Tuoreet tutkimukset osoittavat, ettei ekologisesta kompensaatiosta, eli elinympäristöhotelleista tai luontoa hävittävien hankkeiden hyvitysjärjestelmistä ole uudeksi keinoksi luontokadon estämiseen. Epäonnistumiset johtuvat yhteisten pelisääntöjen, ohjeiden, velvoitteiden ja seurannan puutteesta sekä kohteiden biodiversiteetin virhearvioinneista. Tiedot selviävät kaupunginkanslian uudesta julkaisusta Ekologinen kompensaatio.
Julkaisussa kuvataan ekologisen kompensaation käsitettä ja ekologisesta kompensaatiosta saatuja kokemuksia muualta maailmalta sekä kootaan yhteen viimeaikaisten tutkimusten tuloksia. Lisäksi julkaisussa pohditaan ekologisen kompensaation soveltuvuutta ja sen toteuttamisen vaihtoehtoja Suomessa.
Ekologisen kompensaation käsitteellä on Suomessa kaksi erilaista merkitystä. Sillä viitataan joko elinympäristöhotelliin tai luontoa tuhoavan hankkeen hyvitysjärjestelmään.
Elinympäristöhotellien ideana on siirtää harvinaistuneita kasveja ja esimerkiksi perhosia ekosysteemeineen tilapäisesti turvaan isojen rakennushankkeiden työmailta. Rakennushankkeiden jälkeen, alkuperäisen elinalueiden tuhouduttua, siirretyt kasvit jäävät toistaiseksi uudelle alueelle. Tilapäisistä siirtojen kasvupaikoista voidaan koota myytäviä pankkiosuuksia rakennusfirmoille.
Hyvitysjärjestelmä tarkoittaa sitä, että ympäristöä heikentävä taho hyvittää muutoshankkeensa aiheuttaman luonnon monimuotoisuuden heikennyksen suojelemalla tai ennallistamalla elinympäristöjä muualla.
Virhearviot ja yhteisten toimintatapojen puute aiheuttavat epäonnistumisia
Tuoreiden tutkimusten perusteella näyttää siltä, ettei ekologisesta kompensaatiosta ole uudeksi keinoksi luontokadon estämiseen. Kompensaatioissa on pääasiallisesti epäonnistuttu arvioitaessa kohteiden biodiversiteettiä – hyvitykset eivät ole kattaneet heikennyksiä. Vaikka rahallisia hyvityksiä kootaan ekopankkeihin luonto ei ole parantunut, koska hyvityksiä ei ole suunniteltu tai toteutettu tarpeeksi yksityiskohtaisesti.
Lisäksi lainsäädännön ja ennalta määriteltyjen pelisääntöjen, ohjeiden, velvoitteiden ja seurannan puute on ollut yksi epäonnistumisen syy tutkituissa kompensaatiohankkeissa. Ekologisen kompensaation onnistuminen vaatisi vahvan hallinnon prosessin ohjaajaksi.
Kansainväliset sopimukset näyttävät tietä
Yhdysvalloissa ja useimmissa Euroopan maissa on lainsäädäntöä ja kokemusta ekologisesta kompensaatiosta jo 1970-luvulta lähtien. Kompensaatiota on toteutettu osin omalla prosessilla, maankäytön päätöksissä, hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnissa ja EU:n Natura-arvioinneissa.
Myös kansainväliset ympäristösopimukset sisältävät luonnon monimuotoisuuden kokonaisheikentymättömyyden vaatimuksen. Tämä tarkoittaa sitä, että luonnon monimuotoisuuden lähtötilanne pitää palauttaa ja kaikki haitat hyvittää. Esimerkiksi YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden osana oli elinympäristöjen kokonaisheikentymättömyys vuoteen 2030 mennessä.
Myös Helsinki tarvitsee lisää tehoa luontonsa monimuotoisuuden suojeluun, erityisesti Helsingin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelman 2021–2028, eli LUMO-ohjelman toteutukseen. Helsinki onkin mukana Jyväskylän ja Lahden kanssa vuonna 2021 käynnistyneessä kehityshankkeessa, jossa pyritään luomaan arvokkaan luonnon hyvittämisen malli todellisiin maankäytön muutoksiin.
Ekologinen kompensaatio (pdf) (Inkeri Vähä-Piikkiö)
Tiivistelmä