmistavan opetuksen oppilaiden lähiopetus sekä muu välttämätön lähiopetus turvataan.

Peruskoulun 7.–10.-luokat siirtyvät kokonaan lähiopetukseen 3.5.2021 alkaen.

Toisen asteen opetus

Lukiot ja ammatilliset oppilaitokset jatkavat vuorottelumallissa 2.5.2021 saakka, jonka jälkeen ne siirtyvät kokonaan lähiopetukseen 3.5.2021 alkaen.

Kaikissa oppilaitoksissa noudatetaan terveysturvallisuussuunnitelmia, joilla lähikontakteja minimoidaan ja oppilaitosten tiloissa liikkumista porrastetaan.

Julkisten ja yksityisen tilojen sulku

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt tiloja suljettavaksi koko Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella tartuntatautilain väliaikaisen pykälän 58 g mukaisesti. Päätös tilojen sulkemisesta koskee laajasti niin julkisen kuin yksityisen sektorin toimijoiden seuraavia tiloja:

  • joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat sekä kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat
  • yleiset saunat ja uimahallien, maauimaloiden ja kylpylöiden allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat
  • tanssipaikat ja kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin sekä muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat
  • huvi- ja teemapuistot, tivolit sekä eläintarhojen sisätilat
  • sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat
  • kauppakeskusten yleiset oleskelutilat pois lukien vähittäiskaupan liiketilat ja palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin.

Muuten suljettavaksi määrättyjä tiloja voidaan käyttää vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan sekä lakisääteisten palvelujen toteuttamiseen. Päätös tilojen sulkemisesta ei koske ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.

Rajoitus on voimassa 28.4.2021 saakka. Päätöksen rajoituksesta on tehnyt Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

Tosiasiallisen etäisyyden mahdollistaminen julkisissa tiloissa, tartuntatautilain väliaikainen 58 d §

Yksityisillä ja julkisilla toimijoilla on velvollisuus yleisölle avoimien tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitettujen tilojen käytön järjestämisestä siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa. Päätös koskee laajasti niin yksityisiä kuin julkisia asiakastiloja, pois lukien ravintolat. Jollei kontaktien välttäminen ole mahdollista, asiakastila voidaan aluehallintoviraston tai kunnan päätöksellä sulkea kokonaan.

Rajoitus on voimassa 16.5.2021 saakka. Päätöksen rajoituksesta on tehnyt Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

Yleisötilaisuuksien järjestäminen

Kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty määräajaksi kuitenkin siten, että korkeintaan kuuden henkilön yleisötilaisuuksien ja kokouksien järjestäminen sallitaan edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön ja THL:n 21.9.2020 antamaa ohjetta. Korkeintaan kuuden hengen tilaisuuksista tulisi järjestää vain ehdottoman välttämättömät, ja näissäkin tulee hyödyntää etäyhteyksiä aina kun se on mahdollista.

Rajoitukset ovat voimassa 16.5.2021 saakka. Päätöksen rajoituksesta on tehnyt Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

Yksityistilaisuuksien järjestäminen

Koordinaatioryhmä suosittelee edelleen vahvasti, että lähikontaktit rajoitetaan saman kotitalouden tai pysyvyydeltään siihen rinnastettavien läheisten välille. Muita yksityisiä tapaamisia tai perhekokoontumisia ei suositella järjestettäväksi lainkaan. Hautajaisiin tai muistotilaisuuksiin osallistuminen suositellaan edelleen rajattavaksi vain hyvin suppeaan lähiomaisten joukkoon.

Suositus on voimassa 16.5.2021 saakka.

Julkiset tilat

Kaikki yleisölle avoimet asiakastilat, vuonna 2008 ja sitä myöhemmin syntyneiden lasten ohjatun harrastustoiminnan vuoroja lukuun ottamatta, pysyvät edelleen suljettuina. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kaupunkien kaikkia kulttuuritaloja ja museoita. Työväenopistojen lähiopetus on keskeytetty ja opistoissa on siirrytty etäopetukseen marraskuussa.

Kaupunkien hallinnoimissa sisätiloissa voidaan järjestää ohjattua harrastustoimintaa vuonna 2001 syntyneille ja sitä nuoremmille 3.5.2021 alkaen rajoitetusti. Lisäksi nuorisotilat avataan rajatusti 3.5.2021.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja toisen asteen välttämättömään koulutukseen käytettävät tilat pidetään auki. Myös esimerkiksi välttämätön asiointikoneiden käyttö kirjastoissa ja vähävaraisten kasvomaskijakelu jatkuu. Kaupungit ovat määritelleet välttämättömiä palveluita tarjoavat tilat, jotka pidetään rajatusti ja terveysturvallisesti auki. Kirjastot tarjoavat edelleen rajattua palvelua.

Koordinaatioryhmä suosittelee edelleen vahvasti yksityisiä toimijoita rajoittamaan vastaavalla tavalla liikunnan ja vapaa-ajan tilojen käyttöä. 

Rajoitukset ja suositukset ovat voimassa 16.5.2021 saakka.

Harrastustoiminta

Kaupunkien hallinnoimissa ulkotiloissa voidaan järjestää ohjattua harrastustoimintaa vuonna 2001 syntyneille ja sitä nuoremmille.

Kaupunkien hallinnoimissa sisätiloissa voidaan järjestää ohjattua harrastustoimintaa vuonna 2001 syntyneille ja sitä nuoremmille 3.5.2021 alkaen rajoitetusti.

Rajoitukset ovat voimassa toistaiseksi.

Etätyö

Koordinaatioryhmä suosittelee edelleen työnantajia järjestämään etätyötä kaikissa sellaisissa työtehtävissä, joissa se on tilapäisestikin mahdollista. Mikäli etätyö ei ole mahdollista, suositellaan, että työnantaja ohjeistaa kasvomaskin käytön kaikissa työtiloissa, vaikka turvavälien pitäminen olisi mahdollista. Työpaikoilla ruokailuja ja kahvitaukoja tulee porrastaa.

Suositus on voimassa toistaiseksi.

Kasvomaskin käyttö

Kasvomaskin käyttöä suositellaan kaikille yli 12-vuotiaille kaikissa sisätiloissa kodin ulkopuolella.

Suositus on voimassa toistaiseksi.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä valmistelee paikallista päätöksentekoa

Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit, THL, HUS ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto perustivat pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän 10. syyskuuta 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön alueellista toimintamallia soveltavan ryhmän tavoitteena on vahvistaa yhteistä tilannekuvaa sekä koordinoida ja valmistella alueellisia ja paikallisia toimia.

Ylimmästä johdosta koostuva ryhmä vastaa yhteisen tilannekuvan pohjalta päätöksenteon valmistelusta ja koordinaatiosta. Päätökset tekee jokainen toimija oman toimivaltansa puitteissa. Ryhmä tiivistää pääkaupunkiseudulla koko koronakriisin ajan jatkunutta yhteistyötä.

Helsingin kaupungilla on vastuu ryhmän toiminnan organisoinnista.

Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi myös Kauniainen seuraa koordinaatioryhmän linjaamia rajoituksia ja suosituksia.